Jo jonkin aikaa olen odotellut, milloin erinäisistä asiakas- ja jäsenkyselyistä katoavat kohdan Sukupuoli kohdalta vaihtoehdot Mies/Nainen. On ollut pitkään selvää, ettei moinen kahtiajaottelu enää kauan vetele nykymaailmassa. Nyt kuluneella viikolla huomasin sitten kahdessa eri kyselyssä lisätyn kolmannen sukupuolen ”muu”.
Jätin sitten näihin kyselyihin vastaamatta. Suositan jättämään väliin kyselyt, jotka tällä tavalla vaivihkaa muokkaavat maailmankuvaasi uusvasemmistolaiseksi. (Jos et tiennyt sen olevan uusvasemmistolaista ideologiaa, voisinko vaihtaa paikkoja kanssasi?)*
Olennaista on ymmärtää, ettei edistyneistö ole koskaan tyytyväinen. Sen ”edistys” ei lopu koskaan. Se jatkaa ihmisen uudelleenrakentamista niin pitkään kuin sen annetaan. Se ei kunnioita niitä, jotka antavat sille periksi ja tekevät mitä se tahtoo. Päinvastoin. Jos pelkäät edistyneistöä, se haistaa pelkosi. Se syö sinut. (Sillä ei ole oikeasti hampaita, se vain murisee, mutta ei hampaattomassakaan kidassa ole mukavaa louskua.)
Nämä asiat tuodaan niin vaivihkaa, ettet huomaakaan, kuinka sinua muokataan ihmisenä uusiksi. Itse asiassa olet tyytyväinen ja yhtäkkiä sinäkin halveksut niitä ihmisiä, jotka sitä vastustavat. So it goes.
Toinen tärkeä asia ymmärtää: Edistyneistö ei itsekään tiedä, mitä he haluavat tulevaisuudessa. Jos 90-luvun edistyneistölle olisi kerrottu, mitä he sukupolvea myöhemmin haluavat ja mitä pitävät itsestäänselvänä, he olisivat nauraneet ja syyttäneet vainoharhaiseksi. Mitä ”edistys” seuraavaksi tarkoittaa, sitä ei ole vielä keksitty, mutta kohta se keksitään. Edistyneistölauma tekee mitä johtajattomat laumat tekevät: määrätietoiset lampaat lauman reunoilla alkavat uumoilla, mihin suuntaan lauma on seuraavaksi liikkumassa. He kiiruhtavat sinne ensimmäisenä ja alkavat sieltä huutokisan: tulkaa tänne! Se edistynyt märehtijä, jonka huutoa sitten kuunnellaan, vaikuttaa johtajalta, vaikka hän oli vain sattunut ensimmäiseksi.
Koulutetut kiltit tytöt ja pojat seuraavat sitten laumaa, kuten koulutetut tytöt ja pojat aina tekevät. He oppivat oikeat mielipiteet. 2010-luvulla siihen kuuluu kromosomifasismin vastainen taistelu. Ei sitä kai tällä nimellä kutsuta. Nimitys kromosomifasismi oli yritys sarkasmiin. Totta puhuen olen turhan masentunut huvittaakseni tällä itseänikään. Nämä märehtijät eivät sääli lapsia ja nuoria, jotka joutuvat tulevaisuudessa vielä kaiken muun lisäksi keksimään itselleen sukupuolenkin. Mikä määrä inhimillistä kärsimystä siitäkin tarpeettomasti seuraa.
Edistyneistö ”vapauttaa” ”sorrettuja” ihmisiä kromosomeistakin ja rientää eteenpäin keksimään uusia sortoja, joista ihmisiä ”vapauttaa”. Uusia sortoja ja vapauksia löytyy jatkuvasti lisää kuin kolikoita sohvatyynyjen alta. Näin edistyneistö työllistää itsensä. Näin tehdään itsestäänselvyyksistä aina yhä uusia poliittisia kiistakappaleita, luodaan ongelmia tyhjästä ja balkanisoidaan yhteiskuntaa yhä pienemmiksi pirstaleiksi, jotka saadaan taistelemaan toisiaan vastaan ”etujensa” ja ”oikeuksiensa” ja ”vaatimustensa” nimissä. Ja katso, nyt et voi enää vastata yhteen asiakaskyselyyn osallistumatta sen projektiin. Onko sinulla ongelmia uuden sukupuoliluvun kanssa? Miksi? Haluatko keskustella? Miksi vastustat edistystä? Miksi vihaat? Miksi muuten puhut kromosomeista? Etkö ole vielä oppinut, mistä tulee puhua ja miten?
Kolmas tärkeä asia ymmärtää: edistyneistö ei pitkään suvaitse itselleen vastakkaisia mielipiteitä. Termi suvaitsevaisto on ironinen. Kun se on riittävän varma vahvuudestaan, se alkaa määkiä hiljaiseksi vastakkaiset mielipiteet. Sinun kromosomifasismisi täytyy jäädä 90-luvun biologiankirjoihin. Ne halutaan kirjoittaa uusiksi.
Tree of Knowledge is not that of Life, kirjoitti Byron. Poliittinen naiivius olisi suurenmoinen selviytymiskeino. Se turvaisi minunkin toimeentuloani ja suojelisi paljolta ahdistukselta siitä, että nykyaika ajautuu yhä syvemmälle edistyksen nimissä keksittyyn typeryyteen, ja siltä ahdistukselta, joka minut valtaa, kun näen järkevien ihmisten pelkurimaisesti vaikenevan. Tämä tuhoaa uskoani ihmisyyteen. Tiedän monia järkeviä ihmisiä, jotka yksityisesti nauravat tai manaavat tätäkin hullutusta, mutta ovat julkisesti peloissaan hiljaa. Heidän pitäisi lakata kuvittelemasta, ettei tälläkään ole merkitystä. Suun aukaiseminen on vielä kaksin verroin vaikeampaa tulevaisuudessa.
Yksityisen elämän piiri kapenee, kun yhä enemmän siitä valloitetaan ”edistykselle”. Pidän kiinni oikeudesta, että saisin edes yksityis- ja perhe-elämässäni pitää omat mielipiteeni ja elämäntapani. Ja viimeinen olennainen asia ymmärtää tulee tässä: Edistyneistö vastustaa sitä, että pääset pakoon heidän mielipiteitään edes pieneen yksityiseen kodin piiriisi. Edistyneistö haluaa päästä sanelemaan sinun ajatuksesi. Se on sen tavoite.
Prosessi ei lopu koskaan. Edistyneistön vaatimukset eivät tule koskaan loppumaan, eikä ole rajaa sille, miten järjettömiksi ne voivat muodostua. Kun se tehdään salamitaktiikkana pikkuhiljaa, muutosta ei moni edes huomaa. Pelottavinta on, että allekirjoittamalla, eli suostumalla mukaan tähän muu sukupuoli -pelleilyyn, alat vaivihkaa uskoa itsekin siihen, että se on normaalia. Järkevät ihmiset ovat sitten edistyneet taas vähän tyhmemmiksi. Sinä olet allekirjoittanut tämän muutoksen, joten onhan sen oltava oikein. (Pelottavia esimerkkejä haluaville kirjasuosituksena Robert Cialdini, Influence.)
Jos kyselyjen tekijät pelkäävät, että usea ihminen jättää tällaisen seikan takia vastaamatta kyselyyn, heidän pitää vähentyneiden vastausprosenttien ja tuottojen takia jättää pois kyselyistään tämä muu sukupuoli -leikki. Tyhmyyden tyranniaa vastaan voi ainakin harjoittaa arkipäivän vastarintaa jättämällä vastaamatta kyselyihin, jossa tarjotaan muuta sukupuolta. Se antaa piskuisen vallan tunteen läikähdyksen vastarintataistelijalle. Ja ennen kaikkea se suojelee hänen selkärankaansa. Tyhmyys vallitsee, kun järkevät ihmiset eivät tee mitään.
***************
*) Uusvasemmistolaista ideologiaa ei Suomessa tunneta tarpeeksi edes sen tunnistamiseksi. Se korvasi vanhaa vasemmistolaisuutta Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa 70-luvulla ja Suomessa vasta vuosituhannen taitteessa. Se kutsuu itseään usein edistykseksi, ja onnistuu näin naamioitumaan ei-poliittiseksi. Aiheesta lisää kirjassa Mitä mieltä Suomessa saa olla.
Niin, kyllä tuo kohta MUU, tai vaatimus sellaisen ruudun poliittisesta pakkosijoituksesta arkiseen lomakkeeseen on myös symboli siitä kuinka noin 2-3 prosenttia väestöstämme, eli poliittisesti fanaattiseen relativismiin ja subjektioikeuteen aktivoitunut falangi, muokkaa jo arkitodellisuutemme meille todellisille ”muille” oudoksi elää.
Ja mitä me teemme, juuri niin kuin sanoit, emme mitään, koska pelkäämme sanan valtaa. Sitä että meidät määritetellään edistyksellisyyden vastaisilla määreillä. Ja siten ulos yhteiskunnasta.
Viime kesän unelmatori-lynkkausorgioiden jälkeen en ole hämmästynyt enää mistään.
Kyykkyasennossa voitonvarmuuttaan julistava naispolitikko: Nollatoleranssiii!!!! Me olemme enemmistöööö! ja taustalla hurraava pääkaupunkilaisista koottu hyvien ihmisten armeija. Tajusin että se oli sitten siinä. Kansa, keskiluokka ja media tulee nielemään tämän ja kaiken muunkin, mitä tuolta suunnalta on koskaan tulossa. Kyse ei ole lauman koosta vaan äänestä, sen laadusta ja kielipeleistä johon on jo totuttu, esim. 70-luvulla.
Meillehän aikanaan koulussa opetettiin että Venäjällä 1917 vallan otti ja vallankumouksen teki nälkää näkevä venäläinen kansa. Myöhemmin saimme tietää että vallan kaappasi pieni bolsevikkien ja ammattivallankumouksellisten vähemmistö, jolla oli maassa vain noin 5-7 prosentin kannatus.
Koska me näköjään totumme mihin tahansa ja otamme se-nyt-vaan-on-tätä-päivää -perusteella vastaan mitä tahansa, kenenkään ei tarvitse kaapata valtaa, me itse suorastaan lapioimme kaiken sen ojaan, mitä olemme ennen pitäneet luonnollisena maailmanjärjestyksenä.
Mutta katsotaan minne vielä ehditään. Entä jos en ole mies, nainen enkä muu? Millä perusteella minun pitäisi valita vain! noista kolmesta vaihtoehdosta. Muille määrittelemätön itsensämäärittelevä subjekti voisi olla hyvä. Mutta entä heidän oikeutensa kirkolliseen vihkimiseen tai adoptioon?
Kyllä kävelevät ongelmakoneet keksivät lisää ongelmatiikkaa, jotka ovat aina suuria oikeudenmukaisuuskysymyksiä. Päätänkin siis tämänkin vihapuheen = klassisen konservatiivisen taantumuksellisen hourailun, tähän.
Edistyksen edistyessä jäämme odottamaan, mitkä muut sukupuolet vielä keksitäänkään. Ei se pitkään pysy ”muuna” – niille keksitään nimet. Lauma aavistelee jo mihin suuntaan niitä lähteä etsimään.
Tulevaisuudessa tästä hölmöläisten hommasta tulee sosiaalipsykologiankirjoihin vielä klassinen tapausesimerkki pluralistisesta ignoranssista: kun kukaan ei tiedä mitä tehdä, kaikki vain katselevat toisista mallia ja jäljittelevät heitä. ”Ahaa, sukupuolia on nyt neljä, selvä… ahaa, siis sittenkin viisi, näinhän se on hyvä…”
Tämä ihmistyyppi on tietysti sitä samaa ihmistyyppiä, jotka toisina maailmanaikoina ylistivät mielenosoituksessaan vaikkapa viisivuotistavoitteiden ylittämistä tai juutalaisvapaata Saksaa. Aatteet vaihtuvat, lauma on ikuinen, kuten Kris Liedes sanoo.