Päivä 19, lauantai

Viikonloput tuntuvat yhä itseltään, vaikka arkipäivät eivät. Nyt tytöillä vain ei ole tanssiharjoituksia, joten aamiaisen jälkeinen lautapeli saattaa venyä lähdes kahden tunnin pelimaratoniksi… Overbooked, Sundae Split, Showtime, eläin-Agricola.

Sitten kodin lauantaisiivous ja pihalle. Etsimme pajunkissoja. 

Retki tehdään pyörillä, nyt koko perheen joukolla. Pajunkissoja löytyy Urheilupuiston ojien varsilta. Sieltä jatkamme Perhospuisto-oletetun kautta Oravannahkatorille ja Taskumateille. En ole koskaan ollut niillä kallioilla minäkään. Paluu kotiin Tykkitietä, joka ilmeisesti on oikea vanha tykkitie. Nämä Tapiolaakin ympäröivät IMS aikaiset vallitukset ovat minusta aina kiehtovia, Pietari Suuren merilinnoitus. Samasta syystä venäläiset, siis neuvostoliittolaiset Porkkalankin halusivat. Pietari, siis Leningrad oli turvattava. Hyvä maareitti sinne kulki Suomen kautta, pelättiin, että saksalaiset (etupäässä) valtaisivat Helsingin ja jatkaisivat siitä Pietariin.

On aurinkoinen, kylmä päivä, melko paljon ihmisiä liikkeellä. Nyt on vielä epävarmaa, leviääkö korona myös hengityksen välityksellä käytännössä, siis ilman pärskeitä aerosolina. Labraoloissa se onnistuu, mutta IRL… Hengitystä tulee silti pidätettyä ihmisiä ohittaessa.

Takapihoilla on lumiukkoja, vielä tänään. Ottavat aurinkoa ensimmäistä ja viimeistä päivää.

*

Decameronen Johdanto kertoo näin.

Sanon siis teille, että oli saavuttu vuoteen 1348 jälkeen Kristuksen syntymän, kun kuolemaa tuova rutto puhkesi mainiossa Firenzessä, Italian kauneimmassa kaupungissa. — Muutamia vuosia aikaisemmin rutto oli raivonnut itämailla ja vienyt muassaan lukemattomai ihmisiä. Sitten se jatkoi kulkuaan seudulta toiselle, ollenkaan pysähtymättä, ja nyt se oli onnettomuudeksi kohdannut meidänkin maamme. Ei tiede eivätkä inhimilliset varotoimenpiteet mahtaneet mitään tälle kamalalle kulkutaudille. turhaan perustettiin terveydenhoitolautakuntia, jotka lakkaamatta puhdistuttivat kaupungin katuja, turhaan kiellettiin sairailta sisäänpääsy, turhaan annettiin lukuisia neuvoja terveyden säilyttämiseksi. ..

Sairauden alkaessa saivat niin miehet kuin naiset nivusiinsa ja kainalokuoppiinsa paiseita – joskus ison omenan tai munan kokoisia , jotkut pienempiä – joita kansa nimitti ruttopaiseiksi. ennen pitkää nämä paiseet levisivät sairastuneen koko ruumiiseen. jonkin ajan kuluttua taduin luonne muuttui. Se ilmeni tällöin siten, että käsivarsiin ja reisiin ilmaantui mustia tai sinertäviä läiskiä, jotka levisivät muuallekin ruumiiseen, toisilla isoina ja harvoina, toisilla pieninä ja lukuisina. —

Tekipä taudin luonne sne mahdottomaksi, tai olivatpa lääkärimme taitamattomia – todella tieteellisesti koulutettujen ohella harjoittivat lääkärin tointa myös monet miehet ja naiset, joilla ei siitä ollut minkäänlaista käsitystä – niin heidän näytti olevan mahdotonta saada selville taudin syytä, minkä vuoksi he eivät tietenkään osanneet myöskään käyttää oikeita hoitokeinoja. Hyvin harvat sairastuneista toipuivat. Melkein kaikki kuolivat kolmen päivän kuluessa edellä kuvattujen merkkien esiintymisestä…

Tälle hirveälle taudille antoi yhä suurempaa vauhtia se, että se tarttui sairaista terveihin yhtä helposti kuin tuli tarttuu sitä lähellä oleviin kuiviin tai öljyllä valeltuihin esineihin. Ja rutto tarttui jopa siitäkin, että tuli koskettaneeksi sairaille kuuluneita vaatteita tai muita esineitä. 

Rutto iski eläimiinkin, siat saattoivat kuolla tongittuaan ruttoon kuolleen vaatteita.  Ihmiset reagoivat tautiin tietysti eri tavoilla.

Monet arvelivat, että kohtuullinen elämä ja kaikesta ylellisyydestä pidättäytyminen lisäisi huomattavasti heidän vastustuskykyään. He muodostivat pieniä piirejä ja elivät erossa muista sulkeutineina seillaisiin huoneisiin, joissa ei ollut ketään ruttoon sairastunutta. … He eivät puhuneet kenenkään kanssa eivätkä tahtoneet ulkoa päin mitään tietoja sairaista tai kuolleista. He kuluttivat aikansa katsomalla Netfl kuuntelemalla soittoa ja huvittelemalla muuten parhaansa mukaan.

Toiset taas olivat sitä mieltä, että paras keino pahaa vastaa on li juoda, laulaa ja laskea leikkiä. ”Yötä päivää he juoksivat ravintolasta toiseen, joivat määrättömästi ja tunkeutuivat toisten taloihin anastamaan haluamiaan esineitä. 

Kolmannet uskoivat erilaisten aromaattisten hajuaineiden suojaavan heitä, koska ilma oli saastutettua. Jotkut taas, että paras keino oli paeta kaupungista. Monet lähtivätkin, hylkäsivät kotinsa, tavaransa ja omaisensa.

Ei siinä kyllin, että kaupungin asukkaat karttoivat toisiaan tai ettei kukaan kysynyt naapuriensa vointia, vaan sukulaisetkaan eivät koskaan käyneet toistensa luona tai tapasivat mahdollisimman harvoin ja silloinkin pysytellen etäällä toisistaan. … Tästä syystä ei lukuisilla sairailla ollut muuta apua kuin armeliaat ystävät – joita ei ollut monta – tai ahneet palvelijat, jotka saatiin suunnattomia palkkoja maksamalla pysymään paikoillaan. 

Ruton kauhujen yhä levitessä suhtautuminen muuttui. Hautajaiset jouduttiin lopettamaan. Ihmiset kuolivat yksin. Kuolemaan turruttiin.

Oli hyvin harvinaista, että kenenkään kuollessa itkettiin katkeria kyyneliä. Kyynelten tilalle tuli naurua, sukkelia huomautuksia ja juhlimisia. Naiset olivat suureksi osaksi kadottaneet heille muuten synnynnäisen säälintunteen, ja omaa menestystään ajatellen he olivat mukautuneet uusiin tapoihin. Vainajaa kirkkoon saattamassa oli harvoin enempää kuin kymmenen, kaksitoista naapuria – eivätkä nämäkään olleet kunniallisia kansalaisia, vaan eräänlaisia mitä alhaisimpaan väkeen kuuluvia ruumiintakantajia, jotka ottivat palveluksistaan maksun. — Papit työnsivät ruumiinkantajien avulla vainajan ensimmäiseen hautaholviin, minkä sattuivat löytämään. 

Huonoimmassa osassa oli köyhä väestönosa. ”Heitä sairastui tuhansia päivässä ja he makasivat hoidotta ja avutta ja kuolivat melkein kaikki. Monien elämä päättyi yleisellä tiellä, yöllä tai päivällä. Toiset kuolivat kotiinsa, ja heidän naaupreilleen kertoi kuolemantapauksesta se hirvittävä haju, joka levisi mätänevistä ruumiista Ja kaupunki oli kuolleita täynnä.” Aamuisin talojen edustalla näki röykkiöittäin kuolleita. Ruumisarkkujen puutteessa ruumiit pantiin pöydälle. Yhdessä arkussa saattoi olla kaksi tai kolme vainajaa. ”Oli jouduttu siihen, ettei ihmishengistä piitattu sen enempää kuin nykyään vuohista.”  Kaivettiin ”pitkiä hautoja, joihin kuopattiin ruumiita sadoittain. Niitä ladottiin kerroksittain riepuihin käärittyinä ja päälle heitettiin hieman multaa, kunnes hauta lopulta tuli täyteen.”

Tästä tilanteesta alkaa Decamerone. Seitsemän naista tapaa Santa Maria Novellan kirkossa ja alkaa keskustella, että kaupungista pitäisi päästä turvaan.

Seuraan lyöttäytyy kolme miestä, onneksi nuhteettomia maineeltaan, ja kymmenikkö vetäytyy turvaan komeaan linnaan, joka sijaitsee metsäisellä kukkulalla parin tunnin matkan päässä. (Olen ymmärtänyt, että kyseessä on Fiesolen vanha kylä.) Siellä aletaan pian mielialan nostamiseksi kertoa tarinoita, jokainen kertoo yhden tarinan kymmenen päivän aikana, joten Decamerone sisältää sata tarinaa, joiden herkullisia juonikuvioita on sitten kopioitu pian 700 vuotta.

Kun kaksi viikkoa on kulunut, seurue toteaa retriittinsä menestyneeksi sekä terveyden että mielialan hoitamisessa. Vikan illan juhlien jälkeen he palaavat Firenzeen ja Santa Maria Novellaan, mistä kaikki alkoi, ja palaavat omiin puuhiinsa ja koteihinsa. Jatkosta Boccaccio ei kerro. 

Nyt Wikipedia kertoo, että kyseinen linna olisi tosiaan Fiesolessa ja siksi on epäilty Villa Palmieria. 

Villa Palmieri on yhä olemassa! Siellä ovat myöhemmin aikaansa viettäneet hauskalta sattumalta mm. Monte Criston kreivin kirjoittaja Alexandre Dumas sekä Englannin kuningatar Victoria. 

*

Lapset tekevät virpomavitsoja. Tarkoitus on käydä huomenna ennaltahyväksytetysti kolmen sukulaisen luona etävirpomassa turvavälillä. Tai eivät he vain hyväksy sitä, vaan toivovat. Tästä on nyt debattia whatsapeissa, saako virpoa vai ei. Ei sitä ole lailla kielletty tai edes järjestyssäännössä. 

Mutta iltapalalla yhdeksänvuotias niiskuttaa, silmiäkin vetistää. 

Kaksikin niiskausta ja heti on pirut seinillä. Ei hemmetti. Nytkö peruuntuu turvavälivirpominenkin ? Nytkö se alkaa… Onko tauti päässyt jo muurien sisään?

”Ainahan mulla välillä tulee tällasia niiskutuksia, sitten ne menee pois”, lapsi sanoo. Ja totta, välillä hänellä aina tulee, ei ole testattu allergioita tai mitään näin vähäisen takia. Mutta nyt yksikin niiskaus kaikuu olohuoneessa.

Tästä jää cliffhanger meille yöksi. Jos aamulla on yhtään oiretta vilustumisesta, vitsat jäävät meille ja palmusunnuntai on peruttu. 

 

Päivä 20, palmusunnuntai

Olen saanut lukuisia kiitoksia näistä blogeista eri reittejä, sieltä sun täältä, tutuilta ja tuntemattomiltakin. Niitä on kiva kuulla: jos päiväkirjaa kirjoittaa julkisesti, lähtökohtaisesti toivoo jonkun muunkin saavan siitä huvia ja hyötyä. Ystäväni, joka on psykologi, sanoo tällaisten kertomusten lukemisesta olevan laajempaakin merkitystä ihmisten hyvinvoinnille. Jos jotakuta elävöittää, hyvä niin.

Epäilemme yksitoistavuotiaan niiskutusten ja silmien kutinan olevan allergista. Hän on siivouspäivinä monesti reagoinut vastaavasti, oletettavasti pölyyn. Eilen oli siivouspäivä, ja sen jälkeen hän torkkui pölyisen vanhan lampaantaljan päällä. Molemmilla vanhemmilla on samaa.

Annan hänelle aamiaisen päälle puolikkaan antihistamiinin. 

Kutina ja niiskutus lakkaa aamupäivällä. 

Kyllä tästä uskaltaa etävirpoa. Virvotut saavat oksan, jonka ottavat hansikoidulla kädellä vastaan, laittavat vaasiin ja siinähän ne nökottävät. Pysyttelemme aerosolienkin ulottumattomissa.

Tytöt pukeutuvat noidiksi, meikataan. Poika on pääsiäis-Spiderman.

”Kylläpä te näytätte kauniilta…” poika sanoo siskoista, kun näillä on meikattu pisamia ja punaiset posket.

”Voi kiitos herra Spiderman, te olette todellinen herrasmies!” noita Narsissi sanoo ojentaen kätensä kohti Spidermania.

”Pitääks mun pussata tätä?”

”Kyllä.”

Spiderman pussaa noita Narsissin kämmenselkää.

Etävirpominen hoidetaan kolmen metrin turvaetäisyydeltä tai kauempaa, parvekkeen alta. 

Tänään lehdissä huomautetaan, että suomalaiset ovat totelleet kiltisti koronarajoituksia. Jopa niin hyvin, että voitaisiin mahdollisesti siirtyä lockdownista seuraavaan strategiaan, tartuntaketjujen jäljittämiseen ja katkomiseen, testaamiseen… Päästäisiin siis taas viruksen jäljille ja voitaisiin estää sen etenemistä. Nythän virusta ei nähdä, ei tunneta sen liikkeitä, joten on pakko vetää pääkytkimestä kaikki pelit seis. Tämä uusi strategia mahdollistaisi yhteiskunnan avaamisen, työnteon. Kesästä voisi tulla kuin tullakin melko normaali. Ja talous ei ehkä laskisi samanlaiseen lamaan kuin 90-luvun alussa idänkaupan romahdettua, sekin pelko on jo nostettu pöydälle. 

Taisin tämän kirjoittaakin, mutta ainakin pääministerille koronakriisi on mahdollisuus, johtajaan hallinto kun tapaa personifioitua. Jos hän selviää tästä mokaamatta ja esiintyy järjestelmällisesti riittävällä gravitasilla, jo se riittää sankarin viittaan. Vaikeina aikoina hyvä perussuoritus saattaa riittää johtajalta, jos selviytyminen assosioidaan johtajaan. Toisaalta sekään ei ole pitemmän menestyksen tae, sodan jälkeen britit äänestivät Churchillinkin ulos.  

Jälkeenpäin sitä on niin paljon viisaampi, mutta näitä kirjoitan ”kädestä suuhun”, eli päivä päivältä senhetkisen uutisoinnin mukaan. On haaskausta lukea näin paljon uutisia kuin nykyään luen, uutiset vanhenevat miltei jokainen, vain aniharva niistä osoittautuu mitenkään relevantiksi.  Uutistulva haittaakin, se estää näkemästä metsää puilta, se tekee meistä reaktiivisia sätkynukkeja. Mutta nyt korona kiinnostaa minuakin. Lehdistölle kriisi tuo klikkauksia ja lukukertoja vyöryittäin.

Toinen uutinen vielä kuitenkin. Kiinalainen tutkimus väittää, että veriryhmäsi voi vaikuttaa koronariskiisi. Tämä kuulostaa vaihtoehtoiselta lääketieteeltä, mutta Tampereen yliopiston professori Parkkila vahvistaa sen. A-veriryhmä saa pahemman taudin. Idea on, että jos veriryhmäsi sisältää A-ryhmän antigeeneja, olet turvemmassa. Käy niin hyvin, että koko perheeni on joko O- tai B-ryhmää. Jos saamme taudin, se on meillä lievempi tai jopa oireeton.

Uutisen kääntöpuoli: saatamme olla oireettomia kantajia…

Sitten uutinen, joka ei vanhene. Pentti Linkola on kuollut. Mikä ironia että nyt.

Linkola oli asiaproosan mestari. Harva kirjoittaa suomeksi häntä parempaa asiaproosalausetta. Äärimmäisen tärkeä toisinajattelija, jostain syystä hänestä pidettiin, vaikkei juuri kukaan ollut hänen kanssaan samaa mieltä. Kevyet mullat. 

Illalla puutarhanhoitoa ja polkupyöränpesua. Tunnelmat hyvät ja pirteät. Virpomisesta saadut suklaasaaliit edesauttavat, ja kevätaurinko.