Esiintymiseni Tapiolan kirjastossa

Ohessa suora linkki esiintymiseeni Tapiolan kirjastossa to 23.5. Hyvä tilaisuus, hyvä yleisö ja Tapiolan kirjastohan on sikälikin osuva paikka, että olen kirjoittanut siellä tuoreen romaanini alkulukuja.

http://bambuser.com/v/3612499

Mainokset

Totuuden uusi painos ja uutisia

P1030333

Totuus naisista on nyt toisella painoksella. Lukijat ovat löytäneet sen ja pitäneet siitä ja maailma ei ole paha. En lähde tässä kommentoimaan vastaanottoa sen kummemmin kuin parilla asialla: Ihmiset taitavat lukea kirjoja paljon vähemmän tarkasti kuin kuvittelin. Romaanissa on tasoja, joita ei ole juurikaan huomattu ja jopa juttuja, joita ei ole ollenkaan löydetty. Ja kyllä, kirja sisältää lunastuksen nimelleen. Mutta eihän sitä nyt ole siellä alleviivattu sentään.

* Esiinnyn Tapiolan kirjastossa to 23.5. klo 18.00. Sijainti on oivallinen, koska paitsi että Tapiolan kirjasto on romaanin tapahtumapaikkoja, olen kirjoittanut romaanin ensimmäisiä lukuja siellä marraskuussa 2011. Tervetuloa paikalle!

Liityin Espoon kirjailijoihin viime vuonna, ja järjestön antologiassa Espoo – Kirjailijoiden kaupunki (2010)  grand old man Uolevi Itkonen pahoittelee sitä, ettei vielä ole kirjoitettu ”sitä” espoolaisromaania. Haluaisin nyt tarjota Totuuden tavoittelemaan titteliä The great espoolaisromaani. Sen kirjoittaja on syntyperäinen espoolainen, se tapahtuu ympäri Espoota ja kuten eräs bloggarikin kirjoitti, on kovin espoolainen. (Linkin takaa löytyy, kuten usein tapahtuu, uusia linkkejä kirjan blogiarvioihin.)

* La 25.5. on Nuoren Voiman Liiton järjestämä Sanaamo – Nuorten sanataidetapahtuma, jossa minä ja Sirpa Kähkönen annamme palautetta nuorten novelleista.

* Syksyllä aloitan luovan kirjoittamisen opettajana Kriittisessä korkeakoulussa. Kriittinen on ehkä maan paras paikka saada luovan kirjoittamisen opetusta, joten suhtaudun virkaani innolla ja antaumuksella.

* Syksyllä ilmestyy Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta tietoteos Dialogi kaunokirjallisuudessa (toim. Aino Koivisto ja Elise Nykänen). Se kiinnostaa, eikä kiinnostusta latista yhtään, että siinä tutkitaan myös minun kaunokirjallisuuttani.

Mitä vielä? Kaikenlaista muutakin erinomaista on tekeillä, mutta niistä ei voi vielä puhua. Hyvää helatorstaita, äitienpäivää ja mitä näitä on.

Miksi kirjallisuus on niin pliisua?

Ajatellessani nykyihmisten pieniä intohimoja, heidän pehmeitä tapojaan, valistuksen laajuutta, uskonnon puhtautta, lempeää moraalia, uutteria ja säännöllisiä tottumuksia sekä sitä, miten hillitysti miltei kaikki heistä suhtautuvat niin paheisiin kuin hyveisiinkin, en suinkaan pelkää heidän johtajikseen nousevan tyranneja vaan pikemminkin holhoajia.

Olenkin sitä mieltä, että demokraattisia kansoja uhkaava sorto on tyystin erilaista kuin maailmassa aiemmin tavattu sorto. Nykyihmiset eivät voi verrata sitä aiempiin kokemuksiinsa, ja minunkin on turha etsiä ilmaisua, jolla tarkasti ja kattavasti kuvailisin siitä muodostamaani käsitystä. Vanhat tyranniaa tarkoittavat sanat eivät kelpaa. Asia on uusi ja se pitäisi saada määritellyksi, vaikka en osaakaan antaa sille nimeä.

Tahdon nyt kuvitella, millaisessa hahmossa tyrannia voisi palata maailmaan. Näen suuren joukon keskenään samanlaisia ja tasa-arvoisia ihmisiä, jotka keskittyvät hellittämättä itseensä ja täyttävät sielunsa vähäpätöisillä, rahvaanomaisilla huveilla. Jokainen heistä on erillinen ja eristäytynyt eikä välitä muiden kohtalosta. Hänen lapsensa ja henkilökohtaiset ystävänsä ovat hänelle yhtä kuin koko ihmislaji. Hän elää maanmiestensä kanssa muttei näe heitä. Hän koskettaa heitä muttei tunne mitään heitä kohtaan. Hän on olemassa vain itsessään ja itselleen, ja vaikka hänellä vielä onkin perhe, voidaan sanoa, ettei hänellä enää ole isänmaata.

Näiden ihmisten ylle kohoaa suunnaton holhoava valta, joka yksinään huolehtii heidän tarpeistaan ja valvoo heidän kohtaloaan. Se on itseriittoinen, pikkutarkka, järjestelmällinen, kaukokatseinen ja lempeä. Se muistuttaisi isällistä komentoa, jos se pyrkisi valmentamaan ihmisiä aikuisuutta varten, mutta se pyrkii vain pitämään nämä pysyvästi lapsina. Se haluaa, että kansalaiset ovat iloisia, kunhan he eivät ajattele muuta kuin iloitsemista. Se tekee mielihyvin työtä heidän onnensa vuoksi mutta haluaa olla ainoa toimija ja ainoa tuomari. Se vastaa heidän turvallisuudestaan, aavistaa heidän tarpeensa ja huolehtii niistä, helpottaa heidän huvinpitoaan, ohjailee heidän tärkeimpiä toimiaan ja tuotantoelämää sekä määrää heidän seuraajansa ja jakaa heidän perintönsä. Eikö se voisi myös riistää heiltä kokonaan ajattelemisen harmin ja elämisen vaivan?

Tällainen holhoava valta siis tekee ihmisten itsenäisistä päätöksistä päivä päivältä tarpeettomampia ja harvinaisempia. Tahto vaikuttaa yhä pienemmällä alueella, ja jokainen kansalainen vieraantuu vähitellen jopa omasta itsestään. Tasa-arvo on valmentanut ihmisiä kaikkiin näihin asioihin: se on mukauttanut heidät sietämään niitä ja usein jopa pitämään niitä kuin siunauksena.

Otettuaan jokaisen kansalaisen yksitellen mahtaviin kouriinsa ja muovailtuaan hänet mielensä mukaiseksi valtio peittää koko yhteiskunnan pienten, monimutkaisten, pilkuntarkkojen ja yhdenmukaisten sääntöjen verkolla. Omaperäiset ajattelijat ja pontevat sielut eivät pääse esiin väkijoukosta. Valtio ei murra ihmisten tahtoa vaan pehmittää, taivuttaa ja ohjailee sitä. Vain ani harvoin se pakottaa toimimaan mutta vastustaa aina toimeliaisuutta. Se ei tuhoa vaan estää mitään uutta syntymästä. Se ei sorra vaan häiritsee, painostaa, heikentää, tukahduttaa ja typerryttää lannistaen lopulta jokaisen kansakunnan pelkäksi pelokkaana uurastavaksi eläinlaumaksi, jota hallitus paimentaa.

Olen aina uskonut, että edellä kuvailemani kaltainen säädelty, lievä ja rauhanomainen orjuus voisi yhtyä vapauden ulkonaisiin muotoihin helpommin kuin osaamme kuvitellakaan – ja on jopa aivan mahdollista, että se kätkeytyisi kansanvallan suojiin.

*

Ajoittain esitetään, että romaani voi parhaiten myllerrysten aikoina ja muuttuu valjuksi ja pliisuksi rauhallisina, tasa-arvoisina aikoina. Olen taipuvainen uskomaan. Tabut tai valtiollinen sensuuri eivät meitä estele, mutta silti: Onko esimerkiksi Ruotsista tullut yhtään mitään sitten Ingmar Bergmanin? Ikeaa ei lasketa. Yllä olevan olen lainannut sanatarkasti Alexis de Tocquevillelta, jonka Demokratia Amerikassa (1835-1840) on parhaita tekemiäni kirjalöytöjä. Hän kuvaa siinä tulevaa, tasa-arvoista demokraattista yhteiskuntaamme pelottavalla osumatarkkuudella. Otsikointi ja aasinsilta ovat omiani.

Onko meillä nyt jo nimi tälle Alexisin kuvailemalle pehmeälle orjuudelle?