Päivä 17, torstai

Nukun taas hyvin. Alkuvuodesta oli nukahtamisvaikeuksia ja heräämisvaikeuksia, niin on aina, kun kirja on loppusuoralla. Alitajunta ei suostu lepäämään, tulee ideoita, pää kihisee, kumarrun pimeässä kirjoittamaan muistiinpanoja lattialla odottavaan vihkoon. Nyt tilanne on taas normalisoitunut. Viime yönä luin pitkään, Suurinkvisiittori-luvun Karamazoveista. Tämä kohta oli suoraa jatkoa poikkeustilapäiväkirjasta 16:

…Sinä olisit täyttänyt kaiken, mitä ihminen etsii maan päällä, siis: kenen edessä kumartaa, kenen valtaan antaa omantuntonsa ja millä tavalla kaikki yhtyvät lopulta kiistattomasti yhteiseksi ja sopuisaksi muurahaispesäksi, sillä tarve saada koko maailma yhtymään yhdeksi on ihmisten kolmas ja viimeinen piina. 

Nyt välähtelee hyviä uutisia koronarintamalta. Tällä hetkellä näyttäisi, että lockdown-toimet ovat purreet: 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yksi koronaan sairastunut tartuttaa tällä hetkellä todennäköisesti Suomessa vain yhden ihmisen – tai hieman alle sen.

Kyse on merkittävästä muutoksesta Suomen koronatartuntoihin viime viikkoina. Ilman hallituksen tekemiä rajoitustoimenpiteitä koronan tartuttavuusluku eli R0-luku olisi ollut noin 2,2.

R0-luku eli tartuttavuusluku tarkoittaa siis sitä, kuinka monta ihmistä yksi koronaan sairastunut tartuttaa.

—
Koronatartunnan saaneiden määrä on puolittunut lauantaista, jolloin tartuntoja todettiin 138 kappaletta. Yksittäisen päivän tartuntaluvut eivät kerro tilanteesta, mutta seuraavat viiden päivän luvut kertovat tämänhetkisen koronakuvan: 138, 55, 95, 71 ja 62.

Uusien COVID-19-tartuntojen määrä ei ole noussut takaisin lauantain hurjiin lukemiin. Maaliskuun alun jälkeen koronatapausten määrä ei ole näyttänyt yhtä toivoa herättävältä.

Vaikka Suomen koronaepidemia tulee kestämään vielä useita kuukausia, vaikuttaa siltä, että rajuimmat skenaariot eivät ole toteutumassa. (IL 1.4, saman vahvisti ke 2.4. toinenkin tutkija.)

Samoin Italiassa lasketut skenaariot näyttävät optimisilta:

Jos italialaisten taloustieteilijöiden laskelmat pitävät paikkansa, niin pandemia olisi loppu suurimmassa osassa Italiaa toukokuussa, joskus 5. ja 16. päivän välisenä aikana, kertoo Corriere Della Sera -lehti.

Tilanteen helpottuminen alkaisi ensin Trentinossa, jossa uusia tartuntoja ei olisi enää ensi viikon maanantaina. Basilicatassa näin tapahtuisi seuraavana päivänä, Valle de Aostassa keskiviikkona ja Apuliassa torstaina.

Pandemian pahimmin koettelemilla seuduilla toipuminen kestää pidempään. Viimeisenä kriisin päättymistä ennakoidaan Toscanaan toukokuun 5. päivän kieppeillä. Pandemian pahimmin runteleman Lombardian painajainen päättyisi 22. huhtikuuta paikkeilla. (IL)

Ensimmäinen oma skenaarioni silloin maaliskuun alussa oli, että Italia sairastaa koronan alta pois, ja pääsemme tervehtyneeseen Toscanaan kesäkuussa… Tuskinpa vain, mutta ei se nyt aivan mahdottoman kaukana maalista ollut.

*

Epidemiasta monesti haastateltu nuori suomalaistutkija on hyvä huono esimerkki siitä, miten habituksella luodaan gravitasia, siis hankitaan uskottavuutta ja painoarvoa – tai ei.  Tutkija esiintyy haastattelussa hiuksinaan man-bun, joka oli kyllä trendikästä street fashionia joskus 2015. Yllä on huppari, jolla on helppo signaloida uskollisuuttaan häkkerietiikalle, ja kasvoilla parransänki, joka näyttää George Clooneylla sexyltä –  mutta jos haluaa vaikuttaa uskottavalta, mikään näistä ei ole ystäväsi. Ja jämäkiltä kasvonpiirteiltään miehellä olisi kuitenkin potentiaalia valtiomieheksi asti! Ikävä nähdä ihmisen näin haaskaavan potentiaaliaan…  Monet eivät vain ole miettineet näitä asioita  (siis sitä että muut ihmiset näkevät heidät), en minäkään pitkään, pitkään aikuisikään asti. Joskus kun ihmisille siitä huomauttaa, he saavat oivalluksen, josta ovat kiitollisia. 

Vähemmän graavia asiaa: Meille saapuu tilauksemme uusia lautapelejä. Varsinaiset punchausbileet seuraavat. ’Punchata’ tarkoittaa ’työntää esileikattuja pahvinattereita läpi niiden pahvikehikoista niin että ne irtoavat’. Saa kai sanoa punchata, koska suomi jättää tässä toivomisen varaa. Puhkoa? Puhkomisen jälkeen pelailemme lasten kanssa uusia korttipelejä. On meillä kevyttä tämä arki. 

Illalla lapset viihtyvät pienellä takapihallamme kaksi tuntia leikkimässä. Epidemia tuli meille parhaaseen elämänvaiheeseen. Aiemmin, niin koululaisten etäopiskelu ei varmaan onnistuisi näin hyvin ja nuorin olisi liian juntti jätettäväksi aikuisetta hetkeksikään; myöhemmin, niin vanhin ei välttämättä enää leikkisi nuorempien kanssa.  

Poikani tosin haluaisi HopLopiin tai ”Juudson Parkkiin”. Joidenkin mielestä nämä olivat tautipesiä jo ennenkin, kauankohan menee, ennen kuin niiden toiminta nyt muuttuu taas kannattavaksi? Miten kesän festivaalit, markkinat, juhlapäivät, tapahtuuko, onko kävijöitä?

Yskimisetiketti

Tuleeko tästä vuoden 2020 uudissana?

Illalla kamppailen atk:n webcamin kanssa. Nyt pitäisi käydä vain webneuvotteluja, mutta kamera näyttää vain kieltoikonia. Tällaiseen atk-vänkäykseen saa helposti menemään tunnin, tällaisella saa verenpaineet tunniksi tappiin. Lataan sitten Zoomin ja Meetin puhelimeen, siihen menee puoli minuuttia. Miksi tietokoneet ovat niin huonoja, mutta puhelimet toimivat aina? Kotinettikin on kumossa päivittäin, mutta puhelimessa ei ole pettänyt koskaan. 

Minun pitäisi ehkä ollä enemmänkin huolissani taloutemme kestävyydestä. Esiintymiskeikat ja koulutukset ovat lähes kaikki peruuntuneet, se on iso isku. Mutta tässä meinailee nyt kehittyä muutama potentiaalinen työkuvio. Yleensä mitä enemmän ihmisiä niihin liittyy, sitä harvemmin ne toteutuvat. Jos työhön liittyy vain minä ja tietokone, se tapahtuu. Janan toisessa päässä ovat sitten AV-alan projektit. On oikeastaan ihmeellistä, että elokuvia saadaan tehdyksi. 

Illan elokuvana katsomme Paljain jaloin puistossa, Robert Redford ja Jane Fonda. Hyvän mielen sanailukomedia, hieman unohdettava mutta sympaattinen, käytännössä vain filmatisoitu näytelmä. Vuonna 1967 ”jäykkisten” pelko on jo alkanut, miespäähenkilön kunnollisuus, stoalainen mielenmaltti ja yleinen ”täydellisyys” ovat jo muuttumassa haukkumasanoiksi hänen villiä luontoa symboloivan nuorikkonsa silmissä. Joten miehen pitää tehdä kuten suomalaisessa sketsiviihteessä, vetää kännit ja hukata kengät ja kaikki on taas normaalisti. Mutta näinhän se on: anarkia on kauhea asia, paitsi jos se puuttuu täysin. Silloin se on tärkein asia.

Päivä 18, perjantai

Aamulla pihallamme on talven eniten lunta.

Vuoden 2020 piti jäädä muistiin poikkeuksellisesta lumettomuudesta. Vuosi sai kuitenkin paremman brändin.

OHJEITA KARANTEENIIN JA HOITOON

Syökää rohtoja. Nauttikaa sellaisia lääkkeitä, joista on apua. Savustakaa puhtaaksi talonne, pihanne ja katunne. Karttakaa ihmisiä ja sellaisia julkisia paikkoja, missä lähimmäisenne ei teitä tarvitse tai on parhaillaan toipumassa sairaudesta. Toimikaa kuin ihminen, joka haluaa sammuttaa kaupungissa riehuvan tulipalon. Onhan tämä ruttoepidemiakin eräänlainen tulipalo: puun ja olkien sijaan se vain tuhoaa elämän ja terveyden. Sinun pitääkin ajatella näin: ”No niin, Jumala on sallinut nyt vihollisen lähettää keskuuteemme myrkkyä ja vaarallisia eritteitä. Nytpä minä siis pyydän, että Jumala armollisesti suojelisi meitä. Sen jälkeen savustan asuintilat puhtaaksi, tuuletan, jaan lääkkeitä ja otan niitä itsekin. Vältän paikkoja ja ihmisjoukkoja, jos minua ei niissä tarvita, jotten aseta itseäni vaaraan ja siten tartuta ja sairastuta muitakin ja jotta en aiheuttaisi piittaamattomuudellani muiden ihmisten kuolemaa..

Näin kertoo Martti Luther siitä, kuinka kulkutautien aikana tulisi toimia. Lutherin kotikaupungissa Wittenbergissä riehui rutto, kahdesti.  Tuolloinkin ohjeistus oli sama: yhteiskunnalle kriittisten ammattilaisten on jäätävä töihin, muut voivat paetakin. Luther jäi tekemään työtä ja opettamaan, vaikka kuulijoita jäi paikalle vain kourallinen, kirjoitti tämän ohjeistuksensa 1527. Tärkeintä kulkutaudissa oli auttaa niitä, joita auttaa voi: ”Jumalan palveleminen tarkoittaa lähimmäisen palvelemista”, hän kiteyttää kristinuskon. Aikana ennen nykyaikaisia sairaaloita se velvoitti tavallisia ihmisiä paljon enempään. Nyt auttamisen voi ulkoistaa ammattilaisille.

Olen kaipaillut tällaisia vanhoja kuvauksia kulkutautiajoilta. Bakteereja ja viruksia ei ollut vielä löydetty, mutta jotain ymmärrettiin intuitiivisestikin, behavioristinen immuunijärjestelmä on juuri tällainen luontainen palomuuri. Suoneniskentä oli vuosisatoja ellei -tuhansia yleinen tapa hoitaa monia tauteja, siis veren vuodattaminen. Kuulostaa hullulta ja varmasti ollut hoitovirheenä usein kohtalokaskin (Lordi Byronille se oli sitä), mutta nykyään tiedetään toisaalta, että rauta varastoituu ihmisten elimistöön. Meillä ei ole sille muuta eritysmekanismia kuin veren vuotaminen.  Liiallisena rauta aiheuttaa monenlaisia ongelmia soluille ja nostaa muun muassa infektioriskiä. SPR:n Veripalvelu on hyvä paikka käydä laskemassa verta ja rautaa, se nyt ainakin todistettavasti auttaa jotakuta… 

Veripusseja tarvitaan siinä missä aina, mutta luovuttajista on nyt pulaa. Haastan lukijani käymään edes Veripalvelun nettisivuilla, siitä se vierailu Veripalvelun rakennuksiin alkaa. Oma karenssini päättyy kuun lopussa, joten ihan äkkiä ei tässä päiväkirjassa visiittiä kuvata.

Kuin jatkona eiliseen analyysiini nuoren tutkijan habituksesta, tänään puhutaan ministerin likaisista lenkkitossuista. Ministeriä harmittaa, että hänen likaiset lenkkeilytossunsa huomattiin. Näissä tossuissa hän on esiintynyt ministerinä kertomassa vakavimmasta uhkasta kansanterveydelle sitten nälkävuosien, ajatellen, että asia on niin tärkeä, ettei pukeutumisella ole väliä. Mutta ei ole niin, että jos paikka on tiukka, nämä asiat muuttuisivat vähemmän tärkeäksi – vaan juuri päinvastoin. 

Lika on viimeinen asia, jota ihmisille kannattaa kulkutautiepidemian aikana näyttää. Se on taas tämä behavioristinen immuunijärjestelmänne, joka on nyt erityisherkkänä kavahtamaan kaikkea ”saastaista”. Luultavasti ministeri on ennenkin esiintynyt likaisissa kengissä, mutta vain nyt niistä tehdään juttu?
Toiseksi, likaiset lenkkeilytossut ovat huono valinta, jos haluaa rakentaa luotettavan valtionjohtajan gravitasia. Ja vaikkei henkilökohtaisista syistä välittäisikään rakentaa tällaista luotettavan valtionjohtajan gravitasia, sellaista kansa häneltä kuitenkin toivoisi… Huolimattomuus tuntuu nyt jopa itsekeskeiseltä.

Tässä muuten vertailukohdaksi vuoden 1945 ministeri, joka ei tosin näihin aikoihin ole enää väkivaltaisen vallankumouksen kannattaja, mutta puhutaan silti erittäin radikaalista ihmisestä. Ehkä juuri sen vuoksi hän tarvitseekin gravitasia.

Saan etäkoulutehtäviä minäkin. Ensin autan koulutehtävien painon alla kärsivää yksitoistavuotiastani löytämään saksantunneille tietoa Bernkastel-Kuesin pikkukaupungista, kaikista maailman paikoista. Kaunis vanha kylä kyllä!


Toiseksi, minulle meilaa tuntematon etäkoululainen. Hän tekee äikän etätehtäväksi juttua kirjastani Perkele, ja pyytää haastatella tehtäväänsä varten. Kysymykset ovat metodologisia, niihin minun on vaikea vastata lyhyesti – olen pitänyt puolentoista tunnin luentoja siitä, kuinka olen yhden kirjani tehnyt. Perkele oli raskas tehdä, 2015 olin huonossa kunnossa sen jälkeen. Toisaalta se on paras romaanini. 

Illalla lapset suorittavat yhdistettyä etäkoulu- ja etäpartiotehtävää. Mokkapaloja. Maitoa menee 3 dl yhden sijasta, kun sitä poistetaan taitavat leivinjauhot mennä mukana, sillä lopputulos on herkullista mokkanäkkileipää.

Lapset tekevät lumilinnaa pihalle. Lumi sulaa samaa vauhtia kuin linna valmistuu. Valmiiksi tulee lumimato. Illalla jäljellä ei ole tätäkään:

Huomenna luen Decameronea, sen alussa näyttää olevan kuvaus Firenzen rutosta.