Olen ollut vuosia Kriittisessä korkeakoulussa ja Nuoren Voiman arvostelupalvelussa. Näinä aikoina olen lukenut satoja käsikirjoituksia tai niiden osia. Monesta jää jotakin mieleen, mutta jotkut kirkkaina ja kummittelevina.

Topias Haikalan käsikirjoitus oli tällainen. Se oli erikoinen, maagiseksi realismiksi ehkä luokiteltava kertomuskokoelma Helsingin yössä liikkuvista puhuvista eläimistä ja hirviöistä, jotka etsivät kukin tavallaan vastauksia elämän rajallisuuden ongelmaan. Käsikirjoituksessa oli lupausta, ja rohkaisin palautteessani jatkamaan sen kanssa, joten olin iloinen kuullessani myöhemmin, että Enostone Kustannus oli tarttunut siihen. Minulla oli sittemmin kunnia saada kustannustoimittaa Haikalan kirja. Käsikirjoitus oli yhtä aikaa hauras mutta kivenkova, ja Haikalan kanssa oli ilo työskennellä. Hän on poikkeuksellisen luova ja omaääninen kirjoittaja, joka osasi suhtautua tekstiinsä ammattimaisella etäisyydellä.

Haikalan kirja on nyt ilmestynyt nimellä Pimeän jälkeen liikkuvat olennot. Se on unohtumaton lukukokemus. Suosittelen.

Tutkija Samuel Merenlahti metsästää hirviötä, joka on 1920-luvulta alkaen syönyt ihmisiä Helsingin öisillä kaduilla.
Hänen veljensä kloonaa kuolleen poikansa Kiinassa.
Muistinsa menettänyt Maija ja varis etsivät Yön kissaa jättääkseen punavuorelaisen kahvilan tiskille selvityksen, miksi tämä on lopettanut työnsä.
Haagalainen perheenisä saunoo karhun kanssa, joka kertoo, miksi elämän rajallisuus on hyvä asia.

Topias Haikalan esikoisromaanin päähenkilöt etsivät kukin vastausta kysymykseen: jos kaikki on katoavaista, miten ihminen voi olla ihminen – tai karhu karhu? Pimeän jälkeen liikkuvat olennot on yhtä aikaa filosofisen koskettava ja hauska seikkailu läpi Helsingin katujen, metsien ja salaisten kellareiden. Maagisen realismin parhaassa hengessä kukkiva romaani yllättää ja jää mieleen kummittelemaan.

Teoksessa on Kalervo Sammalvehrän mustavalkoinen kuvitus.

155 sivua, kovakantinen, sidottu.