Kirjoitetaanpa pitkästä aikaa vähän kuulumisia.

Toissavuotisesta Venetsian-matkasta oppineena pidimme tänä keväänä taas vaimon kanssa kahdenkeskisen loman. Se suuntautui tälläkin kertaa kulttuurikaupunkiin, jossa en ole aiemmin ollut – nyt Wieniin. Wienillähän oli vähän mummomainen maine silloin meidän nuoruudessamme, eikä moni interreilaaja tainnut paljon juna-asemaa enempää kauniista kaupungista nähdä. Nyt kai sitten olimme tarpeeksi mummompia siitä nauttimaan.

Kävimme muun muassa kaupungin pääsiäismarkkinoilla, Hofburgin ja Schönbrunnin palatseissa, tivolissa ja tietysti konsertissa.

Bella gerant alii, tu felix Austria nube. Schönbrunnin linna oli luonnossa yllättävän koruton. Ihan näyttäviä valokuvia siitä silti sai.

Pariselfie Musikvereinin ikkunasta. Taustalla on Kaarlenkirkko yövalaistuksessa Habsburgien mahtia kuvanneine Herkuleksen pylväineen. Illan repertuaarissa oli Brahmsia, Mozartia ja Lisztia.

Kunsthistorische Museum on nähtävyys jo rakennuksenakin. Lisäksi se tarjoaa ehkä maailman parhaan Brueghel-kokoelman, jossa alla näpsäisy Metsästäjistä lumessa. Luonnossa tässä oli yllättävän hieno värimaailma.

Kuriositeettina Itävallan suuri kirjailija Stefan Zweig on saanut antaa nimensä – kotitekstiilikaupalle? Joku Zweig-tuntija kertokoon, onko siinä mitään järkeä, mutta hienoa että nimi elää näinkin. Vieressä näkyy yksi kaupungin tyylikkäistä puukarmisista putiikin näyteikkunoista, nyt kengäntekijän.

*

Tästä aasinsiltana takaisin Suomeen ja Ryttylään, jossa kävin maaliskuun lopussa Kaksintaistelu-parisuhdetapahtumassa luennoimassa siitä, mitä olen parisuhteesta oppinut. Kiva tilaisuus ja hieno yleisö.

Luentojeni välissä piipahdin viereisellä Riihimäellä. Siellä törmäsin lautapelikauppaan, ja minulla kun on tämä peliharrastus, menin heti sisään. Löysin tuliaisiksi kolmivuotiaalle pojalleni uuden ritaripelin.

Poika on nimittäin löytänyt ritarileikit. Tämähän ei haittaa, kuten viime kirjastani voisi päätellä. Kanarialta löytyneessä kilvessäkin on vanha ritariaatteen tunnus fleur de lis.

*

En ole lopettanut kaikkia herrasmiesvuoden harrastuksiani. Rugbya kroppa ei ikävä kyllä enää kestä (aloittakaapa nuorempana hieno laji!), ratsastusta ei lompakko, mutta olen yhä esimerkiksi toiminut vapaaehtoistyössä arkiystävänä. Eräänä lauantaisena iltapäivänä hain ensi kertaa myös lippaat.

Otin tyttäreni mukaan ja järjestimme kilpailun, saavatko he omaan Yhteisvastuulippaaseensa kerättyä enemmän kuin minä. Tytöt seisoivat toisella puolella ostoskatua ja minä toisella. Lopputulos ei yllättänyt ketään. Saimme yhdessä kuitenkin kivan pienen potin lasten ja nuorten kouluttamiseen.

Hyväntekeväisyys opettaa, ettemme elä vain itseämme varten. Se, että tekee jotain muille vailla vastapalvelusta, vahvistaa myös käsitystä itsestäsi epäitsekkäänä ihmisenä. Aristoteles esitti jo aikoinaan, että – parafreesaan – me ikään kuin katsomme, miten toimimme, ja muodostamme omakuvamme sen perusteella. On vaikea pitää itseään kovin pitkään laiskana, kun käy kolme kertaa viikossa kuntosalilla rehkimässä. Sama pätee itsekeskeisyyteen.

*

Lopuksi voi todeta sen verran, että olen jo pitkällä seuraavassa romaanissani. Se perustuu tv-sarjakonseptiin, jota hahmottelimme Tarina-akatemian poikien kanssa jo pari vuotta sitten. Konsepti kävi korkeissakin tahoissa keräämässä nyökkäyksiä, mutta epookkina juuttui kuitenkin tuotannon kalleuteen, joten päätin kirjoittaa aiheen pohjalta romaanin. Se on ollut taas kivaa tauon jälkeen.