Poikkeustilapäivät 46, 47 ja 48: Vappupiknikistä syntymäpäiväjuhliin

Päivä 46, vappupäivä

 

Aamupäivällä Myllyjärvellä ei ole vielä muita kuin me ja utelias kanadanhanhi. Vappupiknikin voi hoitaa näinkin, laiturilla viltin päällä, kahvia ja kahvileipää syöden. Koska on vappu, yksi kuohujuoma on pakollinen, Lervigin greippimehu. Brittien vanha kommandovillapaita riittää trenssin alla lämmittämään.

Kuvasta on muut sensuroitu.

 

Tytär halusi ottaa ”kauniin jäkäläkuvan”.

Myllyjärven puro

Kotona esikoinen äänittää pianoesityksensä ja lähettää äänitiedoston vaarille etäkonsertiksi. Piano on vaarin suvun vanha, esikoinen tapaa esittää hänelle pianotunneilla oppimiaan kappaleita. In Dreams on tämä uusin, en tunnistanut, mutta Taru sormusten herrasta -leffasta. Vaari on kiitollinen etäkonsertista.

*

Mummi käy ovella tuomassa lapsille jäätelöä. Kotikaranteeni on houkutellut muitakin sukulaisia käymään vieraissa, tosin vain ulkona terassilla turvavälien päässä, mutta silti. Karanteenirivit rakoilevat, ymmärrettävää.

Ja meidän terveiden pitäisi nyt hankkia koronavirustartunta. Sitä varten koulut kahdeksi viikoksi avataankin, että virusta jaeltaisiin hallitusti ja kesän aikana kehitettäisiin sitten laumaimmuniteettia. Eristystä ei voi jatkaa ensi vuoteen ja odotettuun rokotteen saapumiseen. Muuten kuin riskiryhmän osalta ehkä? Heille on tulossa pitkä vuosi.

Illan elokuvana Talo jalavan varjossa. E.M. Forsterin Aspects of a Novel on kirjoitusoppaiden klassikko , muuta en ole häneltä muuta lukenut. Elokuvasovitus on hyvä, joskin selvästi kirjan pohjalta tehty eli elokuvaksi sekavan laaja. Emma Thompson on viehättävä pääroolissa, ja kultakauden brittiläismiljöö vaikuttaa anglofiiliin minussa. Huomioni kiinnittyy mm. pieneen kohtaukseen, jossa Bonham-Carterin hahmo alkaa olla nykykielellä flippaamassa ja Thompson koettaa puhua häneen järkeä, siis vedota hänen luonteeseensa. Olet menettämässä itsehillintäsi, hän sanoo, parafreesaan, pysähdy ja mieti toimintaasi ja ota itsesi taas hallintaan. B-H ei tässä onnistu vaan karkaa tuulen eli tunteiden mukana kaunan syliin, uhraa elämänsä ja melkein muidenkin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden perässä. Yllättävän vahvasti tarina vetää mukaansa sekavahkosta alusta huolimatta.

Päivä 47, lauantai

Bauhausissa taas. On siis lauantai. Yhtä sun toista puutarhaan tarvitaan. Ihmisiä on mukavasti liikkeellä, ilman kasvonaamioita ja turvaväliteippejä ei huomaisi mitään erikoista.

Päiväkahvit nautimme kotiterassilla – ensimmäiseni ikinä. 

Pieni talo preerialla on ilmestynyt Yle Areenaan. Katsomme pilottijakson, hyvistä perhesarjoista on kova pula. Miksei sellaisia muuten tehdä enemmän? Eivätkö perheet katso enää yhdessä ohjelmia, joten kohderyhmä on kadonnut? Toisaalta eivät voi katsoa, jos perheohjelmia ei ole… Pieni talo onkin aivan yllättävän jännittävää viihdettä. Kun koira katoaa alussa jokeen, nuorin tyttö poistuu huoneesta silmät vetisinä. Vanhin sanoo lopuksi: ”Helpotti kun mä tajusin ettei kukaan niistä kuolekaan.” Uudisraivaajaperhe kokee preeriapalon, kohtaa susia, intiaaneja… Kun kaksi intiaania saapuu heidän talolleen juosten, olen peloissani itsekin. (Juosten! Jokin siinä tekee saapumisesta erityisen pelottavaa.) Perhe on hyväluonteista ja pitää huolta siitä, ettei vaivaa toisiaan murheillaan, joissa muut eivät voi auttaa. Joulujuhlista osataan olla kiitollisia, kun lahjana on tikkari ja tinamuki. Kovaa työtä tehdään, ja elämää rakennetaan pikkuhiljaa. Tapoja kannatetaan, että tavat kannattavat vaikeassakin paikassa.

Suorastaan lääkettä on tämän katsominen. Viisas veto Areenalta tuoda tämä nyt näkyville.

*

Tänään on poika kiukkuinen ja vaikea ja kiusaa äitiään. Nuorempi tyttö saa leikkiä liikaa, joten olettaa, että hän saa leikkiä 100 prosenttia ajasta.  Liikaa aikaa käsissä kotona. Purnutin oireet ovat vahvat.

Minä koettelen pysyä poissa tieltä. Teen pistoolikyykkyjä, akustoin rappujen nurkkauksen Bauhausin akustolevyllä ja asennan sinne uuden verhotangon, kylvän nurtsille tehoruohonsiemeniä, josko elvytys auttaisi… 

Lahjojen paketoimista huomisia synttäreitä varten. Jatkamme samoilla serpentiineillä siis.

Päivä 48, sunnuntai

Juhlimme poikamme viisivuotissynttäreitä tänään sunnuntaina. Viikonlopuksi poikkeuksellisesti viikonlopuksi hän nukkuu pitempään kuin me muut, joten voimme herättää hänet aamulla onnittelulaululla. Kannamme huoneeseen hurjan määrän paketteja. 

Poika nousee sängyssä istumaan, ei ällisty yllätyksestä, ei protestoi laulamisestakaan. Jälkeenpäin vaimoni kertoo nähneensä, että pojalla oli silmät auki kun hän avasi oven. Pieni näytteli nukkuvansa, odotti että tulemme herättämään laululla!

Alkaa pakettien avaaminen. Kaksi metallista nallipyssyä asevyöllä, näitä on toivottu, Pikku hiiren hellekesä, Three Little Piggies -peli, dinosaurus… tädiltä Adidas Superstarit, siskoilta kävelevä robotti, sheriffin merkki ja käsiraudat… Lahjapaljous simuloi oikeita synttärikutsuja.

”Eiks mun synttäreille tuu ketään?” hän kysyy aamiaispöydän edessä. Sävy on varmistava, jo hyväksyvä, hän kertaa vielä tämän. ”Ei tule. Mutta pidetään sitten kesällä juhlat joihin kutsutaan kavereita.”

Pelaamme kolme pientä possua -peliä mansikkapuurotoiveaamupalan jälkeen. Sitten hän pyytää äitiä lukemaan uuden Pikku-Hiiru-kirjansa.
”Olis kiva, jos olis Pikku-Hiirun synttärit -kirja, ja siinä se Hiiru saisi synttärilahjaksi sheriffin merkin ja kaksi pyssyä”, poika ideoi. Hän samaistuu siis Pikku-Hiiruun…  ”Tää on vähän niin kuin sinä ja minä”, hän sanoo Hiirusta ja tämän äidistä. Terveiset ja kiitokset kirjailija Riikka Jäntille.

Kaisan Cafe on leiponut tilauksesta vaniljapullat. Kokoan isovanhempien antaman  synttärilahjan, polkupyörän. Pikku sheriffi kulkee ympäri taloa asevöineen, pidättää pahiksen aina välillä (minut), käy pihalla hätyyttelemässä citykaneja kukkapenkeistä ja harakkaa piha-aidalta.

Ruoaksi grillaan hampurilaiset ja sen jälkeen on jäätelökakun vuoro:

Poika varmistaa vielä kerran: ”Eiks tänne tuu kukaan juhlimaan?” Ei voi tulla, kun on se koronavirus. ”Aa.” On yllättävää, ettei hän sitä vielä usko. Ei silti protestoi. Hyväksytty on.

Silti, hän on iloinen ja leikkisä koko päivän, joten eiköhän nämä poikkeussynttärit olleet silti hyvin onnistuneet. 

Illalla lapset soittavat isoäidille videopuhelun. He osaavat jo taitavasti käydä videokeskustelua (ja luoda Powerpoint-esityksiä!). Poikakin osallistuu näköpuheluun, esittelee sheriffin tähteä ja asevyötään. Isoäidillä on ikävä lastenlapsiaan. Hän aikoo käydä ovellamme pojan oikeana syntymäpäivänä ensi viikolla.

Vaimon vappulomanen on loppu, huomenna taas töihin. Meille tämä on ollut melkein syyllisen onnellista aikaa, tämäkin viikonloppu. Ystäväni on lukenut nuo päiväkirjapohdintani (43) kiitollisuudesta, yhtyy havaintooni. ”Tämä on ollut parhaita keväitä pitkään aikaan”, hän sanoo omalta kohdaltaan. Hän on työkseen sairaanhoitaja.

*

Hallitus kokoontui tänään pohtimaan koronarajoitusten karsimista.  Odottelin tuloksia pitkin päivää.  Lopulta selviää, että tiedotustilaisuus siirtyy maanantaille. 

Paluuta normaaliin, eikö niin? Pikkuhiljaa, hyvän sään aikana. Ennustan että kansan rivit alkavat rakoilla muutenkin ensi viikolla.

Italian lockdown päättyy huomenna. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.