Pyhää ruokaa Tapiolan kirjastossa 8.12.

Olen kirjoittanut kohtuuttoman vähän blogiini viime aikoina, ja Puutyöläiseen sitäkin enemmän – jälkimmäinen on huoletonta hauskaa, siinä missä tähän blogiin kirjoittamiseen suhtaudun liiankin nuukasti.  Kirjoitan kuitenkin pian seuraavasta kirjaprojektistani. Se on ollut melkoisen kiinnostavaa.

Sitä ennen: Olen puhumassa Pyhästä ruoasta Espoon Tapiolan kirjastossa Sibeliuksen päivänä, torstaina 8.12. klo 18. Mikko Airaksinen haastattelee. Tervetuloa mukaan!

Radiossa huomenna, Kirjamessuilla torstaina

Olen radiossa jälleen huomenna, torstaina 20. 10. klo 13 – 14.00 lähetettävässä YLE Puheen ohjelmassa Mahadura & Özberkan. Keskustelemme ruoasta ja Pyhästä ruoasta.

Helsingin Kirjamessuilla esiinnyn Pyhän ruoan tiimoilla ensi viikon torstaina 27.10. klo 19.00 Kulttuurilavalla [edit] Minna Canth -lavalla

Edit. Yle Puheen hauskan ohjelman voi kuunnella täältä: http://areena.yle.fi/1-3624466
Olin alussa aika pihalla tällaisesta kuin ’battle’, mutta loppua kohden parani, ja lopussa toinen vieras Sonja Saarikoski jakoi meistä aikamoisen muiston, johon liittyi Aristoteles ja Atria.

 

Pyhää ruokaa radiossa torstaina 11.8.

Kesä on ohi ja hommiin. Huomenna, torstaina 11.8. klo 9.00 alkaen olen Radio Rockin Korporaatiossa Sainion ja Moision kanssa puhumassa arvatenkin vähintään Pyhästä ruoasta.

Radio Aalto esittää tämänpäiväisen haastatteluni Hanna Kinnusen kanssa pitkin päivää osina.

Myöhemmin samana päivänä olen Yle Puheen Iltapäivän lähetyksessä klo 13.45 – 14.45.

Puhe Mainingin koulun 40-vuotisjuhlassa

Pidin tämän puheen vanhan peruskouluni Mainingin koulun 40-vuotisjuhlassa 12.2. 2016.

J’accuse!

Näin aloitti ranskalainen kirjailija Emile Zola kuuluisan puheenvuoronsa vuonna 1898. J’accuse, Minä syytän. Ja heti perään 2016 suomalainen kirjailija Joonas Konstig jatkaa: J’accuse, Minäkin syytän.

Syytän 8 A:n Elinaa siitä, että minusta tuli kirjailija.

Elina oli tyttö, jonka takia aloin pitää päiväkirjaa yläasteella Mainingin koulussa. Elina, jonka hiukset ”aaltoilivat ihanasti tuulessa” välitunnilla, Elina, joka oli ”niin uskomattoman upea ruututakissaan, hiukset poninhännällä”, Elina oli syy siihen, että täytin ensimmäisen päiväkirjani täyteen ”huokailevaa rakkaudenosoitusta”.

Tämän ensimmäisen päiväkirjani. Sinisen Tiimarin vihkon, josta nämä Elinan kuvailut on peräisin. Tällaisissa juhlissa esiintyjillä on tapana esitellä oman alan osaamistaan, joten aion lukea muutaman otteen varhaistuotantoani. Nyt siirrytään siis Mainingin kouluun kaksikymmentäkolme ja puoli vuotta sitten.

Elämäni ensimmäinen päiväkirjateksti, keskiviikko 7. lokakuuta 1992:

Kasi A järjesti tänään diskon. Olin unohtanut lompsani Valtsuun kun kävin Heban kanssa välkällä siellä. Haettuani lompsan ajoin diskoon. Olin ajatellut etukäteen, että paras sisääntulo olisi ollut, jos kirjaamassa olisi ollut Michael J. Fox. Olisin ollut kaverina ja Elina olisi kuullut jutteluni.

Välihuomautus: Michael J. Fox oli lempinimeni eräälle Lenni-Kalle Taipaleelle. (*)

Disco oli auditoriossa. Nykäsen telkkari oli ruokalan pöydällä ja katsoimme sieltä Aku Ankkaa. Toivottavasti Elina ei pitänyt sitä tyhmänä.

*

Pidän koulunkäynnistä suuresti siksi, että näen häntä vain silloin. Viikonloput ovat kuin hukkaan heitettyä aikaa.

Pitäisiköhän mennä partioon jos hän on kerran siellä. Ainakin siitä päätellen, että hän joskus kulki bussipysäkin ohi kädessään jotain, jota luulin makuupussiksi.

Olen nyt pitänyt tätä päiväkirjaa viikon. Oikeastaan vain hänen takiaan.

*

Tänään olin AIVAN hulluna häneen! Omistin äikän aineeni henkilön hänelle. Ruskeahiuksinen Elina oli aineessani.

*

Näin hänet tänään aika läheltä. Kävelimme vastakkain hyvin likeltä. Hän oli myös käytävävaksisijaisena vikan tunnin; pidimme melko kovaa ääntä, joten hän varmaan kyllä tietää, missä kokoontumispaikkani on. Olenkohan vain yksi tylsä kasvo väkijoukossa vai tietääkö hän minut?

Muistaako hän tanssimme?

Kyllä, hyvä yleisö, minä hain Elinaa tanssimaan koulun discossa. Me pyörimme hämärässä liikuntasalissa kolme minuuttia slovaria, jossa laulettiin I JUST WANNA MAKE LOVE TO YOU. Vähän kiusallista. Tanssin jälkeen sanoin kiitos ja lähdin kotiin pelaamaan tietokonetta.

*

Hah! Sain äikän aineesta ysin ja opettaja luki sen (tai oikeastaan minä luin, koska käsialani on mikä on ) ja sanoi, että kyllä se oli taputusten arvoinen. Voi kun Elina olisi ollut kuulemassa.

Pitäisiköhän minun kirjoittaa joku runo tai jotain tähän loppuun. Se olisi kumminkin tuosta tytöstä.

Ja niin siinä kävi. Olen jatkanut päiväkirjan pitämistä tähän päivään asti. Pikkuhiljaa niihin alkoi tulla filosofisia pohdiskeluja, vielä siis näitäkin filosofisempia… sitten runonpätkiä… sitten harjoitelmia novelleja varten.

Päiväkirjat tekivät minusta kirjailijan.

Kaiken takana on nainen, Elina. Tosin myöhemmin selvisi, ettei Elina edes ollut hänen nimensä. Ilmeisesti se olikin J—-, ehkä. No, minä en koskaan tutustunut häneen, mutta jälkensä hän jätti.

Nyt luen vielä viimeisen otteen ajaltani Mainingin koulussa:

*

Koulut loppuvat. Voi kuinka tulen kaipaamaan täälläoloa. En ihmettele vaikka rupeaisin nyyhkyttämään huomenna kun meille jaetaan päästötodistukset. Olen depiksessä ja kuuntelen Jimi Hendrix Experienceä. Silmäni ovat märät. Kirjoittamista riittäisi. Rakastan tätä koulua. Niin sen tiloja, henkilöstöä kuin oppilaita. Minun on pakko tavata tärkeimpiä näistä henkilöistä.

*

Elämän suuria paradokseja on se, että elämä pitää elää eteenpäin, mutta sen ymmärtää vasta taaksepäin. Niinpä lapsikaan ei aina todella ymmärrä kouluaikaansa ennen kuin vasta myöhemmin: koulu on koulu, nuoruus on nuoruus. Onko ne parempia vai huonompia kuin muilla, usein sen ymmärtää vasta jälkeenpäin, kun ikää on karttunut ja on saanut perspektiiviä. Niinpä minäkin oon ymmärtänyt vasta aikuisiällä, että meillähän oli täällä muuten todella hyvät opettajat. Normaalisti tämä vain tulee heille turhan myöhään, sitä ei pääse enää kertomaan.

Tänään mulla on ilo ja kunnia päästä sanomaan se täällä. Kiitos 1986 – 1993. Minä ja niin moni muukin lapsi on saanut Mainingista hyvät eväät elämäänsä. Tämä on peruskallio, jolta näkee kauas. Olen ylpeä maininkilainen, ja toivon pitkää ikää koululle jatkossakin.

Ja Elina tai mikä nimesi sitten olikaan, missä oletkin ja kenen kanssa: kaikkea hyvää myös sinulle.

Mutta ei ihan niin hyvää… kuin jos olisit valinnut minut. Kiitos teille!

 

mainingin-koulu-julkisivu4


(*) L-K Taipale oli myös tilaisuudessa esiintymässä.

Kulttuurin välikysymys -ohjelmassa Yle Teemalla torstaina

Olen tulevana torstaina 14.4. mukana Yle Teeman lähettämässä Kulttuurin välikysymys -ohjelmassa. Ohjelma lähetetään suorana Vanhalta Ylioppilastalolta klo 19.30 – 21.00.

Ohjelman ja keskustelut vetävät Anna Tulusto ja Aleksis Salusjärvi, ja muina keskustelijoina osiossa, johon osallistun, ovat Leea Klemola, Jani Toivola ja Sebastian Tynkkynen. Otsikkona on ”Taiteilija Suomessa 2016” ja tarkoitus on keskustella kokemuslähtöisesti kulttuurin tekemisen edellytyksistä, hinnasta ja hyödystä nyky-Suomessa.

Kevään kuulumisia, Pyhä ruoka ja koulutus

Hyvää kevättä itse kullekin. Omani on mennyt kirjan Pyhä ruoka merkeissä, ja lähiviikot menevät vielä sille ennen kuin kirja on valmis painoon ja lopulta luettavana. Kirjasta tuli aika paljon laajempi kuin alun perin ajattelinkaan. Pyhä ruoka on monitieteinen esitys siitä, miksi syömme sitä mitä syömme.  Olen päässyt käyttämään paljoa siitä, mitä olen viime kymmenen vuoden aikana aiheesta lukenut ja kokenut. Tyyliltään Pyhä ruoka on esseististä asiaproosaa ja sävyltään rakentava.

Muuta!

* Tiistaina 12.4. klo 19.30 alkaen esiinnyn Perkeleen ja Anna-Leena Härkösen kanssa Prosak-klubin lavalle erikois-Prosakissa, jossa juhlistetaan yhteistyössä Kirjailijaliiton kanssa Kirjailijakuvia-tallennesarjaa.

* Näillä näkymin pidän ti 10.5. Espoon Tapiolan kirjastossa koulutuksen aiheesta Tarinankerronnan alkeet. Kevyeeseen ja in spe hauskaan koulutukseen mahtuu nopein tusina. Lisätietoja myöhemmin.

Minulla on Soundtrack Perkele -sarjan viimeinen osa vielä julkaisematta. Kun kerkiän, laitan tänne myös puheen, jonka pidin Mainingin koulun vuosijuhlassa lopputalvesta.

Olen sormiharjoituksina uudella tietokoneella (kyllä, sain lopulta uuden kotitietokoneen sen turhauttavan vanhan tilalle) kirjoitellut  paljon juttuja lautapeliblogiini Puutyöläiseen, jonne tervetuloa myös. Syksyksi minulla on myös uusia kuvioita suunnitteilla – niistä lisää myöhemmin.

Kuulemiin, lukemiin, näkemiin, mitä näitä on,

J

Uskonnosta, etenkin kristinuskosta, vuoden 2016 versio

Tämän torstain 25.2. 16 Sana-lehdessä on toimittaja Janne Villan haastattelu minusta. Luonnollisesti siinä oltiin kiinnostuneita uskonnon asioista. Koska joku toinenkin kysyi minulta äskettäin kantaani niihin, jatkan aiheesta parin sanan verran tänne blogiinkin. Edelliset kirjoitukset aiheesta ovat jo pari vuotta vanhoja.

Ensinnäkin kirjoitin aiheesta esseekirjaan Mitä mieltä Suomessa saa olla retorikkaan esseen, jonka voisit lukea esim. tilaamalla täältä.

Toiseksi voin säästää lisäkirjoittamisaikaani jakamalla tämän äskettäisen Alister McGrathin haastattelun, koska olen monessa asiassa samaa mieltä:

http://www.valomerkki.fi/aiheet/usko/jumala-kysymysta-ei-voi-vaistaa

Pääpointti lie, että uskonnollinen tarve on ihmisessä sisäsyntyinen. Sitä voi olla tunnistamatta itsessään, se on yleistäkin nykyään, mutta se ei ole silti kadonnut: aiheuttaapahan vain yleistä ahdistusta, päämäärättömyyttä, merkityksettömyyden tunnetta, eksistentialismia, nihilismiä ja viihdyttäviä tositv-sarjoja. Tämä tarve voi olla evoluution kautta meihin syntynyt, mikä ei ole sen parempi dawkinseille, koska silloin sille ei voi mitään. Sitä on turha kiistää, sitä on rumaa ihmisiltä kieltää.  Koettakaa nyt hyvät kiihkoateistit elää sen kanssa. Ei se niin kauheata ole. Katsokaa Paratiisihotellia, siellä voi näkyä tissit.

Luin pari vuotta sitten muutaman kirjan onnellisuustutkimuksesta (sitä kutsutaan nimellä positiivinen psykologia, mikä on eri asia kuin positiivinen ajattelu). Melko mutkatta niissä toistettiin havaintoa, että uskonnolliset ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia. Ei se oikeastaan ihmetytä muita kuin ateistien juttuihin uskovia ihmisiä. En tiedä/muista millä tätä onnellisuutta niissä kirjoissa selitettiin, mutta ajatus siitä, että ”joku tuolla jossain pitää huolta minusta ja elämälläni on merkitystä” on helppo nähdä onnellistuttavampana kuin ajatus, että me ollaan v-ttu tähtipölyä vaan jätkät. (”Mutta hei se on tosi siistiä tähtipölyä, kattokaa vaikka mun hienolla kaukoputkella.”)

Tämän lisäksi uskonnollisuus lie etenkin omiaan luomaan kiitollisuutta. Ja kiitollisuus on mitä voimakkain onnellistuttaja.

Otetaan suhtautuminen lapsiin esimerkiksi. Tyypillinen ateistinen tapa suhtautua lapsiin on jotain tällaista: ”Tuollaisen sinappikoneen menin sitten vehkeelläni tekaisemaan jatkaakseni itsekkäitä geenejäni. Välillä se on kyllä ihan söpö, mutta sitten se taas alkaa vaikeuttaa elämääni.”

Minä minä minä siis. Myös kakka ja pippeli mainittu. Ilman jumalaa ihminen ja hänen kakkansa ja pippelinsä on maailman napa. Itse asiassa tämähän oli humanismin julkilausuttu ideaali: putsataan jumalat pois, että voidaan olla tyytyväisiä itseemme. Jostain syystä sitä pidetään hienona ideaalina siinä kummallisessa piirissä ihmisiä, jotka on yliopistokoulutettu 1970-luvun jälkeen.

Kristillinen tapa suhtautua lapsiin: ”Kiitos Isä tästä ihmeellisestä lahjasta.” Toistetaan joka ilta.

Ei minä minä minä, vaan lahja lahja lahja jostain korkeammalta, jostain paremmasta. Itse asiassa melkein jotain tärkeämpää kuin minä, koska lahja joltain paljon korkeammalta ei ole minun poisheitettävissäni.

Toinen esimerkki, tällä kertaa ei fiktiivinen, kristillisestä suhtautumisesta lapsiin voisi olla tämä lainaus Juha Sipilän haastattelusta vuonna 2014:

Elämä on lahja, ja se on pyhä.

*
Mitä sitten uskontojen eroihin tulee:

Jos on saanut marxilaiset silmälasit, kaikki uskonnothan ovat yhtä lailla huijausta, joten eroja niiden välillä ei juuri näe.

Näin ollen: Ei puhuta uskontojen eroista, vaan että samanlaista huijaustahan ne on kaikki eikä toinen sen parempi kuin toinenkaan. ”Pitäis lopettaa kaikki uskonnot nyt kun noi [yhden uskonnon] kannattajat taas telotti sata.”

Jos taas on ottanut silmilleen kulttuurirelativismin silmälaput, kaikki uskonnothan ovat yhtä lailla hyviä ja huonoja eikä niitä voi verrata, joten eroista niiden välilä ei voi juuri puhua.

Näin ollen: ”Kyllähän meilläkin oli ristiretkiä, ja 900-luvulla sentään islamilainen kulttuuri oli hyvin korkealla ja parempi kuin meillä, eli oikeastaan he ovat yhtä hyviä kuin mekin eli parempia. Ja koska kaikki on suhteellista ja todellisuus on proffani mukaan sosiaalisesti konstruoitua, hehän ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin mekin.”

Nämähän ovat nykyään kaksi hyvin yleistä tapaa nähdä uskonnot. Ehkä hallitsevat, ainakin jos lukee Hesaria sun muuta.

Valtaosa koulutetuista alankin ihmisistä, humanisteista, kuten uskontotietelijöistä ja valtiotieteilijöistä, on ainakin jossain määrin antanut itselleen opettaa näitä kahta. Tämän seurauksena he ovat usein poikkeuksellisen huonosti varautuneita ymmärtämään uskontojen eroja. Heidät on siis koulutettu kouluttamatonta huonommiksi siinä asiassa, johon heidät on koulutettu. Tämä voi kuulostaa paksulta väitteeltä äkkiseltään, mutta on vain luonnollista seurausta siitä, että lähtöparadigma on väärin. Paradigmalle asiat rakentuvat. No, sellaista sattuu.

Jos uskontoja taas pystyy tarkastelemaan objektiivisesti ideologioina voi huomata, että niissä on kussakin vaihtelevia määriä järkevän tuntuisia ja hölmön tuntuisia piirteitä. Ja voi huomata, että niillä näyttää olevan erilaisia seurauksia. Tätä jälkimmäistä ei  ainakaan korosteta tarpeeksi. Kristinuskossa näyttää minusta olevan enemmän järkeä kuin muissa uskoissa (se näyttää sentään luoneen perustat tieteelle ja liberaalille demokratialle). Ja kristinuskon seuraukset näyttävät olleen keskivertoa selvästi paremmat. (Ks. Eurooppa, ks. Suomi.  Vrt.      .) Seuraukset eivät ole täydelliset, minkä se itsekin myöntää ja maailmankuvassaan koettaa opettaa: ihminen on epätäydellinen. Hän sössii vielä asiat. Varautukaa sitä varten.

Tässä kristinusko muistuttaa ns. aikuisten maailmaa, jossa siinäkään ei uskota täydellisyyteen.

Mutta historiallinen näyttö, ihmiset. Pyytäkää sitä. Kun teille myydään uutta ja 220% parempaa maailmankuvaa, kysykää kauppiaalta millaista historiallista näyttöä siitä on. Kuinka moni on kokeillut, kuinka kauan? Mitä sillä on saatu aikaan? Ellei tällaista historiallista näyttöä ole tarjota, kysykää kauppiaalta, miksi teidän kannattaisi luovuttaa ainutlaatuinen elämänne koekaniiniksi.

Yksi Yhdysvaltain ensimmäisistä presidenteistä ja mahdollisesti kaikista heistä älykkäin John Adams sanoi tämän loppusitaatin, ja koen ymmärtäväni mitä hän sillä tarkoitti:

The Christian religion is, above all the religions that ever prevailed or existed in ancient or modern times, the religion of wisdom, virtue, equity and humanity.

John Adams 1735 – 1826

Nyt kun vielä saisimme sen kuuskytlukulaisten sukupolven eläkkeelle jankkaamasta sitä vanhaa diibadaabaansa, niin voisimme palata taas järkevien asioiden pariin.

Esiintymisiä talvella ja keväällä 2016

Tässä erilaisia esiintymisiäni lopputalvelta ja keväämmältä.

Ti 2.2. klo 18.00 vedän Villa Kivessä Helsingin kirjailijoiden järjestämässä illassa alustuksen keskustelulle draaman kaaresta ja juonellisesta rakenteesta.  Tilaisuus on avoin ainakin kaikille Helsingin kirjailijoiden jäsenille, mutta en usko että sieltä heitetään muitakaan kollegoita ulos?

Lainan päivänä ma 8.2. saan keskustella Perkeleestä Espoon Tapiolan kirjastossa. Mikko Airaksinen haastattelee. Klo 18.00. Tervetuloa kuulemaan ja tapaamaan!

Perjantaina 12.2. minulla on kunnia esiintyä melko harvinaisessa tilaisuudessa. Vanha peruskouluni Kivenlahdessa, Mainingin koulu, täyttää nimittäin 40 vuotta ja täysremontista selvinneenä viettää syntymäpäiväjuhliaan. Saan pitää tilaisuudessa pienen puheen. (Voin paljastaa, että se tulee liittymään jotenkin näihin juttuihin.)

Kevättä kohti katsoessa: keskiviikkona 16.3. 23.3. puhun Ernest Hemingwaysta Tammen Keltaisen kirjaston juhlatilaisuudessa Yhdysvaltain suurlähetystössä. Tilaisuus alkaa 17.30 ja siellä puhuu myös Hemingwayn kääntäjä Hilkka Pekkanen. Tästäkin kutsusta olen otettu.

Ti 12.4. pääsen puhumaan lisää Perkeleestä ja lukemaan siitä otteita Nuoren Voiman Liiton Prosak-klubilla Helsingissä Kansallisteatterin Lavaklubilla 19.30 alkaen.  Marko Gustafsson haastattelee, iIllan toinen esiintyjä on Anna-Leena Härkönen. Ilta on erikois-Prosak, sillä Kirjailijaliitto ja Finlands svenska författareföreningen ovat illan järjestelyissä mukana juhlistamassa Kirjailijakuvia dvd-sarjaansa. Näemme siis mm. tallenteen Anna-Leena Härkösestä vuodelta 1991. Niihin aikoihin minä kävin Mainingin koulua ja luin ekoja oikeita romaanejani, kuten Häräntappoasetta. Se teki suuren vaikutuksen (mistä Härkönen tiesi millaista on olla nuori mies?) ja muistan siitä monta kohtaa ulkoa vieläkin.

Kaikenlaista mukavaa edessä siis. Tervetuloa mukaan.

Kaksi henkilöhaastattelua: Lapsen maailma, Ylioppilaslehti

Tuoreessa Lapsen maailma -lehdessä 1/2016 on Susanna Chazalmartinin toimittama henkilökuva minusta. Se painottuu henkilöhistoriaani ja nykyiseen perhe-elämääni, lapsiin ja isyyteen. Mutta Perkelekin on mukana, ja mukana on myös Kalle Kuikkala.

DSCF3378
Helmikuussa ilmestyvässä Ylioppilaslehdessä taas pitäisi tulla Arla Kanervan kuva minusta. Siinä liikutaan enemmän MMSSO:n ja tulevan kirjani Pyhä ruoka aiheissa. Painotetaan yliopistovuosia ja sen jälkeistä edistystä ja aikamme Zeitgeistia.

Samoin kuin Heinrich Böllin vanhan viisauden mukaan mainostaminen on rikkaiden tapa kerjätä, haastattelujen antaminen on sitä kirjailijoille. Kirjallisella alalla puhutaan nykyään havainnosta, että julkisuus on siirtymässä pois kirjoista kohti kirjailijoita itseään. Siihen on sopeuduttava. Annan haastatteluja, että niiden virikkeellä tartuttaisiin kirjoihini.

On ehkä kiinnostavaa tai sitten ei nähdä mitä eroja ja mitä yhtäläisyyksiä näissä kahdessa melko yhtäaikaisessa henkilöjutussa on.

Sama takki ainakin.

Helsingin Kirjamessuilla

Esiinnyn Helsingin Kirjamessuilla tänä Kirjan vuonna 2015 kahdesti.  Käyn ensin torstaina 22.10.  klo 13. Mika Waltari -lavalla puhumassa Mitä mieltä Suomessa saa olla -esseekirjasta Vihavaisen, Hamilon ja haastattelija Juhani Korolaisen kanssa.

Perkele tulee sitten sunnuntaina 25.10 komeasti iltapäivällä. Olen Katri Vala -lavalla klo 14.30, Marko Gustafsson haastattelee romaanistani. Haastattelun jälkeen kolmelta olen kustantaja Gummeruksen kojulla kirjojen signeeraamista ja sinun tapaamistasi varten.

DSCF2971[1]

de Camp, Konstig, Rung

Sunnuntain ohjelmasta olen muuten ympäröinyt itselleni mm. seuraavanlaisia tärppejä:

12. Tatu ja Patu (Aleksis Kivi -lava). (Siis lapsilleni tämä, he ovat kovia Outola-faneja.)
12. Kirjailijaliiton uuden Kirjailija kiittää -palkinnon jako (Takauma)
12.30 Pentti Linkola (Sibelius)
13. Esikoiskirjapalkintoehdokkaat esittäytyvät (Aleksis Kivi)
13. Galileo tyrmässä – uskonnon ja tieteen myytit (Aino)
14. Venäläiset nykykirjailijat Babuskin, Snegirjov, Abuzjarov ja Buskovski keskustelemassa yhteiskunnasta ja kirjailijuudesta (Katri Vala). Venäjähän on messujen teemamaa.
15.30 Olisi sitten tarjolla Jörkkaa (Aleksis Kivi), kaksi Kekkosen ajan toisinajattelijaa (Eino Leino) tai suomalaista kauhukirjallisuutta (Takauma).

Hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää!