Pieni huomio koronasta ja D-vitamiinista

Pieni huomio ja ajatusleikki. Koronatartunnathan ovat maassamme kulkeneet oppikirjamaisen ristikkäin kansalaisten D-vitamiinivarantojen kanssa. 

Tauti saapui Suomeen keväällä 2020 ja lähti leviämään. Kesällä koronatilanne näytti hyvältä, ja elämä pysyi melko normaalina loppusyksyyn asti. Tauti alkoi sitten kiihtyä talvea kohti samaa tahtia kuin D-vitamiinivarannot ihmisiltä loppuivat, mikä on Suomessa suunnilleen syystalveen mennessä. Kirjoitan tätä maaliskuun lopussa, ja tähän aikaan vuodesta ihmiset, jotka eivät ota huomattavasti D3-ravintolisää, käyvät tyhjimmillään. Nyt on koko eteläisessä Suomessa ”leviämisvaihe” päällä (se tarkoittaa pahempaa tilannetta kuin kiihtymisvaihe, vaikka sana ’kiihtyminen’ kuulostaa pahemmalta).

Auringonvalosta alkaa saada D-vitamiinia jo lähiaikoina, mutta kuinka paljon käytännössä, se riippuu ihan säästä. Maaliskuu on ollut kylmä ja talvinen, ja eilen 25.3. Espoossa oli vielä pakkasta yöllä . (Kun asuimme asunnossa, jossa oli lasitettu parveke lounaaseen, olin hankkinut monesti rusketuksen jo vapuksi lukemalla keskellä päivää kirjaa yksi lasi avattuna .) Korkeapaine lataisi nyt D-vitamiinia väkeen.

Ihmisaivot eivät tunnista sanaa ’jos’, niinpä alleviivaan, että tämä on tietysti jossittelua, joka perustuu yhdelle simppelille oletukselle: jos D-vitamiini on yhtään niin tärkeä immuuniterveydelle myös koronaviruksen suhteen kuin yleensä, sekä koronatartunnat että koronakuolemat taittuvat laskuun vapun tienoilta juhannukseen. Hyvin occamilainen huomio.

Päivittäisen D-vitamiiniannoksen kannalta riittävä UV-säteilyannos suomalaisille yleisillä ihotyypeillä ylittyy Etelä-Suomessa maaliskuun puolivälistä lokakuun puoliväliin, kun altistaa neljänneksen ihostaan keskipäivällä 30 minuutin ajan, sanoo ITL. Käytännössä D-vitamiinia saataneen merkittäviä määriä vasta jostakin huhtikuusta eteenpäin, muualla maassa  sanotaan mieleenjäävästi vapusta eteenpäin. Tämä riippuu valtavasti säästä, kutsuuko se istumaan auringossa vai ei. Jos D-vitamiini olisi tärkeä myös koronassa, tämän pohjalta occamilainen ennuste on, että sekä koronatartunnat että koronakuolemat taittuisivat laskuun vapun tienoilta juhannukseen. Kesällä ja alkusyksyllä tautitilanne näyttäisi taas hyvältä. Kolmas aalto tulee jouluksi 2021. Mutta talvella 2021-22 rokotukset ja sairastetut taudit demppaavat epidemiaa jo tehokkaasti ja aalto jää vain kausiflunssaksi. Kesällä 2022  tauti on jo menneen talven lumia, ja jos joku koettaa vielä siitä muistuttaa, se ei tuo lukijoita, aihe on passé.

(Tämä kaikki tietysti ceteris paribus, muuttujia ovat taudin mahdolliset variantit ja muuntuminen ynnä kaikenlaiset mustat joutsenet, valtiovallan toimillakin saattaa olla vaikutusta.)

Olisi kiinnostavaa verrata globaalisti maiden tautitilastoja ja leveysastetta. Mutta muuttujia on tietysti paljon muitakin kuin D-vitamiini: ylipainoisuus,  ihon väri, kulttuuri ja elämäntavat, jne.

No, kirjasin tämän ennusteen myöhemmin palattavaksi, katsotaan miten occamin partaveitsi osui. Kausaliteettia ei voi tietenkään todistaa.

Joka tapauksessa otan itse talvisin 5.000KY/IU eli 125 mcg D3-vitamiinia päivittäin öljypillerinä. Aikoinaan kun kävin testauttamassa D-vitamiinivarantoni, ne näyttivät tällä reseptillä talvellakin hyviltä. Se (turhan vähä) mitä covid-19:ää ja D-vitamiinia näyttäisi tätä kirjoittaessa tutkitun antaisi syyn olettaa, että D3-pilleri on yksilölle halpa ja helppo konsti auttaa.

2 kommenttia artikkeliin ”Pieni huomio koronasta ja D-vitamiinista

  1. Näinhän tuon on moni huomannut, että kun päivittäin napsii deekolmosta ja sinkkiä, ei tule lenskan lenskaa eikä oikein edes pientä vilustumista. Helpoin ja halvin tapa parantaa vastustuskykyään.

  2. Bensan hinta on korkea täällä (98E 1.814/L cp) ja työmatkat taittuvat nyt jalan vaikeakulkuisessa maastossa. Allergia- ja astmaliitossa puhuvat siitepölyn ja tartuntatiheyden yhteydestä, vaan omasta puolesta sanon että höpö – koronavirus on tullut jäädäkseen ja sen kanssa eletään.

Kommentointi on suljettu.