Uskonnosta, etenkin kristinuskosta, vuoden 2016 versio

Tämän torstain 25.2. 16 Sana-lehdessä on toimittaja Janne Villan haastattelu minusta. Luonnollisesti siinä oltiin kiinnostuneita uskonnon asioista. Koska joku toinenkin kysyi minulta äskettäin kantaani niihin, jatkan aiheesta parin sanan verran tänne blogiinkin. Edelliset kirjoitukset aiheesta ovat jo pari vuotta vanhoja.

Ensinnäkin kirjoitin aiheesta esseekirjaan Mitä mieltä Suomessa saa olla retorikkaan esseen, jonka voisit lukea esim. tilaamalla täältä.

Toiseksi voin säästää lisäkirjoittamisaikaani jakamalla tämän äskettäisen Alister McGrathin haastattelun, koska olen monessa asiassa samaa mieltä:

http://www.valomerkki.fi/aiheet/usko/jumala-kysymysta-ei-voi-vaistaa

Pääpointti lie, että uskonnollinen tarve on ihmisessä sisäsyntyinen. Sitä voi olla tunnistamatta itsessään, se on yleistäkin nykyään, mutta se ei ole silti kadonnut: aiheuttaapahan vain yleistä ahdistusta, päämäärättömyyttä, merkityksettömyyden tunnetta, eksistentialismia, nihilismiä ja viihdyttäviä tositv-sarjoja. Tämä tarve voi olla evoluution kautta meihin syntynyt, mikä ei ole sen parempi dawkinseille, koska silloin sille ei voi mitään. Sitä on turha kiistää, sitä on rumaa ihmisiltä kieltää.  Koettakaa nyt hyvät kiihkoateistit elää sen kanssa. Ei se niin kauheata ole. Katsokaa Paratiisihotellia, siellä voi näkyä tissit.

Luin pari vuotta sitten muutaman kirjan onnellisuustutkimuksesta (sitä kutsutaan nimellä positiivinen psykologia, mikä on eri asia kuin positiivinen ajattelu). Melko mutkatta niissä toistettiin havaintoa, että uskonnolliset ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia. Ei se oikeastaan ihmetytä muita kuin ateistien juttuihin uskovia ihmisiä. En tiedä/muista millä tätä onnellisuutta niissä kirjoissa selitettiin, mutta ajatus siitä, että ”joku tuolla jossain pitää huolta minusta ja elämälläni on merkitystä” on helppo nähdä onnellistuttavampana kuin ajatus, että me ollaan v-ttu tähtipölyä vaan jätkät. (”Mutta hei se on tosi siistiä tähtipölyä, kattokaa vaikka mun hienolla kaukoputkella.”)

Tämän lisäksi uskonnollisuus lie etenkin omiaan luomaan kiitollisuutta. Ja kiitollisuus on mitä voimakkain onnellistuttaja.

Otetaan suhtautuminen lapsiin esimerkiksi. Tyypillinen ateistinen tapa suhtautua lapsiin on jotain tällaista: ”Tuollaisen sinappikoneen menin sitten vehkeelläni tekaisemaan jatkaakseni itsekkäitä geenejäni. Välillä se on kyllä ihan söpö, mutta sitten se taas alkaa vaikeuttaa elämääni.”

Minä minä minä siis. Myös kakka ja pippeli mainittu. Ilman jumalaa ihminen ja hänen kakkansa ja pippelinsä on maailman napa. Itse asiassa tämähän oli humanismin julkilausuttu ideaali: putsataan jumalat pois, että voidaan olla tyytyväisiä itseemme. Jostain syystä sitä pidetään hienona ideaalina siinä kummallisessa piirissä ihmisiä, jotka on yliopistokoulutettu 1970-luvun jälkeen.

Kristillinen tapa suhtautua lapsiin: ”Kiitos Isä tästä ihmeellisestä lahjasta.” Toistetaan joka ilta.

Ei minä minä minä, vaan lahja lahja lahja jostain korkeammalta, jostain paremmasta. Itse asiassa melkein jotain tärkeämpää kuin minä, koska lahja joltain paljon korkeammalta ei ole minun poisheitettävissäni.

Toinen esimerkki, tällä kertaa ei fiktiivinen, kristillisestä suhtautumisesta lapsiin voisi olla tämä lainaus Juha Sipilän haastattelusta vuonna 2014:

Elämä on lahja, ja se on pyhä.

*
Mitä sitten uskontojen eroihin tulee:

Jos on saanut marxilaiset silmälasit, kaikki uskonnothan ovat yhtä lailla huijausta, joten eroja niiden välillä ei juuri näe.

Näin ollen: Ei puhuta uskontojen eroista, vaan että samanlaista huijaustahan ne on kaikki eikä toinen sen parempi kuin toinenkaan. ”Pitäis lopettaa kaikki uskonnot nyt kun noi [yhden uskonnon] kannattajat taas telotti sata.”

Jos taas on ottanut silmilleen kulttuurirelativismin silmälaput, kaikki uskonnothan ovat yhtä lailla hyviä ja huonoja eikä niitä voi verrata, joten eroista niiden välilä ei voi juuri puhua.

Näin ollen: ”Kyllähän meilläkin oli ristiretkiä, ja 900-luvulla sentään islamilainen kulttuuri oli hyvin korkealla ja parempi kuin meillä, eli oikeastaan he ovat yhtä hyviä kuin mekin eli parempia. Ja koska kaikki on suhteellista ja todellisuus on proffani mukaan sosiaalisesti konstruoitua, hehän ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin mekin.”

Nämähän ovat nykyään kaksi hyvin yleistä tapaa nähdä uskonnot. Ehkä hallitsevat, ainakin jos lukee Hesaria sun muuta.

Valtaosa koulutetuista alankin ihmisistä, humanisteista, kuten uskontotietelijöistä ja valtiotieteilijöistä, on ainakin jossain määrin antanut itselleen opettaa näitä kahta. Tämän seurauksena he ovat usein poikkeuksellisen huonosti varautuneita ymmärtämään uskontojen eroja. Heidät on siis koulutettu kouluttamatonta huonommiksi siinä asiassa, johon heidät on koulutettu. Tämä voi kuulostaa paksulta väitteeltä äkkiseltään, mutta on vain luonnollista seurausta siitä, että lähtöparadigma on väärin. Paradigmalle asiat rakentuvat. No, sellaista sattuu.

Jos uskontoja taas pystyy tarkastelemaan objektiivisesti ideologioina voi huomata, että niissä on kussakin vaihtelevia määriä järkevän tuntuisia ja hölmön tuntuisia piirteitä. Ja voi huomata, että niillä näyttää olevan erilaisia seurauksia. Tätä jälkimmäistä ei  ainakaan korosteta tarpeeksi. Kristinuskossa näyttää minusta olevan enemmän järkeä kuin muissa uskoissa (se näyttää sentään luoneen perustat tieteelle ja liberaalille demokratialle). Ja kristinuskon seuraukset näyttävät olleen keskivertoa selvästi paremmat. (Ks. Eurooppa, ks. Suomi.  Vrt.      .) Seuraukset eivät ole täydelliset, minkä se itsekin myöntää ja maailmankuvassaan koettaa opettaa: ihminen on epätäydellinen. Hän sössii vielä asiat. Varautukaa sitä varten.

Tässä kristinusko muistuttaa ns. aikuisten maailmaa, jossa siinäkään ei uskota täydellisyyteen.

Mutta historiallinen näyttö, ihmiset. Pyytäkää sitä. Kun teille myydään uutta ja 220% parempaa maailmankuvaa, kysykää kauppiaalta millaista historiallista näyttöä siitä on. Kuinka moni on kokeillut, kuinka kauan? Mitä sillä on saatu aikaan? Ellei tällaista historiallista näyttöä ole tarjota, kysykää kauppiaalta, miksi teidän kannattaisi luovuttaa ainutlaatuinen elämänne koekaniiniksi.

Yksi Yhdysvaltain ensimmäisistä presidenteistä ja mahdollisesti kaikista heistä älykkäin John Adams sanoi tämän loppusitaatin, ja koen ymmärtäväni mitä hän sillä tarkoitti:

The Christian religion is, above all the religions that ever prevailed or existed in ancient or modern times, the religion of wisdom, virtue, equity and humanity.

John Adams 1735 – 1826

Nyt kun vielä saisimme sen kuuskytlukulaisten sukupolven eläkkeelle jankkaamasta sitä vanhaa diibadaabaansa, niin voisimme palata taas järkevien asioiden pariin.

Advertisements

7 kommenttia artikkeliin ”Uskonnosta, etenkin kristinuskosta, vuoden 2016 versio

  1. Tervehdys,

    hyvä kirjoitus, josta parhaiten jää mieleen muhimaan tämä lause:

    ”Kun teille myydään uutta ja 220% parempaa maailmankuvaa, kysykää kauppiaalta millaista historiallista näyttöä siitä on. Kuinka moni on kokeillut, kuinka kauan?”

    Tuossa on pointtinsa, mutta lauseen ongelma on mielestäni se, että tällöin _uudet_ ajatukset ja maailmankuvat eivät koskaan voisi tulla vanhan tilalle, koska niillä ei ole mitään näyttöä eikä niitä ole koskaan kokeiltu.

    Jos tiedettä ja valistusta kannattaneille olisi vastattu näin ja reagoitu tämän mukaan, niin…

    No, mitä tulee esim. muihin uskontoihin, sikäli kysymys on toki olennainen.

    P.S. Kiitos siitä että kirjoitat selvästi eri lähtökohdista kun ns. valtavirta, toivottavasti jaksat sitä myös jatkaa.

    • Joo, siksi se historiallinen näyttö ei kannata olla ainoa asia mitä katsoa. Mutta se kannattaa ottaa huomioon, ja sitä ei useinkaan oteta.
      Kiitos kommentista ja kiitoksista.

  2. Pistän tämän nyt ilman nimeä ja nimimerkkiä, tunnustan sen sitten jossakin muussa tilanteessa. Mutta ensin, kiitos. Toiseksi, et ole ainoa.
    Mitä tuolla tarkoitan? Muun muassa sitä, että vallalla on voitokas ja kaiken jyräävä ja tasoittava meemi, ettei kaltaisesi kulttuurihenkilö, kirjailija vieiäpä, voi olla kristitty ja omata niitä käsityksiä joita antamiesi haastattelujen perusteella omaat. Viittaan tällä rohkeuteesi puhua mm. homoliittojen ja monikulttuurisuuden ongelmatiikasta. Se vielä menisi että olet kulttuurikristitty ja tunnustat ”mysteerin” mutta se että olet konservatiivisella, klassisella tavalla kristitty ja jonkin sortin ”konservatiivi ” on kuin demonstraatio reaktioista päätellen.

    Tiedämme kuitenkin ettei siitä ole kysymys. Asiat johtavat toiseen.

    Itse en ole kulttuurihenkilö, en sinne päinkään, kirjallisuuden ja kulttuurin suurkuluttaja kyllä. Sen lisäksi olen helsinkiläinen, akateeminen tutkintokin on minkä lisäksi minulla on vasemmistolainen tausta ja historia.
    Mutta kun asiat alkoivat vuosikausia sitten ”johtaa toiseen” muutuin viiteryhmääni verrattuna…no, toisenlaiseksi. Nyt on pakko ajatella sitä mitä näkee. On pakko hylätä se, mikä on muuttunut eltaantuneeksi. En näe enää homoliittoja- ja siihen liittyvää adoptio-oikeutta ongelmattomina, monikulttuurisuuden tiedän kumuloituvan demografisesti niin että tulemme vielä (kaikki) katumapäälle oli meillä nyt miten kaunis ja hyvä tarkoitus tahansa. Globalismi, vulgääri-liberalismi, hedonismi ja kaupallisuus ovat kutoneet sellaisen limaisen verkon, että kadehdin usein aiempia historiallisia aikoja, jolloin oli valittava vain kummalla puolella rautaesirippua tms. taistelee, on. Nyt ”vihollisieni” vihollisetkin tuntuvat usein täysin vääriltä. Tällä viittaan siihen miten sekaisin arvokonservatiivien rivit ovat. Ulkopuolisuuden tunne on iso. Koenkin maailman menevän tältä pohjalta noiden lähtökohtieni pohjalta, enemmän tai vähemmän päin….helvettiä. Ehkä onkin se aika. En tiedä. Toivottavasti ei meidän aikanamme kuitenkaan. Meillähän on mukulat ja kaikki. Kulttuuripessismin houkutus on jokapäiväistä.
    Se pitäisi kai yrittää voittaa järjellä ja päättäväisyydellä. Uskolla?

    Sitten siitä juuri se isoin asia, Jeesus Kristus. Hän, joka on minulle enemmän kuin pelkkä metafyysinen mysteeri joka sellaisenaan olisi vielä kulttuuripiireissä joten kuten hyväksytty. Mutta jos haluaa enemmän kuin keittiöhumanismilla makeutettua lasten (tekohengellistä) maitoa, ei se riitä. Tietenkään.
    Tuuli joka siellä jossakin on, on maailmankaikkeuden kovinta kamaa.

    Itse erosin läpipolitisoituneesta kirkosta kun seurakuntani alkoi muistuttaa parinkin oppositiopuolueen fanclubia. En tiedä oliko ratkaisu oikea, mutta siltä se ainakin tuntui. En silti suosittele kenellekään. Joka tapauksessa kirkko joka ei uskalla enää puhua pelastuksesta, tuomiosta, helvetistä, taivaasta ei ole syntisten ja kuolevien kirkko. Ehkä sama koskee koko yhteiskuntaa, tätä keskustelua. Ihmeellinen itsetuhoinen ideologismi joka on saanut vulgääri-liberalismin muodon tuntuu toimivan nykyään sakujen salamasodan tehokkuudella ja Eurooppa saa uudet kasvot, EU-valtakunnan kasvot. Siellä on kaikki luvallista ja silti samaan aikaan kuin Orwellin vuonna 1984. Vaikea yhdistelmä. Vastarintaliike on kyllä olemassa, 2000 vuotta vanha tarina joka on totta tai sitten se on huijausta. Itse yritän päästä mukaan ”maan alle” ensimmäisen vaihtoehdon mukaan, hang-around -jäseneksi, edes.
    Pysy kovana Joonas.

    (jos tämä viesti ei sovi tähän blogiin, poista se, ymmärrän kyllä)

    • Sopii, kiitos jakamisesta. Tuo kokemus viiteryhmän suhteen muuttumisesta ”kun asiat johtavat toisiin” on jotakuinkin sama, joka monia meitä MMSSO-esseekirjan kirjoittajia askarrutti ja motivoi.

  3. Hei
    Luin tuota älykkään raikasta tekstiäsi.
    Maailma ympärillämme on menossa huonoon suuntaan ihmisen ja yksilön hyvinvoinnin kannalta.
    Liian ahne materialismin ja viihteen tavoittelu johtaa ongelmiin ihmisyksilön kannalta.
    Ts. johtaa pahoinvointiin.
    Korruptio ja ”narsistisen”katsomuksen omaavat päättäjät johtavat ihan tavalliset hyvinvoivat ja järkevät,velvoittensa täyttävät (yhteiskuntaa kohtaan) ihmiset tosi onnettomiksi.
    Arvot ja kaikki ihmiskunnan koossa pitävät ja arvokkaat ”kristilliset” arvot poljetaan lokaan ja hylätään !
    Miksi ?
    Eikö ihminen sivisty koskaan !
    Elämme sentään ihmiskunnan kehityksen ja historian kannalta parasta aikaa.
    Mitkä voimat näkee tarpeellisesksi tuhota tämän sivistyksen ja hyvyyden ?

  4. ”Kiihkoateisti” Richard Dawkins itse asiassa käsittelee uskonnollisuudelle altistavia evoluutiotekijöitä teoksessaan Jumalharha. Hänelle ei tuota mitään ongelmaa hyväksyä se tosiasia, että ihmisellä on vaistomainen tarve nähdä merkityksiä ja tarkoituksia siellä, missä niitä ei ole. Hän vain ei johda tästä havainnosta sitä virhepäätelmää, että uskomusvietin sisäsyntyisyys syrjäyttäisi kysymyksen totuudesta, saati että juhlisi tunteellisuuden ja irrationaalisuuden voittoa järjestä ja evidenssistä.

    Pidän tapaasi luonnehtia ateismia ja uskontoa sen vastakohtana rimanalituksena jopa omassa mittakaavassasi. Ateismin käsittäminen tekosyyksi itsekkyydelle ja silmien ummistaminen uskonnon itsekkäiltä, itse asiassa jyrkän minäkeskeisiltä, lähtökohdilta ilmentää hätkähdyttävää sivistyksen ja ihmistuntemuksen pinnallisuutta. Lisäksi teksti muistuttaa retorisesti enemmän viisastelevan lukiopojan repertuaaria kuin sellaista älykästä ja ajatuksia herättävää kielenkäyttöä, jota se ilmeisesti yrittää olla.

Kommentointi on suljettu.