Siivoa huoneesi ja kasva aikuiseksi – siinä 2010-luvun vastakulttuuria Jordan Petersonin mukaan

Keskeinen asia aikamme ymmärtämiseen on tämä: Se mikä oli 60-luvulla vastakulttuuria on nyt jo vuosikymmeniä ollut valtakulttuuria. Nyt 60-lukulaiset ovat uudet 50-lukulaiset: Järjestelmä, Systeemi, koneisto, stagnaatio, taantumus ja inertia, mitä näitä on. Heille nousee vastakulttuuri, kuten he itse nousivat 50-lukulaisia vastaan. Se, että he vain yhä käyttävät vanhaa kapinallisen ja vastarintaan kohotettujen nyrkkien retoriikkaa, on pitkään estänyt ihmisiä näkemästä tätä.

60-luvulla Berkeleyn yliopiston opiskelijat olivat ensimmäisiä nuoria radikaaleja, jotka mellakoivat sananvapauden puolesta. Viime talvena Berkeleyn yliopiston nuoret radikaalit opiskelijat mellakoivat sananvapautta vastaan, koska nyt he edustavat valtakulttuuria ja siis pystyvät siihen.

Kaikki kiteytyy henkilöihin. 60-lukulaisilla oli Herbert Marcusen kaltaisia rokkitähtiprofessoreitaan, joita nuoret kuuntelivat silmät kirkkaina. Nyt miljoonia youtubenkatsojia on psykologian professorilla, joka puolustaa sananvapautta ja luennoi mytologiasta ja postmodernismin piilo-opetussuunnitelmasta, ja jonka nettimeemiksi noussut kehotus on käsky siivota huoneesi. Clean your room! Jordan B. Petersonin videoiden kommenttipalstojen lukeminen on niin kaunista kuin nyt Youtube-kommenttipalstojen lukeminen koskaan voi olla. Hän näyttäytyy lukemattomien nuorten miesten isähahmona, sinä viisaana ja ankarana isänä, joka ei ole 60-luvun jälkeen ollut enää muodissa, jos oli edes paikallakaan. Katso itse ja lue itse.

Hymyilytti tätä luentoa kuunnellessani se, että hän sanoo aivan saman mitä Anna Liedes sanoo Perkeleessä: jos olisimme fiksuja, emme vaatisi oikeuksia vaan velvollisuuksia. Ja Peterson on vielä vihaisempi kuin Anna siitä, että näin yksinkertaista asiaa ei ainoastaan olla ymmärtämättä, vaan koska sen vastakohtaa on pitkään opetettu pyhänä totuutena herkässä iässä oleville nuorille.

Mietiskelin vähän Perkelettä kirjoittaessani, että se on kuten Kilpi omasta päätyöstään sanoi, tarkoitettu tuleville sukupolville. Perkele on heille – jos heitä on – yritys kuvata, mitä länsimaisille ihmisille 2000-luvun taitteessa tapahtui.  Tavallaan ymmärsin samalla, että kirja epäonnistuu kahtalaisesti, koska nykylukijakunnasta vain pieni osa taitaa ymmärtää kirjaa, ja tulevista ja menneistä lukijapolvista vain pieni osa ymmärtää taas tätä meidän aikaamme.

Olen joka tapauksessa tyytyväinen tällaisista Petersonin kaltaisista trendeistä, koska tuleva kirjani Vuosi herrasmiehenä käsittelee juurikin aikuiseksi kasvamista ja sitä, miten tällainen perusluonteinen opetus on meiltä päässyt unohtumaan. (Ajatukset unohtuvat niin yksilöiltä kuin yhteiskunniltakin, koska ne ovat aineettomia. Siksi ne kiinnitetään instituutioihin ja tapoihin ja kaanoneihin ja pyhän käsitteisiin, mutta jos nämä revitään alas, no, silloinhan mitä perusluonteisimmat asiat pyyhkiytyvät muistista ja maailma on syntynyt tänä aamuna.) Uskon että Vuodella herrasmiehenä on siis tilausta, ja Petersonin ilmiö vihjaa siihen suuntaan. Toivottavasti yleisökin löytää sen.

*

Pidin talvella Tarina-akatemian luennon helsinkiläisessä viestintätoimistossa, ja visioin luennon lopuksi seuraavaa ”isoa juttua”. Oli kyse juuri tästä. Kuvitelkaa esimerkiksi jonkin Bob Dylanin kaltainen suvereenin cool ja lahjakas hahmo, joka suhtautuu 60-lukulaisten nyt valtakulttuuriksi muuttuneihin arvoihin kuten alkuperäinen Bob Dylan suhtautui 50-lukulaisten arvoihin: hän korvasi ne omalla visiollaan suvereenin ylimielisesti, mutta ylimielisyys oli kuitenkin kääritty aseistariisuvaan lahjakkuuteen ja karismaan. Se on yhdistelmänä enemmän kuin osiensa summa.

Sitten kuvitelkaa vastaavat ylivertaiset etapit markkinointiin ja muualle kulttuurin aloille. Siis vähän niin kuin Peterson yliopistomaailmassa.

Apple 1984 -mainos oli 60-lukulaisten maailmankuvan läpilyöntejä omassa nississään.

Ehkä tämä iso juttu on jo tuloillaan, tai sitten menee vielä joitain vuosia – ajoitus on näissä asioissa aivan kaikki kaikessa ja sattuma hoitaa loput. Joka tapauksessa koko ilmiötä ei osaa ennustaa, ellei osaa nähdä maailmaa 60-lukulaisen valtakulttuurin ulkopuoleltakin, mikä on nykyään harvinainen taito (kala ei edes tiedä mitä vesi on).  Lana del Reyssa olin jo kuvittelevani pientä askelta siihen suuntaan, mutta 60-lukulaisissa paheissa viihtymisessään (mikä ei oikeastaan ole niinkään niiden paheiden ylistystä kuin ironista peliä niillä) hän on ehkä pikemminkin silta kuin sillanpolttaja. Vähän samaan tapaan kuin Palahniukin Fight Club yhdisti meidän aikamme ongelmia vanhaan 60-luvun rousseaulaiseen vastakulttuuriin: jotain tuttua + jotain tuoretta. Kun näitä yhdistäjiä on ollut tarpeeksi, voi tulla se täysin uusi, iso juttu.

Herbert Marcuse opettaa nuoria opiskelijoita 1967.

Jordan Peterson jalkautuu nuorten mielenosoitukseen 2016.

Onkohan Peterson tämän uuden vastakulttuurin herbert marcuse sitten. Jos hänen kahden ja puolen tunnin luentojaan uskonnollisen maailmanselityksen pragmatismista katselee miljoona nuorta tubetusseuraajaa, jotka luennon jälkeen siivoavat huoneensa ja päättävät vastoin valtakulttuurin toiveita kasvaa aikuisiksi… Pakkohan teidänkin on  myöntää, että se kuulostaa aivan paheksuttavan kapinalliselta ja vallankumoukselliselta! Se järkyttää jopa minua. Mutta sitähän nuoriso tekee keski-ikäisille.

Tunnetko Petersonin ajattelua? Mielipiteitä hänestä? Kerro pois.

Mainokset