Päivä 42, maanantai

Styleforum Journal kirjoittaa artikkelin: Kasvonaamiot, ostajan opas. Minkälaista kangasta, minkä suunnittelijan on tarjolla – mikä on tyylikkäin valinta? Kalifornialaisvalmistaja esim. tekee käsityönä japanilaisesta luomupuuvillasta maskeja, jotka on värjätty indigolla tai kamomillalla.

Hifistelyä tai ei, hyvä juttu silti. Kun asioista tehdään työläästi erityisiä, ne muuttuvat arvokkaammiksi psykologisesti (ei ainoastaan rahallisesti). Silloin niitä käyttää mieluummin ja enemmän, ja niistä haluaa pitää huolta. Bespoke-kasvonaamiot monogrammilla kunniaan.

*

Edellisessä päiväkirjassa kirjoitin, että infektiotaudit yleensä lisäävät ”emotionaalista konservatiivisuutta”. Sikäli ei yllätä, että ainakin googlehauissa mitattuina myös uskonnollisuus on lisääntynyt. Twitterissa liikkuva paperi: The pandemic has increased religiosity tremendously: Google searches on prayer has skyrocketed for most countries, most forcefully in weeks with more new COVID-19 cases. Juoksuhaudassa ei ole ateisteja, sanoo sananlaskukin.

*

BBC Ruotsista ja Tegnellistä:

But chief state epidemiologist Anders Tegnell is broadly popular in Sweden. An experienced scientist with more than 30 years in medicine, he is known for his relaxed demeanour and preference for pullovers.

”He’s a low-key person. I think people see him as a strong leader but not a very loud person, careful in what he’s saying,” reflects Emma Frans, a Swedish epidemiologist and science writer. ”I think that’s very comforting for many.”

She argues that many national and international media have been ”searching for conflict” within the scientific community, whereas she believes there is a consensus that Anders Tegnell’s approach is ”quite positive”, or at least ”not worse than other strategies”.

Kiinnostavampaa on ruotsalaisten reaktio. ”Ruotsalainen ekseptionalismi” on käsite siinä missä amerikkalainenkin. Some Swedes have responded with an ”outburst of nationalism” and a ”sense of pride, for Sweden deviating from the European norm”, says Prof Nicolas Aylott, a political scientist at Stockholm’s Södertorn University.

Osmo Soininvaara huomauttaa uudessa blogitekstissään, että Ruotsissa kuolee sitten kuitenkin enemmän kuin on tarpeellista, koska osaamme nyt hoitaa sairastuneita paremmin kuin vielä viime kuussa. Tiedetään esim. veren hyytymisen riski. Ruotsin pitkän tähtäimen strategia ei siis välttämättä johtaisi yhtä suureen kokonaiskuolemien määrään nopeammin, vaan  korkeampaan. ”Monta Ruotsissa kuollutta osattaisiin nyt pelastaa.” 

Soininvaarakin ihmettelee, miksi kirjastot ovat yhä kiinni. ”Kuvitteleeko joku, että virus leviää kirjojen kautta? Ovella vahti niin, että sisälle pääsee vain kohtuullinen määrä asiakkaita kerralla.” 

Harmillisesti Soininvaarakin äityy sitten dramaattisuuteen, puhuu jo ”menetetystä sukupolvesta”  kun osalla lapsia on koulunkäynti ollut pari kuukautta vähän heikompaa. Se nyt olisikin, jos ihminen menisi pilalle siitä, että on kotona pari kuukautta – saati kokonainen sukupolvi. Sodan käynyt sukupolvi jälleenrakensi Suomen. He sotivat viisi vuotta, tulivat kotiin ja rakensivat Suomen taas pystyyn. Jos jokin, niin heidän mukavaan, vauraaseen, vapaaseen ja tasa-arvoiseen Suomeen syntyneet lapsensa, suuret ikäluokat, olivat se pilalle mennyt sukupolvi. Ihminen on sopeutuneempi haasteisiin ja hankaluuksiin kuin paratiisiin.

Tämä vaara on ”aikansa seuraamisessa”, siis jos lukee jatkuvasti uutisia ja ottaa ne tosissaan. Aikansa seuraaminen aiheuttaa tunnelinäköä, perspektiivikatoa ja kauhistelua, ja pahimmillaan se voi johtaa jopa twitteriin liittymiseen. Minunkin onnettomin ajanjaksoni oli viitisen vuotta sitten, kun itse unohdin tämän ja ”seurasin aikaa”. Toinen silmä ajassa, toinen ajattomassa, se on reseptini nyt. Edelliseen voi hyvin tulla kaihikin. 

Tänään on kansallinen veteraanipäivä. Turhan usein unohtuu, että heitä saa kiittää sodan lisäksi myös maan jälleenrakentamisesta. Viisi vuotta sodassa ja loppuelämä raksalla. Minäkin tajusin sen vasta Vaaran vuosia tehdessä.

*

Meillä on hirveän perusmukava korona-arkipäivä. Eilistä grilliruokaa, leuanvetoja ja punnerruksia, peleinä Walking in Burano ja Forum Trajanum.

Juttelen puhelimessa ystäväni kanssa, jonka vanhimmalle lapselle on teini-iän puberteetti painanut päälle tänä keväänä tosissaan. Hän on kyllästynyt vääntämään kotona teinin kanssa eikä malta odottaa karanteenin loppumista. Minun pitää taas olla kiitollinen siitä, miten osuvaan ikään lapsillemme tämä korona osui: he eivät ole liian vanhoja eivätkä liian nuoria. 

Ainoa ongelmamme on hyvin espoolainen: röyhkeät jänikset ja citypuput kuopivat kukkapenkkiämme jo valoisaan aikaan silmiemme edessä. Googlailen neuvoja, millä näitä karkoittaa. Joku trollaa keskustelupalstalla:

Voe elämä teitä : / Ne on eläimii, ja luonto kuuluu niille enemmä ku ihmisille. Ihmiset vaan tuhoo sitä. Oma ongelma, jos ne tulee pihoille, ku muualla ei voi syyä ku heti ollaa jo ampumas tai heittämäs kivillä, hei tajutkaa NE VAAN SYÖ! täytyy niidenki syödä. Voi,ei ne tulis pihoille jos ne vois käyä tällee helposti ostaa kaupasta ruokaa!

Siinä on tavoitettu tietty hesalaistyyppi aika hersyvästi. Samaistutaan eläimiin; liittoudutaan eläinten kanssa ihmisiä vastaan. Sekin on mahdollista jos ja vain jos seuraa aikaansa…

Päivä 43, tiistai

”No miks sun pitää käydä töissä jos on koronavirus ja mun ei pidä mennä päiväkotiin ja tytöt ei mee kouluun?” poika tenttaa äidiltään äkäisenä heti aamusta. Hän ei halua, että äiti poistuu kotoa. Pieni oidipaalinen välikohtaus kehittyy, kun koetan sekaantua tenttaukseen ja poika pärryttää minulle. 

Koronakaranteenin rivit alkavat rakoilla. Kaupassa hengailee nuorisoa. Kaverini kertoo vuokranneensa saunan, hänkään ei ole päässyt saunomaan korona-aikana. Kyllä tekisi mieli lähteä mukaan…

Pojalle sataa postista syntymälahjapaketteja, valtaosa on hänen äitinsä tilaamia. Säälistä kun vieraita ei ole tulemassa. Käyn työhuoneella, luen ja juon kahvit, grillailen. Tänään grillaan makkaraa, en oikeastaan ole makkarafani, mutta grillatun halloumin ja tomaattien sekä valkosipuliuunilohkoperunoiden kanssa siitä tulee  näppärä pikalounas. 

Ja henkilökohtaisena välitilinpäätöksenä on todettava, että tämä kevät on minusta ollut oikeastaan huippuhieno. Minulle. Kevät tuntuu melkein kuin kesälomalta, nyt kun on grillikin. Perhe on koossa, kellään ei ole menoja, harrastukset ovat kiinni. Otetaan rennosti ja grillataan. Omat työtuntinikin ovat nyt olleet melkein kuin kesällä (minulla ei ole ollut palkallista kesälomaa sitten, mitä, 2009?). 

Omasta puolestani olen siis onnellinen, että olen saanut kokea tämän koronakevään. Puhun nyt omasta kokemuksestani, en kaikkien ihmisten puolesta. (Tällaisia pitää järkevillekin lukijoille nykyään lisätä twiittajien takia.) Voin sanoa näin, koska en tunne ketään, joka olisi sairastunut tai muutenkaan vakavasti kärsinyt tästä keväästä. Olen menettänyt töitä ja promohommia, pari kaveria on lomautettu, vanhemmilla sukulaisilla on ollut tylsää, siinä ovat minun elämänpiirini vastoinkäymiset. Pitkässä juoksussa omat taloudelliset tappioni ovat aika pieni hinta näin ikimuistoisesta kokemuksesta. Jos ja vain jos koronaepidemia jatkuu ilman tätä suurempia haittoja, koko homma on ollut henkilökohtaisesti, nettopositiivinen kokemus. Aiemmin kun tauti yhä pelotti, ei voinut sanoa näin, ja jatkosta on liian varhaista sanoa mitään. Mutta tähän asti, nämä viimeiset vajaat pari kuukautta ovat olleet ikimuistoisen kiinnostavaa elämää, ja olen kiitollinen, että olen saanut kokea ne. Parasta tässä on tunne, että rajoitan elämääni muiden hyväksi, autan siis tällä kaikella välttämään muita sairastumasta hengenvaarallisesti. Saan siis sekä kokea tällaisten poikkeustilan että tehdä hyvää – pysymällä kotona. Ehdoton nettopositiivinen. Kun vähän aikaa vielä kuluu ja jos tilanne ei pahene, muutama muukin tullee samaan kokemuskiitollisuuteen.

(Ja siltä varalta että joku twiittaaja lukee tämän: Tämä ei vähättele muiden kärsimyksiä tai kansantaloutta, koska tämä ei käsittele niitä samoin kuin violettia väriä käsittelevä teksti ei vähättele keltaista…)

Illalla ajan Ruoholahteen noutamaan uuden tietokoneen. En ole ajanut Hgissä nyt vähään aikaan, ajotaito tuntuu rappeutuneen kuukaudessa. THL:n ilmoitustaulut käskevät: ”Älä tapaa vanhuksia”, sen maolaisuus ei jää huomaamatta. Miettikääpä miltä vielä talvella olisi kuulostanut ajatus , että valtio kieltää suurilla julisteilla teitä käymästä mummolassa. 

Ruoholahden suuressa verkkokaupassa on paljon ihmisiä, perheitäkin lapsineen. Ja turvaväliteippejä. Turvaväliteippi, siinä toinen ehdotukseni vuoden uudissanaksi. 

 

 

Kampin ostoskeskuksessa taas kolmas kerros näyttää kello kuudelta autiolta.

Lautapelit.fi on ainoana auki, majakka pimeydessä. Myymälässä nainen palapeli kädessä keskustelee myyjän kanssa, josko hän kokeilisi jotain ihan oikeaa lautapeliäkin… Myyjä kertoo Terraforming Marsista. Toivottavasti nainen tarttuu oikeaan peliinkin. Ostan pojalle oman synttärilahjani ja ajan takaisin kotiin. Perhe syö satsumaa, lukee Tinttiä ja pelaa korttia.

Ylen uutisissa mikrobiologian professori Jukka Pelkonen sanoo olevan ”äärimmäisen epätodennäköistä”, että virus tarttuu ihmiseen ”joltain pinnalta”. Desinfiointi ja suojahanskat olisivat sikäli siis turhia. Myös ”sekä alan tutkijat että THL ovat useissa yhteyksissä kertoneet, että pintojen kautta koronavirus ei käytännössä tartu.”

Hyvä:

Avatkaa jo kirjastot! Kirjat eivät ole saastaisia…