Maailmanpahantajat

Maailmanpahantaja määritellään Goethen Mefiston vastakohdaksi. Tämä kun runoelma/näytelmä Faustissa kertoi olevansa:

osa voimaa syvää

mi tahtoo pahaa vain

ja aikaa saa vain hyvää.

Maailmanpahantaja päinvastoin on siis ihminen, joka halussaan tehdä hyvää onnistuu vain saamaan pahaa aikaan. Käsite on vähän halju, koska parantamisen halu on usein vilpitöntä ja tarkoitus kaunis. Mutta se on hyödyllinen, ja siitä ajankohtainen esimerkki.

Pitkän linjan aapiskirjailija Sinikka Raikunen tahtoi hyvää. Hän halusi olla loukkaamatta pienten muslimilasten tunteita jättämällä uudesta aapisesta porsaat pois:

Nykyisin aapisentekijän pitää tuntea lukijansa, eikä ketään lasta saa loukata, muistuttaa Raikunen.

– Siksi esimerkiksi porsaita ei aapisiin voi laittaa, koska se saattaa loukata joitakin pieniä aapisen lukijoita.

Aasta alkaa aapinen. Kirkkonummella asuva tietokirjailija Sinikka Raikunen tunte

Raikunen ei tullut ajatelleeksi, että porsaiden olemassaolon kieltäminen loukkaa ei-muslimeja. Kuten esim. suomalaisia, joille porsas on aika olennainen otus.

Eikä Raikunen tiennyt, että hänen tekonsa loukkaa myös muslimeja. Iltalehden haastattelema muslimiäiti:

– Olemme tästä aiheesta keskustelleet muslimien omissa keskusteluryhmissä harmistuneena siitä, että taas saadaan aikaiseksi tällainen turha urbaani legenda, mikä jää elämään totuutena. Siitä on meille paljonkin haittaa. Saamme jatkuvasti selitellä, ettei se pidä paikkansa. Asia lisää ennakkoluuloja sekä vihaa muslimeita kohtaan entisestään, hän sanoo.

– Kuinka aivottomina suomalaiset meitä oikein pitävät? Miksi ihmeessä kukaan possukuvasta loukkaantuisi? hän ihmettelee.

Hänen mukaan possukuvan poistaminen aapisesta uskonnollisista syistä tuntuu lähinnä alentavalta ja loukkaavalta muslimeja kohtaan.

Lopputulos: kaikilla paha mieli. Raikusen possuttomasta aapisesta saattaisi jäädä jälkipolville opettavainen relikti 2000-luvun alusta, mutta se mikä on poistettu, on vaikea huomata. Mistä tuli mieleen vielä kolmas tapauksen ongelma: että tällaisen keskeisen otuksen olemassaolon kieltäminen poliittisista syistä (poliittinen korrektius) on potentiaalisesti vaarallista. Onneksi Raikunen huomautti tästä ennakkosensuuristaan. Muuten olisimme ehkä jonain päivänä havahtuneet siihen, että hetkinen… mitä muuten sioille on tapahtunut?!

Aikookohan aapisen kustantaja Otava seuraavaksi poistaa possuja muista kirjoistaan? Mieleeni tule heti pari pahaa possua George Orwellin Eläinten vallankumouksessa.

No, ei tätä ole kirjoitettu ilkkumismielessä. Tapaus on hyödyllinen havainnollistamaan maailmanpahantajan käsitettä. Ja käsite taas on hyödyllinen sen takia, että se voi saada meidät varuillemme aina kun joku esittää uusia, kirkassilmäisiä maailmanmuuttamissuunnitelmia. Onko hän oikeasti maailmanparantaja… vai mahdollisesti maailmanpahantaja?

Lisää aikamme ensimmäisestä käskystä ”Tarkkaile jatkuvasti omia ja toisten sanoja, ettet sinä tai he sano mitään, mikä voi loukata jotakuta” artikkelissa Tämä lörpötys on loppu. Maailmanpahantajan käsitettä käytin ensin artikkelissani Lihan ilot.

Mainokset

Kommenttini Esseen kirkon nykytilasta

Unohdin lisätä blogiini lukijakommentin, jonka kirjoitin Esseen viime kuussa (25.7). Tässä se on, jatkon kera. Täsmennän, etten ole arvostelemassa kirkkoa. Kirkko tarkoittaa niitä ihmisiä, jotka siihen kuuluvat. Sen sijaan tämä on osoitettu niille nykykirkon ja kirkollisten lehtien johtajille, joihin se kohdistuu.

Oli mukavaa vaihtelua lukea lehdestänne Heikki Sorvarin pääkirjoituskolumni Yhtenäisyys vaarassa (11.7.). Olen miettinyt samoja asioita viime aikoina. Kirkon ei kannata kaventua sellaisen yleismukavan demarin rooliin, joka julistaa vain kaikkia trendikkäitä, kivoja, maallisia mielipiteitä. Ajoittain kirkko näyttäisi nostavan suvaitsevaisuuden ja kaiken sallimisen korkeimmaksi hyveeksi. Ne ovat kauniita ajatuksia, mutta tässä on se ratkaiseva ongelma, että niiden ajamista varten on jo olemassa erilaisia maallisia järjestöjä ja poliittisia puolueita. Kirkolta ei tarvita sitä samaa sanomaa. Kirkko tekee itsensä tarpeettomaksi lähtiessään muiden järjestöjen alueelle omaksumaan näiden sanomia. Kirkon ydinsanoma on jotain muuta.

Mielestäni yksi kirkon tärkeimmistä tehtävistä on toimia yhteiskunnan tukijalkana, säilyttävänä voimana, siltana aikojen läpi. Tukijalka ei voi juoksennella trendiaatteiden perässä. Jos kirkko alkaa pyydellä anteeksi perinteikkyyttään, se menettää paitsi ihmisten kunnioituksen, myös olemassaolonsa oikeutuksen.

Ajoittain nykyinen kirkkomme on nimittäin kuin isä, joka vetää lippiksen päähänsä väärin päin ja esittää epävarmana rentoa kerjätäkseen hyväksyntää lapsiltaan ja näiden kavereilta. Lapset halveksuvat sellaista falskiutta.

Kaikki muuttuu, teologiakin, ja kun ajan pyörä pyörii tarpeeksi kauan, se osuu taas kohdalle. Minusta oli kiinnostava huomata, kuinka vanhalta ja sitäkin tuoreemmalta kuulosti vanha Lutherin katekismuksessa toistuva ohje ”Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa”. Nykyään tuntuu hylätyn käskyn molemmat puolet: siis paitsi pelkääminen, myös vaativa meidän tulee rakastaa. Nykyote tuntuu kunnioitusta vaativan sijasta anteeksipyytelevältä:

Nykykirkko: (pullanpehmeällä tätiäänellä) Hei anteeks… täällä meillä ois tää Jumala, joka rakastaa sinua, tai siis… anteeks ei me haluta häiritä, ei sun tarvi tehä mitään… ethän sä nyt vaan eroa, oliks tää nyt– oltiiksme liian tiukkoja… Mitä haluut et me tehtäis?

…Mikä tekee kirkosta turhan, koska kukaan ei tarvitse kirkkoa, jota voi kiristää.

Olisi tärkeä saada nykykirkolle välillä muunkinlaisia ääniä. Täydellisessä maailmassa voisimme kaikki olla pullanpehmeitä, mutta tässä maailmassa pullanpehmeys vetoaa vain osaan ihmisistä, ja vähintään yhtä suureen osaan se toimii negatiivisesti, vie kunnioitusta. Pullanpehmeät ihmiset eivät ymmärrä tätä, ja he kuvittelevat, että heidän pitää reagoida olemalla vielä pehmeämpiä, vielä lempeämpiä ja vielä sallivampia. Kierre on valmis.

Onkohan sattumaa, että ne ihmiset, jotka minun tuttavapiirissäni ovat viime vuosina alkaneet lähestyä uskontoa, ovat etsiytyneet luterilaisen sijasta joko katolisen tai ortodoksisen kirkon piiriin? Voi se olla sattumaa. Itse olen luterilainen.

PS: Jos joku on jo ehtinyt oppia, että koko kristinusko olisi silkkaa pullanpehmeyttä, suosittelen vaihtelun vuoksi esimerkiksi Matt. 23:13 – 33.

File:George Wilson Buffalo Bills prayer.jpg

Kuvan lähde https://en.wikipedia.org/wiki/Muscular_Christianity.


Päivällinen Tapiolassa I: Arkiruokaa

Minun on jo vuoden verran pitänyt kirjoittaa blogipostaus nykyisestä ruokavaliostani, jotta voisin jatkaa siitä kokkailukuvilla. Ruokavaliopostaus puuttuu yhä, mutta nämä ruokakuvat oikeastaan hoitavat samaa asiaa paljon värikkäämmin. Valokuvani tosin ovat mitä ovat, koetan petrata.

Laitan meidän perheen ruoat enimmäkseen itse. Nykyaikana keittotaito on eloonjäämistaito. Keittotaito estää meitä myymästä elämäämme halvalla. Valmisruoka on tehty halvimmin mahdollisin keinoin halvimmista mahdollisista aineksista halvinta mahdollista elämää varten – ja kun sanon ’halpa’, puhun enemmästä kuin rahasta. Eines edustaa luopumista ja alennustilaa: tämän arvoinen olen. En paljonkaan. Robotti suoltaa minulle tämän monivärisen muovipussin, jota harhaan johdettuna nykyihmisenä luulen ruoaksi, koska se näyttää ruoalta. Se on laskelmoitu ruoan korvike. Tehtaissa voi tehdä muttereita ja Barbeja ja selluloosaa, mutta ruoka ei tule tehtaista.

Ruoan laittaminen on teko, joka edustaa ja lisää rakkautta ja vapautta, itsenäisyyttä ja itsekunnioitusta.

Miten kehitykseen uskovat ihmiset selittävät sen, että me syömme eineksiä ja ennen syötiin ruokaa? Vaikka ennen oltiin köyhempiä? Ja tehtiin pitempää työpäivää? Silti syötiin ruokaa? Ja nyt syödään eineksiä? Miten tämä on edistystä?

Saarna ohi, kuviin! Arjen päivällisiä tiedossa tässä ensimmäisessä osiossa.

*

Sitten kun kirjoitan bestsellerini Unveiling the Seven Secrets They Don’t Want You to Know on How to Take Charge of Your Radiant Health – sitten kun kirjoitan sen, niin yksi säännöistä tulee olemaan, että aina kun kaupassa on tuoreita muikkuja, osta. Muikku on ehkä paras kala, mitä meille on tarjolla, asian kaikki puolet huomioiden. Ja hyviäkin ovat. Tässä höyryävät suoraan pannulta. Rairuohot ovat vain koristeita. Kuva on siis pääsiäiseltä.

P1020729

Tässä on caesar-salaatti, tai se olennainen. Salaatin ja kananviipaleet voi kuvitella, mutta caesar-salaatin clou on tietysti sen omintakeinen kastike, ja siihen tulee näitä. Anjoviksen sijasta käytän ihan sillejä, parmesaania halvempaa on Grana Padano, ja sitruunamehu on tässä kelvollinen korvike tuoreille sitruunoille.

P1020782

Jauheliha on arjen sankari. Siitä tulee vaikka nopea burgeri. Jos haluaa vaihtaa vähän makua terveellisyyteen, niin laittaa sämpylän tilalle salaattia. Ketsuppi on sokeritonta, se on paras tuntemani käyttö stevialle.

P1020779

Punajuuripaistos. Kilo raastettua punajuurta, vähän vähemmän naudan jauhelihaa, Aura-juustoa ja jogurttia, valkosipulia ja persiljaa. Ei tarvitse sitten säikähtää, kun aamulla ulos tulee punaista, se on vain betaniinia.

P1020719

Vielä yksi jauheliharuoka, tämä yleensä karitsasta. Musaka. Resepti on alun perin karppaus.infosta, mutta kehitin tätä nopeammaksi valmistaa: munakoisot kannattaa itkettää suolalla, mutta niiden paistaminen ei minusta ole vaivan väärti. Sipuli on tällä kertaa tarpeeton, ja tomaattipyrettä kannattaa laittaa paljon. Taistelu musakan puolesta on taistelua vetisyyttä vastaan: olen joskus paistanut tomaattimurskaa saadakseni siitä vetisyyttä pois. Mutta tämä on makuasia.

P1020686Perheessäni on kasvavia lapsia sekä hoikkia aikuisia, joten hiilareita ei ole tarvis asettaa täyspannaan. Niinpä päivällisellä menee esim. perunaa. Jotkut ovat ehkä turhankin tarkkoja tuomitsemaan perunan kategorisesti. Peruna on aika harmiton ja vieläpä edullinen, eikä siinä edes ole paljon tärkkelystä. Erityisen ravinteikas se ei ole, ja melko mautonkin usein, mutta joihinkin ruokiin mauton tärkkelyspitoinen lisuke sopii. Ostan usein multaista luomuperunaa pahvipussissa, koska ne ovat maukkaita ja väriltäänkin kauniin karoteenisia keltaisia. Tässä pari perunan kanssa tarjoiltavaa ruokaa.

Tuoretta kuhaa, hollandaise-kastiketta ja paljon tilliä. Hollandaise-kastike on sivilisaation kauneimpia saavutuksia, ja vain houkka kieltäytyy ottamasta tätä lahjaa vastaan.

P1020780Läskisoosi. Tosin kiitos suomalaisen ruokakulttuurin tuhonneen low fat -ideologian en edes tiedä, miten perinteinen läskisoosi tehdään. Eli oikeasti tämä onkin luomupossunkylkeä ja kantarellikermakastiketta. En ole iso porsaan ystävä, osin siksi, että halvalla tuotettu tehosika maistuu usein jotenkin pistävän stressiseltä. Suuri osuus on varmaankin sian rehulla, joka on viljaa, rypsiä ja soijaa, eli huonointa millä elossa pysyy. Seurauksena sianlihassa on myös turhan paljon omega-6-rasvahappoja. Nykyään saa kyllä jo herkullista porsastakin, ja usein se on luomutuotantoa.

P1020995 Kalakeitto, mateesta tällä kertaa, sekalaisia juureksia. Liemi on kalaliemi, ja takarivin kolme kovaa kaveria (suolakurkkuliemi, thai-kalakastike ja kerma) odottavat vielä pääsyä lautaselle.

Suolakurkuthan tehtiin ennen fermentoimalla eli maitohappokäymisellä, jolloin ne olivat luonnon omia maitohappokapseleita. Sitten kyyniset markkinamiehet keksivät tehdä huonompaa halvemmalla ja tuli ”herkkukurkut” ja ”voileipäkurkut”, jotka säilöttiin viinietikkaan tai brutaaleimmillaan sokeriin. Näin säästettiin tuotantokustannuksia ja saatiin ihmisiä huijattua, mikä tuo aina hymyn einestehtailijoiden huulille. Samaan aikaan ihmisiltä voitiin viedä lisää rahaa myymällä maitohappobakteerit erikseen pillereinä. Oikeita suolakurkkuja saa onneksi vielä marketeista paljuista tai sitten venäläisinä tölkkeinä. Kun ei enää saa, toivo on menetetty. Kalaruoissa korvaan osan suolasta usein thai-kalakastikeella, joka on muuten sekin fermentoitu.

P1030235Thairuoka on aasialaisista suosikkini. Tässä on wokkiin menossa kasviksia ja kookoskermaa kokonaisena keitetyn broilerin kanssa. Ja tietysti thai-kalakastiketta. Vihreä valmistahna on Thaimaan-tuliainen.

P1020692Tällä on joku ranskalainen nimikin tällä makupohjalla, jota aluksi paistellaan ja johon sitten lisätään kaikki muu. Se tässä. Sitruunaruoho, thaibasilika ja kaffirlimen lehdet tuovat loistavan thaimaun.

P1030215

Arkeenkin sopii kotijäätelö. Jäätelökoneesta tulee rakas ystävä, kun kerran erehtyy lukemaan kaupan jäätelöiden tuotelistaa. Oikeastihan jäätelössä on vain muutama ainesosa eikä sitä sokeriakaan kiloa tarvita. Kermaa, maitoa, kananmunankeltuaista, makeutus (esim. hunajaa, steviaa, dekstroosia ja/tai raakasokeria) ja päivän maku: marjajäätelöt ovat meillä varmaan yleisimpiä, mutta tällä kertaa maku on Jallu-rusina, sillä rommi oli loppu. Keltainen väri tulee luomumunien keltuaisesta. P1020731

Ruokasarjassa on luvassa seuraavia jaksoja:

* Lihaliemi, rakastettuni

* Pataruokakausi

* Punaisin liha – riista

* Sisäelimet eli Mitä Leopold Bloom söisi

Kirjoita luovasti Palmeniassa + Oriveden Uuden Kirjan Päivät

Tänä syksynä opetan kirjoittamista Kriittisen Korkeakoulun Kirjoittajakoulussa sekä Helsingin yliopiston koulutuskeskus Palmeniassa. Kriittisen opiskelijahaut syksyksi on tehty, mutta Palmenian kurssillani Kirjoita luovasti on vielä muutama paikka vapaana. Kirjoita luovasti on monipuolinen johdatus luovan kirjoittamisen alalle. Se on verkkokurssi, eli tapahtuu täysin netin välityksellä kurssin omassa oppimisympäristössä Moodlessa. Vierailevana opettajana kurssilla käy myös kirjailija Helena Sinervo. Tervetuloa mukaan. Kurssilla on ollut aina hieno yhteishenki.

Palmenia järjestää kurssiensa avoimien ovien päivän Helsingin keskustassa ke 28.8. klo 14.30 alkaen. Tilaisuudessa on mm. Venla Hiidensalon alustus aiheesta Sosiaalisen median hyödyntäminen kirjan markkinoinnissa. Kaikki kirjoittamisesta ja kirjoittamisen opiskelusta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Tilaisuus on maksuton.

*

Oriveden Opisto järjestää Uuden Kirjan Päivät elo-syyskuun vaihteessa. Tiedossa on koko viikonloppu kirjoja ja kirjallisuuskeskustelua. Luen perjantaina otteen romaanista Totuus naisista ja lauantaina 31.8. luennoin aiheesta Onko kaikki tosiaan jo sanottu. Esiintyjinä lisäkseni Virpi Hämeen-Anttila, Maria Peura, Juha-Pekka Koskinen, Heidi Köngäs, Sirpa Kähkönen, Leena Lehtolainen, Sirkku Peltola, Leevi Lehto, Pirjo Hassinen, Markku Envall ja Petri Tamminen. Uuden Kirjan Päivien ohjelman saa luettavaksi klikkaamalla tästä kohtaa ”Haaveet”. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan.

Oriveden Opisto on vanha alma materini, joten on erityisen mukavaa palata sinne tällä kertaa luennoijan roolissa. Opiskelin Orivedellä sanataidetta lukuvuonna 2002 – 2003 ja kirjoitin ensimmäisenä päivänä Jyrki Vainosen novellikurssin naapuriluokassa (en osaa työskennellä seurassa) aloitukset tarinoihin, jotka myöhemmin valmistuivat ja kansiin painettiin novelleina Kauriiden taivas ja Rikhard II.