Olen tulevana torstaina 14.4. mukana Yle Teeman lähettämässä Kulttuurin välikysymys -ohjelmassa. Ohjelma lähetetään suorana Vanhalta Ylioppilastalolta klo 19.30 – 21.00.
Ohjelman ja keskustelut vetävät Anna Tulusto ja Aleksis Salusjärvi, ja muina keskustelijoina osiossa, johon osallistun, ovat Leea Klemola, Jani Toivola ja Sebastian Tynkkynen. Otsikkona on ”Taiteilija Suomessa 2016” ja tarkoitus on keskustella kokemuslähtöisesti kulttuurin tekemisen edellytyksistä, hinnasta ja hyödystä nyky-Suomessa.
Joonas Konstig 
Kiitos ajatuksista, tai siis oikeastaan ajattelusta, ko. ohjelmassa. En ala sitä nyt tässä arvioimaan enkä aplodeeraamaan tai selälle taputtelemaan, totean vain että onhan se niin monella eri tavalla sääli, että meidän tekijäkunta tosiaan menee siitä yhdestä tuutista sujuvasti sisään ja siellä tuutissa pysyy. Puhun tietenkin uusvasemmistolaista poliittista hegemoniasta, jonka kulttuuriväkemme on niellyt pureksimatta lähes poikkeuksetta. Tätä ”maijavilkkumaata ja anssikelaa” on teatteri, leffa ja kirjallisuus täynnä.
Juttu on niin pitkällä että taiteen kuluttajat pitävät ilmeisesti tätä lähtökohtaa jo itsestäänselvänä ja ainoan oikean taiteilijan merkkinä.
Ja näitä mediaeliitin ja hegemonian lauluja laulavat nimeävät toisensa (itsensä) jopa kriittiisiksi ääniksi. Kritiikkiä ehkä joo mutta totaalisen yksiäänistä. Tai jos ei sitä niin sitten vain pako pelkkään estetiikkaan: mä teen vaan taidetta. Sielläkään ei tarvi tulla ulos kuplasta.
Itse en etsi taiteesta lähtökohtaisesti kantaaottavuutta, mutta asia ryöppyää silmille kun ei voi olla huomaamatta ja kokematta että kantaaottavuus on yksinäänistä tuputusta ja eri näkökulmien huputusta. Näkökulmatekniikka on kova sana kirjallisuudessa edelleenkään kai, mutta ei kantaaottavuudessa. Jos siellä on jokin viritelmä väärästä tietoisuudesta (esim. arvokonservatiivista) niin voi olla varma että stereotypiä on sillä lailla rakennettu, ettei epäselväksi jää kuka on hyvä, kuka paha. Tämä polarisaatio on mielestäni vain vahvistumassa. Luulen sen nousevan siitä, että tekijäkunta on pääasiassa keskiluokkalaista liberaalistoa ja globalistoa, kritiikki on silloin some-pikaruokaa ja palvelee vasemmistolaisenakin Todella Isojen Poikein Missiota, eli vapaata kauppaa, rajatonta maailmaa ja arvorelativismia. Tärkeintä on tulla tunnistetuksi oikean asian puolella oikeassa viiteryhmässä. Silloinkin kun olisi väärässä.
Kiitoksia. Eipä tuossa kovin montaa kokonaista virkettä ehtinyt esittää. On tämä nykynuoriso niin kiihkeätempoista. Telkkarissa pitäisi puhua twiitein.