Tuoreessa Lapsen maailma -lehdessä 1/2016 on Susanna Chazalmartinin toimittama henkilökuva minusta. Se painottuu henkilöhistoriaani ja nykyiseen perhe-elämääni, lapsiin ja isyyteen. Mutta Perkelekin on mukana, ja mukana on myös Kalle Kuikkala.
Helmikuussa ilmestyvässä Ylioppilaslehdessä taas pitäisi tulla Arla Kanervan kuva minusta. Siinä liikutaan enemmän MMSSO:n ja tulevan kirjani Pyhä ruoka aiheissa. Painotetaan yliopistovuosia ja sen jälkeistä edistystä ja aikamme Zeitgeistia.
Samoin kuin Heinrich Böllin vanhan viisauden mukaan mainostaminen on rikkaiden tapa kerjätä, haastattelujen antaminen on sitä kirjailijoille. Kirjallisella alalla puhutaan nykyään havainnosta, että julkisuus on siirtymässä pois kirjoista kohti kirjailijoita itseään. Siihen on sopeuduttava. Annan haastatteluja, että niiden virikkeellä tartuttaisiin kirjoihini.
On ehkä kiinnostavaa tai sitten ei nähdä mitä eroja ja mitä yhtäläisyyksiä näissä kahdessa melko yhtäaikaisessa henkilöjutussa on.
Sama takki ainakin.
Joonas Konstig 
Entisenä angstisena, nykyään sangen moderaattina foodistina, odotan, mitä olet saanut pyhästä ruoasta irti! Vaikka tuutit ovat tosiaan tätäkin aihetta täynnä, yleinen pohdiskelevampi ja hmm, älyllinen, näkemys ehkä puuttuu. Tietynlaista ensimmäisen maailman itsekeskeistä navan rapsutteluahan tämä on, mutta olen ainakin itselleni asian antanut anteeksi jo vuosia sitten.
Melko somevastaisena ihmisenä liityin Instagramin ruokapiireihin kesällä, ja alun lähes järjettömän itsehäpeän jälkeen olen todennut pitäväni tästä harrastuksesta. Järjettömän pinnallista, mutta ahh, niin mukavaa ja rentouttavaa. Kotiannokset ovat selvästi muuttuneet esteettisemmiksi, myös muiden perheenjäsenten lautasilla. Kirjallisia foorumeita en ole harrastanut enää vuosikausiin; se olisi jo liikaa.
Toki en ole uudessa insta-harrastuksessanikaan päässyt analysoivasta otteestani – esimerkiksi sitä, miten veganismi ideana ja ideaalina on muuttunut parissakymmenessä vuodessa, on ollut jännittävää seurata. Instassakin kyllä pääsee huokailemaan sille, miten eri lahkot on kaupallistettu tiettyjen imagonaamojen ja -toimintojen ympärille.
Muutama viikko sitten löysin (vahingossa) eräänlaisen käänteisen anoreksian. On siis todellakin olemassa ihmisiä, jotka syöttämällä syöttävät itseään mahdollisimman isoksi, kuvaavat sairaalloisia läskejään, kertovat jokaviikkoisia kasvavia elopainojaan, ja toiset tykkäävät. Ilmiö näyttää olevan vahvasti erotisoitu, mutta myös kilpailullistettu. Aivan kuten nälkiintyneiden tai ”fitness”-tyttöjenkin kohdalla toisessa ääripäässä. No joo, onneksi kumpiakaan ei tarvitse sen enempää seurata.
Mutta (hyvä) ruoka, miten ihana asia.
Moi,
kiitos, joo, tuutit ovat tosiaan ruoka-asiaa täynnä, mutta koetan tarjota siihen ihan eri tulokulmia kuin yleensä ja katsoa aika paljon kauempaa kuin on tapana. Kirja on myös niin monitieteinen, että naurattaa itseänikin.
Kiinnostaisi muuten kuulla, miten veganismi on sinusta muuttunut?
Feeders! Vaimo aina vitsailee aiheesta kun tarjoan hänelle popcornia. http://fantasyfeeder.com/