Näetkö maailman sellaisena kuin se on vai sellaisena kuin se voisi olla?

Jotkut ihmiset tuntuvat olen etupäässä kiinnostuneita siitä, millainen maailma todella on; toisia leimaa taipumus nähdä maailma sellaisena kuin se voisi olla.

Ihmisiä, jotka näkevät maailman etupäässä sellaisena kuin se on, leimaa realismi. Ihminen on tietynlainen ja sille on syynsä, joista jotkut jopa ymmärretäänkin. Tätä voi käyttää ”hyväksi”, jos tietää mistä vivuista ihmisiä kannattaa vetää, jos haluaa tiettyjä lopputuloksia. Muun muassa kaupallisilla aloilla tämä on elinehto.

Toisaalta realismin vaarana voi olla kyynisyys. Joillekin ihmisille tätä fokusta tuntuu nimittäin seuraavan tarve korostaa elämän ja ihmisen raadollisuutta aivan tarpeettomasti. Ei nähdä kauneutta ja hyvyyttä, jos rumuutta ja pahuutta pitää alleviivata. Inter faeces et urinam nascemur ja siinä kaikki.

Toinen vaara voi olla se, että joskus omassa elämässä oikeasti kannattaisi nousta arjen yläpuolelle ja miettiä sitä, miten minä ja minun arkeni voisi järjestäytyä. Minä voisin elää toisin, minun ehkä jopa kannattaisi toimia eri tavalla. Joskus jopa yhteiskuntakin voisi toimia toisin. On se mahdollista.

Niitä ihmisiä, jotka näkevät maailman etupäässä sellaisena kuin se voisi olla, leimaa idealismi. Tosimaailma, de facto, vallitsevat olot, ovat vain lähtökohtana sille, miten kaikki voisi toimia. Parhaimmillaan tämä on visionäärisyyttä: Mitä jos… toimii ponnistuslautana jollekin, mikä sitten todella toimii myös reaalimaailmassa. Oma visio voi myös antaa elämälle tuota onnellisuuttakin tärkeämpää, merkitystä.

Aiheeseen liittyvä kuva

Jos ajattelit tämän kirjoituksen otsikon perusteella, että tämä tapa on jotenkin automaattisesti parempi, se todistaa vain siitä, että tämä tendenssi on nyky-yhteiskunnassamme verraten voimakas. Idealismin vaarat ovat kuitenkin vähintään yhtä suuret kuin realismiin hukkumisessa. Ensimmäinen vaara on ilmeinen ainakin edellisen ryhmän ihmisille. Jos ei ymmärrä, millainen maailma todellisuudessa on, siellä ei osaa toimia. Ei osata elää. Jos ihmisluonnolle kääntää selkänsä, se puree takamukseen. Idealistin elämästä tulee ihmiskoe, jos ei ymmärretä, että monesti on ihan syynsäkin sille, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Hybris valtaa hänet, oman suuruuden kuvitelmat. Kuitenkin yksilön järki on harvoin viisaampi kuin kollektiivinen järki. On epätodennäköistä, että juuri sinä tietäisit enemmän siitä, miten luoda parempi maailma, kuin muut koskaan eläneet sata miljardia ihmistä.

Toinen idealismin vaara on vielä haitallisempi. ’Voisi’ muuttuu niin kovin helposti muotoon ’pitäisi’, ja aletaan vaatia, että maailman pitäisi olla tietynlainen. Vaarana on totalitarismi, vähintään omassa elämässä, mutta monesti vaatimukset ulottuvat muihinkin ihmisiin, koko yhteiskuntaan ja historiaan. Oma elämä on ihmiskoe, ja kun se ei teekään onnelliseksi, käydään vihaiseksi maailmalle ja syytetään sitä. Käydään vihaisiksi ensimmäisen ryhmän ihmisille ja syytetään heitä: jos he vain taipuisivat sinun puolellesi, maailma olisi jo paratiisi. Tämähän on uskonnollinen maailmankuva, sanan laajimmassa merkityksessä.

Kirjailijan ammatti on perinteisesti ollut sen ymmärtämistä ja kuvaamista, millaisia maailma ja ihminen ovat. Avaa kirja, mene teatteriin ja ecce homo, katso ihmistä. Romaani kuvaa sitä, millaista on olla ihminen. Onnistuessaan se auttaa lukijaa ymmärtämään itseään paremmin. Eikä tämä suinkaan tarkoita pelkkää realistista kirjallisuutta. Samuel Beckett kertoo paljon ihmisenä olemista.

Idealismi on tietysti sekin kuulunut aina osaan kirjallisuutta. Se voi olla viihteen muodossa (näin hauskoja tyyppejä ja tapahtumia voisi olla, näin taitavia sankareita voisi olla, näin voisimme asuttaa avaruuden) tai se voi ottaa yhteiskunnallisesti kantaa ottavan  kirjallisuuden muodon. Esimerkiksi sosialistit eivät aina tyytyneet kuvaamaan sitä raadollisuutta, jota he kapitalismissa näkivät, vaan maalasivat kuvia vaihtoehdosta. (Tshernysevskin Mitä on tehtävä tulee mieleen.) Onnistuneesti tehtynä tendenssi perustuu kuitenkin aina todelliseen maailmaan – aivan kuten hyvä scifikin kertoo ihmisestä, ei vain mahdollisista tulevaisuuksista. Mutta yleensä pelkkä reaalisen kuvaaminenkin riittää: raadollisuuden uskottava kuvaus saa lukijan kuvittelemaan sille vaihtoehtoja.

Minulla ei ole tähän lopputulemaa, joka kertoisi, miten pitää olla. Uskon vain, että voi olla hyvin valaisevaa koettaa ymmärtää itsestä ja muista ihmisistä, kuuluvatko he toiseen näistä ryhmistä: onko heidän fokuksensa siinä, millainen maailma on, vai siinä, millainen maailma voisi olla.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Näetkö maailman sellaisena kuin se on vai sellaisena kuin se voisi olla?

  1. Tämähän on aikamme ongelma ja kirjailija kyllä tiesi sen tätä kirjoittaessaan, mutta herrasmiehenä jätti osoittamatta ryhmien tarkemmat osoitteet, Ymmärrettävää, varsinkin, jos muistaa vitsin, jonka hän kertoi kuinka kävi sille, joka lopetti ensimmäisenä taputtamasta Stalinille,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.