Kesä vuonna 2014

En bloggaa nyt kesällä niin ahkerasti. En tiedä kuinka paljon olen internetissä muutenkaan, toivottavasti en hirveästi. Kirjoitan kolmatta romaaniani, se edistyy hyvin. Sen lisäksi koetan viettää vähän kesää jossain vaiheessa sekä katsoa jalkapalloa.

Olen varannut kesäksi paljon luettavaa, kuvassa ote lukulistasta. Haluan tässä jakaa erityisesti rakkautta tuolle päällimmäiselle:

012

Pari asiaa:

* Kesän Mondo-lehdessä 6-7/14 on repparini Saimaan polkupyöräretkeltä. Tämä liila kansi:

MO0614_kansi_lowSuviretki Saimaalla

Saimaan hienot järvimaisemat ovat omiaan muutaman päivän pyöräretkelle ihanaan Kesä-Suomeen.

Juttu sisältää mm. maaseuturomantiikkaa, hitaan matkanteon ja kylähulluuden ylistykset sekä Joel Lehtosta.

* Unohdin mainita, että Image-lehdessä Tuomas Sorjamaan tyylisivuilla oli maaliskuussa mikrohaastatteluni. Koetin kopioida sen tähän, mikä teko mahdollisesti rikkoo jotain IP-lakia, mutta en onnistunut, koska ei tästä saa selvää, joten en varmaan rikkonut mitään. Tältä maaliskuun Imagen Hip-sivu näyttää ilman rillejä:

IMG* Tässä kerron Pk-seudun kirjastojen sivuilla otteita kesän lukulistastani. Sisältää myös, ensi kertaa, pari sanaa tulevasta romaanistani.

* Tässä on kaikenlaista tulossa, mutta niistä sitten kun aika on. Hesari-kolumneja kirjoitan läpi kesän (palstalleni on linkki tuossa palkissa alaoikealla). Pienemmistä ilmoitusluonteisista asioista koetan laittaa aina Twitteriin tiedotteita. Twitter-tilini löytää sieltä, ja tuossa alaoikealla on linkki sinnekin.

* Syksyllä jatkan kirjoittamisen opettamista Palmenian kirjoittajakoulutuksessa (ilmoittautuminen on jo alkanut) sekä Kriittisessä Korkeakoulussa.

Hyvää kesää!

Mainokset

The Big Fat Surprise, eli Millainen on tiedemiehesi

Toimittaja Nina Teicholzin tuore kirja The Big Fat Suprise on ulkoinen tarkastus ravitsemustieteen alaan. Reviisori Teicholzin keskeisen väitteen voisi tiivistää: panikoimme aikoinaan sodan jälkeen sydäntautiepidemian takia, ja nyt tämä bias eläinrasvaa kohtaan on haitallista tieteen edistymiselle ja mahdollisesti terveydellemme.

The Big Fat Suprise (Simon & Schuster 2014) kuvaa paljon Gary Taubesin Good Calories Bad Calories -kirjaa luettavammassa paketissa matkan 1950-luvulta tähän päivään asti, kuinka ns. diet-heart-hypoteesi syntyi, lähti lentoon ja institutionalisoitiin. Hypoteesi esitti siis, että vähärasvainen ruokavalio on erityisen terveellinen sydämelle, joten siihen tulisi siirtyä. Itse todistusaineisto hypoteesin takana jäi vähäisemmäksi: talo oli tulessa, joten ulos oli päästävä. Teicholzin kirjan tehtävä on käydä läpi näyttö hypoteesin puolesta ja tutkia miten siihen päädyttiin ja mitä sitten kävi. Teicholz on tutkinut kirjaa kahdeksan vuotta ja on haastatellut sitä varten hurjaa määrää alan keskeisiä toimijoita. Lähdeviitteitä on vajaa viisikymmentä sivua.

Vähärasvainen, toisin sanoen runsashiilihydraattinen ruokavalio on länsimaiden rakenteissa niin syvällä, ettemme ymmärräkään. Vauvoillekin juotetaan nykyään kasviöljyjä siksi, että 1960-luvulla vanhemmat miehet kuolivat sydäntauteihin.* Idea tulee epidemiologiasta eli (alkuperäisesti) kulkutautiopista: koko väestö on ”rokotettava” tautia vastaan samalla piikillä (vähä[eläin]rasvainen ruokavalio), jolloin ikään kuin syntyy kaikkia suojaava laumaimmuniteetti. Sepelvaltimotauti vain ei taida olla tarttuva tauti.

Taubesin kirjaan Teicholz ”lisää” mm. luvut Välimeren ruokavaliosta, naisista ja lapsista, trans-rasvoista, kasviöljyistä sekä viime vuosikymmenen tuoreimman tieteen. Big Fat Surprise on siis hyvin suositeltava myös Taubesin lukeneille. Lukemattomille se on erittäin suositeltava.

Viime kädessä kyse on siitä, pystytkö uskomaan, että tieteenhaara on saattanut lähteä vuosikymmeniksi harharetkelle. Onko sinusta mahdollista, että melkein kokonainen ala on valinnut epäoptimin paradigman ja vakiinnuttanut sen ja etsinyt vastauksia väärästä paikasta vuosikymmeniä? Jotkut eivät saata uskoa sitä, joten he eivät tule uskomaan Teicholzin kirjassaan esittämää ravitsemustieteen historiikkia. Ja ihmiset jotka ovat olleet mukana ravitsemusalalla ja näin laittaneet vetonsa sen hallitsevan linjan puolesta kuulunevat ikävän usein etupäässä tähän joukkoon. Tämä on aika lailla peruspsykologiaa, eräänlaista itsesuojeluvaistoa.

Ravitsemusalan ulkopuolelta tulevilla (kuten Teicholz tai Taubes) on vähemmän vetoja sisällä hallitsevan paradigman puolesta, joten heidän on helpompi hylätä se, jos se näyttää epäoptimilta. Itse asiassa ravitsemuksesta tänä päivänä kiinnostuvat tuskin edes lähtevät liikkeelle siitä, että meidän ruokavaliomme pitää rakentaa minimoimaan keski-ikäisten miesten sydäntauteja. Tänä päivänä he todennäköisemmin ovat huolissaan omasta ja muiden lihomisesta ja diabeteksesta komplikaatioineen.

Kokemukset vastaavasta tieteellisestä harharetkestä jonkin muun alan puolella auttavat: esimerkiksi humanistisen ja valtiotieteellisen tiedekunnan opit olivat ainakin vuosituhannen vaihteessa aika pitkälti höpöä, joten minun ei ole sen jälkeen ollut vaikea uskoa, että samanlainen höpöntuottamissysteemi voi olla vallalla muillakin tieteenaloilla ja muissakin instituutioissa. Ravitsemustiede on kyllä näitä eksaktimpaa tiedettä, mutta toisaalta terveydessä on muuttujia käsittämätön määrä, joten hybriksen vaara on suuri. Pitää muistaa, että ihminen tekee tieteen sisälläkin vaikutusta omaan vertaisryhmään. Tehtävä on siis vakuuttaa muut tieteilijät. Tämä on vaikeaa kertomalla näille, että ne ovat väärässä. Ja mitä enemmän ja pitempään ne ovat olleet väärässä, sitä vaikeampaa se on. (Vertaa neuvostoliittolaisbiologia, joka tajuaa virallisen lysenkolaisuuden uhkaavan koko maataloustuotantoa.)

Ja sitten toteutuu ihmisten taipumus jakautua sisä- ja ulkoryhmiin: eli ”ne” vastaan ”me”. Ja koska ”ne” ovat vastustajia, tietysti he ovat väärässä ja mahdollisesti jopa moraalittomia ja vastuuttomia ja hirviöitä. Pirullinen pattitilanne.

“We were jumped on! People would spit on us! It’s hard to imagine now, the heat of the passion. It was just like we had desecrated the American flag. They were so angry that we were going against the suggestions of the American Heart Association and the National Institutes of Health.” (Rasvatutkija David Kritchevsky Teicholzin haastattelussa, s.4)

”Olin väärässä” ovat kaksi vaikeinta sanaa niille ihmisille, joiden identiteetti rakentuu heidän älylleen. Ja entä jos urakin.

Kun puhutaan ”tieteestä”, ihmiset kuvittelevat tieteen ideaalin, eivätkä ajattele tiedemies Matikaista, joka on ihminen siinä missä kaikki muutkin: hän herää aamulla herätyskelloon, harmittelee kun tuli valvottua liikaa viime yönä ja nyt ei jaksaisi nousta, juoksee bussiin ehtiäkseen työpaikkaansa, moikkaa työtovereita, jopa sitä ärsyttävää Jaskaa ja etenkin sitä ihastuttavaa Jaanaa, kärsii peräpukamista ja kylmästä vaimosta, tykkää golfista ja vaniljajäätelöstä, koettaa täyttää päivänsä jollain tekemisellä ja maksaa asuntolainaansa ihan niin kuin kaikki muutkin ihmiset, vain vähän apinasta edistyneemmät.

Tiedettä tehdään karvattoman apinan aivoilla. Ja tunteilla! Ja kiveksillä ja munasarjoilla. Ei tiede ole mikään ihme, joka laskeutuu taivaasta.

Tiede laskeutuu taivaasta: ideaali kuva tiedemiehestä romanttisena poikkeusyksilönä, jonka aivot ja halut eivät ole tästä maailmasta.

Suurin ongelma syntyy, kun tiede institutionalisoituu. Nyt syntyy lukittuja vastauksia, kokonaisia järjestöjä, jotka palkkaavat ihmisiä ja pyörittävät isoja budjetteja varmistaakseen oman vastauksensa ja omat työpaikkansa ja omat kasvonsa – ja päätyvät toimimaan tieteen vastaisesti, koska tieteen tehtävä on jatkuvasti kyseenalaistaa omat vastauksensa. Tällaisia vaikutusvaltaisia instituutioita ovat Teicholzin kirjassa mm. AHA, NIH, CSPI. Näiden jälkeen tulee sitten elinkeinoelämä, ruokateollisuus ja lääketeollisuus. He lukitsevat omia vastauksiaan (jälkimmäinen kolesterolilääkkeiden muodossa) ja nyt alkaa olla jo vaarallisen paljon ei-tieteellisiä intressejä pelissä.

”These guys from ISEO came to see me, and boy were they angry! They said that they’d been keeping a careful watch to prevent articles like mine from coming out in the literature, and didn’t know how this horse had gotten out of the barn.”   (Rasvatutkija Mary Enig julkaistuaan trans-rasvakriittisen tieteellisen artikkelin. ISEO = Institute for Shortening and Edible Oils, kasviöljyteollisuuden lobbausryhmä. S. 247)

Huomattava mahdollisesti tieteenvastainen instituutio on myös valtio, joka Yhdysvalloissa 1970-luvun lopussa lähti odottamatta riittävää tieteellistä näyttöä neuvomaan kansalaisiaan, miten näiden tulee syödä, ja on jatkanut tällä linjalla siitä lähtien, koska institutionaalinen inertia. (Maa on juurikin siitä lähtien pursunnut täyteen läskiä, mikä on joko sattumaa tai iatrogeniikkaa.) Nyt tieteen on hyvin vaikeaa tehdä mitä tiede tekee, eli muuttaa mieltään uuden todistusaineiston valossa.

Lähde (Disclaimer: korrelaatio ei ole kausaatio.)

Kirjan kannesta kustantamo on tehnyt aika öhöm, herättelevän, joku voisi sanoa provosoivan. Aatteelliset vegetaristit tulevat vastustamaan kirjaa vimmaisesti, joten heidän mielipiteensä siitä kannattaa ottaa cum grano salis. Suolan kera kannattaa toki ottaa Teicholzin kirjakin. Kirja ei yritäkään esittää kaikkea mitä tiedämme kaikesta mahdollisesta ravinnosta, vaan on rakennettu pääväitteensä ympärille luettavasti ja vakuuttavasti.

Viime kädessä on sitten sen edellä mainitun yksilön psykologian varassa, saattaako hän uskoa, että koko länsimaisen kulttuurin läpäissyt rasvafobia on ollut harharetki, vai onko sellainen johtopäätös hänelle mahdoton.

Uskon silti tieteeseen, ja uskon että totuus voittaa aina lopulta, vaikka vasta loppuerissä tai pisteillä. Sillä välin meidän tulee tehdä omia ratkaisujamme, kuten syödä päivällistä.
Big Fat Surprise on näköjään noussut jo NY Times Bestseller –listalle.

Kirja Amazonissa

– Teicholzin lehtiartikkeli Wall Street Journalissa:The Questionable Link Between Saturated Fat and Heart Disease

 * Kiinnostava löytö kirjasta (s. 42): Ancel Keyesin oman datan mukaan sokeri korreloi paremmin sydänkuolleisuuden kanssa kuin rasva. Keyesin perustavanlaatuisen Seven Countries -tutkimuksen Suomen aineisto on täällä (pdf). Sen mukaan suomalaiset haastatellut, 30 miestä Ilomantsissa ja 30 Pöytyällä ja Mellilässä syyskuussa 1959, söivät kaikista maista selvästi eniten sokeria: hurjat 101 ja 91 grammaa ”sokerituotteita” (=yli 60% sokeria) päivässä. Sallikaa jossittelu: ellei Keyes olisi ollut sokeriteorian vimmainen vastustaja vaan halukas todistamaan oman rasvateoriansa oikeaksi, koko länsimainen ravitsemus olisi siis voinut lähtenyt tämän tutkimuksen mukana eri suuntaan.

Mitä sinä sitten syöt?

Ihmisiä kiinnostaa nykyään kovasti, mitä muut syövät, etenkin mitä syövät ne, joilla on joitain näkemyksiä ruoasta. Päivällinen Tapiolassa -sarjassa olen kuvannut lähinnä päivällisiä, joten tässä muutakin.

Tämän postauksen tekemiseen meni ehkä vuosi, sen verran hölmöltä ja itsekeskeiseltä tuntuu kirjoittaa, että tällaista minä nyt syön… ihan kuin se olisi jotenkin tärkeää, mutta menköön, tällaista tämä on. Tykkäänhän itsekin lukea muiden vastaavia paljastusblogauksia.

Periaatteeni on niinkin vallankumouksellinen kuin että syön ruokaa. Ruoka on jotain, jonka valmistaa elämä maapallolla, ja jota on syöty vähintään satoja vuosia, mieluiten tuhansia. Koska evoluutio ja ruokakulttuuri. Ruoka on jotain, mitä kokataan itse. Ruoan vastakohta on jotain, jonka valmistaa meidän puolestamme ravintoteollisuus, ja jota mainostetaan televisiossa ja myydään värikkäissä laatikoissa.

Vähemmän täällä ruokaa myydään kuin sitä muuta.

Koetan kartella sokeria, vehnää ja vähän muitakin gluteeniviljoja, sekä kaikkea mikä ei ole ruokaa, kuten margariini ja kura. Tykkään paleoruokavalion logiikasta, mutta käytän maitotuotteitakin.

Järkevään ruokavalioon pitää mahtua ajoittaiset torijäätelöt, synttärikakut, muuttopitsat ja margaritat. Kannatan periaatetta, että syö 80 – 90% puhtaasti ja loput mitä huvittaa.

– Aamiainen on yleensä munakas luomukananmunista. Kananmuna on tiivistetty kana, siis niin ravinteikas. Keltuainen on luonnon monivitamiinipallero. Munakas on kätevä, koska siihen voi laittaa ihan mitä kaapista löytyy: yleensä hyvä kaava on juusto + kasvis + leikkele. Alla tomaatti-mozzarella-basilikamunakas ja bataatti-vuohenjuustomunakas.

DSCF1531

DSCF1535Sinnehän tuon jättää kannen alle pehmeälle lämmölle paistamaan itsensä.

Aamiaisella juon vihreää teetä ja otan vähän pähkinöitä ja palan tummaa suklaata. Tumma suklaa tarkoittaa tässä 85% – 90% suklaata. Jo 75% maistuu ätläkältä, kun on tottunut vähäsokeriseen ruokavalioon. Lindt on suosikki. Pähkinöistä manteli, cashew, para-, pekaani ovat yleisimmät. Valmistan pähkinäsatsit niin, että liotan ne yön yli suolavedessä ja kuivaan uunissa.

Välillä teemme aamuksi munakkaan sijasta munakokkelia pekonin ja paistetun tomaatin kanssa, tai sitten kattilallisen kaurapuuroa (mustikkaa, voita, kanelia). Kaurapuuro on taitolaji: syö liian vähän, ja nälkä hyökkää kahden tunnin päästä. Syö liikaa, ja tekee mieli palata sänkyyn nukkumaan. Munakkaissa ei sitä ongelmaa ole. Satunnaiset kaurapuurot ja hapan(juureen leivotut)korput ovat suunnilleen ainoat viljani arjessa. Edelleen, välillä sitä tietysti syö mitä sattuu ja hyvä niin. #yolo

– Lounaistani en ehkä kehtaa enempää kertoa, koska minun tuloillani ei ravintoloissa syödä. Kuvassa lempisardiinini. Kahvin juon keskipäivällä.

DSCF1226– Päivällisen laittamiseen sitten satsataan vähän enemmän. Alla kuvattuna hyvin yleinen keittiökohtaus: uunikasvikset. Tällä kertaa kaapissa oli bataattia, porkkanaa, punasipulia ja kesäkurpitsaa. Päälle kylmäpuristettua oliiviöljyä ja mausteet.

DSCF1551Päivällisiäni löytyy sarjasta Päivällinen Tapiolassa: Arkiruokaa, Lihaliemi, Sisäelimet.

Harrastelijakokin tunnistaa siitä, että hän yrittää liikaa ja näin kohta lopettaa ja palaa eineksiin. Rutinoitunut kokki taas säästää turhaa vaivaa aina missä mahdollista. Tällaiseen laiskuuteen kannustan! Lihoja ei esim. yleensä tarvitse ruskistaa patoihin (shokki); lihapulliin ei tarvita mitään muuta kuin lihaa ja mausteita; kalat laitan yleensä vain kokonaisena uuniin, jne. Tässä esim. maailman yksinkertaisin teriyaki-kastike: Kaada Kikkoman lautaselle. Raasta päälle inkivääriä. Laita ankka kylpyyn.

DSCF1314Ankanrasva on muuten hyvää uunikasvisten kanssa.

Jälkiruoat ym. ekstra

– Hedelmät ja marjathan ovat jälkiruokaa ja herkkuja. Välipaloina ne ovat heikkoja, mutta herkutteluun täydellisiä. Kokonaisen pomelon, melonin, kookoksen tai ananaksen käsittely, viipalointi ja jakaminen on lasten mielestä hauska tapahtuma. Talvisin maistuu esim. uuniomenat, kesäisin suosittu on marjamaito. Tässä taisi olla vielä vadelmat naapurimetsän puskista ja mustikat mökiltä:

P1030031– Jäätelökone on kodinkoneista toiseksi tärkein heti tehosekoittimen jälkeen. Perusteluja kaipaavia kannustan lukemaan kaupan jäätelöiden tuoteselostelistan ja sitten laskemaan, montako sokeripalaa (á 2,5 g) yhdessä desissä valmisjäätelöä on. Tietysti syön valmisjätskejä välillä herkuksi, mutta kotijäätelö voi olla ihan ravinteikasta, oikeaa ruokaa.

Kotijäätelössä on neljä ainesosaa: kermaa/kerma-maitoseosta, keltuaisia, makuaine ja makeutus. Makuaineina käytössä on erilaiset marjat (mustaherukka ehkä suosikki), banaani, uuniomena, suklaa (sokeriton kaakaojauhe ja suklaarouhetta), vanilja ja rommirusina (liota tuoreita rusinoita tuntikausia tummassa rommissa). Makeutus on vähän mitä milloinkin, nykyään käytän jotain seuraavista tai sekoituksena vähän kaikkia: kotimainen hunaja, dekstroosi (aka. panimosokeri,  glukoosijauhe), ruokosokeri, stevia. Naurettavan vähän sitä menee verrattuna kaupan jätskiin. Tämä suklaajäätelö on ehtinyt jo sulaa:

P1020722– Lisäravinteista säännöllisiä ovat lähinnä D-vitamiini talvisin sekä magnesium. Välillä kokeilen muitakin tuotteita, esim. probiootteja. Nyt olen ottanut lisäksi päivittäin K2:ta nattopohjaisena eli MK-7-muodossa, vaikka saattaa olla, että MK-4-muoto olisi parempi. (Näkemyksiä ja kokemuksia otetaan vastaan.) Hanhenmaksa-annos kuukausittain olisi hyvä K2-ravintolisä sekin.

DSCF1529Noin yleisesti syön keskivertosuomalaismieheen verrattuna huomattavasti vähemmän sokeria ja vehnää, jonkin verran vähemmän kokonaistärkkelystä ja jonkin verran enemmän rasvaa, marjoja ja kasviksia. Rasvan lähteet ovat luonnolliset ja vanhat: eläinten rasvat, maitorasva, oliiviöljy, pähkinät, avokado, kookos, kalanrasva. Proteiinin saanti lie aika samoissa. Nämä ovat arvauksia, en ole vuosiin laskenut kaloreita tai grammoja, nähnyt nälkää tai pelännyt lihomista. Hiilareissa minulle tärkeämpää on laatu kuin määrä: juurekset ovat jees, sokeri ja valkoinen vilja ei.

Suosin mahdollisuuksien mukaan laatua ja luomua etupäässä eläintuotteissa ja öljyissä, se on kustannustehokkainta.

Näin siis meillä, ainakin nyt. Minulle olisi ihan mahdollista syödä näin loppuikäni, mutta voihan se olla, että taipumukset kehittyy joskus vielä vähän johonkin suuntaan.

Ai niin, kirjasuositus: kannattaa opetella kokkaamisen alkeet. Keittotaito on tärkein itsepuolustustaito. Esim. tämä on hyvä:

Keittiön perustaidot

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=3833140070
(Intressikonflikteja: Ei. En saa mitään miltäkään taholta tästäkään hyvästä. Hölmöhän minä siis olen.)