Miten pelastaa vasemmisto ja syödä Perussuomalaisten kannatus pois

Eduskuntavaalien jälkeen esseekirjamme arvokonservatismin noususta on entistäkin ajankohtaisempi. Kaikilla mahdollisilla akseleilla, joille eduskuntavaalituloksen voi asettaa, selkein voittaja näissä vaaleissa voisi olla kansallismielisyys ja selkein häviäjä sen vastakohta, kutsutaanko sitä sitten kansainvälisyydeksi.

Historioitsija Niall Ferguson huomautti osuvasti, että jos Marxille uskonto oli oopiumia, silloin kansallisuusaate oli keskiluokan kokaiini. Aate ja aate, käytännössä kyseessä lie pikemminkin jonkinlainen tunteellinen preferenssi. Mutta se näyttää voimakkaalta, ja sillä on myös hyvät puolensa.

Tässä on idea, miten maltillinen vasemmisto voisi pelastaa laskevan kannatuksensa ja miten Perussuomalaisten, tuon uuden hallitsevan työväenpuolueen, kannatusta voitaisiin syödä pois. Paljon luvattu, mutta helppo pilleri niellä tämä ei sentään tule olemaan.

SDP vs. PS

vaalit-2015-kaksintaistelu-rinne-soini-24

Eräs ratkaiseva ero SDP:n ja Perussuomalaisten välillä on se, että PS on, ainakin imagoltaan, suomalaisille solidaarinen. PS edustaa sisäryhmäajattelua: on sisäryhmä (me) ja ulkoryhmä (ei-me, eli muut). PS:n sisäryhmä on kansallinen, eli maailma PSn mukaan jakaantuu meihin (suomalaiset) ja muihin (ei-suomalaiset).

SDP ei nähdäkseni jäsennä maailmaa näin. Vanha vasemmiston sisäryhmä oli kansainvälinen työnväenluokka ja ulkoryhmä porvaristo, hallitseva luokka. Vanha vasemmisto oli siis solidaarinen työväenluokalle ympäri maailman, siis ainakin teoriassa. Nykyvasemmistolla ei oikein ole selviä sisä/ulkoryhmiä.

Tässä on ratkaiseva ero. Kansallinen solidaarisuus on helppoa, se tulee ihmisiltä helposti. Kansallinen solidaarisuus on etnisesti homogeenisessa kansassa eräänlaista laajennettua nepotismia eli ”omien suosimista”.

Nykyään edistynyt vasemmisto ei oikein ehkä edes osaa nähdä maailmaa sisä/ulkoryhminä. (Toki oma kupla voi muodostaa myös sisäryhmän). Kansallisessa sisäryhmäajattelussa vasemmisto näkee heti kansallissosialismin haamun. Sen mielestä maailman jakaminen meihin ja muihin on ensi askel natsismiin. ”Persut on natseja”, olen kuullut monen älykkäänkin vasemmistolaisen suusta. Ehkäpä Karl Popperkin olisi siis natsi:

”Emme voi rakastaa ’abstraktisti’, voimme rakastaa vain niitä jotka tunnemme. Niinpä jopa parhaimpiin tunteisiimme, rakkauteen ja myötätuntoon vetoaminen vain jakaa ihmiset erilaisiin kategorioihin. Ja tämä pätee vielä paremmin vähäisempiin tunteisiimme ja intohimoihimme vedottaessa. ’Luonnollinen’ reaktiomme on jakaa ihmiskunta ystäviin ja vihollisiin; niihin jotka kuuluvat heimoomme, emotionaaliseen yhteisöömme, ja niihin jotka ovat sen ulkopuolella; uskoviin ja uskottomiin; maanmiehiin ja muukalaisiin; luokkatovereihin ja luokkavihollisiin; johtajiin ja johdettaviin.” (Avoin yhteiskunta ja sen viholliset)

Vapaana historiamme traumoista voisimme nähdä, että on tarkkailuharha leimata kaikki sisäryhmäajattelu natsismiksi. Sisäryhmäajattelu on todella hirveän vahva piirre ihmisessä. Tuskin hirveästi kärjistän, jos sanon, että edeltävinä aikoina kaikki kansat ovat pitäneet omaa kulttuuriaan erilaisina ja vieläpä vähän parempana kuin muiden kulttuureja — ainakin parempana heille itselleen. Kulttuuriantropologiaa opiskellessa noteerasin, kuinka monen kulttuurin itsestään käyttämä nimitys on ”hyvät ihmiset” tai ”oikeat ihmiset” – ja naapurit olivat tietysti lähes aina barbaareita ja kannibaaleja.

Mutta edistynyt nykyvasemmisto ei lähetä sitä miellyttävää viestiä, jonka mukaan me olisimme hyviä ja meidän oma kulttuurimme olisi parempi kuin muiden. Sitä pikemminkin leimaa monikultturismi.

Monikultturismi lie nykyvasemmiston lähin korvike kansainväliselle työväenluokan solidaarisuudelle. Täydellistä vastiketta sisäryhmälle ei nykyvasemmistolla tunnu olevan, ulkoryhmä kyllä — leimallisempaa nykyvasemmistolle on vastustaminen, kansallismielisyyden vastustaminen.

Käytän sanaa ’monikultturismi’, koska kyseessä on enemmän kuin vain monen kulttuurin läsnäolo. Monikultturismi on myös enemmän kuin vain ihmisten vapaa liikkuvuus rajojen yli. Monikultturismi ei myöskään ole arvo, se ei ole synonyymi esim. suvaitsevaisuudelle, vaikka se voi siltä vaikuttaa. Se on ideologia, maailmankatsomus. Monikultturismi on melko tuore maailmankatsomus, jonka mukaan meidän kulttuurimme ei ole meidän maassamme millään yksinoikeudella, se ei ole parempi kuin muut kulttuurit, ja muiden kulttuurien edustajia tulee ottaa maahan ja tukea näiden kulttuurien olemassaoloa täällä tuputtamatta heille meidän arvojamme. He ovat kaikki yhtä meitä kuin me. Tai siis me, ei ole olemassa heitä, kaikki olemme yhtä me.

Ihmiset ovat tietysti aina liikkuneet jonkin verran, ja erilaiset kulttuurit ovat eläneet rinnakkain, mutta minkä monikultturismi muuttaa, on tämä arvorelativistinen suuntautuminen, jossa kaikki ovat nyt tasa-arvoisia ja eri kulttuurien lisääntyminen ei ole välttämätön paha, vaan poliittinen tavoite. (1)

Hyvinvointivaltion edellytykset

Sisäryhmän kesken on hirveän paljon helpompi jakaa. Oikeastaan hyvinvointivaltio ja tulonsiirrot perustuvat ajatukselle ”noin voi käydä minullekin”. Voimme sairastua ja joutua työttömäksi, joten on helppo kannattaa ajatusta, että maksamme rahoistamme veroja sairaiden ja työttömien hoitoon. Meillä on lapsia ja kasvamme vanhoiksi, joten suostumme antamaan rahaa lapsien ja vanhusten hoitoon. Kun näemme alkoholistin kadulla, mietimme oman sukumme alkoholistia tai ehkä omaa juomistamme ja toivomme, että alkoholisteilla olisi mahdollisuus hoitoon ja niin edelleen.

Mutta meille ei voi käydä niin, että yhtäkkiä muuttuisimme afrikkalaiseksi muslimiksi.

On paljon korkeampi kynnys antaa omista rahoistaan ihmisille, joihin emme koe yhteyttä. Ja vielä korkeammaksi kynnys muodostuu, kun afrikkalaisen muslimin auttaminen ei enää olekaan hyväntekeväisyyttä (josta saamme sentään hyvän mielen), vaan meille annetaan ymmärtää, että hänen kulttuurinsa on meille nyt yhtä tärkeä kuin oma suomalainen kulttuurimme, ja jos et kannata hänen kulttuurinsa tukemista tasa-arvoisena, olet arvoton ihmishylkiö.

Tätä edistynyt vasemmisto tekee monikultturismilla.

Hyvinvointivaltio tarvitsee yhtenäiskulttuuria, koheesiota ja luottamusta. Laulua väännelläkseni, ei synny hyvinvointivaltiota ilman yhtenäiskulttuuria. Ei synny yhtenäiskultturia ilman tunnetta, että toiset ovat samanlaisia kuin minäkin. Nykyään vasemmisto lähinnä pilkkaa yhtenäiskulttuuria taantumuksellisena jäänteenä ja ylistää erilaisuutta. Se on minusta käsittämätöntä, jonkinlainen uusvasemmistolainen irrationaalinen trauma kansallissosialismista. Vasemmisto todella näyttää tuhoavan omia edellytyksiään.

Kansallisaatteen vastakohta ei reaalimaailmassa näytä olevan koko ihmiskunnan veljeys, vaan omiin klikkeihien, sukuihin, lahkoihin ja heimoihin hajoaminen – ja antagonismi toisia vastaan. Juuri tätä heimoutumista ja tribalismia vastaan modernit kansallisvaltiot perustettiin, ja niiden takia monet kolmannen maailman valtiot eivät ole nousseet köyhyydestä. Jos omista rahoista ei makseta veroja valtiolle, ne pidetään itsellä tai maksetaan omalle klaanille tai lahkolle, ei ihmiskunnan yhteiselle pankkitilille. Nämä ovat ne reaaliset vaihtoehdot.

Edistynyt vasemmisto pitää nykyään rasismina perinteistä kansallista sisäryhmä/ulkoryhmä-jakoa. Vasemmiston tarkoitus on tietysti hyvä ja kaunis, mutta en ole ollenkaan varma, että se reaalimaailmassa kannattaa. Voimakkaalla rasisti-haukkumasanalla uhataan kansaa. Minkälainen puolue haukkuu äänestäjiä? Sellainen, joka tulee häviämään.

Vasemmisto pitäisi pelastaa monikultturismilta ja suomalaisen yhtenäiskulttuurin pakkomielteenomaiselta vastustamiselta, jos se aikoo pelastaa itsensä. Muuten vaarana voi nähdäkseni olla sen potentiaalisen äänestäjäkunnan jatkuva vuotaminen muille puolueille: paitsi Perussuomalaisille, joka sisäryhmäideologisena esittäytyy suomalaisille solidaarisena työväenpuolueena, myös liberaalille oikeistolle, koska vaikka Kokoomuskin haluaa maahan lisää muita (töihin), se antaa suomalaisten pitää omat rahansa, eikä siirrä niitä muiden tukemiseen. Hyvinvointivaltio ehkä menetetään, mutta veroprosentti tippuu. Yhteiskunta eriarvoistuu, mutta suomalaisia arvoja ei haukuta. (2)

Minusta se on laiha lohtu. Tulevaisuus näyttäytyy tällä hetkellä oikeistolaisemmalta. Ihmiset hajoavat omiin piireihinsä, pahimmassa tapauksessa jäävät yksin. En ole siitä innossani, koska en usko ihmisen olevan onnellinen yksinäisenä atomina. Se kansallinen yhtenäisyys, mikä Suomessa on ollut ainutlaatuista, on tuhouduttuaan ehkä mahdoton palauttaa. Pihojen ympärille tullaan rakentamaan aidat Suomessakin. Ne ovat luottamuksen hautakiviä.

(Jos fraasille kansallinen yhtenäisyys joku äsken nauroi, todennäköisesti nauraja edusti vasemmistoa – se on todellakin hullunkurista. Käsittelen tämän hullunkurisuuden taustoja MMSSO-esseessä.)

Osa maltillisen vasemmiston potentiaalisista äänestäjistä vuotanee myös päinvastaiseen suuntaan, radikalisoituu pois SDP:stä Vihreisiin ja Vasemmistoliittoon taistelemaan kuvitellun natsismin nousua vastaan. He haluavat sitä enemmän ja näkyvämpää monikultturismia, mitä enemmän muut kyllästyvät monikultturismiin ja rasistiksi haukkumiseen. Kompensoidakseen pahojen rivisuomalaisten ahdasmielisyyttä he itse suosivat ulkomaalaisia ja kehuvat näitä. Koska muita kulttuureita kritisoidaan, he kompensoivat kritisoimalla suomalaisuutta ja sulkemalla silmänsä muiden kulttuureiden ongelmilta. Lyhyellä aikavälillä tällainen yhtenäisyyttä tuhoava kulttuurisota voi rekrytoida heidän riveihinsä äänestäjiä, pitkällä aikavälillä se näyttää itsetuhoiselta. (3)

Ihminen näyttää olevan nurkkakuntainen ja patrioottinen — jopa suomalainen ihminen. Mutta isänmaallisuuskin voi olla hyvin valistunutta, ja isänmaallisuutta tarvitaan verojen maksamiseen.

Tietenkään tämä ei ole mikään kattava ratkaisu kaikkeen: tämä on vain yksi asia monien vaikuttajien joukossa. Mutta tämä on myös asia, jota ei tohdita kovin usein nostaa esiin, ja siksi oli tärkeää kirjoittaa siitä. Tämä on myös asia, joka olisi ehkä vähän vähemmän vaikea ratkaista kuin vaikka globalisaatiokehitys ja työn automatisoituminen.


Lisää mm. tästä aiheesta: esseekirjamme Mitä mieltä Suomessa saa olla kustantajan verkkokaupassa. 

Kirjan Facebook-sivut: https://www.facebook.com/pages/Mit%C3%A4-mielt%C3%A4-Suomessa-saa-olla/1538485883078242

PS: Suosittelen myös ekonomisti Paul Collierin kirjaa Exodus, josta olen keskeisen argumentin samaistumisesta anastanut (4). Myös Multiculturalism-sivun lopusta löytyy tukea väitteilleni yhtenäiskulttuurista ja veronmaksusta.

********************Alaviitteet:

(1) Arvorelativismi on oikeasti hyvin älykäs havainto. Se on etenkin antropologi Franz Boasin lanseeraama ajatus, joka on parhaimmillaan jonkinlaisena tietoteoreettisena mallina. Sen mukaan emme voi arvostella toisen kulttuurin tekoja, koska teemme sen väistämättä omista kultturisista käsityksistämme ja arvoista käsin. Mitään yhteismitallista kulttuurineutraalia arvoasteikkoa ei voi olla, joten kyseessä on aina omenoiden ja appelsiinien vertailu.

Kuten sanottua, tämä on parhaimmillaan hyvin aikuista ajattelua. Mutta käytännössä se tuntui aina silloin opiskeluvuosina ja tuntuu nykyäänkin ajautuvan  aina siihen, että toisia kulttuureita ei oikein tulisi arvostella. Ja, käytännössä, se hirveän usein johtaa jonkinlaiseen käänteiseen syrjintään, jossa omasta kulttuurista nähdään heikkoudet ja muista hyvät puolet. Samoin, käytännössä, monikultturismin seuraus tuntuu hyvin usein olevan positiivinen rasismi tai etnomasokismi, eli muiden kulttuurin näkeminen hyvänä ja omasta näkyy lähinnä virheitä. Teoria ja käytäntö tuntuvat tässä olevan harmillisen kaukana toisistaan. (Tiedän kokemuksesta, olin antropologian opiskelijana aika stereotyyppinen länsimaat pilaa kaiken -tyyppi.)

  (2)= Vasemmistolle ’eriarvoistuminen’ tarkoittaa epätasaista tulotasoa. Tässä sanaa käytetään konkreettisessa merkityksessä erilaisten arvomaailmoiden lisääntymisenä. Vasemmisto ajaa erilaisten arvomaailmojen lisääntymistä ja usein halveksuu yhtenäiskulttuuria. Käytös on juuri vasemmistolle itsetuhoista, koska yhtenäiskulttuuri on hyvinvointivaltion paras kaveri.

(3) = Monikultturismi-ideologian ytimessä tuntuu olevan omituinen ristiriita: toisaalta ollaan kulttuurirelativisteja eli mikään kulttuuri ei ole toista parempi; toisaalta uskotaan, että muut kulttuurit luopuvat itsestään omista arvoistaan tutustuessaan meihin ja huomatessaan meidän arvojemme olevan parempia. Usein tunnutaan oletettavan, että toisten kulttuurien käsitys esimerkiksi naisten roolista muuttuu, kun he näkevät kuinka mukava oma tasa-arvokäsityksemme on (ts.: parempi kuin heidän). Tässä on paljon toiveajattelua, ja vielä toiveajattelua, joka tosiaan on ristiriidassa monikultturismin itsensä kanssa: ikään kuin voisi olla monta erilaista kulttuuria, joilla kuitenkin olisi samat arvot kaikilla – samat vasemmistolaiset arvot. Ikään kuin kulttuuri olisi pelkästään vaatetusta ja ruoanlaittoa. Ikään kuin ihmiskunta vääjäämättä ajautuisi kohti vasemmistolaisia arvoja jonkin historiallisen hengen ohjaamana, vaikka vasemmisto on meilläkin heikennyt jo puoli vuosisataa.

(4) La Rochefoucauld esitti ajatuksen muutama vuosisata aiemmin: ”Sääli on usein omien kärsimystemme tuntemista toisten kärsimyksissä. Se on huolekasta niiden onnettomuuksien aavistelua, joihin voimme suistua. Me annamme apua muille sitoaksemme heidät antamaan sitä meille vastaavissa tilaisuuksissa. Ja nämä palvelukset, joita me heille teemme, ovat oikeastaan etuja, joita me ennakolta luomme itsellemme.” Mietelmä 264.

Edit 25.4.: Joku piraattisivusto on kopypastannut tämän kirjoituksen omille sivuilleen minulta lupaa kysymättä. Jos törmäätte kirjoitukseen muualla, tiedätte, että ei se olisi lupaa saanutkaan.