Kulttuurin välikysymys -ohjelmassa Yle Teemalla torstaina

Olen tulevana torstaina 14.4. mukana Yle Teeman lähettämässä Kulttuurin välikysymys -ohjelmassa. Ohjelma lähetetään suorana Vanhalta Ylioppilastalolta klo 19.30 – 21.00.

Ohjelman ja keskustelut vetävät Anna Tulusto ja Aleksis Salusjärvi, ja muina keskustelijoina osiossa, johon osallistun, ovat Leea Klemola, Jani Toivola ja Sebastian Tynkkynen. Otsikkona on ”Taiteilija Suomessa 2016” ja tarkoitus on keskustella kokemuslähtöisesti kulttuurin tekemisen edellytyksistä, hinnasta ja hyödystä nyky-Suomessa.

Kevään kuulumisia, Pyhä ruoka ja koulutus

Hyvää kevättä itse kullekin. Omani on mennyt kirjan Pyhä ruoka merkeissä, ja lähiviikot menevät vielä sille ennen kuin kirja on valmis painoon ja lopulta luettavana. Kirjasta tuli aika paljon laajempi kuin alun perin ajattelinkaan. Pyhä ruoka on monitieteinen esitys siitä, miksi syömme sitä mitä syömme.  Olen päässyt käyttämään paljoa siitä, mitä olen viime kymmenen vuoden aikana aiheesta lukenut ja kokenut. Tyyliltään Pyhä ruoka on esseististä asiaproosaa ja sävyltään rakentava.

Muuta!

* Tiistaina 12.4. klo 19.30 alkaen esiinnyn Perkeleen ja Anna-Leena Härkösen kanssa Prosak-klubin lavalle erikois-Prosakissa, jossa juhlistetaan yhteistyössä Kirjailijaliiton kanssa Kirjailijakuvia-tallennesarjaa.

* Näillä näkymin pidän ti 10.5. Espoon Tapiolan kirjastossa koulutuksen aiheesta Tarinankerronnan alkeet. Kevyeeseen ja in spe hauskaan koulutukseen mahtuu nopein tusina. Lisätietoja myöhemmin.

Minulla on Soundtrack Perkele -sarjan viimeinen osa vielä julkaisematta. Kun kerkiän, laitan tänne myös puheen, jonka pidin Mainingin koulun vuosijuhlassa lopputalvesta.

Olen sormiharjoituksina uudella tietokoneella (kyllä, sain lopulta uuden kotitietokoneen sen turhauttavan vanhan tilalle) kirjoitellut  paljon juttuja lautapeliblogiini Puutyöläiseen, jonne tervetuloa myös. Syksyksi minulla on myös uusia kuvioita suunnitteilla – niistä lisää myöhemmin.

Kuulemiin, lukemiin, näkemiin, mitä näitä on,

J

Uskonnosta, etenkin kristinuskosta, vuoden 2016 versio

Tämän torstain 25.2. 16 Sana-lehdessä on toimittaja Janne Villan haastattelu minusta. Luonnollisesti siinä oltiin kiinnostuneita uskonnon asioista. Koska joku toinenkin kysyi minulta äskettäin kantaani niihin, jatkan aiheesta parin sanan verran tänne blogiinkin. Edelliset kirjoitukset aiheesta ovat jo pari vuotta vanhoja.

Ensinnäkin kirjoitin aiheesta esseekirjaan Mitä mieltä Suomessa saa olla retorikkaan esseen, jonka voisit lukea esim. tilaamalla täältä.

Toiseksi voin säästää lisäkirjoittamisaikaani jakamalla tämän äskettäisen Alister McGrathin haastattelun, koska olen monessa asiassa samaa mieltä:

http://www.valomerkki.fi/aiheet/usko/jumala-kysymysta-ei-voi-vaistaa

Pääpointti lie, että uskonnollinen tarve on ihmisessä sisäsyntyinen. Sitä voi olla tunnistamatta itsessään, se on yleistäkin nykyään, mutta se ei ole silti kadonnut: aiheuttaapahan vain yleistä ahdistusta, päämäärättömyyttä, merkityksettömyyden tunnetta, eksistentialismia, nihilismiä ja viihdyttäviä tositv-sarjoja. Tämä tarve voi olla evoluution kautta meihin syntynyt, mikä ei ole sen parempi dawkinseille, koska silloin sille ei voi mitään. Sitä on turha kiistää, sitä on rumaa ihmisiltä kieltää.  Koettakaa nyt hyvät kiihkoateistit elää sen kanssa. Ei se niin kauheata ole. Katsokaa Paratiisihotellia, siellä voi näkyä tissit.

Luin pari vuotta sitten muutaman kirjan onnellisuustutkimuksesta (sitä kutsutaan nimellä positiivinen psykologia, mikä on eri asia kuin positiivinen ajattelu). Melko mutkatta niissä toistettiin havaintoa, että uskonnolliset ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia. Ei se oikeastaan ihmetytä muita kuin ateistien juttuihin uskovia ihmisiä. En tiedä/muista millä tätä onnellisuutta niissä kirjoissa selitettiin, mutta ajatus siitä, että ”joku tuolla jossain pitää huolta minusta ja elämälläni on merkitystä” on helppo nähdä onnellistuttavampana kuin ajatus, että me ollaan v-ttu tähtipölyä vaan jätkät. (”Mutta hei se on tosi siistiä tähtipölyä, kattokaa vaikka mun hienolla kaukoputkella.”)

Tämän lisäksi uskonnollisuus lie etenkin omiaan luomaan kiitollisuutta. Ja kiitollisuus on mitä voimakkain onnellistuttaja.

Otetaan suhtautuminen lapsiin esimerkiksi. Tyypillinen ateistinen tapa suhtautua lapsiin on jotain tällaista: ”Tuollaisen sinappikoneen menin sitten vehkeelläni tekaisemaan jatkaakseni itsekkäitä geenejäni. Välillä se on kyllä ihan söpö, mutta sitten se taas alkaa vaikeuttaa elämääni.”

Minä minä minä siis. Myös kakka ja pippeli mainittu. Ilman jumalaa ihminen ja hänen kakkansa ja pippelinsä on maailman napa. Itse asiassa tämähän oli humanismin julkilausuttu ideaali: putsataan jumalat pois, että voidaan olla tyytyväisiä itseemme. Jostain syystä sitä pidetään hienona ideaalina siinä kummallisessa piirissä ihmisiä, jotka on yliopistokoulutettu 1970-luvun jälkeen.

Kristillinen tapa suhtautua lapsiin: ”Kiitos Isä tästä ihmeellisestä lahjasta.” Toistetaan joka ilta.

Ei minä minä minä, vaan lahja lahja lahja jostain korkeammalta, jostain paremmasta. Itse asiassa melkein jotain tärkeämpää kuin minä, koska lahja joltain paljon korkeammalta ei ole minun poisheitettävissäni.

Toinen esimerkki, tällä kertaa ei fiktiivinen, kristillisestä suhtautumisesta lapsiin voisi olla tämä lainaus Juha Sipilän haastattelusta vuonna 2014:

Elämä on lahja, ja se on pyhä.

*
Mitä sitten uskontojen eroihin tulee:

Jos on saanut marxilaiset silmälasit, kaikki uskonnothan ovat yhtä lailla huijausta, joten eroja niiden välillä ei juuri näe.

Näin ollen: Ei puhuta uskontojen eroista, vaan että samanlaista huijaustahan ne on kaikki eikä toinen sen parempi kuin toinenkaan. ”Pitäis lopettaa kaikki uskonnot nyt kun noi [yhden uskonnon] kannattajat taas telotti sata.”

Jos taas on ottanut silmilleen kulttuurirelativismin silmälaput, kaikki uskonnothan ovat yhtä lailla hyviä ja huonoja eikä niitä voi verrata, joten eroista niiden välilä ei voi juuri puhua.

Näin ollen: ”Kyllähän meilläkin oli ristiretkiä, ja 900-luvulla sentään islamilainen kulttuuri oli hyvin korkealla ja parempi kuin meillä, eli oikeastaan he ovat yhtä hyviä kuin mekin eli parempia. Ja koska kaikki on suhteellista ja todellisuus on proffani mukaan sosiaalisesti konstruoitua, hehän ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin mekin.”

Nämähän ovat nykyään kaksi hyvin yleistä tapaa nähdä uskonnot. Ehkä hallitsevat, ainakin jos lukee Hesaria sun muuta.

Valtaosa koulutetuista alankin ihmisistä, humanisteista, kuten uskontotietelijöistä ja valtiotieteilijöistä, on ainakin jossain määrin antanut itselleen opettaa näitä kahta. Tämän seurauksena he ovat usein poikkeuksellisen huonosti varautuneita ymmärtämään uskontojen eroja. Heidät on siis koulutettu kouluttamatonta huonommiksi siinä asiassa, johon heidät on koulutettu. Tämä voi kuulostaa paksulta väitteeltä äkkiseltään, mutta on vain luonnollista seurausta siitä, että lähtöparadigma on väärin. Paradigmalle asiat rakentuvat. No, sellaista sattuu.

Jos uskontoja taas pystyy tarkastelemaan objektiivisesti ideologioina voi huomata, että niissä on kussakin vaihtelevia määriä järkevän tuntuisia ja hölmön tuntuisia piirteitä. Ja voi huomata, että niillä näyttää olevan erilaisia seurauksia. Tätä jälkimmäistä ei  ainakaan korosteta tarpeeksi. Kristinuskossa näyttää minusta olevan enemmän järkeä kuin muissa uskoissa (se näyttää sentään luoneen perustat tieteelle ja liberaalille demokratialle). Ja kristinuskon seuraukset näyttävät olleen keskivertoa selvästi paremmat. (Ks. Eurooppa, ks. Suomi.  Vrt.      .) Seuraukset eivät ole täydelliset, minkä se itsekin myöntää ja maailmankuvassaan koettaa opettaa: ihminen on epätäydellinen. Hän sössii vielä asiat. Varautukaa sitä varten.

Tässä kristinusko muistuttaa ns. aikuisten maailmaa, jossa siinäkään ei uskota täydellisyyteen.

Mutta historiallinen näyttö, ihmiset. Pyytäkää sitä. Kun teille myydään uutta ja 220% parempaa maailmankuvaa, kysykää kauppiaalta millaista historiallista näyttöä siitä on. Kuinka moni on kokeillut, kuinka kauan? Mitä sillä on saatu aikaan? Ellei tällaista historiallista näyttöä ole tarjota, kysykää kauppiaalta, miksi teidän kannattaisi luovuttaa ainutlaatuinen elämänne koekaniiniksi.

Yksi Yhdysvaltain ensimmäisistä presidenteistä ja mahdollisesti kaikista heistä älykkäin John Adams sanoi tämän loppusitaatin, ja koen ymmärtäväni mitä hän sillä tarkoitti:

The Christian religion is, above all the religions that ever prevailed or existed in ancient or modern times, the religion of wisdom, virtue, equity and humanity.

John Adams 1735 – 1826

Nyt kun vielä saisimme sen kuuskytlukulaisten sukupolven eläkkeelle jankkaamasta sitä vanhaa diibadaabaansa, niin voisimme palata taas järkevien asioiden pariin.

Esiintymisiä talvella ja keväällä 2016

Tässä erilaisia esiintymisiäni lopputalvelta ja keväämmältä.

Ti 2.2. klo 18.00 vedän Villa Kivessä Helsingin kirjailijoiden järjestämässä illassa alustuksen keskustelulle draaman kaaresta ja juonellisesta rakenteesta.  Tilaisuus on avoin ainakin kaikille Helsingin kirjailijoiden jäsenille, mutta en usko että sieltä heitetään muitakaan kollegoita ulos?

Lainan päivänä ma 8.2. saan keskustella Perkeleestä Espoon Tapiolan kirjastossa. Mikko Airaksinen haastattelee. Klo 18.00. Tervetuloa kuulemaan ja tapaamaan!

Perjantaina 12.2. minulla on kunnia esiintyä melko harvinaisessa tilaisuudessa. Vanha peruskouluni Kivenlahdessa, Mainingin koulu, täyttää nimittäin 40 vuotta ja täysremontista selvinneenä viettää syntymäpäiväjuhliaan. Saan pitää tilaisuudessa pienen puheen. (Voin paljastaa, että se tulee liittymään jotenkin näihin juttuihin.)

Kevättä kohti katsoessa: keskiviikkona 16.3. 23.3. puhun Ernest Hemingwaysta Tammen Keltaisen kirjaston juhlatilaisuudessa Yhdysvaltain suurlähetystössä. Tilaisuus alkaa 17.30 ja siellä puhuu myös Hemingwayn kääntäjä Hilkka Pekkanen. Tästäkin kutsusta olen otettu.

Ti 12.4. pääsen puhumaan lisää Perkeleestä ja lukemaan siitä otteita Nuoren Voiman Liiton Prosak-klubilla Helsingissä Kansallisteatterin Lavaklubilla 19.30 alkaen.  Marko Gustafsson haastattelee, iIllan toinen esiintyjä on Anna-Leena Härkönen. Ilta on erikois-Prosak, sillä Kirjailijaliitto ja Finlands svenska författareföreningen ovat illan järjestelyissä mukana juhlistamassa Kirjailijakuvia dvd-sarjaansa. Näemme siis mm. tallenteen Anna-Leena Härkösestä vuodelta 1991. Niihin aikoihin minä kävin Mainingin koulua ja luin ekoja oikeita romaanejani, kuten Häräntappoasetta. Se teki suuren vaikutuksen (mistä Härkönen tiesi millaista on olla nuori mies?) ja muistan siitä monta kohtaa ulkoa vieläkin.

Kaikenlaista mukavaa edessä siis. Tervetuloa mukaan.

Kaksi henkilöhaastattelua: Lapsen maailma, Ylioppilaslehti

Tuoreessa Lapsen maailma -lehdessä 1/2016 on Susanna Chazalmartinin toimittama henkilökuva minusta. Se painottuu henkilöhistoriaani ja nykyiseen perhe-elämääni, lapsiin ja isyyteen. Mutta Perkelekin on mukana, ja mukana on myös Kalle Kuikkala.

DSCF3378
Helmikuussa ilmestyvässä Ylioppilaslehdessä taas pitäisi tulla Arla Kanervan kuva minusta. Siinä liikutaan enemmän MMSSO:n ja tulevan kirjani Pyhä ruoka aiheissa. Painotetaan yliopistovuosia ja sen jälkeistä edistystä ja aikamme Zeitgeistia.

Samoin kuin Heinrich Böllin vanhan viisauden mukaan mainostaminen on rikkaiden tapa kerjätä, haastattelujen antaminen on sitä kirjailijoille. Kirjallisella alalla puhutaan nykyään havainnosta, että julkisuus on siirtymässä pois kirjoista kohti kirjailijoita itseään. Siihen on sopeuduttava. Annan haastatteluja, että niiden virikkeellä tartuttaisiin kirjoihini.

On ehkä kiinnostavaa tai sitten ei nähdä mitä eroja ja mitä yhtäläisyyksiä näissä kahdessa melko yhtäaikaisessa henkilöjutussa on.

Sama takki ainakin.

Helsingin Kirjamessuilla

Esiinnyn Helsingin Kirjamessuilla tänä Kirjan vuonna 2015 kahdesti.  Käyn ensin torstaina 22.10.  klo 13. Mika Waltari -lavalla puhumassa Mitä mieltä Suomessa saa olla -esseekirjasta Vihavaisen, Hamilon ja haastattelija Juhani Korolaisen kanssa.

Perkele tulee sitten sunnuntaina 25.10 komeasti iltapäivällä. Olen Katri Vala -lavalla klo 14.30, Marko Gustafsson haastattelee romaanistani. Haastattelun jälkeen kolmelta olen kustantaja Gummeruksen kojulla kirjojen signeeraamista ja sinun tapaamistasi varten.

DSCF2971[1]

de Camp, Konstig, Rung

Sunnuntain ohjelmasta olen muuten ympäröinyt itselleni mm. seuraavanlaisia tärppejä:

12. Tatu ja Patu (Aleksis Kivi -lava). (Siis lapsilleni tämä, he ovat kovia Outola-faneja.)
12. Kirjailijaliiton uuden Kirjailija kiittää -palkinnon jako (Takauma)
12.30 Pentti Linkola (Sibelius)
13. Esikoiskirjapalkintoehdokkaat esittäytyvät (Aleksis Kivi)
13. Galileo tyrmässä – uskonnon ja tieteen myytit (Aino)
14. Venäläiset nykykirjailijat Babuskin, Snegirjov, Abuzjarov ja Buskovski keskustelemassa yhteiskunnasta ja kirjailijuudesta (Katri Vala). Venäjähän on messujen teemamaa.
15.30 Olisi sitten tarjolla Jörkkaa (Aleksis Kivi), kaksi Kekkosen ajan toisinajattelijaa (Eino Leino) tai suomalaista kauhukirjallisuutta (Takauma).

Hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää!

Tänään Yle Puheen iltapäivässä

Olen tänään maanantaina kansainvälisenä rauhan päivänä radiossa keskustelemassa Total Warista ja muista Perkeleen asioista. Yle Puhe noin kello 15.00 alkaen.

Puheen iltapäivä 14.03 – 16.00: Studiossa Hanna Kinnunen. Joonas Konstig on kirjoittanut kolmannen romaaninsa Perkele. Kirjassa kysytään ylpeyden hintaa ja puhutaan kuoleman tarkoituksesta ja rakkauden välttämättömyydestä. Kansainvälisenä rauhanpäivänä pohditaan mitä somalitaustaiset naiset ajattelevat sodasta ja rauhasta. Mikä on jalkapallojoukkue Peace United? Käymme myös seuraamassa Pertti Kurikan Nimipäivien keikkatunnelmaa Tavastia-klubilla.

Taajuudet: http://yle.fi/radio/ylepuhe/yle_puheen_taajuudet/7047956

Edit: Haastattelu on kuunneltavissa Areenalta täällä: http://areena.yle.fi/1-3034886

Perkeleen julkkarit

DSCF2883

Eilen 11.9.  vietettiin Loosessa Perkeleen julkkarit. Hyvin meni. Ilta oli lenseä ja ovi Annankadulle auki ystävien tulla. Kirjanjulkkareiden järjestämiseen ei tarjota koulutusta, joten olen oppinut niistä aina kirja kerrallaan jotain. Tällä kertaa oli jo  tarjoilujakin, kaljaa, viiniä ja meksikolaisen – tietysti – keittiön erikoisuuksia (=nachoja). (Kiitos tarjoiluja tukeneille.)

Kuva Joni@Loose

Koska en osaa soittaa, laulaa tai mitään muutakaan viihdyttävää, ohjelmana oli puheeni. Puhe kesti pidempään kuin aiemmin, koska aiemmin yleisö on valittanut puheen lyhyydestä. Vastasin siinä usein kysyttyihin kysymyksiin kuten mistä idea(t) tuli(vat) ja miltä nyt tuntuu. Kiitin lukuisia kirjan teossa auttaneita ja kerroin kolme vaihetta, jotka tämä kirjailija on käynyt läpi suhteessa kirjansa vastaanottoon. Olen nyt kolmannessa, siitä hyvässä vaiheessa, että olen osannut jättää kokonaan miettimättä saati etsimättä arvioita. Tunne on pakahduttavan vapauttava ja lopulta ainoa järkevä, onhan reseptio nyt joka tapauksessa poissa minun käsistäni. Jos tämä ei ole ohimenevää, ehkäpä olen sittenkin osannut edes vähäsen kypsyä tähän ikään mennessä. (1)

DSCF2887

Luin kirjasta myös otteen, ote oli se kitarateknikon monologi luvun 2 lopusta. Voit pyytää jotakuta lukemaan pätkän kotonasi ja kokemus on kuin olisit paikalla. Valokuvassa näytän kaljuuntuvalta pikku possulta.

Prkle julkkarit

Kirjan kannen poika en ole minä kymmenvuotiaana

Huono puoli julkkareissa on, ettei kaikkien vieraiden kanssa millään ehdi jutella. Nopeasti vilahtavat nämä tilaisuudet. Silti, suurkiitos kaikille paikalle olleille tai edes ohimennen piipahtaneille. Te näistä juhlat teitte.

Loose julkkarit Perkele 2 - Copy 0.7

James Osterberg sanoo: Kerro kaverillesi Perkeleestä

James Osterberg sanoo: Kerro kaverillesi Perkeleestä!

***

(1) Itse kirjan vastaanotosta: odotan että se on monelle yllättävä, haastavakin. Perkele ei ole sillä tavalla helppo, että se solahtaisi heti odotushorisonttiin: se ei liputa sitä vanhaa linnalaisen realismin tyylilajia, eikä sitä uudempaa vanhaa, meriläistä modernismiakaan, vaikka molempien vaikutus toki siinä näkyy. Mahtuu se silti realismin suuren viitan alle, mutta ehkä tästä lisää toiste. Ensisijaisesti pidän Perkelettä totaalisena romaanina.

Luento ja kirjoituskurssi Tapiolan kirjastossa

Opetan tällä hetkellä kirjoittamista vakituisesti vain Kriittisessä korkeakoulussa, mutta teen keikkoja myös tilauksesta muualla. Nyt syksyllä pidän Tapiolan kirjastossa ensin luennon 30.9. ja sitä seuraavina keskiviikkoina lyhyen luovan kirjoittamisen työpajan. Tässä linkit kirjaston tiedotteisiin asiasta:

http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Tapiolan_kirjasto/Tapahtumat/Luovan_kirjoittamisen_luento%2868398%29

http://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Tapiolan_kirjasto/Tapahtumat/Luovan_kirjoittamisen_tyopajat%2868392%29

Taustatöitä Perkeleeseen

Minusta oli uudessa Gloria-lehdessä (Touko 2015) )minihaastattelu, jossa tuli mainittua sekin, että olen viime vuosina lukenut paljon erilaista rock-kirjallisuutta taustatyöksi tulevaan Perkele-romaaniini. Laitan tähän valokuvan, jonka olen ottanut työhuoneeltani. Siinä on pieni otos taustatyöksi lukemiani kirjoja – otos on valikoitu vain sen mukaan, mitkä teokset olivat paikalla kuvaushetkellä. Vain osa kaikesta liittyy musiikkiin, joskin tietysti aika merkittävä osa.

 

DSCF2607

 

Näistä kirjoista voisin erityisesti mainita kaksi. Gary Valentine Lachmanin Tajunnan alkemistit oli hirveän viihdyttävä kuvaus hippiliikkeen pimeästä ja esoteerisesta puolesta. Antti Hurskaisen Ozzyteksti on aivan mainio kokoelma esseitä Ozzy Osbournesta. Hurskaisen kirjoja luen lisää, mistä hän jatkossa kirjoittaakin.

Sen lisäksi olen kuunnellut enemmän musiikkia kuin laki ikinä sitten teinivuosieni. Eikä vain heviä, vaan kaikenlaista muutakin The Doorsista Bachiin. Jösses se on helppoa nykyään kun on Youtube ja kaikki.

Tämä vain pikaisesti, kirjoitan lisää paremmalla ajalla.

Ai niin muuten: Pertti Kurikan Nimipäivät VOITTOON.

20.5.:

Tässä somehenkisesti kuva Gummeruksen eilisestä Kukan päivän tilaisuudesta, jossa Katja Leino haastattelee minua Perkeleestä.

 

V__20F7