Tyttöjä, näkyjä, kaikkea

Kävin katsomassa Matkalla-elokuvan. Filmatisointi ei ollut kovin erikoinen, mutta sai se minut sentään lehteilemään pitkästä aikaa Kerouacin romaania. Onneksi ei tarvinnut nolostua nuoruuden sankarin puolesta: kirja oli yhä karismaattinen. Veikkaan, että se on yksi klassikkokirjastomme parhaita huonoja romaaneja. ”Huono” se on siksi, ettei ketään voisi kannustaa kirjoittamaan kirjaansa näin: maanisena, tajunnanvirtaisena, lähes-editoimattomana purkauksena. Kolmestakymmenestä satunnaisesta kirjasta 29 olisi täysin epäonnistunut kirjoitettuna Matkallan tapaan beatiläisittäin.

Truman Capoten suomennuskelvoton luonnehdinta on osuva: ”It is not writing, it is merely typing.”

Silti: Matkallassa (on aina hienoa päästä taivuttamaan taivutusmuotoja) muoto tukee sisältöä. Benzedriinihuuruinen, isolla liekillä palava sisältö sopii kirjan ikään kuin muutamana peräkkäisenä yönä spontaanisti nakutettuun jazz-improvisaation muotoon.

Tämän lisäksi kirjalla oli onnea, kuten klassikoilla yleensä on: se onnistui kuvaamaan elämäntapaa (beat-liikettä, hipstereitä, ts. esihippejä), josta tuli sittemmin ikoninen. Näin kirjasta tuli ikoni.

Kolmanneksi Matkalla sisältää ajatonta ihmiskuvausta: Nuoruuden elämännälkä ei ole katoamassa minnekään. Ihmisen hapuilu kohti tarkoitusta on ikuista. Kirjan alfauros ja tämän dynamiikka suhteessa ystäviinsä on kuvattu tavalla, joka ei vanhene. Deaneja on aina, ja aina he ovat hyvää ainetta tarinoille. Ja yleisemminkin: yksi kirjan keskeisistä teemoista on ajan kuluminen, ihmisten muuttuminen ja ystävyyden haihtuminen ajan myötä. Ja aikahan on yksi kolmesta suuresta tarinan aiheesta, kirjallisuuden ydinsisältöä.

Matkalla on myös aika hyvä ylioppilaslahja.

Mainokset