Ettei eksyisi

Kun on viimeistelemässä kirjaa, ei halua lukea mitään, mikä voisi viime metreillä sotkea omaa tyyliä. Uusien vaikutteiden aika ei ole nyt. Parempi lukea jotain aivan vastakkaista sille, mitä kirjoittaa.

Asiateksti on hyvä valinta. Taustatyötä voi tehdä loppumetreille asti. Olen lukenut jo pinon mitä erinäisimpiä kirjoja, ja pari on vielä jäljelläkin, mutta tämähän on salaista.

Proosaa voi lukea ja kannattaakin, koska lukemansa pohjalta voi saada ideoita, joita voi soveltaa omiin tarpeisiin. Kunhan valitsee jotain riittävän vastakkaista sille, mitä kirjoittaa, sekä tyyliltään että sisällöltään. Vaikka jotain riittävän vanhaa ja ulkomaista.

Tai sitten vaikka Cormac McCarthyn Blood Meridianin tuoretta suomennosta. 1800-luvun puolivälin villiin länteen sijoittuva, veren vuodattamisen moninaisista mahdollisuuksista kertova western, joka on kirjoitettu omalakisella päälausetyylillä, on riittävän kaukana kodista ollakseen sekoittamatta minua.

En ole vielä lopussa, joten ei sisällöstä sen enempää. Oikeastaan halusinkin nostaa esille pinnan. Veren ääriin on tyylikäs kirja, ja siinä on parhaita takakansia, joita muistan kuunaan nähneeni.  Ostan itselleni oman kappaleen kun kirjaston laina-aika päättyy, ja siitä osakunnia kuuluu kannen tekijälle Mika Tuomiselle. Iso peukku, katsokaa nyt tuota:

Mainokset