Miksi olla Casual, kun voi olla Smart? Yleisimmät pukukoodit ja kuinka klaaraat ne fiksusti

Käymme tässä kirjoituksessa läpi seuraavat pukukoodit esimerkein ja suosituksin, muodollisuusjärjestyksessä:

Casual
Business casual
Smart casual
Arkipuku
”Juhlava asu”
Smokki
Shaketti
Tumma puku
Juhlapuku eli frakki

Casual, Casual Dress

Casual on inhimillisen pukeutumisen spektrin alapää. Kaikki käy. Monille tämä on mahdollisuus  ”olla mukavasti”. Mutta on vielä mukavampaa, jos ihmiset ottavat sinut tosissaan, joten siirrytään suoraan seuraavaan askelmaan – sitä rennommaksi meidän ei tarvitse kesämökin ulkopuolella siirtyä. Huomaa kuitenkin, että jos olet saanut kutsun, jonka asukoodina on ”casual”, se luultavasti ei tarkoita sortseja ja Def Leppard -teepaitaa, vaan edustavaa rentoa asua: ks. alta Smart casual.

Business casual

Business ei ole ehkä ihan yhtä smart kuin smart, mutta kuitenkin means business. Näytät aikuiselta. Sinulla on työpaikka ja elämä. Paidassasi on siis kaulus (jos olet mies). Paidan päällä voi olla neule tai neuletakki, jopa rento irtotakki alasta riippuen. Teepaidan sijasta käytät poolopaitaa ts. pikeepaitaa. Housut ovat puuvillaa, kesällä ehkä pellavaa: chinot, tummansiniset farkut, vakosametit tai molskit. Kengät ovat ruskeaa nahkaa tai siistit tennarit – ei juoksukengät. Et urheilisi näissä vaatteissa. Vaatteissasi ei ole ihmisten naamoja tai nimiä.  Mutta sanomattakin on selvää, että pukeutumisesi voi vaihdella työpaikasta ja ammatistasi riippuen. Jos olet töissä Roviolla, vaatteissasi voi olla vaikka vihaisia piirroslintuja. Jos olet arkkitehti, olet ilmeisesti pakotettu pukeutumaan mustaan.

Naisilla on vastaavat puuvillahousut tai noin polvipituinen mekko tai hame, siisti paita kauluksella tai ilman, kengät yleensä korottomat. Ei leveitä kukkamekkoja ellet ole taidealalla.

Smart casual (v.) ja Business casual naisella. Kuva Trendspotter.net

Business casualin spektriä miehillä. Kuva: connecteam.com

Oma suositukseni (miehelle):
nappikauluspaita
villaneule tai neuletakki
chinot
desert bootsit

Smart casual

Smart casual on joustava koodi, ja voi tarkoittaa mitä vain business casualista bleiseriin ja solmioon (jos se tarkoittaa sinulle ja tilaisuudelle kasuaalia). Kieliopillisesti sanaparin pääsana on jälkimmäinen, casual, ja smart on vain sen tarkennus. Mutta jos sinä tai alasi tai muut ihmiset tai ylipäänsä jokin ympäristössäsi on fiksua, silloin pääpaino olkoon sanalla ’smart’. Koska miksi ei? Kun kerran puetaan vaatteet päälle, sen voi samalla vaivalla tehdä fiksusti.

Smart casual: Kauluspaita, jonka päällä on joko siisti villainen neule, neuletakki tai rento irtotakki esimerkiksi puuvillaa, ohutta kampavillaa tai tweediä. Housut kuin business casual (ks. yllä) tai suorat housut eli prässätyt villakangashousut – flanelli on hyvä. Harvemmin solmiota, ellei vaikka neulesolmio. Rannekello voi olla vähän näyttävämpi, vaikkapa kronografi.

Smart casual voi tarkoittaa tätä….

…tai tätä. Kuvat Charles Tyrwhitt

Naisilla kotelomekko tai -hame ja sukkahousut tai siistit suorat housut ja siisti paita, mahdollisesti rento jakku. Kengissä voi olla vähän korkoa.

 

Very hillitty, very smart.  Kuva: Debut

Smart casual irtotakkeja: puuvillaa rakenteettomana eli ilman toppauksia ja tukia.

Suositus:
rakenteeton irtotakki
sininen (nappi)kauluspaita
vaaleat chinot
mokkachukkabootsit, ruskeat broguet tai chelsea bootsit

Casual shoes: desert boot (v.), chukka boot.

Arkipuku, Informal (Business dress)

Kyllä, arkipuku on paitsi asia, myös muodollinen pukukoodi – ja niistä epämuodollisin (siitäpä englannin kielinen nimi).  Arkipuku on puku, jota käytetään päiväsaikaan sellaisilla aloilla, joilla käytetään pukua arkisin; tai kun halutaan pukeutua edustavasti  päiväsaikaan, mutta tilaisuus ei kuitenkaan ole hienot juhlat.

Pukukoodi Business dress on käytännössä usein arkipuku sovellettuna sinun työpaikallesi. Joillain aloilla se on iskevä voimaunivormu, mutta mitä vähemmän ollaan tekemisissä lakien ja finanssien kanssa, sitä kasuaalimpi se tapaa olla.

Joka tapauksessa tässä pukukoodissa on liikkumavaraa. Puku voi tilaisuudesta/ammatista riippuen olla tummansininen tai -harmaa, tai sitten vaaleampisävyinen tai vaikka ruskea. Pukukankaassa saattaa olla kuviointia (ruutua, raitaa), kesällä kyseeseen voi tulla puuvilla- tai pellavapuku. Alasta, ammatista ja persoonasta riippuen paidassa voi olla hillitysti väriä ja kuviota. Kengät ovat konservatiivisimmilla aloilla usein mustia, mutta nykyään yhä useammin ruskeaa nahkaa, etenkin päivätilaisuudessa. (Perinteisesti klo 18 jälkeen käytetään vain mustia kenkiä, mutta tämä etiketti on ehkä hieman vanhentunut.) Taskuliinassa voi olla väriä. Puvun kanssa käytettävä rannekello alkaa olla heti pienempi ja hillitympi.

Daniel Craig, sininen paita ja toppaukseton vaalea arkipuku – jossa on kuitenkin hauskana yksityiskohtana juhlavat pystykäänteet. Kuva: Omega

Bleiseri ja suorat housut käyvät arkipuvun korvikkeesta, jos ainoa pukusi on epäonnekkaasti musta. (Pukuhan tarkoittaa asukokonaisuutta, johon kuuluvat samasta kankaasta tehdyt takki ja housu. Eri kankaasta tehdyt takki ja housut ovat sitä epämuodollisempia.)

Naisille jakkupuku, jakku ja siistit housut, kotelomekko tai kotelohame ja siisti paita, arvokas neule, sukkahousut, avokkaat tai maltillisesti korolliset kengät. Värit ovat etupäässä hillityt ja vaatteet peittävät – etenkin jos ollaan töissä.

Tämä on hauskin ja luovin pukeutumisen aste, joka mahdollistaa itsensä toteuttamisen ja parhaalta näyttämisen. Tärkeintä on muistaa, ettei yllä ole asukokonaisuus nimeltä tumma puku (ks. alla). Tämänkin takia ainoaksi puvuksi ei kannata ostaa mustaa vaan tummansininen (tai tummanharmaa): parhaimmillaan tummansininen toimii niin arkipukuna kuin juhlapukunakin.

Vinkkinä: Tv-sarja Mad Men on puettu pitkälti mitä erilaisimpiin arkipukuihin. Ne vaihtelevat graafikoiden epämuodollisista ruskeista asuista ja neulesolmioista Don Draperin bisnesunivormumaisuuteen ja Roger Sterlingin kaksirivisiin pomopukuihin.

Erilaisia arkipukuja 1960-luvulta

Suositus: Keskiharmaa, keskisininen tai tummanruskea puku
Vaaleansininen paita raitaa tai ruutua
Silkkisolmio, yksivärinen tai hillittyä raita- tai pallokuviota
Ruskeat tai mustat oxford-kengät

”Juhlava asu”

Tämä on nykyään yhä yleisempi epävirallinen pukukoodi – kutsussa halutaan muistuttaa ihmisiä pukeutumaan juhlaa varten, mutta siirretään vapaus ja vastuu pukukoodin tulkinnasta heille. Hyvä puoli on se, ettei sinua nyt voida syyttää etikettivirheestä. Huono puoli on, että puolet ihmisistä murehtii kuitenkin, onko ali- tai ylipukeutunut. Jos päälläsi on jotain parempaa kuin mitä käytät normitiistaisin, et luultavasti ole alipukeutunut: liikutaan siis spektrillä smart casualarkipuku. Ylipukeutumisen vaara on pieni, sellaista olisi ehkä korkeintaan tumma puku (ks. alla). Olennaista on muistaa, että olet tullut juhlistamaan jotakuta tai jotakin.  Loppu on omaa tulkintaasi.

Suositus: Kysy juhlien isännältä/emännältä, mitä tämä laittaa ylleen ja ota siitä suuntima.

Solmioita rennosta muodollisempaan. Vasemmalla neulesolmio, kolmantena villasolmio, oikealla täysmusta hautajaissolmio. Solmion oikea leveys riippuu omasta ja takkisi leveydestä eikä muodista.

Black tie, Tuxedo, Smokki

Smokki on herrasmiesten huvitteluasu, joka on asukokonaisuutena kyllä muodollisesti koostettu, vaikkei virallisuusasteeltaan olekaan niin korkealla kuin voisi luulla. Tämä on sen verran harvinainen pukukoodi, että vinkkaan vain lukemaan tarkemmin: Black tie guide. Jos et halua vuokrata tai ostaa smokkia, tai jos pukukoodi on ”Black tie optional”, hyvä korvike on tumma puku (ks. alla) mutta vaihda solmioksi esimerkiksi tummansininen tai muu konservatiivinen. Ellei ylläsi ole smokkia, tarkoitus ei ole jäljitellä smokkia, joten en suosittelisi mustaa rusettia. Perinteisesti smokin kanssa ei käytetä rannekelloa, mutta hei, tämä on huvitteluasu ja Bondkin tekee sitä.

Paul Newman on huvitellut smokissa aamuun asti. Venetsia, 1963

Naisella pikkumusta tai vastaava asu kuin tummassa puvussa (ks. alla). Tai miksei vaikka Le Smoking?

Audreylla yllä edustava naistenasu smokkigalaan.

Shaketti, Morning dress

Shaketteja näkee harvoin, mutta se on päiväjuhlapuku, siinä missä smokkiin pukeudutaan ainoastaan iltaisin klo 18.00 jälkeen. Shaketista lisää esim. täältä.

Tumma puku

Tämä on juhlavin pukukoodi, mitä nykyään yleensä pääsee käyttämään. Asukoodina ”tumma puku” ei tarkoita pukua, jonka väri on tumma.  Tumma puku tarkoittaa miehillä seuraavaa asua:

musta, tummansininen tai tummanharmaa puku
täysvalkoinen paita ranskalaisin kalvosimin
hopeinen tai hopeanharmaa solmio
mustat oxfordkengät

Tumma puku. Kuva Herrainpukimo/Ari Peuhu

Yleisin tapa venyttää tätä pukukoodia on sisällyttää kankaisiin tekstuuria tai käyttää muunväristä solmiota kuin hopeista. Tämä on yleistä eikä paha moka, kunhan solmio on kuitenkin huomiota herättämätön, kuten tummansininen. Rannekelloa ei käytetä, ellei se ole hillitty pukukello. Kalvosinnapit saavat olla juhlan arvoiset.

Naisella on joko yksiosainen tai kaksiosainen juhlava iltapuku tai juhlava housupuku. Iltapuku voi olla nilkkaan ulottuva tai tapauskohtaisesti lyhyempikin. Naisella tämä(kin) pukukoodi on toisin sanoen huomattavasti vapaampi kuin miehillä: puvun ei tarvitse olla väriltäänkään tumma.

Hautajaispuku on käytännössä tumma puku, mutta solmio on nyt – ja vain nyt – täysmusta.

Suositus: Laivaston- tai yönsininen puku
valkoinen pellavataskuliina
mustat cap toe -oxfordit

Ruskea derby: Business casual – Arkipuku (Herring)

Musta oxford: Arkipuku – Tumma puku (Church’s)

Juhlapuku, White tie

Arkikielessä ”juhlapuku” saattaa esiintyä esimerkiksi hääkutsussa ja tarkoittaa tällöin jotakin tumman puvun ja arkipuvun väliltä. Muodollisesti ja tarkkaan ottaen ”juhlapuku” tarkoittaa kuitenkin frakkia. Tämä pukukoodi on ihmiskunnan juhlien lakipiste ja non plus ultra. Jos olet saanut kutsun frakkijuhliin, suosittelen vuokraamaan, lainaamaan tai ostamaan frakin. Tämä on harvinaista herkkua, ja elämässä on hyvä olla huippuja – kirjoitan frakkikokemuksistanikin tarkemmin Vuodessa herrasmiehenä.
Tumma puku käy kuitenkin korvikkeesta – Suomessa myös kansallispuku, mutta tällöin pariskunnan tulisi käyttää molempien sellaista. Frakin kanssa ei käytetä rannekelloa.

Naisella
täyspitkä yksiosainen iltapuku. Täyspitkä tarkoittaa, että vain kengän kärjet näkyvät helman alta, ei siis nilkkaa. Täysblingblingi koruissa. Käsilaukku pieni ja olkaimeton. Naisilla iltapuku tarjoaa mahdollisuuden varastaa koko show kotiin, mutta punaisen maton gaalojen ulkopuolella tyylikkäintä saattaa kuitenkin olla jättää päähuomio jollekin tai jollekulle toiselle.

Olavi Paavolaisen ikoninen frakkiportretti. Väinö Kunnas, 1928.

Toivottavasti pääset näillä ohjeilla eteenpäin!

Mainokset

Wienin kevät ja muita kuulumisia

Kirjoitetaanpa pitkästä aikaa vähän kuulumisia.

Toissavuotisesta Venetsian-matkasta oppineena pidimme tänä keväänä taas vaimon kanssa kahdenkeskisen loman. Se suuntautui tälläkin kertaa kulttuurikaupunkiin, jossa en ole aiemmin ollut – nyt Wieniin. Wienillähän oli vähän mummomainen maine silloin meidän nuoruudessamme, eikä moni interreilaaja tainnut paljon juna-asemaa enempää kauniista kaupungista nähdä. Nyt kai sitten olimme tarpeeksi mummompia siitä nauttimaan.

Kävimme muun muassa kaupungin pääsiäismarkkinoilla, Hofburgin ja Schönbrunnin palatseissa, tivolissa ja tietysti konsertissa.

Upeita koristemunia, mutta ei näitä uskaltanut kotiin asti kantaa.

Bella gerant alii, tu felix Austria nube. Schönbrunnin linna oli luonnossa yllättävän koruton. Ihan näyttäviä valokuvia siitä silti sai.

Tivoli by night vanhasta Riesenradin maailmanpyörästä nähtynä.

Pariselfie Musikvereinin ikkunasta. Taustalla on Kaarlenkirkko yövalaistuksessa Habsburgien mahtia kuvanneine Herkuleksen pylväineen. Illan repertuaarissa oli Brahmsia, Mozartia ja Lisztia.

Kunsthistorische Museum on nähtävyys jo rakennuksenakin. Lisäksi se tarjoaa ehkä maailman parhaan Brueghel-kokoelman, jossa alla näpsäisy Metsästäjistä lumessa. Luonnossa tässä oli yllättävän hieno värimaailma.

Kuriositeettina Itävallan suuri kirjailija Stefan Zweig on saanut antaa nimensä – kotitekstiilikaupalle? Joku Zweig-tuntija kertokoon, onko siinä mitään järkeä, mutta hienoa että nimi elää näinkin. Vieressä näkyy yksi kaupungin tyylikkäistä puukarmisista putiikin näyteikkunoista, nyt kengäntekijän.

*

Tästä aasinsiltana takaisin Suomeen ja Ryttylään, jossa kävin maaliskuun lopussa Kaksintaistelu-parisuhdetapahtumassa luennoimassa siitä, mitä olen parisuhteesta oppinut. Kiva tilaisuus ja hieno yleisö.

Luentojeni välissä piipahdin viereisellä Riihimäellä. Siellä törmäsin lautapelikauppaan, ja minulla kun on tämä peliharrastus, menin heti sisään. Löysin tuliaisiksi kolmivuotiaalle pojalleni uuden ritaripelin.

Poika on nimittäin löytänyt ritarileikit. Tämähän ei haittaa, kuten viime kirjastani voisi päätellä. Kanarialta löytyneessä kilvessäkin on vanha ritariaatteen tunnus fleur de lis.

*

En ole lopettanut kaikkia herrasmiesvuoden harrastuksiani. Rugbya kroppa ei ikävä kyllä enää kestä (aloittakaapa nuorempana hieno laji!), ratsastusta ei lompakko, mutta olen yhä esimerkiksi toiminut vapaaehtoistyössä arkiystävänä. Eräänä lauantaisena iltapäivänä hain ensi kertaa myös lippaat.

Otin tyttäreni mukaan ja järjestimme kilpailun, saavatko he omaan Yhteisvastuulippaaseensa kerättyä enemmän kuin minä. Tytöt seisoivat toisella puolella ostoskatua ja minä toisella. Lopputulos ei yllättänyt ketään. Saimme yhdessä kuitenkin kivan pienen potin lasten ja nuorten kouluttamiseen.

Hyväntekeväisyys opettaa, ettemme elä vain itseämme varten. Se, että tekee jotain muille vailla vastapalvelusta, vahvistaa myös käsitystä itsestäsi epäitsekkäänä ihmisenä. Aristoteles esitti jo aikoinaan, että – parafreesaan – me ikään kuin katsomme, miten toimimme, ja muodostamme omakuvamme sen perusteella. On vaikea pitää itseään kovin pitkään laiskana, kun käy kolme kertaa viikossa kuntosalilla rehkimässä. Sama pätee itsekeskeisyyteen.

*

Lopuksi voi todeta sen verran, että olen jo pitkällä seuraavassa romaanissani. Se perustuu tv-sarjakonseptiin, jota hahmottelimme Tarina-akatemian poikien kanssa jo pari vuotta sitten. Konsepti kävi korkeissakin tahoissa keräämässä nyökkäyksiä, mutta epookkina juuttui kuitenkin tuotannon kalleuteen, joten päätin kirjoittaa aiheen pohjalta romaanin. Se on ollut taas kivaa tauon jälkeen.

Mitä kirjailija muistaa omasta tuotannostaan vuosien takaa

Viime vuonna oli kulunut kymmenen vuotta ensimmäisen kirjani ilmestymisestä. Mietin jo syksyllä, josko olisi aika kirjoittaa jonkinlaista katsausta taaksepäin. Meni kevääseen.

Tämä blogaus ei ole hiottu valmis artikkeli, kunhan ajattelen ääneen. Ehkä tämä kiinnostaa. Ainakin tämä on itselleni talteen.

*

Kirjailijat sanovat usein, etteivät lue omia kirjojaan. Se tuntuu ehkä… jonkinlaiselta epäluottamuslauseelta: eikö se pidä omasta tuotannostaan. Siitä tuskin on useinkaan kyse.

Ensinnä, siinä vaiheessa kun kirja on valmis, siihen on läpeensä kyllästynyt. Siitä tietää, että kirja on valmis. Kun sitä ei jaksa, ei pysty, ei kestä enää käydä läpi uudestaan. Se tekee fyysisesti pahaa. Lauseita on jo tuijottanut niin monta kertaa, ettei se enää vie muualle kuin hulluuteen. Muutokset alkavat tässä vaiheessa olla jo myöhäisiä muutenkin tai sitten hätäisiä viime hetken lipsumisia linjasta.

Kun kirjan valmistumisesta on kulunut riittävästi aikaa, vuosia, se alkaa tulla taas uudeksi, oudoksi. Pikkuhiljaa sisältöä alkaa unohtaa. Joidenkin henkilöiden nimiä, jos ne eivät olleet tärkeitä (nimet, ei henkilöt – henkilöt unohtaa viimeisten joukossa). Pieniä kohtauksia. Ajan myötä suurempiakin, kokonaisia lukuja, osioita. Kun sitä lukee, jos uskaltaa, huomaa usein positiivisia yllätyksiä: koska on unohtanut sen, minkä silloin tiesi. Nyt sen oppii itseltään. Minä kirjoitin tämän? Mutta monesti ei uskalla lukea, koska pelkää näkevänsä virheitä, lapsuksia tai niitä pahimpia, yleistyksiä tai valehtelua. Ja muutenkin: se oli yksi vaihe elämässä. Nyt on toinen vaihe. Kun aikaa menee tarpeeksi, edellistäkin vaihetta voi alkaa taas katsoa hyväksyvin silmin. Näin on kulttuurihistoriassa, yksilön historiassa ja kirjoissa.

Olen ensimmäisten teosteni kohdalla siinä tilanteessa, että ne ovat alkaneet häipyä muistista. Ahneet ja viattomat tuli 2008, novellikokoelma, Kaikki on sanottu tuli 2011. Muistaisin varmaan ulkoa jokaisen Ahneiden novellin pääidean, jos jäisin oikein miettimään. Mistä siinä oli kyse. Mikä idea tuli mistäkin, mihin olin tyytyväinen, mikä vaati töitä. Työtä vaatineet kohdat muistaa paremmin. Ne kohtaukset, jotka ovat vain virranneet, näyttävät nyt vieraan kirjoittamalta. Kanavoinnilta.

Olen lukemalla lukenut vain muutamia novelleja sen jälkeen – Pajunkissoja, kun se meni ylioppilaskokeeseen, niitä muita joita on käännetty, Kauriiden taivas kai viimeksi. Se on novelli, jonka ensimmäisen version kirjoitin syksyllä 2002. Se on ensi vuonna täysi-ikäinen. Se lähti Mishiman pienoisromaanista Kunnia on katkera juoma. Ja kouluampujista.

*

Kun rupesin kirjoittamaan romaaneja, tein sen novellien pohjalta. Novellissa on kaikki jo. Siitä laajentaa sitten romaaniksi. Tai ihan ensin on lause, ja se syntyy runoudesta, runoutta lukemalla ja kirjoittamalla. Jätin runojen kirjoittamisen kun aloin kirjoittaa novelleja ja novellit kun romaaneja.

Kaikki on sanottu oli palmikko. Siinä on kolme pitkää novellia, pienoisromaania, kolmen sisaruksen tarinat, jotka kirjoitin erikseen erillisiin tiedostoihin. Loppuun asti jännitin, toimiihan se yhdessä, kun tarinat palmikoi yhteen. Muistan vieläkin helpotuksen, kun luin käsikirjoitusta ensi kertaa läpi kokonaisuutena ja tajusin että se toimii. Se toimii. Ei mennyt kaikki hukkaan. Ja että: onko romaani näin taipuisa? On…

Kirjoitin Sanottua nautinnolla, tarinan kertomisesta ja romaanin maailman luomisesta nauttien. Se oli innostusta. Tajusin silloin, että haluan tehdä tätä, haluan kirjoittaa.  Mitä kaikkea romaanissa voi tehdä? Siinä on sellaista kuulasta kerronnan luonnollisuutta, viattomuutta, joka oli mahdollista vain kerran. Nyt jos lukisin sen, ehkä miettisin lyhentämistä, en tiedä. Mutta joka luvussa on ehkä muutos… Kuten novellissa. Ehkä luvut ovat siis perusteltuja kaikki.

Joka tapauksessa silloin jokainen kirjoitettu sivu oli riemuvoitto, ei koska se oli vaikeaa, vaan koska se oli helppoa. Sittemmin olen miettinyt pidäkkeellisemmin, kuinka paljon tarvitaan, mitä tarvitaan. Ihmisten jännekin on ehtinyt lyhentyä vuodesta 2011. Joskus vielä luen Sanotun. Sitten kun en enää muista, sitten kun se yllättää.

Työhuoneeni oli silloin kellariloukku Pohjoisella Hesperiankadulla. Huvitti nähdä Martti Ahtisaari kadulla menossa kotiinsa, kun olin tullut ulos kellariloukustani ja kirjoittanut hänet juuri henkilöksi Afganistaniin. Hermostutti nousta metroportaita Kampin metroasemalle, kun oli ollut loukussa kirjoittamassa syrjäytyneistä päihderiippuvaisista.

*

Kun pidin julkkareita Totuuteen naisista 2013, muistan selittäneeni sen eroa edelliseen siihen tapaan, että KOSissa kokeilin, mitä kaikkea romaanissa voi tehdä, Totuudessa haluan näyttää, miten se tehdään. Kirjailijalla on oltava luottamusta kykyihinsä. Totuus oli paljon hallitumpi, aristoteelisempi paketti. Suunnittelin sille rakenteen etukäteen, taas kuin yhtä isoa novellia, samaa novellin rakennetta.  Se on kurimus rakenteeltaan. Syöveri viettää yhä vahvempaan virtaukseen, nopeammille kierroksille.

Totuus perustui tositapahtumaan Amerikasta: kolmiodraama, paha poika ja kaksi tyttöä, jotka tätä tavoittelivat ja lopulta kävivät toisia vastaan.  Mietin ensin tarinan kertomista melko niukasti vain tytön näkökulmasta, novellimaisesti taas, mutta kunnianhimo lähti käyntiin. Isän näkökulma tuli siitä, että minulla oli tässä vaiheessa kaksi tytärtä. Ensi kertaa tuli kuolevaisuus mieleen.

Toisena tuli muovi. Muovista se lähti laajenemaan tapahtumaketjusta romaaniksi, muovista ja Jonathan Haidtin teoriasta maailmankuvista, joissa toisessa tehdään luontoa parempaa ja toisessa tyydytään siihen, mikä toimii. Siinä on romaanin rakennuspalikat, muovi ja villa. Se yhdistettynä teinikolmiodraamauutiseen, johon törmäsin netissä joutilaasti surffaillessa. Niistä Totuus lähti.

En tiedä kuinka näkyvää lukijalle oli Totuuden kertojaratkaisut. Teini-Roosa kerrotaan elokuvakamerakerronnalla, isä Tapio eläytymisesityksellä. Roosan kertoja on silti Roosa: hän ei kerro mitään, mihin Roosa ei kiinnittäisi huomiota. Hän ei kerro miltä kaverit näyttävät tai miltä röökipaikka näyttää, koska se on hänelle itsestäänselvää. Hän kertoo, että kaverilla on uusi vaate, se on uutta, sen hän sanoisi. Joku lukija sanoi, että kertojahan on lopulta sama. Tavallaan, ainakin 50-prosenttisesti sama,  se on isän ja lapsen samankaltaisuus.

Totuuden ensimmäinen luku muuten oli vaikein, se meni aivan uusiksi. Olen siitä ylpeä, sen juonellisesta helminauhasta. Siinä on biljardipeli, jonka pallot kopsahtavat toisiin ja laittavat toisensa liikkeelle: läntti lattialla, kahvakuula, riita, sohva, yösaapumiset jne. Kaikki tapahtuu salavihkaa, ikään kuin vihreän veran alla. Tällaiset muistan. Muita kohtauksia on alkanut häipyä muistista jo.

*

Perkeleen kirjoittamista kaipaan, ja se on hullua  koska se oli kaikkein painavin romaanini. Aloitin sen samassa kellariloukussa, jossa kirjoitin Totuuden, kellariloukku numero kaksi jo siis, tämä kakkonen oli Kasarmikadulla. Lopetin sen Tapiolassa oikeassa työhuoneessa, jossa on ikkunat ja kaikki. Se lähti siis maan alta ja nousi valoon. Se on Perkeleen rakennekin.  Binge and purge.

Oikeastaan sen pohdinnat olivat suoraa jatkoa Totuuden loppumonologille. Tässäkö kaikki? Ei se voi olla kaikki.

Minulla on paljon kauniita muistoja Perkeleen kirjoittamisen vuosista. Pyöräilin Perkkaalla kesällä tapahtumapaikkoja etsien. Kävin Sellon leffateatterissa katsomassa dokumentin Kurt Cobainista: se avasi oman nuoruuteni pysäyttävällä tavalla, olin äkkiä suoraan siellä Espoonlahdessa unettomina öinä 90-luvun puolivälissä. Kävin keikoilla, festareillakin. Luin kirjoja kuolemisesta, Jumalasta ja Nikki Sixxistä. Etsin esimerkiksi lokaatiota hotellikohtaukselle Los Angelesiin. Nikki Sixx oli poikana hylättynä Sunset Towerissa yksin kun äiti sekoili, Iggy Pop hyppi huoneensa ikkunasta sen uima-altaaseen. Ja kas, Sunset Tower sijaitsee Sunset Bulevardilla, juuri siinä missä bändi on voinut keikkansa vetää. Palaset loksahtivat paikoilleen. Serendipiteetti tai jokin poeettinen kohtalo, sellaista oli paljon Ilmoittauduin silloin Sunset Towerin postituslistalle ja saan sieltä vieläkin pari kertaa vuodessa uutiskirjeen. Hymyilyttää aina kun meilaavat, tulee hyvä mieli. Jos joskus matkustan Los Angelesiin, haluan yöpyä Sunset Towerissa.

Se oli pieni kohta kirjasta, tällaisia on sata. Dashwood Manor esimerkiksi on Halsway Manor. Siellä oli oikeasti villihevosia.

Perkele vain lähti hevistä, rockista prismana. Siihen meni 38 vuotta elämää, pakkomiellettä ymmärtää ihmistä ja kulttuuria. Mikä on ihmistä ja mikä vain hänen kulttuuriaan, tätä aikaa ja paikkaa, ehkä erikoista sellaista eikä kestävää? Erityislaadulle on tavallisesti sokea. Kalakaan ei ymmärrä, mitä tämä ”vesi” on.

Perkele lähti hahmoista siinä missä Totuus juonesta.  Sitten tulivat kohtaukset: mitä kohtauksia tarvitaan, mitä halutaan. Linja oli, mutta pysäkit piti rakentaa. Luuranko oli, jokunen kylkiluukin, mutta lihasta vain käsityksiä. Perkele on epäkeskoinen, tarkoituksella, riskillä, ehkä liian suurella riskillä. Mutta kun eräs lukija sanoi, että juuri siinä vaiheessa kun päähenkilö sanoi Dashwood Manorissa olleensa kyllästynyt näihin jätkiin, juuri siinä vaiheessa hänkin tajusi olevansa itse jo kyllästynyt näihin jätkiin, se oli parhaita mahdollisia palautteita, että olin onnistunut.

Muuten. Siitä luvusta puuttui vielä kliimaksi, tuntui että jotain puuttuu, mutta en ensin tajunnut miksi.  Kirjoitin sen luvun toiseen versioon suudelman, suuren yrityksen, joka oli ollut tuloillaan ja joka meni. Se oli pyramidin huippu. Sitten luin John Yorken Into the Woodsin narratiiviset teoriat midpointista, tarinan keskipisteestä. Nappasin Perkeleen hyllystä ja katsoin kirjan keskikohdan. Se on juuri se suudelma. Kirjoittaminen voi olla käsittämättömän palkitsevaa.

Ja kamalaa. Sen hahmon tappaminen oli vaikeinta mitä olen joutunut kirjoittamaan. Oli alusta asti selvää, että näin käy. Mutta kun tulin siihen lukuun, tuntui etten saa henkeä. Sitä kesti monta päivää. Ikävöin häntä yhä. Ehkä eniten kaikista hahmoistani.

Outoa, että kaipaan Perkeleen kirjoittamista, sillä se oli raskas kaksivuotinen. Liian paljon kirjoittamista liian nopeasti, 2011 – 2015, liian vähän muuta. Olin sen jälkeen syksyllä varmaan patologisessa tilassa. Kun Perkele upposi aalloitta, jätin kirjallisuuden maailman ja aloin tehdä sitä mitä haluan. Silloin se oli pelata lautapelejä. Henkku Kaikki on sanotussa sanoi niin – kirjoitin sen noin 2010. ”Oikeastaan haluaisin pelata.” Se oli minulla sisällä vuosikaudet.  Anna-Leena Härkönen sanoi psykiatrilleen, että oikeasti haluaisin vain nukkua. Tämä oli vastannut, että nuku sitten. Mikä estää. Härkönen oli nukkunut päivät pääksytysten. Minä aloin pelata.

Kirjoitin sentään Pyhän ruoan, se oli asiatekstinä riittävän kaukana romaaneista.  Ja sitten sain kaiken sanottua ruoasta. Todella. Loppu olisi toistamista, joten en ole kauheasti jatkanut aiheesta. En tykkää toistaa itseäni. Ja sitten tuli Vuosi herrasmiehenä ja siitä tuli seuraava fokus.

Perkele miettii romaanina niitä asioita, jotka sitten johtivat Vuoteen herrasmiehenä. Perkeleen nimi on oikea sen sisällölle, mutta en ole varma oliko se oikea nimi yleisölle. ”Tuuli kulkee missä tahtoo”. Se kilpaili ”Perkeleen” kanssa.

*

Olen kertonut näiden kirjoittamisesta paljon koherentimmin luennoilla, joita olen pitänyt kirjoittamisen opiskeiljoille Kriittisessä korkeakoulussa. ”Making of.” Ehkä näistä olisi voinut kertoa muuallakin. Mutta se vaatii aikaa. Elämänkokemuksissa menee helposti viisi, kymmenen vuotta, ennen kuin ne käsittää niin että niistä voi kirjoittaa. Näkee kaaren, mihin asiat johtivat, riittävän etäältä. Ehkä kirjoista puhumisessakin on sama.

Luentoja tradenomeille ja kirjailijoille

Mainitsenpa lyhyesti muutamia loppuvuoden kuulumisia. Kävin viime kuun puolella Vantaan Laureassa pitämässä tradenominopiskelijoille luennon otsikolla Pukeutuminen ja käytös ammatillista viestiä tehostamassa.  Minulla oli puheessa pari pääpointtia: miten pukeutuminen ja käytös kuvaavat niin kutsumaani ”salaseuralakia” (et tiedä, mitä et tiedä), ja se positiivinen takaisinkytkentäkierre, josta kirjassakin puhutaan: kun kunnioittaa itseä ja muita, saa heiltä kunnioitusta, joten on helpompi kunnioittaa heitä ja niin edelleen.  Mottona oli Chesterfieldiä: ”Voit olla maailman arvokkain timantti, mutta jos et ole hiottu, kukaan ei saa tietää sitä.”

Nuorille puhuessa on tärkeää olla nukuttamatta heitä, joten pidin särmikkään luennon, joka oli saanut kuulemma monet ajattelemaan omia tapojaan uusiksi. Olipa kirjaakin kuulemma lainattu opiston kirjastosta.

Kysymyksiä ja keskustelua olisi riittänyt pitemmäksin aikaa, mutta siirryin luennon jälkeen vielä opiston kirjaston puolelle, jossa minua haastateltiin paitsi herrasmieskirjasta, myös Tarina-akatemiasta ja tarinallistamisesta – kuulijoina nyt markkinoinnin opiskelijoita. Kaikin puolin mukava päivä Tikkurilassa. Nuoriso on hienoa, koska heistä voi tulla vielä vaikka mitä.

Vähän samaa, mutta eri: Viime viikolla minut oli kutsuttu Espoon Kirjailijoiden kirjallisuusillalliselle puhumaan pöytätavoista. Ensin kuitenkin laitoimme yhdessä ruokaa, tässä tapauksessa makeita ja suolapaloja, kuten savulohitäytteisiä ruissipsejä:

Puhuin ruoan päälle sitten herrasmieskirjastani ja siitä, mitä olen ymmärtänyt pöytätapojen ja etiketin filosofiasta. Niissä on järkeä ja hiljaista tietoa, ja niiden tarkoitus on (oli?) helpottaa, ei hankaloittaa. Nykyäänkin, kun hallitsee tavat, niistä ei tarvitse murehtia ja voi keskittyä olennaiseen – yhdessäoloon ja toisiin ihmisiin.

Minulla on ensi vuodelle sovittu jo liuta puhujankeikkoja näistä asioista eri puolille maata – mikä on muuten oikein mukavaa. Lisäksi kuvasimme tänään ensimmäisen osan bisnestarinankerronnan videokurssista, joka tulee Editalta ensi vuonna. Siitäkin lisää toiste. Taisin toivottaa hyviä jouluja jo edellisessä blogauksessa, joten onnea nyt myös uudelle vuodelle 2019!

Vuosi herrasmiehenä optioitu elokuvaksi

Takana on vuosi kaikenlaisia suunnitelmia ja neuvotteluja Vuosi herrasmiehenä -kirjan muuttamisesta liikkuvan kuvan muotoon. Ideoita ja toimijoita on ollut mukavan kirjava joukko. Kaikki on johtanut siihen, että kirjan elokuvaamisoikeudet on nyt myyty. Jos kaikki käy hyvin, kirjasta tulee siis fiktiivinen elokuva.


Vuosi herrasmiehenä on muuten hyvä lahjakirja, vaikka itse sanonkin.

Kaunista ja rauhallista joulua itse kullekin!

”Herrasmiesvinkit” romanttiselle risteilylomalle

Kuinka kohdella omaa naista maailman tärkeimpänä henkilönä? Annoin Tallink Siljalle haastattelun, jossa kerroin vinkkejä tällaista romanttista risteilyä varten.  Tarja Sinervon kirjoittama juttu löytyy nyt Tallink Siljan sivuilta osoitteesta:

https://www.tallinksilja.fi/helmet-silja-resort-herrasmiesmatka

Silja Serenaden promenadilla pitkästä aikaa. Etenkin lukiovuosina täällä tuli käytyä.

Teille esiintymään tai kouluttamaan?

Olen kokenut esiintyjä ja opettaja, formaalilta koulutukseltanikin aikuisopettaja. Opettajantöiden lisäksi olen kautta urani tehnyt paljon esiintymiskeikkoja, joissa kerron kirjoistani ja kaikesta kirjailijantyöhön kuuluvasta.  Tarina-akatemiaan liityttyäni 2016 olen luennoinut ja kouluttanut yrityksiä ja yhteisöjä tarinankerrontaan ja sen käyttöön mm. viestinnässä ja markkinoinnissa. Tämän lisäksi Vuosi herrasmiehenä -kirjan jälkeen minua on konsultoitu ja pyydetty puhumaan etiketistä, käytöstavoista ja pukeutumisesta – ja myös vaikka siitäkin, mitä olen oppinut toimivasta parisuhteesta.

Teen esiintymisiä mielelläni, joten lähetä reippaasti meiliä ja kysy paikalle osoitteesta: konstigblog @ gmail.com

Ystävällisesti,

Joonas

Joonas Konstig. Kuva Veikko Somerpuro / WSOY

 

Keskustelua Jordan Petersonista perjantaina Yle Puheella

Tänä perjantaina 27.4. klo 15.00 – 16.00 keskustelemme Tuomas Karemon kanssa psykologi Jordan Petersonin ajattelusta Kulttuuricocktailissa, Yle Puheella. Tervetuloa kuulolle – Petersonista näyttäisi viimeistään 12 Rules for Life – kirjansa myötä tulleen aikamme hittiajattelija.

Edit: Keskustelun voi kuunnella täällä.

Lähdeluettelo Vuosi herrasmiehenä -kirjaan

Sain äskettäin kuulla kirjan innostuneelta lukijalta, kuinka pettynyt hän oli kirjan loppuun päästyään huomatessaan, ettei siellä ollut lähdeluetteloa. Kirjaankin lähdeluettelon siis nyt tähän. Ohessa aiheipiireittäin lueteltuna kirjassa mainittuja teoksia, tai teoksia, jotka ovat vaikuttaneet kirjaan nimeltä mainitsemattakin tai ovat muuten vain suositeltavia aiheesta kiinnostuneille. Lista ei yritä olla mitenkään tyhjentävä. Lukuvinkkejä otetaan mielellään vastaan. Olen joitain lihavoinut niitä mainostaakseni taikka kursivoiduin merkinnöin varustanut.

Etonin poikien maastojuoksukilpailua. Kuva Philip Masonin ao. kirjasta.

KULTTUURIHISTORIA
(kronologisesti, ei aakkosin – lopussa yleisesityksiä)

Platon: Valtio
Cicero: Velvollisuuksista
Marcus Aurelius: Itselleni
Rolandin laulu. Ranskan kansalliseepos saattaa olla väkivaltaisin lukemani kirja.
Von Eschenbach, Wolfram: Parsifal
Chaucer, Geoffrey: Canterburyn tarinat
de Pizan, Christine: – The Selected Writings of Christine de Pizan. A Norton Critical Edition.  –  Book of the City of Ladies
Malory, Thomas: Le Morte d’Arthur (suom. Pyöreän pöydän ritarit, Karisto)
Huizinga, Johan : Keskiajan syksy.
Kaeuper, Richard. Medieval Chivalry.
Arvostetun keskiajantutkijan synteesi ritariajasta.
Erasmus Rotterdamilainen: – The Education of a Christian Prince – Handbook on Good Manners for Children
Castiglione, Baldesar: Hovimies
Saviolo, Vincentio: A Gentleman’s Guide to Duelling. (Of Honour and Honourable Quarrels).
Gracian, Baltasar: Maallisen viisauden käsikirja
Defoe, Daniel: The Compleat English Gentleman.
Tikanoja, Tuomas:The Honnête Homme and the Art of Pleasing. Politeness and Sociability in French Thought 1660-1700.
Lord Chesterfield: Letters
Knigge, Adolf Freiherr: Über den Umgang mit Menschen (löytyy engl. The Practical Philosophy of Social Life) 
Keskisarja, Teemu: Hulttio.
Mannerheim, C.G.E.: Muistelmat.
Cannadine, David: Ian Fleming and the Realities of Escapism. Teoksessa In Churchill’s Shadow. Confronting the Past in Modern Britain.
Heath, Joseph & Potter, Andrew: The Rebel Sell

Elias, Norbert: Tapojen historia. Klassinen esitys sivistymisestä itsekontrollin lisääntymisenä, jonka käsittely ei valitettavasti mahtunut kirjaan.
Ferguson, Niall: Sivilisaatio. Me ja muut
Newell, Waller R.: – What is a Man? 3000 Years of Wisdom on the Art of Manly Virtue. Laaja valikoima tekstejä miehisistä hyveistä läpi historian. – The Code of Man. 
Castronovo, David: – The English Gentleman. Images and Ideals in Literature and Society. 1987 – The American Gentleman. Social Prestige and the Modern Literary Mind. Kielitaidon rajani näkyvät kyllä näissä valinnoissa. Opiskelkaa kieliä, ihmiset.
Mason, Philip: The English Gentleman. The Rise and Fall of an Ideal. 1993 Paras näistä kolmesta homonyymisestä kirjasta. Kulkee kulttuurihistorian läpi eikä rajoitu Englantiin.
Raven, Simon: The English Gentleman. An Essay in Attitudes.
Visser, Margaret. The Rituals of Dinner. The Origins, Evolution, Eccentricities and Meaning of Table Manners.

KAUNOKIRJALLISUUTTA
D’Aurevilly, Jules Barbey: Dandyismista ja Beau Brummelista. Esseetä dandyismista
Austen, Jane: – Ylpeys ja ennakkoluulo. – Viisasteleva sydän
Dickens, Charles: Suuria odotuksia
Fleming, Ian: Casino Royale
Hughes, Thomas: Tom Brownin kouluvuodet. Klassinen poikakirja sisäoppilaitoksesta ja rugbysta.
Ishiguro, Kazuo: Pitkän päivän ilta. Kirjassa tämä katsotaan elokuvaversiona
Klinge, Matti: – Anarkisti kravatti kaulassa. – Hyppikää ilosta. — Pinaatti ja Saint-Simon. – Palmyran raunioilla. Elämäkerran keskimmäinen osa, ja sitten julkaistuja päiväkirjoja, tuoreimmasta päästä.
Lee, Harper: Kuin surmaisi satakielen. Atticus Finchin hahmo on parhaita tuntemiani kirjallisia herrasmiesmalleja. Hänen tarkempi esittelynsä ei kuitenkaan kirjaani mahtunut.
Shakespeare, William: Romeo ja Julia

PUKEUTUMINEN

Antongiavanni, Nicolas: The Suit
Blackman, Cally: One Hundred Years of Menswear
Flusser, Alan: Dressing the Man
Hollander, Anne: Sex and Suits. The Evolution of Modern Dress.
Jackson, Carole: Color for Men
Niipola, Jani: Vapaa tyyli
Raivio, Ville: Klassikko
Roetzel, Bernhard: Täydellinen herrasmies
Saukkola, Mirva: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää pukeutumisesta
Vass, Laszlo & Molnar, Magda: Handmade Shoes for Men

TAVAT

Asserate, Asfa-Wossen: Sivistynyt käytös. Ks. täältä esittely tästä mainiosta teoksesta.
”Brummel et co.”: Hieno mies. Humoristinenkin käytösopas 1920-luvulta.
Bridges, John: – How to be a Gentleman. – As a Gentleman Would Say.
Elmgren-Heinonen, Tuomi: Käytöksen kultainen kirja. WSOY, 1956. Tämä on se legendaarinen järkäle, joka opettaa siinä sivussa arkkitehtuuria yms.
Lassila, Sirkka: Uusi käytöksen kultainen kirja. Hyvät tavat – luonteva käytös. WSOY 1998. Tuoreempi klassikko. Joku väitti minulle äskettäin, että tätä olisi myyty eri painoksina vuosien läpi satatuhatta kappaletta.
Martin, Judith: I Think, Therefore I Thank
Karumo, Veikko : Miehen etikettikirja. 1965.
Kämäräinen, Eija: Hyvä käytös, hyvät tavat. Käytöksen kultainen kirja. WSOY, 2005.
Saukkola, Mirva: Etiketti
Valonen, Helena: Liike-elämän tavat. Ajatus, 2000.

MUUT

Baden-Powell, Robert: Scouting for Boys. A Handbook for Instruction in Good Citizenship. Alkuperäinen vuoden 1908, joka synnytti partioliikkeen spontaanisti ympäri maailmaa. Se on täynnä poikamaisen jännittävää seikkailua yhtä lailla kuin klassista kasvatusta jaloon luonteeseen. Hieno kirja, josta Partioliike voi olla ylpeä nykyäänkin.
Brooks, David: The Road to Character. Amerikkalaiskolumnistin katsaus luonteeseen ja rousseaulaisen vs. kantilaisen ihmiskäsityksen eroihin esimerkkielämien valossa.
Burns, David: Feeling Good. Kognitiivisen psykoterapian moderni populaari klassikko.
Dalrymple, Theodore: Life at the Bottom. The Worldview that Makes the Underclass.
Debrett’s Guide for the Modern Gentleman
Demarais, Ann & White, Valerie: First Impressions. What You Don’t Know About How Others See You.
Gilmore, David. D.: Manhood in the Making. Cultural Concepts of Masculinity. Antropologin moderni klassikko, tutkielma miehuudesta läpi maailman.
Kurki, Leena: Kasva vapaaksi. Matka jesuiittojen kasvatusajatteluun
Macintyre, Alisdair: Hyveiden jäljillä
Suomen Sotilas – Mannerheim. Teemalehti, kevät 2017.
Mckay, Brett & Kate: – The Art of Manliness. Classic Skills and Manners for the Modern Man. Tämä sisältää sen Ben Franklinin hyveohjelman. – Manvotionals. Timeless Wisdom and Advice on Living the 7 Manly Virtues.
Ortega y Gasset, José: Ajatuksia tekniikasta. Sisältää osin lainaamani analyysin gentlemanista vrt. esim. espanjalaiseen hidalgoon.
Paulaharju, Jyri & Sinerma, Martti: Kunnia kestävän palkka. Kadettikunta 1921–1996.
Tong, Alfred: The Gentleman’s Handbook.
Williams, Tony & McKittrick, John: Rugby Skills, Tactics and Rules
Yamamoto, Tsunetomo: Hagakuren – Samurain tie

”Hevosenostomatkalla Ranskassa” – kuva ym. Mannerheim-teemalehdestä.

NETTISIVUJA
The Art of Manliness  Netin paras lähde miehille, jotka haluavat kehittää itseään 
The Distilled Man
Gentleman’s Gazette
Keikari Foorumeineen, luonnollisesti
Real Men Real Style

Lisäksi liikkuvista kuvista kirjassa mainitaan ainakin erinomainen tv-sarja The Crown (kausi 1, toinen on meillä juuri menossa).

On ilo kertoa, että kirjasta on juuri otettu kolmas painos.