Jos olet niin fiksu, mikset ole onnellinen?

Otsikon kysymystä olen joutunut kysymään itseltäni. On todennäköisesti niin, että toiset meistä on ohjelmoitu luonnostaan onnelliseksi ja toisille se on kovan työn takana. Toiset syntyy meistä riemuun / ja toiset murheeseen sanoi runoilija, ja niinpä perusonnettomien ihmisten ei ehkä kannata etsiä neuvoa niiltä, jotka ovat aina iloisia: meidän tulisi etsiä apua niiltä, jotka ovat etsineet ja onnistuneet löytämään keinoja luoda raskaasta elämästä tyydyttävää.

Olen selaillut onnellisuuden psykologista tutkimusta jo pitempään. Nostan tässä tapausesimerkiksi yhden tutkijoiden opastuksen siitä, miten tulla onnelliseksi. Se on Berkeleyn yliopiston tiedekeskuksen kiteytys 6 Habits of Happiness:

327955_2344168290088_1426428702_31832561_941837736_oKuusi käytännön tapaa, joilla tulla onnelliseksi, ovat näiden tutkijoiden mielestä: Kiinnitä huomiota nykyhetkeen; Pidä ystävät lähellä; Muista kiitollisuus; Liiku; Unohda kaunat ja Harjoita kiltteyttä.

Minua kiinnosti se, kuinka lähellä nämä ovat uskonnollisia opetuksia.

Joten ajatuskokeeni ja työhypoteesini on tässä:

Mitä jos uskonto onkin oppi siitä, kuinka tullaan onnelliseksi?

Monien mielestä kysymys on typerä, koska vastaus on no totta kai, ja joidenkin mielestä kysymys on typerä, koska vastaus on höpsis. Olen itsekin sitä mieltä, että olen typerä. En ymmärrä miksi minulla kesti niin kauan keksiä tämä kysymys. Olen esimerkiksi ollut valmis hyväksymään tämän väitteen buddhalaisuudesta ja stoalaisuudesta, mutta jostain syystä en kristinuskosta. Minun vertaispiirissäni on ollut hyväksyttävämpää meditoida ja joogata kuin rukoilla.

Syy lienee se, että olen joutunut kuulemaan niin paljon uskontovastaista teoriaa, joka on nimenomaan kohdistanut halveksintansa omaan kristilliseen perinteeseemme. Jos olet altistunut tälle, olet mielessäsi jo käynyt läpi vastaväitteitä kysymykselleni: että satoja vuosia sitten oli kamalia ristiretkiä ja sekö tekee onnelliseksi, ja sitten on lahkoja jotka ahdistavat ja huijaavat ihmisiä ja niin edelleen. Olet siis oppinut kristillisestä perinnöstäsi lähinnä ne negatiiviset asiat.

Mutta tästä tutkijoiden listasta ainakin viisi kohtaa on hyvin keskeisellä sijalla kristillisessä opetuksessa.

Pay Attention/Kiinnitä huomiota nykyhetkeen. Kehoitus pysähtyä ja muistaa nauttia luomistöistä kuten luonnon kauneudesta on yleinen kristillisessä kirjallisuudessa. Jeesuksen kehotus katsoa kedon kukkia ja taivaan lintuja kirvoitti Sören Kierkegaardinkin kirjoittamaan aiheesta vuolaita opetuksia. Psykologinen tutkimus läsnäolon puolesta on melko vakuuttavaa.

Keep Friends Close/Pidä ystävät lähellä. Puolet uskonnosta on opetus uskovien yhteisön tärkeydestä. Seurakunnan tärkeydestä. Kaipuu läheiseen samanmielisten yhteisöön ei ole tietenkään kadonnut meistä mihinkään, ja toteutamme sitä mm. kokoontumalla palvomaan rokin ja fudiksen yhteisiä idoleitamme. Tämä on ehkä eniten unohdettu maallistuneessa, moniarvoisessa yhteiskunnassamme, mutta ei sen tarvitse olla. Ja toisaalta se tärkein oma yhteisö, perhe, on kristillisten arvojen ytimessä.

Give Thanks/Muista kiitollisuus. Kiitollisuus on uskonnon perusopetuksia: kiitollisuus siitä mitä meillä on ja huomenna ehkä ei, kiitokset alkavasta päivästä ja loppuneesta päivästä. Fyysiseksi instituutioksi tämä vakiintuu rukouksessa: ruokarukouksessa, iltarukouksessa, rukouksissa muiden ihmisten puolesta.

Drop Grudges/ Unohda kaunat. Anteeksianto ja toisen posken kääntäminen,  uusitestamentillinen armo, ”suo minun rakastaa vihamiestäni”. Olen taistellut tämän käsitteen kanssa paljon, sillä niin käsittämätön se on. Luulin ensin, että se on kiinnostava vain siksi, että se on intuitionvastainen, mutta olin silloin nuori. Nyt olen alkanut ymmärtää, että niin käsittämätön opetus kuin armo on, sitä viisaampi ja tärkeämpi se taitaa olla. Armo on varmaankin yksi vallankumouksellisimmista asioista, joihin ihminen on ikinä pystynyt, ehkä jopa ainoa. Se on pystynyt johonkin mahdottomaan – muuttamaan ihmisluontoa, ohjelmoimaan ihmistä uusiksi. Kristillistä ihmistä. Armo on nimenomaan sellaista viisautta, jota ihminen yksin harvoin keksii. Se on vaikeaa, mutta onneksi kristitty harrastaa armoa myös itseäänkin kohtaan.

Olen taipuvainen uskomaan, että kristinusko on osaltaan tehnyt lännestä suuren, ja oppi armosta paitsi Jumalan armona ihmistä kohtaan, myös ihmisten armosta toisia kohtaan, on ollut erityisen tärkeä nostamaan meitä barbariasta, jalostamaan meitä, tekemään elämästä ja yhteiskunnista vähän parempia. Yhteiskunnallisella tasolla se karsii machoväkivaltaa ja tribaalisia koston kierteitä, jotka molemmat ovat sivilisaation vihollisia. Yksityisellä tasolla se piru vie helpottaa. Jos koetan rakastaa vihamiestäni, en koskaan onnistu siinä, mutta en myöskään enää kärsi yhtä näännyttävästä vihasta häntä kohtaan. Hänen valtansa minuun vähenee.

Practice Kindness/ Harjoita kiltteyttä. Altruismi sisältyy suunnilleen kaikkiin uskonnollisiin opetuksiin. Jeesuksen kehoitus ”Kieltäkää itsenne” ja rukous ”Ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin Sinä tahdot” tarkoittavat samaa kuin itämaisen filosofian opetukset siitä, että omien halujen perässä juokseminen tuottaa meille kärsimystä. Paremmaksi ihmiseksi harjoitteleminen on siis onnellisuuden tavoittelua? Se siis kannattaa minullekin, ei vain niille muille? Kiitos Nietzsche, että johdit minut harhaan noin 15 vuodeksi.

– Kuudetta opetusta Keep Moving ei tarvinnut uskontoon sisään koodata, sillä hyötyliikuntaahan tuli niihin aikoihin riittämiin…

*

Jos haluat tulla vähän onnellisemmaksi, kumpi vaikuttaa todennäköisemmin kokeilemisen arvoiselta: Jokin psykoterapeuttinen koulukunta, joka on auttanut tuhansia ihmisiä vuosikymmenien ajan? Vai sellainen koulukunta, joka on auttanut miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä vuosituhansien ajan? Objektiivinen tarkkailija laittaisi rahansa heti jälkimmäisen puolesta. Jälkimmäinen on tietysti kristinusko.

Paitsi että kristillisyys voi tehdä meistä vähemmän barbaarisia ihmisiä, tämän päälle, tämän takia ja tämän lisäksi se voi tehdä meistä onnellisempia.

Varmaankaan eivät kaikki ihmiset tähän tarvitse uskontoa. Osa ihailee katuojastakin tähtitaivasta. Osa taas tuskin tulee koskaan onnelliseksi, ellei liity johonkin itseään korkeampaan.

Advertisements

6 kommenttia artikkeliin ”Jos olet niin fiksu, mikset ole onnellinen?

  1. Mieleen hiipii epäilys, mennäänkö tässä pikkuisen kehässä. Onko kristinusko päässyt vaikuttamaan kautta rantain Berkeleyn poikien tuloksiin? Tai onnellisuuden määritelmään?

    • Käsittääkseni perustuu tutkijoiden yhteenvedolle alan tutkimuksesta, mutta en sen tarkemmin tunne taustoja. Melko lailla samansuuntaista muukin näkemäni tutkimus kyllä on, eli sikäli ihan edustava esimerkki.

      • Mutta ehkä tarkoitat, että meidän onnellisuuskäsityksemme on kulttuurisidonnaista ja näin ollen kiinni kristillisyydessä? Se saattaa olla. En tunne ei-länsimaista onnellisuustutkimusta yhtään. Sen sijaan ei-länsimaisia onnellisuuskäsityksiä (siis omia, rajallisia käsityksiäni niistä) miettiessä ei nekään kyllä hirveän kaukana tuosta ole. Esim. yhteisö ja altruismi ovat tärkeitä joka puolella.

  2. Kiitos, tämä oli ansiokas kirjoitus (aihetta voisi helposti laajentaa vaikkapa esseeksi, näin vihjeenä). Samoja asioita olen itsekin pohdiskellut: iät ajat on meillä ollut vastaukset, mutta ihmiset ovat hukanneet ne. Miksi ihmiset etsivät onnellisuutta konsulteilta, itämaisesta viisaudesta, self-help -kirjoista, guruilta tai psykiatrilta? Koska kristinusko on pantu monin osin pannaan ja se on poissa muodista. Siinä missä papit aikaisemmin kuuntelivat ihmisiä ja heidän murheitaan, tekevät saman nyt psykiatrit tai astrologit. Ihmiset eivät näytä olevan yhtään sen vähemmän taikauskoisia kuin ennen, vaikka maallistumista pidetään yleisesti rationalisoitumisena. Jos ennen oli yhteinen kanava mihin purkaa taikausko, niin nykyisin hakeudutaan vaihtoehtohoitoihin, ryhdytään wiccalaisiksi tai tutkitaan horoskooppeja (no joo, tiedän ettei tuo ihan noin yksinkertaista ole, säilyihän esimerkiksi Suomessa pakanallinen taikausko 1900-luvulle asti joissain muodoissaan. Viimeinen kansanparantaja taisi toimia 30-luvulla jos oikein muistan). Kun ei kristinusko enää kykene hengellisyyttä tarjoamaan, sitä etsitään muualta. Simple as that.

    Kirjoitat osuvasti myös armosta. Se on kristinuskossa konsepti, joka on ollut vaikein hyväksyä. Enkä oikein hyväksy sitä vieläkään. Se on vaikea pala purtavaksi. Mutta kenties siinä piileekin kristinuskon suuruus: se kykenee puristamaan meistä viheliäisistä olennoista jotain kunnollista. Ylittämään itsemme niin kuin joku konsultti sanoisi. Vaikka en olekaan uskovainen (jonkin sortin ateisti tai agnostikko vissiin), ymmärrän kristiuskon tärkeyden kulttuurillemme.

    • ”Nykyään länsi suorastaan ui postmoderneissa kulteissa, jotka ulottuvat aromaterapiasta Zeniin ja taitoon huoltaa moottoripyörää, eikä yksikään niistä tarjoa mitään, joka on edes vähäisessä määrin samalla tavalla taloudellisesti uutta elämää antavaa ja sosiaalisesti yhdistävää kuin vanha protestanttinen etiikka.” – historioitsija Niall Ferguson, ”Sivilisaatio”.

      Kiitokset kommentista, pahoittelut että sen julkaisu kesti niin kauan. Mutta tuosta armosta vielä. Kyseessä saattaa olla ”yksilönkehitys jäljittelee lajinkehitystä” -tyyppinen ilmiö: eli ihan niin kuin jotkut yksilöt jäävät sille hammurabitasolle, samoin ihmiskunnassa jotkut kulttuurit jäävät sinne ja toiset kehittyvät siltä tasolta eteenpäin. Vanhan (etenkin alun) ja Uuden Testamentin välinen ero on valtava, niitä vertaillessa ihmettelee, että mitä tässä on tapahtunut, voiko nämä olla samaa kirjaa. Armo saattaa olla poikkeuksellisen nerokas innovaatio, joka kehittää sekä ihmiskuntaa että ihmisyksilöitä. Emme vain ymmärrä tätä, ja hylkäämällä armon taannumme takaisin teini-ikään, sekä yksilöinä että kulttuurina. Koska armo on niin vaikea käsittää ja soveltaa, se on helppo hylätä.

      Ja minä en siis yleisesti ottaen oikein usko ihmisen kehittymiseen, joten tämä on poikkeuksellista.

      Ja kun armo ei ole heikkoutta tai naismaista tai kukkahattuilua. Se on ehkä se yleisin ”teinimäinen” harhakäsitys. Armo on vahvuutta. Se ei ole pois itsepuolustuskyvystä, vaan yksi lisäkeino itsepuolustukseen entisten päälle.

  3. Paluuviite: Dostojevskin Idiootti, eli Kuinka nähdä tulevaisuuteen | Joonas Konstig

Kommentointi on suljettu.