Päivä 13, sunnuntai

Kesäaika. Nimipäiväni, melkein kuin syntymäpäivä. 

Tämä on helppo sunnuntai. Olen kotona koko päivän, perhe ulkoilee pihalla. On kylmä, vain pari astetta lämpöä, muuten olisimme ottaneet jo puutarhakalusteet esille ja nauttineet ekat päiväkahvit omalla pihalla.  Vaimo käy kaupassa, kassoille on nyt ilmestynyt pleksisuojat myyjille. Sitten hän ahkeroi keittiössä, ruokaa, suolainen piirakka, pannukakkua… Minulle lomapäivä vuorostaan, lasse mårtenson -sunnuntai.

Vietin suuren osan päivästä kirjoittamassa lautapeliblogiini lyhyttä esittelyä muutamista peleistä, joita olemme viime päivinä täällä pelailleet. Tarkoituksena auttaa muitakin löytämään tämä ajanviete.  Me olemme viihtyneet kotona pelailun ansiosta, tänäänkin pelailemme eri kokoonpanoilla tusinan peliä. Mikäs tässä, kun ei ole ohjelmaa, eikä sitä juuri tänään tarvitse keksimällä lähteä keksimään.

https://puutyolainen.wordpress.com/2020/03/29/pelailua-koronan-aikaan-naiden-lautaparissa-viihdymme-koti-illat/

Ystäväni arvelee sairastaneensa koronan jo tammikuussa. Se kuulostaa jopa mahdolliselta, kun hän kertoo yksityiskohdat. Hän oli matkustanut joulukuussa Yhdysvaltojen sisäisellä lennolla, kun viereisellä penkillä yski kiinalaismies. Pari päivää myöhemmin hän oli puolisoineen sairastunut elämänsä ankarimpaan ”flunssaan”. Palattuaan kotiin tammikuussa he olivat vielä yskän takia pysytelleet kotona seuraavat viikot. Eivät halunneet yskiä muiden päälle. 

Kun he pääsevät vasta-ainekokeeseen, saa nähdä, ovatko he olleet Suomen ensimmäisiä koronasairastajia. Ja tammikuussa koko taudista ei vielä edes puhuttu. Aika huojentavaa olisi kyllä sairastaa tauti pois. Nyt kun sille olisi hankkinut immuniteetin, voisi matkustaa vaikka kesällä Italiaan…

Toinen ystävä, sairaanhoitaja, jakoi kuvan Italiasta.

Tämän sodan sotilaat. Sairaanhoitajilla on nyt kuulemma erikoinen tunnelma, jännittynyt odotus ilmassa, jotkut reagoivat jo valmiiksi psyykkisesti. Mihin tämä menee, riittääkö varautuminen, hoitopaikat, varusteet… Kestääkö linjat vai kuinka kovalla voimalla vihollinen tulee, näkymätön tappaja, kruunattu virus. Mihin tätä vertaisi ellei sotaan? Aito kysymys, ei retorinen? Ketkä olisivat tämän sodan sotilaat, elleivät lääkintäjoukot…

Illalla vaimo lukee pojalle iltasaduksi lastenversiota Monte Criston kreivistä. Tulen aivan kohtuuttoman onnelliseksi siitä, että Dumas’n klassikko kiinnostaa nelivuotiasta. Hän kuuntelee keskittyneesti, vaatii jatkamaan. Siellä Dantes ja Beauchamp väittelevät sopimuksesta, jossa linnoitus antautuu turkkilaisille, sitten kiirehditään oopperaan… Mitähän poika tästä tajuaa? Kuuntelee hiljaa. Onhan tarinassa suurta draamaa. ”Miks toi on koko ajan vaan vihanen”, hän kysyy Dantesista. ”Koska ne heitti sen sinne vankilaan.” ”Aaa.” 

Jatkuvuus. Siksi tämä ilahduttaa niin paljon. Se on jatkuvuutta, että yhä uusi sukupolvi kiinnostuu Dumas’ta. Että elämä jatkuu. Se on psykologisesti ratkaisevan tärkeää, ja vielä sitäkin tärkeämpää mullistuksen aikoina.

Poikaressu, emme ole vielä raaskineet kertoa, että hänen syntymäpäivilleen ei luultavasti voi kutsua vieraan vierasta.

Päivä 14, maanantai

Tapiolan kirjaston ovensuussa on kirjojen kierrätyshylly. Viimeisellä viikolla ennen kirjastojen sulkemista huomasin jonkun jättäneen sinne myös cd-levyn. Otin sen mukaani. Tänään laitoin sen soimaan.

Tänä iltana laitoin sen soimaan. Shostakovitsh sävelsi sinfonian 7 keskellä sotaa 1941. Se esitettiin piiritetyssä Leningradissa tuoreeltaan kesällä 1942, siitä nimi Leningrad-sinfonia.  Onkohan tuo piirityksen tarina lukijalle tuttu? Ne kertomukset ovat liikaa tässä jaettavaksi. Kun ruoka loppuu, syödään kissat, sitten nahkavyöt, sitten tapettiliima. Sitten.

Mutta Leningradin tragedia ei ollut orgaaninen, se oli Stalinin synnyttämä, Leninin kaupunkia ei saanut luovuttaa, ennemmin miljoona kuolee nälkään. Gorod geroi, sankarikaupungiksi tittelöitiin, kuin kaupungilla olisi persoona ja agenssi, kuin kaupunki toimisi. Eikä ihmiset, eikä päättäjät.

Sinfoniassa on valtava kontrasti äänenvoimakkuuksissa. Hiljaisia osioita ei meinaa kuulua huoneen toiselle puolelle. Sitten kun marssi lähtee käyntiin, mahtipontisuus tuntuu musertavan hiljaisen tapiolalaisillan. Tämä on massojen musiikkia, sotajoukkojen, ihmislaumojen kohtalon hetkien.  Miettikääpä miltä tuntuu kuunnella täyden orkesterin esittävän nuoren mestarin tuoretta sinfoniaa keskellä sotaa, keskellä piiritystä ja nälänhätää. Ihmissielun voitto…

Katsaus maailmalle

Yhdysvaltojen koronatilanteen tulisi jännittää meitäkin, koska ainoan supervallan myötä loppumaailma kärsii tai nousee, myönnettävä se on. Sopii toivoa, että hekin pystyvät jättämään politiikan tauolle ja keskittymään toimimaan yhdessä, vaikka on presidentinvaalivuosi. Siellä hyväksyttiin eilen 2 000 000 000 000 dollarin avustuspaketti koronan seurauksia varten. Se on kaksi biljoonaa eli miljoonaa miljoonaa. Luku on merkityksetön ihmispsyykelle, joka ei pysty käsittämään sitä.  Kymmenen tuhatta on mahdollista käsittää rahassa (se on käytetty auto) mutta montako ihmistä on 10.000? Se on Tapiolan asukasluku. Italiassa on kuollut nyt Tapiolan verran ihmisiä.

Ruotsi vetää omaa linjaansa koronankin suhteen. Inhimillisellä janalla, jonka toinen ääripää on Talebanin Afganistan, toinen pää on Ruotsi. Ruotsalaiset vain ajattelevat tämän janan olevan, ei vaakasuuntainen vaan pystyssä. Tällä tempulla he muuttavat janan ääripäästä kehityksen huipuksi. Tornion ja Haaparannan raja on nyt suljettu henkilöliikenteeltä. Ehdimme ylittää rajan kuukausi sitten hiihtolomalla, ajoimme rajasillan yli Haparandan Candylandiin ja takaisin. Lapset eivät olleet uskoa silmiään, kun ajoin karkkikauppaan, en osta heille karkkia koskaan. Oli oikein poiketa.  Siitä tuli heille paluumatkan kohokohta eikä sitä tiedä, milloin Haparandaan poiketaan tuosta noin vain uudestaan.

Espanjassa koko talous pysäytetään tänään. Töihin menee vain ”yhteiskunnalle välttämättömät” ammattilaiset. Ilmaisu ei ihan osu maaliin, sillä se on paljastavinaan valtaosan töistä yhteiskunnalle tarpeettomiksi…

Mutta tänään pilkahtelee valoa ja optimismia sieltä täältä. Italiassa uusien tartuntojen määrä on hidastunut. Espanjassa menehtyneitä tänään vähemmän kuin eilen. Imperial College -yliopiston matemaattisen biologian professori Neil Ferguson uskoo, että epidemia alkaa juuri hidastua Iso-Britanniassa.  

Loppukevennys:

Tänään kävin parturissa, vähän etuajassa, mutta kaiken varalta. Ei ole helppoa partureillakaan nyt. Vien poikanikin asiakkaaksi ensi viikolla, kunhan hallitus nyt ei sulje partureita.

Tulipa juteltua parturin kanssa enemmän kuin koskaan, kun ei ollut aikakauslehtiä tutkittavana. Aiheita oli vain yksi. Toivotimme iloisesti tsemppiä toisillemme erotessa.  Elämä jatkuu niin kauan kuin on iloa.

Päiväkirjan kirjoittaminen ei ole tarinan kertomista. Tarina ei ole tarina, ellei se sisällä muutosta. Se on vain kokoelma tapahtumia, kuten päiväkirja. Mutta sen keskelle alkaa hahmottua kuin piilokuvana muutos, kuin rivien välistä. Ihan kuin päähenkilö olisi nyt erilainen kuin alussa… Eikä yleisö voi olla varma, onko se vain heidän oman päänsä sisällä.

Tapahtuuko meissä tämän päiväkirjan aikana muutosta? Millainen? Kirjoitan tietämättä sitä, se olisi tarinankertojalle ellei virhe, vähintään riski, mutta joskus riskit ovat ottamisen arvoisia. 

Fiktiivisessä tarinassa Leningrad-sinfonian löytäminen ennen koronakaranteenia olisi ennakointi tulevasta. Symbolina se olisi helposti mahtipontinen, sattumana epäuskottava. Mutta koska tämä päiväkirjan epätarina on totta, minua ei voi syyttää…

Shostakovitshin kuuntelun keskeyttää hallituksen tiedotustilaisuus. Tilaisuudessa kerrotaan, että poikkeustoimia jatketaan kuukaudella, 13.5. asti. Käytännössä lukuvuosi loppuu siis etäkouluna. 

Saamme tästä siis kaiken irti!

Jatketaan Leningradia huomenna. Jos haluatte varaslähdön, ihmelapsemme Klaus Mäkelä on ehtinyt tämänkin ohjata: