Poikkeustilapäiväkirja, päivät 9 ja 10: Koronan draaman kaari

Päivä 9, keskiviikko

”Onko tänäänkin koronavirus?” kysyy nelivuotias poikani aamulla ensimmäiseksi.

Odotan jatkoa: nytkö alkaa kyllästyttää? Nytkö se alkaa kaivata taas päiväkotiin?

”…Mä haluaisin mennä taas pyöräreissulle”, hän jatkaa.

Ei vielä kyllästytä siis. Hyvä. Se olisikin liian aikaista. Katsotaan kyllästymistä tuossa vapun jälkeen.

Jos sanotaan, että älä lähde ulos, älä lähde ulos, muistuttaa Rene Higuita. Higuita ei ainakaan oman ikäluokkani pojille tarvinne esittelyä.

Tänään mietin foinikialaisia. Foinikialaiset olivat Välimeren kovimpia kauppakansoja. Muistelen lukeneeni heidän erikoisesta kaupankäyntimetodistaan.  He purjehtivat maihin, jättivät tavarat rannalle ja vetäytyivät laivoilla takaisin merelle. Kauppakumppani kävi katsomassa, mitä oli tarjolla, otti haluamansa ja jätti niistä maksun. Foinikialaiset kävivät katsomassa, oliko maksu hyväksyttävä. Jos ei, he palasivat takaisin laivoilleen odottamaan, että rannalle ilmestyi lisää maksutavaraa. Vasta sen jälkeen he jatkoivat matkaansa. 

Tuli mieleen, kun luin Domino’s-pitsaketjun ”zerocontact”-kotiinkuljetuksesta.  Jo muinaiset foinikialaiset! 

3. The driver will remain 2 meter away from the delivery destination (i.e. the entrance), to confirm the delivery and receipt of the product by the customer, then collect the empty box where the product was placed. Lähde Domino’s Japan.

Tapiolassa on todella tuulinen päivä.  Puolitoista kiloa nyhtöpossua muhii padassa koko päivän. Pyöräilemme pojan kanssa nyt jo Tapiolan poikki, hakemaan kaupan pakettiautomaatista Etanarallin.  Liikaa ihmisiä kaupassa, liikaa lapsia asukaspuistossa… Sitä alkaa karttaa ihmisiä, kiertää heitä kaukaa, pidättää hengitystä heidät ohittaessaan. Pisaratartunta kantaa 1,8 metrin päähän. 

Etanaralli on onneksi hauska peli. Viihdymme lasten kanssa taas.

Kolme koronakuolemaa Suomessa. Myrskyn ensi vire. Näimme jo sen kerääntyvän lahden toiselle rannalle, Italiaan, ja se tuntui niin kaukaiselta. Eikä se välttämättä edes matkaa tänne… Mutta se matkaa, ja kohta se on täällä. Tuuli nousee.

THL on arvioinut, että Suomessa epidemiahuippu on aikaisintaan toukokuun toisella viikolla.

Epidemian pituudeksi arvioidaan nykyisillä tiedoilla 4-6 kuukautta. Tämä tarkoittaa sitä, että epidemia kestäisi Suomessa vähintään heinäkuuhun, mutta vakavamman skenaarion mukaan epidemia voi kestää jopa syyskuuhun saakka. (THL, via Iltalehti)

Suljetaanko Uusimaa?  Ajatelkaapa mielikuvaa, että maakunnan rajalla olisi sotilaita katkaisemassa tien. Pysäytät auton. Sotilas koputtaa auton ikkunaan, avaat sen. 
”Milläs asialla?”
”Mökille menossa…”
”Se ei nyt käy. Kääntykää takaisin kotiin vain.”

*

Kun vaimo tulee töistä kotiin, menen eteiseen vastaan. Olen hoitanut lapset, imuroinut, laittanut ruokaa, haravoinut nurmikon. Ruokaa menee nyt paljon, likaa tulee paljon. Vaimo on väsynyt kiireisen työpäivän jälkeen. Hän on tyytyväinen päästessään lämpimän lihapadan ääreen… Olo on kuin kotirouvalla. 

No hyvä on, kiipesin myös talon katolle vilkaisemaan huippuimuria. Meinasin lykätä sitä tuulenpuuskien takia, mutta haiskahti tekosyyltä. Huippuimurissa ei näkynyt vikaa. Jos tipun, kävi mielessä, ruuhkautanko jotakin sairaalaa…

Ystäväni on sairaanhoitaja. Heidän tiiminsä on varautunut siihen, että kesälomat perutaan ja työ kuljettaa heitä lähikuukausina ties minne.

Eturintama. 

Jotain hyvää tästäkin vielä nousee. Kaikesta nousee. Ainoastaan tarinoissa on sysimustaa ja vitivalkoista. 

 

*

Päivä 10, torstai 

Kyllä, Uusimaa suljetaan! Poliisit ilmoittavat valvovansa pikkuteitäkin yhdessä sotilaiden kanssa. Junassa he tarkistavat ihmisiltä oikeuden liikkua pois alueelta. Miten? Jaetaanko lupapropuskoita? Poliisihallituksen suorassa tiedotustilaisuudessa tähän vastataan näin: ”Henkilö valmistautuu perustelemaan poliisille”, miksi hänen pitäisi päästä rajan yli. ”Kovin pitkiä kertomuksia poliisi ei kuuntele.” Toisin sanoen, puhumalla pääsee tai on pääsemättä. ”Kirjallinen todistus helpottaa.”

Kuka saattoi kuvitella tämän ennalta? Tilaisuuden poliisipäälliköistä huokuu, että hekin ovat vielä pihalla siitä, miten tämä tullaan toteuttamaan. Urheus päättyy sairasvuoteella, täsmentää poliisi. Onkohan hän tietoinen, että hän siteeraa presidentti Niinistön sanoja? Tällaisilla retorisillakin keinoilla voidaan ihmisiä johtaa, sen Niinistö taitaa. Hän onkin lukija.

120 päivän epidemia

Kahvilat, baarit ja yökerhot saavat olla auki ja ravintolat voivat tarjoilla asiakkaille salissa: 31. toukokuuta.

 

Suomi alkaa avata rajojaan, työmatkailu ja tieliikenne raja-alueilla helpottuvat: 9. kesäkuuta.

Juridiset poikkeusolot päättyvät. Yli 10 hengen ryhmät saavat kokoontua. Koulujen ja päiväkotien toiminta palaa normaaliksi, ulkomaille matkustaminen ei enää ole kiellettyä: 12. kesäkuuta.

Yli 500 henkilön yleisötilaisuudet sallitaan, työntekijät alkavat palata työpaikoilleen, työmatkustaminen muuttuu normaalimmaksi: 16. kesäkuuta.

Siinä THL:n lyhyin skenaario. Pidemmässä poikkeustila jatkuu vielä 40 päivää lisää. Toisin sanoen tällä hetkellä syksy näyttäisi normaalilta…

Tilasimme nettikaupasta lisää lautapelejä. Nyt on aikaa käsissä. 

*

Vanha viisaus tietää: Ihmiskunta yhdistyy jos ja vain jos maapallolle hyökätään avaruudesta.  Alienien väliintuloa odotellessa olemme nyt niin lähellä tällaista ekstraterrestriaalista hyökkäystä kuin voimme. Tuntuu hyvältä ajatella, että olemme tässä yhdessä. Julkkisten videot tuntuvat minuuttejaan painavammilta. Kun iso-Arska Schwarzenegger filmaa ruokapöydästään video lemmikkiponiensa kanssa ja kehottaa siinä kaikkia pysymään kotona, sehän on johtajuutta, se on lohtua, se on kannustava taputus selkään ihmisille tärkeältä hahmolta. Tai Rene Higuita viihdyttää meitä muistuttamalla huolettomista ajoista. Tai kun katsoo videoita autioista kaupungeista, Venetsiasta, Roomasta, New Yorkista, nehän ovat yhtä lailla tyhjiä kuin Helsinki, elävät samaa aikaa, samaa elämää… Olemme tässä yhdessä.

(Hyvästi, lomaunelmat Roomassa ja Firenzessä.) 

Poikani on innostunut vangitsemaan. Aikuisia tuoleihin, kuten sarjakuvissa, tai leluja käsirautoihin, kuten sarjakuvissa. Riku-poikakin on vangittu. 

Tämä oli nyt vertauskuva. 

Kirjoittajalle vertauskuvat ovat ainainen ongelma: ne ovat helposti joko alleviivaavia (sade, lähes aina) tai sitten menevät yleisöltä ohi… 

*

Millainen on koronatarinan draaman kaari?

Ensimmäinen näytöksessä Suomi elää arkeaan, valmistautuu kevääseen, tekee suunnitelmia tietämättä, että ne tulevat muuttumaan. Kaukana taivaanrannassa vilkkuvat pilvet luovat uhkansa arjen päälle. Epidemia valtaa etäisen Italian rysäyksessä. Nyt on selvää, että se tulee koskettamaan meitäkin, mutta miten… Sankari epäröi vielä tässä vaiheessa lähteä taistelemaan sitä vastaan (sankarin roolissa on tässä sekä Suomi että sen hallitus ja viranomaiset).  Ensimmäisen näytöksen lopussa tapahtuu kuitenkin ensimmäinen murros. Jotain ennennäkemätöntä, joka siirtää meidät ”uuteen maailmaan”.

Meillä se oli  vessapaperihamstrausviikonloppu, jolloin joka tunti plinkahti ilmoituksia tapahtumien peruuntumisesta, lasten harrastusten katkeamisesta. Uusi vaihde kytkeytyi päälle.

Toinen näytös alkoi poikkeustilan julistamisesta, näissä poikkeustilapäiväkirjoissani päivästä 0. Nyt on tilanne päällä. Meillä on tavoite (estää pandemiaa valtaamasta Suomea), jota kohti sankarit lähtevät työskentelemään. Ensimmäisen näytöksen istutuksia aletaan lunastaa. Naistenpäivän konsertti oli sellainen: alussa sitä ei vielä tiedetty, mutta siellä levisi virusta, joka puhkeaa nyt näkyville, kun muun muassa Ahtisaarten kerrotaan sairastuneen koronaan. Konsertti olisi hyvä alkukohtaus koronaepidemiaelokuvalle. Henkilöt keskustelevat väliajalla tällaisesta erikoisesta taudista Kiinassa. Joku kertoo lomastaan Italiassa. Matkatarinan keskeyttää yskänpuuska.

Toinen näytös on tarinan pisin. Odotettavissa sen ensimmäisellä puoliskolla on ns. ”fun and games” -vaihe. Se ei tarkoita hauskanpitoa, vaan että näytetään kaikki ne kohtaukset, johon tarinan premissi johtaa, joita yleisö (enemmän tai vähemmän tiedostamattomasti) kaipaa nähdä. Jos esim. poliisi menee undercover-töihin lastentarhaan, tässä kohtaa näytetään millaisiin tilanteisiin tämä joutuu lasten kanssa. Pandemiassa tähän vaiheeseen liittyvät erinäiset huolet ja pelot, kasvonaamarit ja sairaskohtaukset, koruttomat näkymät tehohoidosta, mutta myös valonpilkahdukset siitä, kuinka ihmiset löytävät yhteisöllisyyden laulamalla parvekkeella yhteislauluja, järjestävät kotiaan ja löytävät aikaa toisilleen. Tiettyä viattomuutta on yhä ilmassa.

Se muuttuu toisen näytöksen keskikohdassa. Jos tarina tulee päättymään onnellisesti (niin kuin koronatarina tulee, kyllä), keskikohta on usein suuri tappion hetki, murros, jolloin asiat kääntyvät katastrofaaliseen suuntaan. Vihollinen oli vahvempi kuin luulimmekaan. Epidemia lähtee nousemaan piikkiinsä.

Toisen näytöksen jälkipuolisko on edellistä synkempi, tarinan synkin. Nyt paha kerää voimansa ja lähtee vastaiskuun. Odotettavissa on vaaraa, ja se vaara realisoituu. Se tarkoittaa kuolemaa. Vastoinkäymiset lisääntyvät, ja näyttää ajoittain siltä, ettei tästä tulla selviämään. Paluuta entiseen ei enää ole, viattomuus on menetetty, kunhan vain ei kaikkea menetetä. Toinen näytös loppuu suureen murrokseen, tarinan synkimpään hetkeen. Kaikki näyttää menetetyltä.

Kolmas näytös alkaa voimien keräämisellä. Siitä se kiristyy uudella asenteella kohti finaalia, loppusotaa. Sankari (ihmiskunta) taistelee viimeisen taistelunsa ja onnistuu kuin onnistuukin lopulta voittamaan pääpahiksen. Se mahdollistaa paluun arkeen. Arki ei kuitenkaan ole entisensä, koska tapahtumat ovat muuttaneet tarinan henkilöitä. Jotakin hyvää on noussut vastoinkäymisistä. 

Kun epidemiasta tullaan tekemään elokuvia ja jännäreitä, jotakuinkin tähän muotoon ne menevät. Ja itse epidemia? Tähän muotoon tarinoita kertovat aivomme sen muokkaavat.

Nuo esimerkin vanhukset, jotka laulavat parvekkeella yhteislauluja? Se tapahtuu Helsingin Arabianrannan seniorikoti Loppukirissä. Iltahuudoksi nimetty laulutuokio järjestetään kello kuudelta illalla, ja sen aikana lauletaan noin kolme kappaletta. 

Aiemmassa päiväkirjassa mietin, onko Suomessa vielä tällaista yhteisöllisyyttä. On, vähintäänkin vanhuksilla. ”Väliaikainen”… se on sellainen yksityiskohta, jota ei välttämättä uskaltaisi keksiä.

Illalla avaan paketin Porvoon Kirjakeskuksesta. 

Lämpimäiset Vaaran vuosia. Nyt sen pitäisi olla myös kirjakauppojen valikoimissa, nettikirjakauppojenkin. Tästä Adlibris, Akateeminen, Booky. 

Normaalisti olen omat tekijänkappaleeni myynyt julkkareissa. Sekin tehdään nyt etänä. Jos haluat ostaa signeeratun kappaleen suoraan tekijältä postitse, meilaa vain: konstigblog@gmail.com  Kaikki myyty

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.