Yhden osuvan näkemyksen mukaan luovuus on ”hallittua skitsofreniaa”. Esimerkiksi assosioiminen eli asiasta toiseen hyppääminen, joka on vaikkapa runoudessa usein tärkeä taito, sopii tähän määritelmään mainiosti. Olen kutsunut ”liukkaiksi assosiaatioiksi” kykyä siirtyä asiasta toiseen yllättävästikin – yhdestä asiasta tulee helposti mieleen toisia, jotka eivät välttämättä yleisesti ottaen liity edelliseen. Luova ihminen voi siirtyä maailmasta toiseen elähdyttävällä tavalla ja luoda illuusion rajattomasta kyvystä luoda ja yhdistää maailmoja, yllättää ja palkita yleisönsä. Taitavasti käytettynä tällaiset liukkaat assosiaatiot voivat muodostaa jonkinlaisen hallitun, rakentavan synteesinkin. Vähintäänkin ne voivat olla hyödyllisiä hallitummankin tekstin ideoimisprosessissa (vrt. mind mapien kaltaiset työkalut) tai muuten vain viihdyttäviä.
Luovutta tutkinut psykologi Mihaly Csikszentmihalyi on kiteyttänyt, että luovat ihmiset yhdistävät ajattelun ja toiminnan tendenssejä, jotka monilla ihmisillä ovat eroteltuja. Heissä yhdistyy vastakkaisia ääripäitä: sen sijaan että he olisivat ”yksilöitä”, kukin heistä on ”joukko”.
Runoilija Fernando Pessoa ilmaisi kai saman asian näin:
Luovuus edellyttää vapautta monin tavoin.
Eräs piirre, joka ei ehkä nouse niin usein esiin kuin voisi, ovat tämän vapauden edellytykset. Luovan pitäisi pystyä ajattelemaan mahdollisimman vapaasti. Tämä on vaikeaa, koska ihminen tuppaa fakkiutumaan yhdenlaiseen maailmankuvaan, ja tämä maailmankuva on yleensä sosiaalisella olennolla enemmän tai vähemmän samanlainen kuin hänen ympäristössään ja viiteryhmällään. Siksi olen painottanut sen tärkeyttä, että luova ihminen pyrkii näkemään yleisen tuolle puolen, siihen, miten muut ihmiset muina aikoina asiat näkevät ja ovat nähneet.
Tämä vaatii tietoista panostamista oman ajattelun moninaisuuden kehittämiseen, lukeneisuutta laajemmin kuin yleisten ja oman ajan ja elämänpiirin kirjojen taholta, sekä oman ajattelun vapauden vartioimista yrityksiltä vaikuttaa siihen esimerkiksi ideologisilla ryhmäpaineilla. ”Kaikkihan niin tekevät” ja ”kaikkihan sen tietävät” ovat luovuuden vaivihkaisia ja usein huomaamattomia esteitä. Aidosti luovat ihmiset ovat usein vähän hankaliakin sen takia, etteivät he tyydy näihin kyseenalaistamatta. Omassa laatikossa on helppoa olla, mutta luovan ihmisen pitäisi alituiseen kurotella laatikon ulkopuolelle.
Niinpä olin tyytyväinen nähdessäni luovuudesta psykologisen mallin, jossa nämäkin asiat on otettu huomioon. Psykologit Guillaume Fürst, Paolo Ghisletta ja Todd Lubart esittävät tutkimuksessaan integratiivisen mallin luovuudesta ja persoonallisuudesta. Mallissaan he yhdistävät kognitiiviset prosessit ja psykologiset luonteenpiirteet.
Fürstin, Ghislettan ja Lubartin mallin psykologiset luonteenpiirteet perustuvat yleiseen ja hyväksi havaittuun ns. Big Five -typologiaan, jonka mukaan ihmisillä on vaihteleva määrä seuraavia luonteenpiirteitä: Avoimuus, Tunnollisuus, Ekstroverttius–Introverttius, Miellyttävyys ja Neuroottisuus. Näistä Fürst, Ghisletta ja Lubart ovat koonneet luoville ihmisille yleisen kombinaation luonteenpiirteitä, joita he kutsuvat nimillä Plastisiteetti (siihen kuuluvat korkea avoimuus, ekstroversio, energia ja inspiraatio), Divergenssi (matala miellyttävyys ja tunnollisuus, korkea epäkonformiteetti ja impulsiivisuus) ja Konvergenssi (korkea kunnianhimo, tarkkuus, sinnikkyys ja kriittinen taju).
Luovan työn prosessiin vaikuttavia tekijöitä tutkijat taas kutsuvat nimillä Generointi (ideoiden luominen ja omaperäisyys) ja Valinta (ideoiden arviointi ja muotoon asettaminen).
Mutta nämähän ovat monesti keskenään vastakkaisia piirteitä. Luovuus tarvitsee siis keskenään riiteleviä taipumuksia. Katsotaan tarkemmin.
Plastisiteettiin kuuluvia luonteenpiirteitä yhdistää vahva hinku eksploraatioon, uuden tutkimiseen ja löytämiseen. Aivokemiallisesti eksploraatiota ilmeisesti ajaa välittäjäaine dopamiini, jota korkean plastisilla ihmisillä tapaa esiintyä aivoissa runsaita määriä.
Divergenssi taas liittyy siihen luovien ihmisten yleisesti havaittuun ”hankaluuteen”. Divergenssi tarkoittaa epätavanomaisuutta ja omaperäisyyttä, konformismin vastustamista ja matalaa halua miellyttää toisia. Tällaiset ihmiset ovat helposti muiden mielestä impulsiivisia ja joskus suorastaan ikäviä ihmisiä. Tiimityöhön he eivät itsenäisinä ajattelijoina helposti taivukaan. Psykologi Hans Eysenck kutsui tällaisia luovien ihmisten epäkonformistisisia taipumuksia paljon puhuvalla termillä ”psykoottisuudeksi” ja väitti, että se on tärkeää korkeille taiteellisille saavutuksille.
Kun mietimmekin poikkeuksellisen uutta luoneita taiteilijoita ja tieteilijöitä historiassa, kovin moni heistä on joutunut vaikeuksiin ympäristönsä kanssa. Kieltä näyttävä Einstein tulee helposti mieleen, tai ilmeisesti antisosiaalinen luonne Galileo*) taikka lukuisat maanpakoon joutuneet kirjailijat Ovidiuksesta Danteen ja James Joyceen. Erno Paasilinna kuvasi tätä jo elämäkertansa nimessä: Riita maailman kanssa.
Kenestäkään ei silti tule luovaa saavuttajaa pelkällä luonnevialla, eikä pelkkä huonosti käyttäytyminen varmastikaan tee kenenkään töistä parempia. Päinvastoin, Fürstin, Ghislettan ja Lubartin mallin mukaan näiden hajottavien ja impulsiivisten ominaisuuksien tulisi liittyä yhdistäviin ominaisuuksiin, Konvergenssiin.
Konvergenssi koostuu korkeasta Tunnollisuudesta, tarkkuudesta, sinnikkyydestä ja kriittisestä tajusta. Tämä on asia, joka turhan harvoin osataan yhdistää luovuuteen. Tällaiset porvarilliset hyveet ohjaavat luovaa ihmistä hiomaan teoksistaan ja teorioistaan sinnikkäästi yhä parempia. Itse sanoisin, että ne korostuvat sitä enemmän, mitä kauemmas siirrytään pelkästään kokeellisesta ja lyhytmuotoisesta taiteesta, kuten vaikka avantgarderunoudesta. Realistisen romaanin kirjoittaminen tai tieteellisen vallankumouksen luominen on tulosta vuosien säntillisestä työstä, jossa omaa tekelettä tulee voida arvioida yhä uudestaan tarkasti ja kriittisesti. Työhuoneen tuolissa pitää pystyä istumaan tunnollisesti kuin virkamies.
Gustave Flaubert ohjeisti: ”Ole elämässä säännöllinen ja järjestelmällinen kuin porvari, että voit olla työssäsi väkivaltainen ja omaperäinen.”
Big Five -luonteenpiirre Tunnollisuus (engl. Conscientiousness) on usein kuin vastakkainen Avoimuuden kanssa. Korkeasti Avoimet ihmiset ovat kiinnostuneita kaikesta uudesta. He ovat luontaisia tutkijoita ja opiskelijoita ja uusien elämysten etsijöitä. Tunnolliset ihmiset taas ovat usein porvarillisia virkamiehiä, pedantteja lakimiehiä ja tarkan markan talousihmisiä. Poliittisestikin he ovat usein eri linjoilla: liberaalit saavat korkeita pisteitä avoimuudessa, konservatiivit tunnollisuudessa. (Haidtin tutkimus).
Mutta parhaisiin tuloksiin päästäkseen näiden kahden pitäisi yhdistyä samassa ihmisessä. Se voi tapahtua eri vaiheessa luovaa prosessia. Fürstin, Ghislettan ja Lubartin malli jakaa luovan prosessin kahteen vuorottelevaan osaan.
Generointi koostuu omaperäisyydestä ja ideoiden tuottamisesta. Tässä vaiheessa on hyväksi hiljentää sisäinen kriitikko ja kuunnella sisäisen punaviinirunoilijan ”liukkaita assosiaatioita”. Tärkeintä on aivoriihimäisesti saada aikaan suuri määrä ideoita. Tämä on välttämätöntä luovuudelle, muttei yksin yleensä riitä kaikkein parhaisiin tuloksiin asti.
Toinen vaihe, Valinta, taas päästää sisäisen tilintarkastajan asialle. Valintavaiheessa arvostellaan, hylätään ja hiotaan ideoita ja jatkokehitellään niitä soveltuviksi. Nyt tärkeää on ideoiden laatu ja sen parantaminen. Valinnan lopputavoite on muodostaa koherentti lopputulos tarkistelemalla sen kehitystä jatkuvasti. Tai kuten runoilija T. S. Eliot korkean taideteoksen ominaisuudet kiteytti, se on kompleksi mutta koherentti: monimutkainen mutta rakenteeltaan eheä, hallittu.
Kuten arvata saattaa, Plastisiteetti ja Divergenssi olivat läheisiä Generointi-vaiheen kanssa ja Konvergenssi Valinta-vaiheen. Merkittävässä luovassa työssä ja luovissa saavutuksissa toteutuu siis hedelmällinen ja jatkuva vuorovaikutus Generoinnin ja Valinnan välillä.
*
Tämä on minusta kiehtova esitys. Se on paras minun näkemäni psykologinen esitys luovuudesta. Sen ”ongelma” on, että lopputulos esittää luovuuden olevan sekava vyyhti vastakkaisiakin piirteitä ja tekoja.
Mutta jos luova prosessi ON sitä – ristiriitaista ja sekavaa pyrkimystä luoda villistä kaaoksesta uutta järjestystä? Silloin luovan prosessin teoriankin pitäisi olla vähän sekava ja ristiriitainen.
Osaamme usein yhdistää luovuuden romanttiseen näkemykseen taiteilijasta poikkeusyksilönä, joka saa ideoita kuin ylimaallisena kaukokirjoituksena, inspiraationa eli sisäänhengityksenä. Sen sijaan on tärkeää muistaa tämän poikkeuksellisuuden sosiaalinen hinta – luovat ihmiset ovat usein hankalia, heidän on voitava olla sitä ajatellakseen vapaasti. Taiteellista omelettia ei voi tehdä rikkomatta munia, siis fakkiutuneita, yleisesti hyväksyttyjä ajatusmalleja. Tämä voisi ehkä olla se uloshengitysosuus, ekspiraatio: uloshengityksen osana tulee välillä sammakoitakin.(Käytöstavat ja suihkussa käyminen eivät silti heikennä kenenkään taiteilijan töitä.)
Ja liian usein unohtuvat ne porvarilliset tunnollisuuden, tarkkuuden ja korkean työmoraalin hyveet luovan prosessin ainesosina. Inspiraatioon pitää liittyä perspiraatio. Hikoilu.
Ehkä tämä kuva toimisi hyvänä loppukevennyksenä kuvaamassa omalla tavallaan luovuuden ristiriitaisuutta:
Where the magic happens
***
*) Galileosta David Bentley Hartin kuvaus : ”On sanottava, että Galileo koetteli toisten hyvää tahtoa harvinaisen huolettomasti. Hän oli suoraan sanoen itsekäs, kiivasluonteinen, ylimielinen ja hieman kostonhaluinen. Hän ei sietänyt kilpailijoita, suuttui toisten keksinnöistä, kieltäytyi antamasta tunnustusta niille astronomeille, jotka olivat tehneet havaintoja samoista taivaan ilmiöistä kuin hänkin, ja vähätteli niitä, joiden teoriat erosivat hänen omistaan (hänen asenteensa esimerkiksi Kepleriä kohtaan oli hirvittävä)…” (Totta puhuen en tiedä missä määrin Danten maanpako johtui hänen luonteestaan, joku paremmin tietävä kertokoon.)
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Joonas Konstig 