Raportti espoolaisen päiväkotiruokailun eturintamasta

Uutisiinkin pääsi kertomus espoolaisen päiväkoti Petunian ruokahuollosta. Oma keittäjä sai kenkää, ja nyt sielläkin syödään muualta raijattua laitosruokaa. Kirsi Louhelainen siteeraa Espoon kaupunkia ja tekee omat johtopäätöksensä:

”Kyse ei ole rahasta eikä laadusta, vaan periaatteesta.”

Päiväkodeissamme ei siis viranomaisnäkökulmasta ole tarkoituskaan tuottaa palveluja tehokkaasti, eli tuhlaamatta, ja varsinkaan ei ole tarkoitus syöttää lapsille laadukasta ruokaa. Epäilemättä periaate ekstrapoloituu myös hoidon laatuun, ympäristön terveellisyyteen ja muutamiin muihin periaatteille kumartaviin pikkuseikkoihin.

Tämä kuulosti tutulta.

Tässä on oma raporttini päiväkotiruokailun tilanteesta. Se perustuu perheeni kokemuksiin silloisessa päiväkodissa (ei nykyisessä). Päiväkoti sijaitsi Espoossa, mutta olen häveliäisyyssyistä muuttanut paikantamista helpottavat erisnimet.

Taustaksi yhden kappaleen verran: Meillä ei kotona syödä margariineja. Margariinit ovat rehuteollisuuden sivutuotteena syntyneestä sekundaöljystä tehtyjä synteettisiä, moninaisin kemiallisin prosessein tislattuja ja deodorisoituja ruoan korvikkeita, jotka vitaminoidaan ja värjätään siksi, että ne muistuttaisivat ruokaa. Mutta lukijan ei tarvitse uskoa tätä lukiessaan kertomukseni – hän voi vapaasti pitää minua vaikkapa voinsyöjänä eettisin perustein, vähän niin kuin vegetaristit tai muslimit nekin korvaavat joitain ruoka-aineita toisilla. Lapseni eivät suinkaan kuolisi margariiniin. Kyseessä on tietysti hyvin pieni asia: yksi rasvarasia vain vaihtuu toiseen samannäköiseen. Mutta paljastui, että Espoolle asia onkin elämää suurempi.

*

Tyttäreni aloittivat N:n päiväkodissa tammikuussa 2012. Kysyin jossain vaiheessa hoidon alkupuolta päiväkodin hoitajilta Janikalta ja Marilta (nimet muutettu), sopiiko, jos tuon päiväkotiin omalla kustannuksellani voita, jota tytärteni leiville levitettäisiin. Päiväkoti kun tarjosi ainoastaan kasvirasvamargariinia. He kehottivat kysymään lupaa Sundströmiltä (nimi muutettu), joka vastaa päiväkodin ruokahuollosta: heillä itsellään ei olisi mitään sitä vastaan, että he voitelisivat vain tytärteni leivät eri pakkauksesta.

Soitin Sundströmille, ja hän sanoi, että omia ruokia sai tuoda kunhan ne vain mahtuisivat päiväkodin jääkaappiin. Vein siis päiväkotiin pienen paketin luomuvoita. Kysyin myös mahdollisuutta tuoda omaa maitoa rasvattoman maidon sijasta, ja päivähoitajat myöntyivät.

17. helmikuuta vaimoni toi kuitenkin takaisin edellisenä päivänä päiväkotiin viemäni maidon: hoitajat kieltäytyivät ottamasta sitä vastaan. Soitin päiväkodin johtajalle Minna Hakkaraiselle (nimi muutettu) ja ihmettelin tilannetta. Hakkaraisen mukaan Sundströmillä ei ole oikeutta sallia voin tuomista, vaan asiaa olisi pitänyt kysyä häneltä. Keskustelumme päätteeksi hän hyväksyi, että tuon voita, mutta ei maitoa. Tämä sopi minulle. Voi siis jäi.

Voipaketti loppui huhtikuun puolivälissä. Kun vaimoni vei päiväkotiin uuden paketin, hoitajat kieltäytyivät ottamasta sitä vastaan. Vaimoni ihmetteli tätä: olimmehan saaneet luvan päiväkodin johtajalta (tässä käsityksessä todella olimme) ja että hoitajat voisivat varmistaa asian tältä, jos he eivät uskoneet hänen sanaansa.

Seuraavana päivänä hoitajat kertoivat keskustelleensa asiasta johtajan kanssa. Heidän mukaansa oli kuulemma sallittu nykyisen voipaketin käyttäminen loppuun, mutta ei enää uuden paketin tuomista.

Päivähoitajat sanoivat, etteivät he voineet asialle mitään, koska he vain noudattivat määräyksiä: asian selvittämistä tulisi jatkaa Minna Hakkaraisen kanssa, ei heidän.

Hakkaraisen toimisto ei sijainnut täällä, vaan toisella päiväkodilla. Seuraavat kaksi viikkoa koetin tavoittaa Minna Hakkaraista päivittäin puhelimitse. Hän ei vastannut. Meilasin myös kerran. Tuli toukokuu. Sain yhteyden häneen lopulta 7.5. Hakkarainen kertoi tarkistaneensa asian, ja määräykset kieltävät voin viemisen päivähoitoon hygieniariskinä. Siteeraan sanatarkasti: ”Matkalla kylmäketju voi katketa ynnä muuta ynnä muuta.”

Hakkarainen sanoi, ettei hän voinut asialle mitään, koska hän vain noudattaa määräyksiä. Jos haluaisin jatkaa asian selvittämistä, minun tulisi ottaa yhteyttä isompiin tahoihin kuin hän, Espoon varhaiskasvatuksen johtajaan Titta Tossavaiseen.

Meilasin Titta Tossavaiselle asiani. Meilissä kerroin tilanteen ja pahoittelin, että näin pieni asia oli kohtuuttomasti vammauttanut perheen ja päiväkodin suhdetta. Kysyin, onko kylmäketju vai jokin muu todellakin syy voikiellolle ja mitä voisin asialle tehdä. Jos kylmäketju on syy, kelpaako, jos kuljetan voipaketin kylmälaukussa viiden minuutin kävelymatkan lähimmältä kaupalta päiväkodille.

18.5. Titta Tossavainen vastasi siirtäneensä asian eteenpäin Espoo Cateringin johtajalle Tarja Huusko-Pelkkalalle.

Kun kesäkuuhun mennessä vastausta ei kuulunut, koetin tavoittaa Huusko-Pelkkalaa puhelimitse. Sain yhteyden häneen 7. kesäkuuta.

Huusko-Pelkkala kertoi puhelimessa selvittäneensä asiaa meilini saatuaan. Tilanne lasteni päiväkoti N:n kohdalla kuulemma oli, että sen keittiö ei ole Espoon Cateringin hallinnassa eikä vastuulla. Henkilökunta säilöö läheisestä koulusta toimitetut ruoat päiväkodin omassa jääkaapissa, ei Espoon Cateringin hallinnoimassa jääkaapissa. Huusko-Pelkkalan mielestä vastuu on siis tässä tapauksessa päivähoidon, ei heidän. Hän viittasi Maa- ja metsätalousministeriön asetukseen 1367/2011 §4, joka koskee elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniaa.

Ruotsinkielisen päivähoidon puolella oli Huusko-Pelkkalan mukaan tehty päätös sallia vanhemmille eväiden tuominen lapsilleen; suomenkielisellä puolella ei kategorista periaatepäätöstä ole. Tässä tapauksessa päätösvastuu ei siis ollut Cateringillä. Päiväkodin johtajan (tässä tapauksessa Minna Hakkaraisen) olisi siis tehtävä itse valintansa siitä, ottaako päiväkoti asiakkaalta vastaan voita tarjottavaksi tämän lapsille.

Lasteni hoitokautta N:n päiväkodissa oli jäljellä neljä päivää.

*

Tällaiset kertomukset on helppo sivuuttaa jonkinlaisina ensimaailman ongelmina. Mutta viesti, joka silloin välitetään, on vastenmielinen: että vanhempien ei pitäisi tehdä parastaan lastensa puolesta tai että heillä ei ole edes oikeutta siihen. Kyllä on, ja velvollisuus.

Lapset kirjaimellisesti rakentuvat siitä ruoasta, jota heille syötetään. Tämän järjen mukaan heidän pitäisi saada parempaa ruokaa kuin meidän täysikasvuisten. Käytännössä heille syötetään halpaa vehnä-sokeri-bulkkia, joka täyttää mahan. Avainsana on halpa. Vaikka halpa ei ihan joka ikinen kerta tarkoita huonoa, huono on kuitenkin yleensä halpaa. Käytännössä kun puhutaan siitä, että lasten ruokailu pitäisi hoitaa halvemmalla, tarkoitetaan: lapset pitäisi ruokkia huonommin.

Vielä vaikeampaa hyväksyä on se, että vanhemmat eivät voi tälle mitään. Edes omalla vaivalla ja kustannuksellaan. Vanhemmilla ei ole sananvaltaa siihen, mitä heidän lapsilleen syötetään. Periaatteet kun määrää Espoo. Ei kukaan mies tai nainen, joka kantaisi vastuuta, perustelisi kantojaan tai ylipäänsä piittaisi asiakassuhteista, vaan ”Espoo”, jossa totellaan käskyjä totellaan käskyjä totellaan käskyjä totellaan käskyjä totellaan käskyjä totellaan käskyjä…

*

Edellä kuvatun päiväkoti N:n toiminta-ajatus pohjautuu sen nettisivujen mukaan Espoon kaupungin arvoihin. Espoon kaupungin arvoista ensimmäinen on asukas- ja asiakaslähtöisyys:

Asukas- ja asiakaslähtöisyydellä tarkoitamme asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden arvostamista kaikessa toiminnassa. Asukas- ja asiakaslähtöisyys koskee niin asukkaille ja muille asiakkaille annettavia palveluja kuin organisaation sisäisiäkin palveluja. Se merkitsee myös asukkaiden ja asiakkaiden antamien tietojen tai heiltä saadun palautteen huomioon ottamista palvelujen ja muun toiminnan kehittämisessä.

Espoo Catering ilmoittaa arvoikseen:

Halu palvella

Halu kehittyä

Halu saavuttaa ja ylittää tavoitteet

Halu tehdä yhteistyötä

Edit 1/2015. Postaus on vuodelta 2012, tätä seuraavista päiväkodeista minulla on ollut hyviä kokemuksia.

Advertisements

10 kommenttia artikkeliin ”Raportti espoolaisen päiväkotiruokailun eturintamasta

  1. Kurjaa luettavaa. Tunnistan tuosta yhtä ja toista. Olen itse vienyt lapsia eri päiväkoteihin eri vuosikymmenillä. 70- luvulla laittoi keittäjä erinomaista kasvisruokaa vartavasten poikaani sekä yhtä Steiner-oppista päiväkotisetää varten ja moni muu tahtoi syödä sitä ruokaa koska se oli parempaa kuin mitä muut saivat.Tämä oli sentään 1976 ja näin edistyksellistä toimintaa oli Solnan kunnassa Ruotsin puolella.
    Toisen kerran vein lasta päiväkotiin 90-luvulla ja silloinkin toimi kasvissyöjyys ongelmitta. Vasta kun koulussa tuputettiin lapselle väkisin maitoa ruokajuomaksi ja kotoa kiellettiin, oltiin sukset ristissä ruoka-asiassa. Maitoa siis juotiin aivan kuin kyseessä olisi ollut käsky korkeammalta tasolta jota toteltiin. Eräänä päivänä poika tuli kotiin ja kertoi lopettavansa kasvissyöjyyden joka oli sosiaalisesti hankalaa – ei suora lainaus. Ei muuta kuin opettelemaan ruoanlaitto uudestaan.

    • Niin, tässähän on vähän sellainen perustavanlaatuinen kysymys, että missä määrin valtio ja missä määrin vanhemmat itse saavat päättää lasten ruokkimisesta. Tässä tapauksessa päiväkodin henkilökunta päätyi ilmeisesti siihen, että kieltämällä rasvarasian he ovat parempia työssään lasten hoitajina.

  2. Muistuu mieleen lukioaikani, kun kunta päätti tarjota jatkossa vain margariinia näkkileivän päälle. Kun vaatimalla vaadin saada jatkossakin voita leivälle, sain sitä jotenkin tiskin alta mutta sain kuitenkin. Silloin tärkeintä oli minulle maistuvuus, ja sitä kautta kouluruokailun monipuolisuus ja terveellisyys – syömättä jättäminen ei olisi kovin terveellistä ainakaan.

    Kertomasi voitarina nyky-Espoosta vie ajatukset myös laajempiin sfääreihin. Ensimmäinen ajatus: ei kiitos kuntaliitoksia pk-seudulle. Jo tämä Espoo on monessa asiassa liian iso kokonaisuus yrittää hallita ja moni asia päätetään liian byrokraattisesti kaukana sieltä, missä päätöksellä on vaikutuksensa. Tuo kaikki yhden voipaketin takia kuvaa aika hyvin sitä, miten asioita voidaan tehdä hankalasti ja hukata niin kuntalaisten kuin kaupungin työntekijöidenkin aikaa täysin turhaan. Pitää voida luottaa siihen, että asiat voidaan hoitaa ihan hyvin paikallisestikin ja puuttua asioihin vain jos homma ei toimi. Suomalaisen koulujärjestelmän yhtenä vahvuutenahan pidetään juuri sitä, että opettajalla on varsin suuri vapaus opettaa parhaaksi katsomillaan menetelmillä ja uskon, että sama toimii monella muullakin alalla, kunhan ammatti-ihmisten annetaan tehdä työnsä rauhassa. (Harkitsen kuntaliitoksia uudestaan, jos on hyvät perusteet uskoa, että se voitaisiin toteuttaa luomatta entistä enemmän byrokratiaa.)

  3. Ja sama roskan syöttäminen jatkuu koulussa. Kouluruuan hinta per nuppi on niin alhainen, ettei sillä saa terveellistä ja ravitsevaa ruokaa. Etenkään sillä rahalla ei saa proteiineja. Kouluruuan tasoerot ovat isot – tosin puhun tässä vain tamperelaisesta näkökulmata, kahden eri-ikäisen koululaisen ruokailuja seuranneena. Huonoimmillaan kinder-perunoita (sisällä siis sellainen ruttoinen musta pala) ja 2 kpl kalapuikkoja. Ja näkkileipää. Tuoretta leipää ovat lapseni saaneet vain yhdessä koulussa kuudesta.

    • Niin, tärkkelys ja sokeri ovat halpoja raaka-aineita. Proteiini on kallista. Luonnollinen rasva (eläin-, maito-) on kaloreihin nähden edullista, sisältää tärkeitä rasvaliukoisia vitamiineja ja tekee ruoista herkullisia, mutta ei ikävä kyllä sovi tähän vähärasvaisen ruokavalion ihmiskokeeseen, jota meillä on viime vuosikymmenet suoritettu.

      • Kiitos mielenkiintoisesta vilkaisusta taas yhteen byrokratian kukkaseen :/
        Tässä kommentissasi on mielestäni nykyisen laitosruokailun ydin: vaikka tiedetään, että terveellisintä olisi syöttää mahdollisimman paljon kasviksia ja mahdollisimman monipuolista, käsittelemätöntä ruokaa, syötetään eineksiä, perunaa ja puhdistettua viljaa. Peruna on hieno raaka-aine, mutta ei ainoana raaka-aineena. Tässä linkki ruotsinkielisen Ylen artikkeliin Petuniasta: http://svenska.yle.fi/artikel/2012/10/12/dagvardschef-kallar-blogg-inlagg-logn Vaikka virallisesti kannanotto sanoikin, että laatu ei ole heikentynyt, mm. eräs vanhempi toteaa että juurikin vihannekset ovat ensimmäisenä kadonneet ruoasta.

        Päiväkodin ruokakustannukset ovat kymmenisen prosenttia hoitokuluista. Prosentin lisäykselläkin tehtäisiin ihmeitä. Samoin sillä, että annettaisiin ihmisten tehdä ruoka pieteetillä niissä päiväkodeissa joissa se on mahdollista suunniteltujen jättikeskuskeittiöiden sijaan.

  4. Jatkan vielä rasvoista, joita lapset tarvitsevat kasvuunsa. Eikö olekin omituista, että maidon tai voin hyvä, luonnollinen rasva on kovin vaarallista, niin että pikkulapsillekin juotetaan rasvatonta maitoa (!), mutta mainittujen leivitettyjen kalapuikkojen tai kananuggettien ja muiden valmiseinesten transrasvoja syötetään lapsille surutta?

    • Niinpä. THL:n kannan mukaanhan transrasvoilla ei ole väliä. Varmaan/Toivottavasti tämäkin muuttuu, kun Puska lopulta jää eläkkeelle. Hänhän on syöttänyt suomalaisille valtavat määrät transrasvoja margariineissa, joten asiaa ei ymmärrettävästi haluta nostaa esille.

  5. Olen täysin samaa mieltä pk ruoasta kanssasi. Työskentelen lähihoitajana päiväkodissa ja tekee suorastaan pahaa tarjota esim. rasvatonta maitoa lapsille (jossa ei ole ymmärtääkseni juuri mitään alkuperäisestä maidosta jäljellä, jopa väriä kuulemma lisätään, että olisi valkoisempaa harmaan sijasta) ja eineslihapullia jauheperunamuussilla höystettynä. Monen työntekijät, jotka syövät pk:n ruokaa saavat vatsavaivoja siitä, mutta kuitenkin lomalla ja kotona ruokaillessa vatsan toiminta on normaalia syötyään ”nimeltään” samoja ruokia, mutta itsevalmistettuja.
    Meillä saa tuoda omat rasvat ja maidot, mutta harva vanhempi niitä tuo. Vanhempien valinta on myös veden juonti maidon sijaan.
    Oman lapseni juo koulussa vain vettä ja kotona rasvaisempaa maitoa, muuhun en myöskään pysty itse vaikuttamaan.
    Olen miettinyt monesti miten päiväkoti ja kouluruokailuun voisi vaikuttaa. Kansalaisaktivismi ei valitettavasti kuulu vahvuuksiini. Toivottavasti näillä mielipidekirjoituksilla olisi jonkinlainen vaikutus päätöksentekijöihin. Epäilen. Money talks!

Kommentointi on suljettu.