Soundtrack Perkele IV

Linkit edellisiin osiin : I, II, III

II kirja

Bach aloittaa, Gounod jatkaa, Ave Maria, sanat tulevat viimeiseksi, ne ovat kaikkein vanhimmat.

And death shall have no dominion.

 

Eeva halusi nyt laulaa laulun, jossa on veli. Hänen mieleensä tuli Kulkuriveljeni Jan, sen hän osasi.

 

Hyvää musiikkia Warhammer 40.000:n taustalle:

Simone Simons oli siinä kuparisena kiiltävässä tukassaan, hevin nätein nainen. Mike katsoi sen kuulaita vaaleita kasvoja: Minkä ikäinen olit kun tajusit, että sääntöjä ei ole?

”Varhaisilla keikoilla kaikki tytöt menettivät kontrollin ja monella tapaa. Ajattele Beatlesin ja Rolling Stonesin keikkoja. Tytöt virtsasivat alleen. Kun keikkoja järjestettiin teattereissa ja muissa venueissa, penkit piti käsitellä keikkojen jälkeen hajuvesillä, jotka peittivät virtsan hajun.”

Hänen kätensä löysi heti kirjan, joka oli painettu Miikan pääälakea vasten, kun hänet oli mitattu. Krokotiili Napsis. Napsis on eräänlainen timbuktulainen krokotiili.

snap

Hän selasi levyjä läpi kuin valokuvia vanhoista ystävistään ja laittoi soimaan yhden harvoja klassisia, Glenn Gouldin Goldberg-variaatiot.

 

Lue loppuun

Uskonnosta, etenkin kristinuskosta, vuoden 2016 versio

Tämän torstain 25.2. 16 Sana-lehdessä on toimittaja Janne Villan haastattelu minusta. Luonnollisesti siinä oltiin kiinnostuneita uskonnon asioista. Koska joku toinenkin kysyi minulta äskettäin kantaani niihin, jatkan aiheesta parin sanan verran tänne blogiinkin. Edelliset kirjoitukset aiheesta ovat jo pari vuotta vanhoja.

Ensinnäkin kirjoitin aiheesta esseekirjaan Mitä mieltä Suomessa saa olla retorikkaan esseen, jonka voisit lukea esim. tilaamalla täältä.

Toiseksi voin säästää lisäkirjoittamisaikaani jakamalla tämän äskettäisen Alister McGrathin haastattelun, koska olen monessa asiassa samaa mieltä:

http://www.valomerkki.fi/aiheet/usko/jumala-kysymysta-ei-voi-vaistaa

Pääpointti lie, että uskonnollinen tarve on ihmisessä sisäsyntyinen. Sitä voi olla tunnistamatta itsessään, se on yleistäkin nykyään, mutta se ei ole silti kadonnut: aiheuttaapahan vain yleistä ahdistusta, päämäärättömyyttä, merkityksettömyyden tunnetta, eksistentialismia, nihilismiä ja viihdyttäviä tositv-sarjoja. Tämä tarve voi olla evoluution kautta meihin syntynyt, mikä ei ole sen parempi dawkinseille, koska silloin sille ei voi mitään. Sitä on turha kiistää, sitä on rumaa ihmisiltä kieltää.  Koettakaa nyt hyvät kiihkoateistit elää sen kanssa. Ei se niin kauheata ole. Katsokaa Paratiisihotellia, siellä voi näkyä tissit.

Luin pari vuotta sitten muutaman kirjan onnellisuustutkimuksesta (sitä kutsutaan nimellä positiivinen psykologia, mikä on eri asia kuin positiivinen ajattelu). Melko mutkatta niissä toistettiin havaintoa, että uskonnolliset ihmiset ovat keskimäärin onnellisempia. Ei se oikeastaan ihmetytä muita kuin ateistien juttuihin uskovia ihmisiä. En tiedä/muista millä tätä onnellisuutta niissä kirjoissa selitettiin, mutta ajatus siitä, että ”joku tuolla jossain pitää huolta minusta ja elämälläni on merkitystä” on helppo nähdä onnellistuttavampana kuin ajatus, että me ollaan v-ttu tähtipölyä vaan jätkät. (”Mutta hei se on tosi siistiä tähtipölyä, kattokaa vaikka mun hienolla kaukoputkella.”)

Tämän lisäksi uskonnollisuus lie etenkin omiaan luomaan kiitollisuutta. Ja kiitollisuus on mitä voimakkain onnellistuttaja.

Otetaan suhtautuminen lapsiin esimerkiksi. Tyypillinen ateistinen tapa suhtautua lapsiin on jotain tällaista: ”Tuollaisen sinappikoneen menin sitten vehkeelläni tekaisemaan jatkaakseni itsekkäitä geenejäni. Välillä se on kyllä ihan söpö, mutta sitten se taas alkaa vaikeuttaa elämääni.”

Minä minä minä siis. Myös kakka ja pippeli mainittu. Ilman jumalaa ihminen ja hänen kakkansa ja pippelinsä on maailman napa. Itse asiassa tämähän oli humanismin julkilausuttu ideaali: putsataan jumalat pois, että voidaan olla tyytyväisiä itseemme. Jostain syystä sitä pidetään hienona ideaalina siinä kummallisessa piirissä ihmisiä, jotka on yliopistokoulutettu 1970-luvun jälkeen.

Kristillinen tapa suhtautua lapsiin: ”Kiitos Isä tästä ihmeellisestä lahjasta.” Toistetaan joka ilta.

Ei minä minä minä, vaan lahja lahja lahja jostain korkeammalta, jostain paremmasta. Itse asiassa melkein jotain tärkeämpää kuin minä, koska lahja joltain paljon korkeammalta ei ole minun poisheitettävissäni.

Toinen esimerkki, tällä kertaa ei fiktiivinen, kristillisestä suhtautumisesta lapsiin voisi olla tämä lainaus Juha Sipilän haastattelusta vuonna 2014:

Elämä on lahja, ja se on pyhä.

*
Mitä sitten uskontojen eroihin tulee:

Jos on saanut marxilaiset silmälasit, kaikki uskonnothan ovat yhtä lailla huijausta, joten eroja niiden välillä ei juuri näe.

Näin ollen: Ei puhuta uskontojen eroista, vaan että samanlaista huijaustahan ne on kaikki eikä toinen sen parempi kuin toinenkaan. ”Pitäis lopettaa kaikki uskonnot nyt kun noi [yhden uskonnon] kannattajat taas telotti sata.”

Jos taas on ottanut silmilleen kulttuurirelativismin silmälaput, kaikki uskonnothan ovat yhtä lailla hyviä ja huonoja eikä niitä voi verrata, joten eroista niiden välilä ei voi juuri puhua.

Näin ollen: ”Kyllähän meilläkin oli ristiretkiä, ja 900-luvulla sentään islamilainen kulttuuri oli hyvin korkealla ja parempi kuin meillä, eli oikeastaan he ovat yhtä hyviä kuin mekin eli parempia. Ja koska kaikki on suhteellista ja todellisuus on proffani mukaan sosiaalisesti konstruoitua, hehän ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin mekin.”

Nämähän ovat nykyään kaksi hyvin yleistä tapaa nähdä uskonnot. Ehkä hallitsevat, ainakin jos lukee Hesaria sun muuta.

Valtaosa koulutetuista alankin ihmisistä, humanisteista, kuten uskontotietelijöistä ja valtiotieteilijöistä, on ainakin jossain määrin antanut itselleen opettaa näitä kahta. Tämän seurauksena he ovat usein poikkeuksellisen huonosti varautuneita ymmärtämään uskontojen eroja. Heidät on siis koulutettu kouluttamatonta huonommiksi siinä asiassa, johon heidät on koulutettu. Tämä voi kuulostaa paksulta väitteeltä äkkiseltään, mutta on vain luonnollista seurausta siitä, että lähtöparadigma on väärin. Paradigmalle asiat rakentuvat. No, sellaista sattuu.

Jos uskontoja taas pystyy tarkastelemaan objektiivisesti ideologioina voi huomata, että niissä on kussakin vaihtelevia määriä järkevän tuntuisia ja hölmön tuntuisia piirteitä. Ja voi huomata, että niillä näyttää olevan erilaisia seurauksia. Tätä jälkimmäistä ei  ainakaan korosteta tarpeeksi. Kristinuskossa näyttää minusta olevan enemmän järkeä kuin muissa uskoissa (se näyttää sentään luoneen perustat tieteelle ja liberaalille demokratialle). Ja kristinuskon seuraukset näyttävät olleen keskivertoa selvästi paremmat. (Ks. Eurooppa, ks. Suomi.  Vrt.      .) Seuraukset eivät ole täydelliset, minkä se itsekin myöntää ja maailmankuvassaan koettaa opettaa: ihminen on epätäydellinen. Hän sössii vielä asiat. Varautukaa sitä varten.

Tässä kristinusko muistuttaa ns. aikuisten maailmaa, jossa siinäkään ei uskota täydellisyyteen.

Mutta historiallinen näyttö, ihmiset. Pyytäkää sitä. Kun teille myydään uutta ja 220% parempaa maailmankuvaa, kysykää kauppiaalta millaista historiallista näyttöä siitä on. Kuinka moni on kokeillut, kuinka kauan? Mitä sillä on saatu aikaan? Ellei tällaista historiallista näyttöä ole tarjota, kysykää kauppiaalta, miksi teidän kannattaisi luovuttaa ainutlaatuinen elämänne koekaniiniksi.

Yksi Yhdysvaltain ensimmäisistä presidenteistä ja mahdollisesti kaikista heistä älykkäin John Adams sanoi tämän loppusitaatin, ja koen ymmärtäväni mitä hän sillä tarkoitti:

The Christian religion is, above all the religions that ever prevailed or existed in ancient or modern times, the religion of wisdom, virtue, equity and humanity.

John Adams 1735 – 1826

Nyt kun vielä saisimme sen kuuskytlukulaisten sukupolven eläkkeelle jankkaamasta sitä vanhaa diibadaabaansa, niin voisimme palata taas järkevien asioiden pariin.

Kaksi henkilöhaastattelua: Lapsen maailma, Ylioppilaslehti

Tuoreessa Lapsen maailma -lehdessä 1/2016 on Susanna Chazalmartinin toimittama henkilökuva minusta. Se painottuu henkilöhistoriaani ja nykyiseen perhe-elämääni, lapsiin ja isyyteen. Mutta Perkelekin on mukana, ja mukana on myös Kalle Kuikkala.

DSCF3378
Helmikuussa ilmestyvässä Ylioppilaslehdessä taas pitäisi tulla Arla Kanervan kuva minusta. Siinä liikutaan enemmän MMSSO:n ja tulevan kirjani Pyhä ruoka aiheissa. Painotetaan yliopistovuosia ja sen jälkeistä edistystä ja aikamme Zeitgeistia.

Samoin kuin Heinrich Böllin vanhan viisauden mukaan mainostaminen on rikkaiden tapa kerjätä, haastattelujen antaminen on sitä kirjailijoille. Kirjallisella alalla puhutaan nykyään havainnosta, että julkisuus on siirtymässä pois kirjoista kohti kirjailijoita itseään. Siihen on sopeuduttava. Annan haastatteluja, että niiden virikkeellä tartuttaisiin kirjoihini.

On ehkä kiinnostavaa tai sitten ei nähdä mitä eroja ja mitä yhtäläisyyksiä näissä kahdessa melko yhtäaikaisessa henkilöjutussa on.

Sama takki ainakin.

Soundtrack Perkele III, luvut 5 – 7

 

158
…siis Flyntin mukaan Keith Richards oli asunut siellä, ja koska kartano sijaitsi maaseudulla länsi-Englannissa, jonka kukkuloilla todellakin asui villihevosia (ne eivät kuuluneet kenellekään eivätkä englantilaiset syöneet hevosia), varmasti Keef oli saanut siellä  inspiraation Wild Horsesiin, joka mitä slovareihin tulee, oli bändin hyväksymiä Sabbathin Solituden, Kingston Wallin Shinen ja tietysti Lionel Richien Hellon ohella.

116

 

”We are taking over this town!”

Pubi aukesi puiseen saliin, kuutisen pöytää penkkeineen, baaritiski etuvasemmalla, vessat takaoikealla ja vessojen edessä parin neliömetrin lavantapainen, jossa jakkaralla istui kiharatukkainen nuorimies. Se soitti akustista kitaraa ja lauloi mikkiin

Mike alkoi heti soittaa:
”Uh-oh, we’re in trouble, something’s come along and it’s burst our bubble…”

Koska kaikki ajatukset johtaa lopulta kuolemaan. Kaikki liittyy ajan kulumiseen, kuolemaan ja unohtamiseen. Everyone I know, goes away, in the end.

Veli oli vaitonainen, väritteli värityskirjoja, katsoi piirrettyjä, vanhoja Merrie Melodies ja Silly Symphonies -pätkiä: oli vanha talo, joka jäi pilvenpiirtäjien varjoon ja uhattiin purkaa, toisessa oli karnevaalit, joissa erilaiset keksit ja leivokset lauloivat ja tanssivat. Noissa on loistavat musat, Mike sanoi.

(Viimeinen osa täällä)

Helsingin Kirjamessuilla

Esiinnyn Helsingin Kirjamessuilla tänä Kirjan vuonna 2015 kahdesti.  Käyn ensin torstaina 22.10.  klo 13. Mika Waltari -lavalla puhumassa Mitä mieltä Suomessa saa olla -esseekirjasta Vihavaisen, Hamilon ja haastattelija Juhani Korolaisen kanssa.

Perkele tulee sitten sunnuntaina 25.10 komeasti iltapäivällä. Olen Katri Vala -lavalla klo 14.30, Marko Gustafsson haastattelee romaanistani. Haastattelun jälkeen kolmelta olen kustantaja Gummeruksen kojulla kirjojen signeeraamista ja sinun tapaamistasi varten.

DSCF2971[1]

de Camp, Konstig, Rung

Sunnuntain ohjelmasta olen muuten ympäröinyt itselleni mm. seuraavanlaisia tärppejä:

12. Tatu ja Patu (Aleksis Kivi -lava). (Siis lapsilleni tämä, he ovat kovia Outola-faneja.)
12. Kirjailijaliiton uuden Kirjailija kiittää -palkinnon jako (Takauma)
12.30 Pentti Linkola (Sibelius)
13. Esikoiskirjapalkintoehdokkaat esittäytyvät (Aleksis Kivi)
13. Galileo tyrmässä – uskonnon ja tieteen myytit (Aino)
14. Venäläiset nykykirjailijat Babuskin, Snegirjov, Abuzjarov ja Buskovski keskustelemassa yhteiskunnasta ja kirjailijuudesta (Katri Vala). Venäjähän on messujen teemamaa.
15.30 Olisi sitten tarjolla Jörkkaa (Aleksis Kivi), kaksi Kekkosen ajan toisinajattelijaa (Eino Leino) tai suomalaista kauhukirjallisuutta (Takauma).

Hyvää suomalaisen kirjallisuuden päivää!

Poets of the Fall ja Perkele

Perkeleen lopussa seisoo kiitos myös Poets of the Fall & crew’lle. Sain bändiltä tärkeää apua kirjan tekoa varten. Kun sain aikoinaan idean musiikin maailman sijoittuvasta romaanista, soitin vanhalle ystävälleni Olli Tukiaiselle, jonka Eruptionia olen saanut kuunnella jo teini-iässä etkoilla. Hevaria hänestä ei tullut mutta tulipahan sittemmin kitarasankari  ja kansainvälinen rokkitähti Poetseissa. Kysyin olisiko mahdollista päästä tutustumaan heidän työhönsä. Bändin miehistö oli hyvin vieraanvaraista ja otti minut mukaan kulissien taakse. Pääsin omin käsin kokemaan miten hommat toimivat konttorilta roudaukseen, sound checkiltä keikalle ja bäkkärille. Tein muistiinpanoja ja paljon tyhmiä kysymyksiä koko henkilökunnalle. Kokemus toi olennaista ymmärrystä ja itseluottamusta Perkeleen luomiseen.

Sen verran hienoja tyyppejä Poetsit vielä ovat, että muistivat minua ja valmista Perkelettä äsken Facebookin fanisivuillaan:

https://www.facebook.com/poetsofthefall/posts/10153185229292896

Kiitos, ilo ja kunnia oli minun puolellani.

Disclaimer:  Kirja on fiktiota ja siinä esiintyvät henkilöt ja tapahtumat ovat kuvitteellisia, paitsi ne jotka ovat oikeita.

Poetsien kuvaaja Tiia Öhman otti tämän silloin

Poetsien kuvaaja Tiia Öhman otti tämän kuvan minusta silloin

Soundtrack, Perkele II

Luku 4.

”Tontsa oli keikan jälkeen lähdössä Stripille dippaamaan omaa katkarapuaan.”

He päätyivät tuohon 1971 Plymouth avo-Barracudaan, sisukset mustaa nahkaa, pistoolimallinen vaihdekeppi. Sen moottori pörisi ja hinkui kun he ajelivat rannikon mäenreunaa Pacific Coast Highwata toinen käsi valtameressä laahaten, ja etelään Long Beachille, jota satamien naantalimaiset puubulevardit pilkkoivat, leijasurffaajien täplittämään Huntington Beachiin asti, tai Hollywoodin taakse kuiville kukkuloille, joilla kartanoiden laiskat silmät katselivat alle levittäytyvää kaupungin taikamattoa.

He olivat ajaneet rantaviivaa mäkeä ylös, kun Mike pysäytti auton kurvissa ja kaatoi kaljastaan tielle muistohuikan: tässä kohtaa Vince Neill ajoi kolarin, johon Hanoi Rocksin Razzle kuoli.

Kalifornia, kevät!
Kaliforniassa aika oli pysähtynyt kuin taivaassa, Franco Columbun aika oli yhtä aikaa
Breakfast Clubin kanssa ja aina kevät tai kesä, kun taas Suomessa tuli syksyllä vettä ylhäältä ja keväällä alhaalta kun tarralenkkarit vettyivät ja kosteys imeytyi farkunlahjetta ylös, ja siinä välissä oli märän piponsisuksen hajuinen talvi.

Mutta kun ikä sitten karttui, Cobain ensin lauloi masennuslääkkeistä ja sitten vierottautui niistä rajuimmalla mahdollisemmalla tavalla, Marilyn Mansonin sulatejuustonaama narisi kommentteja kouluammunnoista, Korn lauloi insestistä, musiikkivideoilla oltiinkin getoissa osoittelemalla kameraa ei aseella, ei kahdella aseella, vaan viidellä uzilla.

”People are shit! People. Are. Shit. Mikset säkin vaan jätä mua rauhaan? Kaikki muutkin jättää mut.”

Keväällä Anna oli hengaillut uusissa kivipestyissä farkuissaan Gallerian ostoskeskuksella tietäen hyvin, miltä hänen nuoruuden muodostelmaluistelun kehittämä vartalonsa niissä näytti, kun häntä lähestyi kohtelias vanhempi mies ja tarjosi käyntikortin.

…He söivät Flagstaffin kaupungissa päänkokoisia mustikkamuffinsseja, riitelivät ja jäivät yöksi ohutseinäiseen motelliin harrastamaan sovintoa. Anna istui etupenkillä, nosti jalkansa suoriksi kojelaudalle ja vaihteli levyjä. He kuuntelivat kaikkea ei-heviä, jota Mike suostui kuuntelemaan: Springsteenin Nebraskaa (Anna piti enemmän Born to Runista), Rollareita, Johnny Cashia, countrya: David Allan Coe, Hank Williams.

Dinerista poistuttuaan he päättivät palata talolle. Anna kehotti Rekoa ajamaan Wattsin alueen läpi. Hän oli ollut täällä monesti jakamassa ruokaa.

(videon mellakat eivät liity tapaukseen)

Sinä lupasit. Sinä tarjosit kätesi ja lupasit johdattaa sinne.

– Osa I täällä

Kaikki on sanottu Viikon kirjana HS Kirjastossa

Ensimmäinen romaanini Kaikki on sanottu on Viikon kirjana Helsingin Sanomien digikirjakirjastossa. HS Kirjastoon kuuluvat tai liittyvät saavat siis nyt lukea sen ilmaiseksi.
Suosittelen muuten. Kyllä sen eteen on työtä tehty. Ajoituskin on oivallinen. Kaikki on sanottu sopii nimittäin hyvin johdannoksi tai etko-osaksi (prequel) tässä kuussa ilmestyneelle Perkeleelle. KOSissa on muun muassa Perkeleen päähenkilön Rekon vaiheet rauhanturvaajana Afganistanissa kymmenisen vuotta sitten, ja Kaikki on sanotun päähenkilöitä esiintyy Perkeleessä.

Tällainen mainos oli tänään lehdessä.

WP_20150926_17_10_40_Pro

 

 

Kirjailijoista ja heidän nyrkkisäännöistään

Muistelen lukeneeni Troyat’n Tsehov-elämäkerrasta anekdootin, jossa Tsehov kirjoitti jonkin näytelmänsä hahmolle pitkän monologin siitä, minkälainen venäläinen nainen on. Monologi oli tietysti hieno, vuolassanainen ja viisas, mutta saatuaan sen valmiiksi Tsehov katseli sitä, veti kaiken yli ja korvasi koko monologin repliikillä: ”Vaimo on vaimo.” Koska monologi ei sopinut hahmon suuhun. Tämä sopi.

Koetin äsken löytää tuon kohdan Troyat’lta enkä onnistunut. Saatan muistaa aivan väärin, mutta silti tämä anekdootti on ollut minulle ties kuinka pitkään tärkeä opetus kirjoittamisesta. Sääli, kyllä: olisin mielelläni kuullut Tsehovin monologin venäläisyydestä/vaimoudesta/naiseudesta – mutta miten tinkimätön asenne hänellä olikaan. Hän jätti karkin tarjoamatta, ja näytelmä-aterian kokonaisuudesta tuli sitä terveellisempi.

Tästä minulla on vahvempi muistijälki:  Veijo Meri kertoi jossain haastattelussa Manillaköytensä johtotähdestä. Lähtiessään kirjoittamaan kertomusta hän oli päättänyt, että ”kertaakaan en kirjoita, että Joosella on paha olo”.

Tarinassa Joose Keppilä salakuljettaa köyden kotiinsa kietomalla sen ympärilleen takkinsa alla, ja hänen olonsa käy enenevästi tukalaksi. Siinä on itse asiassa vähän koko  pointti.  Mutta että kertaakaan ei sano sitä suoraan.

Tämä oli minulle jonkinlainen heureka-hetki aikoinaan. Luulin heti ymmärtävinäni, miksi. Ei siksi, että on näppärää ja nokkelaa tai kiva kiusoitella lukijaa, vaan että kuinka tylsää, helppoa ja latteaa olisi kirjoittaa se auki, ja mitä kaikkea tulee kirjoitetuksi, jos siihen ei turvaudu.

Tai niin kuin zen-tarinassa, jossa nuori vastavalaistunut munkki kulkee vanhan viisaan (kuten he ovat) munkin kanssa metsässä, osoittelee kiviä ja kantoja ja ihailee niitä, kuinka ne ovatkin niin jotenkin kivi ja jotenkin niin kanto…zomg! Mihin vanha munkki toteaa:

”Niin… mutta mikä sääli sanoa se.”

Minulla on aina ollut liuta omia ohjenuoria. Kirjoittamisurani alkuvaiheessa minulla oli en periaatteesta laittanut hahmoja tupakoimaan. Tupakointi on niin helppoa puuhan keksimistä hahmoille kohtauksessa, ja halusin keksiä jotain luovempaa sen tilalle. (Olen kyllä sittemmin tämän hylännyt. Tupakka on tupakka. )

Ehkä kauaskantoisimpia ja painavimpia ohjenuoria – sekin kai tuolta modernismin suunnasta tarttunut – minulla on ollut estetiikka, jossa muodon pitää tukea sisältöä. Tapahtumien ja tavan kuvata niitä pitäisi sopia yhteen keskenään kuten housujen ja sukkien. Yksinkertaisimmillaan se voi tarkoittaa sitä, että kiihkeät tapahtumat kuvataan kiihkeästi ja nopeatempoisesti, rauhallisempina hetkinä tempo hidastuu ja palettiin tulee päävärien lisäksi muitakin värejä. Ja jos joku hahmo on fakkiutunut toistamaan vanhaa levyä, silloin on hyvä synnyttää lukijassa hahmoa vastaava tunne kuvaamalla hahmon vanhanlevynsoittoa vähän turhan pitkään.  Tästähän saa jatkoa vanhalle ”näytä, älä kerro” -ohjeelle:

Kertominen: ”Jaska oli suuri humoristi / uuvuttava tyyppi.”

Näyttäminen: Kuvaa Jaska olemassa hauska / jorisemassa uuvuttavia.

Tunteen synnyttäminen: Saa lukija nauramaan jo Jaskan hahmolle / turhautumaan koko tyyppiin.

*
Tsehovin ja Meren nyrkkisääntöjä olen yhä muistanut, vaikken ehkä enää orjallisesti. Tietty pragmaattisuus esimerkiksi on hiipinyt mukaan. Mikä sopi Tsehoville, hänen näytelmälleen ja yleisölleen ei välttämättä ole paras tässä ja nyt. Itse asiassa juuri Perkelettä kirjoittaessa pidin mielessä myös Stam1inan kitarismivelho Pexi Olkkosen ohjeen: ”Kunhan ei tylsistytä yleisöä.”

Lähde: Demi

 

Edit. Lukija (ks. alla) osasi kertoa, että kyseessä on näytelmä Kolme sisarta.

Tänään Yle Puheen iltapäivässä

Olen tänään maanantaina kansainvälisenä rauhan päivänä radiossa keskustelemassa Total Warista ja muista Perkeleen asioista. Yle Puhe noin kello 15.00 alkaen.

Puheen iltapäivä 14.03 – 16.00: Studiossa Hanna Kinnunen. Joonas Konstig on kirjoittanut kolmannen romaaninsa Perkele. Kirjassa kysytään ylpeyden hintaa ja puhutaan kuoleman tarkoituksesta ja rakkauden välttämättömyydestä. Kansainvälisenä rauhanpäivänä pohditaan mitä somalitaustaiset naiset ajattelevat sodasta ja rauhasta. Mikä on jalkapallojoukkue Peace United? Käymme myös seuraamassa Pertti Kurikan Nimipäivien keikkatunnelmaa Tavastia-klubilla.

Taajuudet: http://yle.fi/radio/ylepuhe/yle_puheen_taajuudet/7047956

Edit: Haastattelu on kuunneltavissa Areenalta täällä: http://areena.yle.fi/1-3034886