Kun vuosi sitten sain kuulla, että maahan ollaan luomassa uutta verkkomediaa, lähdin mukaan rakentamaan sitä. Joukkotiedotukseemme tarvitaan erilaisia ääniä. Sitä paitsi sellainen saattaa olla hyvä sijoitus, koska tarvetta medialle tuntui olevan.
Tarvetta todistettavasti oli, mutta lehti, jolle lopulta annettiin nimeksi Oikea Media, ei sitten valmistuttuaan ollutkaan sellainen, josta minä itse visioin. Olen nyt myynyt omat osakkeeni yhtiöön, enkä jatka sen kanssa minkäänlaisessa roolissa.
Haluaisitko kertoa seikkaperäisemmin, mikä Oikeassa Mediassa ei mennyt kuten piti?
No, ei siihen mitään dramaattista liity, mutta jätetään ruotimatta.
Jos ei dramatiikkaa, miksi vaieta?
Bisnesasiat eivät ole julkisia.
Toisaalta Median tarjontaan ja toisaalta minuun, edes kirjoitusteni kautta, tutustuneet varmasti ymmärtävät näiden kahden välisen epäsuhdan itsestäänkin. On ilmeistä ettemme sovi yhteen.