Millainen on hyvä lause: 3 +1 sääntöä

Myös opetan kirjoittamista. Muutama virhe toistuu aloittelevilla kirjoittajilla niin usein, että päätin tehdä itseäni vähän työttömämmäksi kirjoittamalla muutaman nyrkkisäännön, joilla saa lauseista heti parempia.

* Älä käytä lauseenvastiketta, jos voit käyttää lausetta.

Lauseenvastike on lauseelle niin kuin margariini on voille. Korvike, vähän sinne päin, muttei kuitenkaan. Oikeassa lauseessa on predikaatti eli persoonamuotoinen verbi: minä teen tai sinä teet tai hän tekee, tai samat monikossa.

Lauseenvastikkeet ovat muotoa: tekevä, tehneen, tehdessä, tehtyä, tehden, tehdäkseen…

Näyttävät vähän verbeiltä, mutta ei niistä lausetta saa.  Lauseenvastikkeita viljelemällä saamme tällaisia:

Tullessa aika nousta bussiin olin sisään astuessani lentää selälleni Chanelilta haisevan kuljettajan tervehtiessä minua nauramalla.

Joskus lauseenvastike on kätevä keino välttää pitkällinen sivulause, mutta ne voivat myös sekoittaa lauseen merkitystä:

Zombi törmäsi bussiin nousevaan Jaakkoon.

…tästä vielä ymmärtää, että zombi ei törmännytkään bussiin, vaan Jaakkoon. Mutta seuraava on kaksimielinen:

Zombi törmäsi pahaa-aavistamattomana bussiin nousevaan Jaakkoon.

Myös passiivimuotoinen verbi voi muodostaa lauseen. Passiivikin on siis parempi kuin lauseenvastike. Mutta:

* Älä kirjoita passiivista lausetta, jos voit kirjoittaa aktiivisen.

Sinulla on päähenkilö ja haluat varmaan, että lukija pääsee mukaan tämän elämään ja nahkoihin? Tämä vaatii sen, että henkilöhahmo on mukana tarinassa myös lausetasolla. Joten henkilösi on lauseen aktiivinen persoonamuotoinen toimija.

Joten:

Jaakko nousi bussiin

Hän ajatteli päivällistä.

Ei:

Jaakon oli aika nousta bussiin.

Seuraavaksi myös Jaakon osalta tapahtui bussiinnousu.

Noustiin bussiin, eikä Jaakko muodostanut poikkeusta.

Ajatukset olivat jo päivällisessä.

Muuten, tutkimusten mukaan valehtelijat käyttävät usein passiivia ja karttavat etenkin minä-pronominin käyttöä. Näin valehtelija etäännyttää itsensä tapahtumista, ei halua sotkea itseään mukaan. Jotkut harjaantumattomat kirjoittajat tekevät samaa: lauseista muodostuu passiivisia ja kapulakielisiä, ehkä jonkinlaisena alitajuisena osoituksena siitä, että kirjoittajalla ei ole mukavaa. Kapulakielisyys on yksi abstraktiuden muoto.

* Älä kirjoita abstraktia lausetta, jos voit kirjoittaa konkreettisen.

Kirjoittajan mielikuvissa kaikki on niin selvää: miltä näyttää se ovi, jonka läpi kreivitär kulkee, miltä portaat, miltä yläkerrassa odottava kreivi. Kirjoittaja unohtaa helposti, ettei lukija aina tiedä edes kuka tässä kulkee ja onko tällä mahdollisesti kengät jalassa vaiko sorkat.

Koputus oveen. Ruoste oli valloittanut lukonreikää ympäröivän metallin. Hiljaisuus peitti Jaakon, joka unohtui hetkeksi menetettyä päivällistä koskeviin ajatuksiinsa. Sitten ovi tulvahti takaisin mielen pinnalle – pitää varmaan uusia koputus. Avaajaa ei näkynyt mailla halmeilla. Kuului narahdus, kun ovi aukesi. Tuntui kuin ilma olisi vaihdettu ummehtuneemmaksi ulkoa sisään verrattaessa. Jaakon kysymykseen läsnäolosta ei vastattu.

Vrt.

Jaakko koputti oveen. Lukko oli ruosteessa. Olisi pitänyt kuitenkin syödä se tilliliha ennen kuin lähdin, Jaakko mietti, ja koputti uudestaan. Ovi narahti, kun hän työnsi sen auki. Sisäilma haisi ummehtuneelta. ”Onks täällä ketään?” Jaakko huikkasi. Kukaan ei vastannut.

Laskettakoon tämän säännön alle myös personifikaation holtiton käyttö. Personifikaatio tarkoittaa sitä, että elollistetaan jokin eloton aktiiviseksi toimijaksi. Tämä voi olla kätevä keino vieraannuttaa lukija tilanteesta ja saada se tuntumaan epätodelliselta: ”Kaupunki heräsi. Autot pysähtyivät liikennevaloihin ja jatkoivat taas matkaa. Teepussit heiluivat mukeissa.” Yleensä se kuitenkin vain… vieraannuttaa lukijan tilanteesta ja saa kaiken tuntumaan epätodelliselta.

Moni aloitteleva kirjoittaja luulee, että hyvä lause on jotenkin erikoinen tai ”kirjallinen” tai ”luova”. Liikakäytettynä tällainen korukielisyys vain vie huomion pois siitä, mitä tässä nyt oikeasti tapahtuu ja kuka tässä oikeasti tekee mitä – eli juuri siitä, mikä lukijaa yleensä kiinnostaa. Ajan myötä kirjoittaja yleensä jollain tasolla ymmärtää tämän viimeisen säännön kuvaaman nollasummapelin:

* Valitse toinen: joko lukija huomaa mitä sanotaan, tai lukija huomaa miten se sanotaan.

Esimerkki: tämän postauksen ensimmäinen lause.

Näitäkin sääntöjä voi ja tulee rikkoa heti kun säännöt ensin taitaa.

Mainokset

Suomen Kuvalehden romaanijutusta

Inhoan, inhoan, inhoan ja halveksun tätä nykyaikaa, jossa joudun elämään. Tulee kaiken maailmaan ”uutisia” ja ”kohuja” ja muita päiväperhoärsykkeitä, joita pitää klikata ja joihin pitää sitten heti reagoida tavalla, joka on klikkaamisseksikästä. Ja tämä on ”tärkeää” ja ”keskustelua”, ja ”hyvä kun keskustellaan”. Ja jos et osallistu, et ole olemassa. Minun piti tämäkin aamu käyttää kuolleiden kirjailijoiden lukemiseen eli johonkin tärkeään, mutta niinpä vain tuorein kohu vei mentaalisen energiani. Kyse on Suomen Kuvalehden artikkelista kotimaisen romaanin nykytilasta. Silmäilin sen etsiäkseni siitä omaa nimeäni ja heitin sitten pois. Mutta näköjään minun on pakko tästä kirjoittaa. Hyvästi lukurauha.

Tässä joitain yksittäisiä huomioitani.

https://i1.wp.com/kannet.kuvalehdet.fi/suomen-kuvalehti/w1000_suomen-kuvalehti.jpg

Kansi näköjään vaihtuu joka viikko, en jaksa korjata. Tässä kirjoitetaan siitä vessapaperikannesta.

– Niin sanottu Sturgeonin laki kuuluu: 90 prosenttia kaikesta on p-skaa. Sturgeon oli pessimisti. Vain 80% kaikesta on p-skaa. Kirjallisuus ei tietenkään tee mitään poikkeusta tähän.

– Kohtausrakenne on kirjallisuuden peruskerrontamuoto. Se on keksitty ennen televisiota ja elokuvaa. Se tulee antiikista. Kaikki suuret 1800-luvun realistiset kertojat käyttävät kohtausrakennetta. Tuntuu turhalta mainita edes nimiä erikseen, sillä kokeelliset klassikkokirjailjat olisi nopeammin lueteltu, mutta lukekaapa vaikka naapurimaasta Dostojevskia, Tolstoita, Tsehovia. Ja tämä on muka jotenkin televisiomuotoista. Typerä, anakronistinen väite. Elämä tapahtuu kohtausmuodossa. Se, että joku elämää vieroksuva kriitikko ei tästä tykkää, on eri asia. Valtaosa lukijoista haluaa kirjalta kohtauksia, koska kohtaus on se kerronan muoto, jossa lukija saa olla mukana.

– Mitä on tämä naurettava 60-lukulainen romantiikka, jossa kirjallisuuden pitää tehdä jatkuva vallankumous? Vallankumouksilla ei rakenneta kestäviä yhteiskuntia, eikä sillä kehity taidekaan, vaikka asioita oikovat romantikot niin näköjään yhä kuvittelevatkin. Kaikella on edeltäjänsä. Me vain unohdamme ne edeltäjät ja kuvittelemme vaikkapa Sternen olleen jotenkin omaperäinen ja tehneen ”vallankumouksen”. Sterne vain jatkoi Swiftistä. Osa kumouksellisista pääsee historiaan, koska he vain sattuvat ehtimään ensin. Tämä ei ole predestinoitua neroutta, vaan pitkälti sattumaa. Charles Darwinkin meinasi myöhästyä. Osa kumouksellisista taas luo samalla kestävää ihmiskuvausta, ja heitä on mukava lukea myöhemminkin, mutta todennäköisesti se johtuu pikemminkin kestävästä ihmiskuvauksesta. Suurin osa kumouksellisista on vain uutuudenviehätystä, joka haihtuu yhtä nopeasti kuin tulikin. Ketä kiinnostaa lukea vallankumouksellisia Hans Seloja enää tänä päivänä? Kuka rakastaa vallankumouksellista atonaalista musiikkia, kun meillä on Brahms ja Beethoven? No tietysti ne jotka haluavat ideologisista syistä erottua rahvaasta. Valitettavasti minusta kirjallisuudenkin pitäisi kulua myös rahvaan käsissä, joten kirjallisuuden asemaa tällainen egoismi ei palvele.

Kirjallisuuskin kehittyy evoluution, ei revoluution kautta, vaikka sensationalistiset hupsut tykkäisivätkin barrikadeista ja giljotiineista. (Klikkauksia näillä ainakin saisi.) Oikeasti kehityksen näkee vasta hitaasti, ja usein paljonkin jälkeenpäin. Huomattavasti huomaamattomammat ja understated kirjallisuuden kehittämismuodot, eivät kiireiselle kriitikolle rekisteröidy, koska ne eivät heitä katukiviä: kertojaratkaisut, sommittelu ja analogiat, johtomotiivien käyttö, kielen ja kuvauksen logiikka, psykologia, tekstin ideologia, rytmi, elliptisyys. On paljon helpompi keksiä jotain eksottisesti silmään pomppaavaa. Mutta annapas kun kirjailija vaikka keksii liudan oudon näköisiä sanoja, kuten nuilahtaa, pyyliä ja hättärehtää, niin jo kriitikkokin huomaa kirjallisuuden kehittyneen nyt vallankumouksellisesti. Minunkin kirjoistani kriitikot huomaavat vain dialogin, joka on se selvästi näkyvin uudistava elementti. Jos Jennifer Eganin Aika suuri hämäys jää eloon, sen Power Point rakenne ei ole ratkaiseva tekijä, vaan se, että siinäkin Power Point -luvussa kerrotaan elämästä koskettavasti ja kiinnostavasti.

– On ymmärrettävä ratkaiseva ero siinä, mitä lukija haluaa ja mitä leipäkriitikko haluaa: Mitä kriitikko haluaa. Näiden edut ovat usein ristiriidassa, ja 99% kirjojen ostajista ja rakastajista on lukijoita, ei kriitikoita.

– Mukavaa huomata, että olen kerrankin ollut rakentavampi kuin muut: Totaalisen romaanin manifestini on kaikessa kriittisyydessäänkin ratkaisuja etsivä ja luova, ei hapattava. Saan siitä yhä säännöllisesti palautetta, ja myönteistä sellaista. Koetan muistuttaa tästä itseänikin siitä, kuinka hitaasti asiat tapahtuvat.

– ”Merkittävä kirjailija kilpailee vain kuolleiden kanssa.” – Hemingway, väitetysti.

Kirjamessut ja muita esiintymisiä

Esiinnyn Helsingin Kirjamessuilla 24.10 torstaina klo 13.30 – 14.00 Katri Vala -lavalla. Minua ja Mooses Mentulaa haastattelee toimittaja Anna Laine. Esiintymisen jälkeen kello kahdelta pyörin Gummeruksen osastolla ja siitä eteenpäin ties missä päin hallia ainakin klo viiteen asti. Lukija, tule tervehtimään!

Keskiviikkona luennoin Tampereella, mutta tilaisuus on suljettu. Siitä lisää myöhemmin. Sen sijaan luentoni Eiran aikuislukiossa ke 13.11. klo 15.30 on yleisölle avoin. Lukion reaaliaineiden yhteiskurssi Mies muutoksessa toteutetaan avoimena luentosarjana, jossa miesteemaa lähestytään mm. biologian, uskonnon, elokuvan ja kirjallisuuden näkökulmista. Minä pysyn tässä viimeisessä lestissä.

Edit. La 26.10.

Tästä linkistä näkee YLElle televisioidun haastattelun, jossa keskustelen kirjamessuilla toimittaja Tuula Viitaniemen kanssa aiheesta Totuus naisista:
http://areena.yle.fi/tv/2067961

Missä aikuiset ovat

Joukkoina ihmiset käyttäytyvät kuin teinit, aikuisetkin ihmiset. Suuressa mittakaavassa. Sanoisin ”lapset”, mutta olemme yhtä himokkaita kuin teinit, yhtä taipuvaisia haikailuun ja persoja viikkorahalle. Vaikka jotkut yksilöt tekevät tästä poikkeuksia, heille ei tule antaa yliedustusta: siinä vaiheessa kun ihmisten fyysinen kehitys loppuu teini-iässä, loppuu henkinen kehityskin. Sen jälkeen vain vaihdamme mielipiteitä. Saatamme oppia paremmiksi oppijoiksi, ja tietysti lukuhistoriikkimme kasvaa iän myötä, mutta kehitys on jatkossa lähinnä mielipiteiden vaihtoa.

Minäkin olen elämäni aikana vaihtanut monia mielipiteitä 180 astetta. Olen taas samaa mieltä kuin lapsena. Olen tehnyt kahdenkymmenen vuoden harharetkiä. Se ei ole kehitystä. Kehitystä olisi, jos olisin välissä oppinut olemaan syyttämättä sitä kulloistakin vastapuolta. Ehkä vielä opin.

Tietysti me opimme uutta, mutta sekin tapahtuu pitkälti vanhan kustannuksella. Unohdamme jotain kaiken tilalle minkä opimme. Hukkaan se ei silti mene. Sivistys on se minkä olemme unohtaneet. Se mitä emme enää aktiivisesti muista. Se on olemassa, siitä on meillä aavistus, painanne on jäljellä.

Chestertonin mukaan traditio on demokratian ulottamista kuolleisiin. Ensimmäisen sanan sijalle voisi laittaa toisenkin. Sivistys on demokratian ulottamista kuolleisiin.

Sillä jos me olemme teinejä, missä aikuiset ovat? Jokuhan täällä on ollut ennen meitä, joku on meidät tehnyt, joku on käynyt läpi samat asiat kuin mekin käymme läpi. Kuolleet ovat aikuisia. Jotkut klassikot. Vanhojen kirjailijoiden lukeminen on minulle aikuista seuraa, de Tocqueville, Leopardi, T.S. Eliot, Orwell, Dostojevski, Augustinus, Seneca… Vain kuolleet voi kanonisoida. He ovat minulle isiä, siinä missä aikalaiseni ovat lähinnä teinejä kuten minäkin.

Kirjoittaja on, kyllä, keski-ikäistymässä.

Päivällinen Tapiolassa II: Lihaliemi, rakastettuni

Ensimmäinen osa Päivällinen Tapiolassa -sarjaa on täällä.

Anteeksi muodikas anglosaksinen ilmaisu, mutta mikä on enemmän win-win kuin lihaliemi?

Lihaliemi on käytännössä lihansyönnin sivutuote, koska luita ei voi sellaisenaan syödä. Lihaliemi on sekä ekologista, herkullista että terveellistä. Oli ruokavaliosi sitten mikä tahansa, kenenkään mielestä lihaliemi ei ole haitallista. Keittiömestarit tietävät, kuinka tärkeää liemi on ruoan maulle, mutta harva tietää lihaliemen olevan hyvin ravinteikasta – ja vielä harvempi tietää, että maku johtuu ravinteista.

Senkin takia on sääli, ettei lihalientä arvosteta. Nykyään aito lihaliemi korvataan esanssikuutiolla, joka on kemiallinen huijaus. Makuhermoja ehkä onnistuu huijaamaan, mutta soluja ei voi huijata: keho tunnistaa lihaliemikuutiot lisäaineiksi ja lihaliemen mitä oivallisimmaksi ravinnoksi. Lihaliemi ansaitsisi melkein oman paikan ruokaympyrästä.

P1030224

Monipuolinen ruokavalio tarkoittaa sitä, että syödään eläimistä kaikki osat. Me ihmiset muodostumme samoista aineista kuin eläimetkin. Meidän luustomme ja nivelemme ja rustomme ja ihomme esimerkiksi on tehty samoista ravinteista kuin lehmän ja kanan. Koska harvemmin kaluamme luita, luiden ravinteet on mahdollista nauttia keittämällä niistä lientä. Keittämisessä vesimolekyylit toimivat kuin pieninä sahoina, jotka irrottavat luusta, nivelistä, rustosta ja nahkasta ravinteita, jotka ovat hieman erilaisia kuin lihaslihassa. Lihaliemen tärkeimpiä ravinteita ovat:

– Kollageeni. Se on yleisin proteiini meidänkin kehomme tukikudoksessa, luissa, rustoissa, suonistossa, ihossa ja hiuksissa. Kollageeni hajoaa mm. gelatiiniksi eli liivatteeksi. Liivate on hydrofiilista, eli sitoo vesimolekyylejä. Juuri tämän takia sen väitetään olevan erityisen hyväksi ruoansulatukselle ja suolistolle.  Ehkä siksi sairastaville ennen tarjottiin kanakeittoa. Muuten, selluliitti aiheutuu kollageenin tuhoutumisesta.

– Glykosaminoglykaanit, joista yleisimmät ja kuuluisimmat ovat glukosamiini, kondroitiini ja hyaluronihappo. Näitä ostetaan tabletteina erilaisiin nivelvaivoihin ja läiskitään iholle voiteina.

Glukosamiinia ja kondroitiinia myydään nivelvaivoihin lisäravinteina nykyään reseptilläkin.

– Mineraaleja: kalsiumia, magnesiumia, kaliumia, rautaa, fosforia jne. Lihaliemi olisikin vegaaneille hyvä maidoton keino saada kalsiumia ruokavalioonsa.

Se, että emme enää keittele luusoppaa, on täysin mahdollisesti osasyy siinä, että niin monet kärsivät selkä- ja nivelvaivoista, tuki- ja liikuntaelinsairauksista, reumasta, selluliitista, ennenaikaisesta ryppyyntymisestä, hauraista hiuksista ja ruoansulatusvaivoista. Perheellisen kotikokin tehtävä taas on syöttää kasvaville lapsille runsaasti lihalientä tukemaan näiden luuston ja muun tukikudoksen kasvua.

*

Lihaliemi on helppo tehdä. Laitetaan luita vesikattilaan, sekaan joitain juureksia, tilkka etikkaa ja keitellään. Etikan tarkoitus on tuoda liemeen happamuutta, makuun se ei vaikuta. Happamuus imee luista mineraaleja tehokkaimmin. Kemiajuttuja.

Liemi kiehautetaan. Ennen kiehumista pinnalle alkaa nousta vaahtoa. Vaahto tulee kuoria pois reikäkauhalla. Kaikki painottavat tätä, joten uskotaan kerrasta.

P1030027

Kuorimisen ja kiehauttamisen jälkeen laita liesi pienelle. Hiljaista porisuttelemista jatketaan vaikka yön yli tai kahdenkin. Kanaliemelle riittää vähempikin, ja kalalientä ei yleensä keitellä joitain tunteja pitempään. Monet kokit, kuten Fergus Henderson, tekevät liemet parin tunnin keittelyllä, mutta kun on aikaa keitellä pitempään, liemeen saa enemmän ravinteita ja makua.

Luiksi käy mikä vain. Erityisen nivelikkäät ja rustokkaat palat ovat parhaita. Härän häntää laitan yleensä aina mukaan, siitä irtoaa tuhti liemi. Sian luita ei jostain syystä kukaan käytä, joten jääkööt. Kun keittää kokonaisen kanan, lihat voi ruotia välissä pois luista ja jatkaa luiden keittelyä vielä liemeksi. Juureksina käyvät esim. porkkana, sipuli, palsternakka, purjo, lanttu, juuriselleri, jne. En yleensä laita mausteita liemeen, että se jää monikäyttöiseksi eri ruoanlaittoihin, mutta persiljaa, laakerinlehtiä, pippureita ja suolaa voi käyttää.

Tältä valmis liemi näyttää purkkeihin kaadettuna. Keitellyt luut ovat kauniin kaluttuja ja huomattavasti haurastuneita. Kananluut napsuvat heti poikki. Tämä on nopeutettua osteoporoosia. Mineraalit liukenevat luista liemeen ja ovat valmiita ruoaksemme.

P1030030

Rasva kohoaa purkin pinnalle. Varsinkin kanaliemistä kuorin rasvan roskiin, sillä kanan monityydyttymättömät rasvahapot tuskin kestävät vuorokauden porisuttelua. Väristä päätellen tässä on mukana ollut porkkanan karotinoideja.

Kun liemen viilentää jääkaapissa, se parhaimmillaan hyytyy. Se johtuu sen sisältämästä liivatteesta. Siitä tietää onnistuneensa.

P1030054

Liemen voi pakastaa vaikka annospusseissa. Luista parhaat voi laittaa pakkaseen käytettäväksi uudelleen. Minulla on aina valkoisen lihan luita, punaisen lihan luita ja kalanruotoja omissa pusseissaan pakkasessa. Äyriäisistä saa myös hyvää lientä.

046 

Miten käyttää lihalientä?

– Keitot tehdään liemeen. Kalakeitto kalaliemeen, kanakeitto kanaliemeen, lihat lihaliemeen. Jos keittoa ei tehdä liemeen, se on vain ruokaa, johon on kaadettu vesilasi. Halvat ravintolat, koulukeittiöt, laitoskeittiöt, ym. tekevät vesikeittoja huijatakseen ihmisiä. No joo, voi tietysti olla, että nämä vesittäjäkokit eivät ole huijareita vaan ihan vain ammattitaidottomia, ja he luulevat keiton tarkoittavan vedellä jatkettua ruokaa.

– Pataruoat kannattaa tehdä liemeen. Kuvan karjalanpaistin liivate alkaa jäähtyessään muodostaa riitettä. Siitä erottaa, ettei sitä ole tehty veteen. Jääkaapissa paisti hyytyy huomiseksi.

016

– Liemessä voi keittää vaikka mitä. Pavarotti keitti pastansakin lihaliemeen. Meillä ei syödä pastaa, mutta riisin keittoveteen laitan aina pussin kanalientä. Pataruokiin taas lisään mahdollisen riisin suoraan pataan ruoanlaiton loppuvaiheessa, jolloin tästä muutoin melko tyhjästä tärkkelyksestä tulee tavattoman maukas lisuke ja lisäenergian lähde.

011– Jos lihalientä keittää kasaan, eli antaa siitä haihtua vettä, syntyy ns. demi-glace, eli valmis, tiviis kastike lihalle. On harvoja valopilkkuja maassamme, että kaupasta saa ostettua myös oikeaa lihalientä ja demi-glacea valmiina! Puljonki tarjoaa erilaisia liemiä litran ja puolen litran tetroissa. Demi-glacea 2 tai 2,5 dl tetroissa tarjoavat HK ja Portti. Nämä kaikki on tietääkseni tehty keittelemällä luita kasvisten ja mausteiden kanssa.

Vertailun vuoksi Knorrin ”lihaliemikuution” ravintosisältö:

Suola, hiivauute, kasvirasva, maltodekstriini, sipulijauhe 7%, sokeri, naudanliha 1,7%, persilja, porkkana, valkosipuli, mausteet ja yrtit.

Hiivauute tarkoittaa usein natriumglutamaattia. Ravintosisällöthän listataan suuruusjärjestyksessä, joten tämä liemikuutio on käytännössä vain suolaa, natriumglutamaattia, kasvirasvaa (kovetettua? osin kovetettua transrasvaa?) sekä maissitärkkelystä.

Viikonloppu on oivallista aikaa laittaa liemi porisemaan!