Näiden sivujen perustamiseksi minun piti voittaa pari vahvaa vastusta.

Ensimmäinen ongelma on mielipide, jonka jaan Gustave Flaubertin kanssa: kirja on tärkeämpi kuin kirjailija. Kirjailija tulee lukijan ja niteen väliin häiritsemään lukemista. Minä en välitä tietää liikaa kirjailijoiden mielipiteistä. Usein ne ovat erilaisia kuin omani, ja onhan se nyt kamalaa. Haavikko jyräytti, että yksikin vale, yleistys tai kaunistelu tuhoaa kirjailijan. Jos kirjailija on tekstiensä lisäksi muutenkin äänessä puolihuolimattomien blogikirjoitusten muodossa, näitä stiplun paikkoja tulee moninkertaisesti.

Mutta tässä ei ole kaikki aiheesta. Lukijat nimittäin etsivät tekstin rivien väleistä joka tapauksessa kirjoittajan mielipiteitä. Lukija luonnostelee koko ajan jonkinlaista kuvaa kirjoittajasta, lukee hän sitten sanomalehtiartikkelia, mielipidekirjoitusta tai proosaa. (Kuka kirjan henkilöhahmoista on kirjailija itse? Varmaankin kertojan lausumat mielipiteet ovat Konstigin omia?) Joten jos ihmiset laittavat joka tapauksessa sanoja suuhuni, ehkä voin tehdä sitä itsekin. Näin on sentään vähän todennäköisempää, että sanat menevät oikein.

Toinen este oli luonnevikani. Olen nähtävästi jossain vaiheessa solminut yliminäni kanssa sellaisen hybriksellisen sopimuksen, että Konstigin nimen on oltava jonkinlainen yleispätevä laatutakuu: että tällä leimalla painettu on aina vaivan arvoista, sekä laadukasta että kiinnostavaa, tai saakoon lukija yhtä hyvin vaatia takaisin rahansa tai mikä vielä tärkeämpää, aina niin kertakäyttöisen aikansa. Bloggauksen tekstilajiin perfektionismi ei sovi. Joten minun oli tehtävä periaatepäätös, että blogikirjoitusten ei tarvitse aina olla loppuun asti hiottuja, virheettömiä, kielellisesti uusia ja säkenöiviä. Riittävän hyvä saa riittää. Internetissä ei mikään muutenkaan ole olemassa (koska sitä ei voi koskettaa), joten ehkäpä pystymme elämään riittävän hyvän kanssa.

Koska maailma toimii luokituksin, luokiteltakoon tämä blogi kirjallisuusblogiksi. Kirjoitan kirjoittamisesta ja lukemisesta ja välitän painetussa sanassa julkaistuja tekstejäni. Mutta koska en usko, että ihmisen tulee olla yksiulotteinen, otan vapauden hairahtua ”tämän kirjoittamishomman” (lainaus on Orwellilta) lisäksi laajemminkin sellaisten aiheiden puolelle, jotka liikuttavat minua. Käsitellä hyvää ruokaa, levytankoja, neulesolmioita ja  tutkimusta aloihin, jotka opettavat meitä elämään ja kuolemaan hyvin. Saatan myös erehtyä tekemään yhteiskunnallisia kommentaareja, niin kamalaa kuin se toisten tekemänä onkin.

Ennen kaikkea lupaan olla paljastamatta itsestäni liikaa.

Tervetuloa, lukija.