Suomen Kuvalehden artikkelin Media hädässä (23/13) mukaan Helsingin Sanomien levikki on laskenut nopeammin kuin muiden sanomalehtien. ”Liian moni ilmoittaa peruutuksen syyksi tyytymättömyyden sisältöön. Tässä on avoimen itsetutkiskelun paikka”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Soini.
Joten hyvä Hesari, annan yhden lukijan panoksen itsetutkiskeluanne varten.
Lopetin Hesarin tilaukseni tammikuussa, ja se on ollut onnistunut päätös. Olen ollut paljon paremmalla tuulella nykyään. Viime vuodet aamu-Hesari oli masokistinen rituaali, jota kuvittelin tarvitsevani, että oppisin jotain maailmasta ja ”seuraisin aikaani”. (Tämähän on harha – aniharva uutinen on mitenkään merkittävä meille.) Käytännössä Hesarin lukeminen tarkoitti sitä, että mielialani paheni osio osiolta, ja aamiaisen jälkeen olin huonolla tuulella.
Seuraavat ovat tuntemuksiani, siis subjektiivista huttua, jota en ehkä osaa perustella tieteellisesti, muttapa ei minun tarvitsekaan: tunteeni ovat minulle sosiaalinen fakta. Tämä kuulostaa ärsyttävän itseriittoiselta omaankin korvaani, mutta tunteet ja vaistot ohjaavat meitä ja se ei ole välttämättä aina väärin.
Koin sivulla sivun jälkeen, että Hesari opettaa minulle elämistä. Äidillisesti minulle kerrottiin, miten minun tulee elää ja ajatella ja tulkita yhteiskuntaa ja ihmistä. Annettiin ymmärtää esimerkiksi, että minun tulee oppia tuntemaan ja mieluiten hyväksymään kaikki ne uudet trendit, joita yliopistolla kehitellään tavallisen ihmisen kiusaksi, vaikkapa vihapuhe tai tällainen sukupuolineutraalisuus. Esitettiin, että jos aikoo olla sivistynyt ihminen, tähänkin diskurssiin on nyt osallistuttava – mikä on käytännössä sama kuin trendin vahvistaminen. Lukijaa syyllistettiin syystä ja toisesta, vaikkapa siitä että hän ei halunnut vähentää naudanlihan kulutusta, vaikka Hesarin toimittaja kuvitteli sen pelastavan maailman (ja hän jos kuka haluaa pelastaa maailman, siksi hän on ammattinsa valinnut).
Tai ei kuvitellut, tiesi.
Lehden toimitus oli täynnä nuoria tyttöjä ja poikia, jotka olivat hämmästyttävän, pelottavan varmoja siitä, että he tietävät mikä on oikein ja mikä väärin. Heidän kolumninsa kertoivat sen suoraan, juttuvalinnoillaan he vinkkasivat sen epäsuoraan. Katsokaa, onnistuimme löytämään tytön joka skeittaa! Huomaatteko! Tajuatteko! Tähän mennään.
Ja katsokaa, nyt onnistuimme löytämään maahanmuuttajatytön, joka skeittaa! Aina paranee! Tulevaisuus näyttää valoisalta!
Lehteä lukiessa oli aina riski, että tv-ohjelmiin päästyäni tunsin olevani huono ihminen. Ehkä jopa paha ihminen. Mutta kun aikuiselle, itseään kunnoittavalle ihmiselle aamu aamun jälkeen passiivis-aggressiivisesti vihjaillaan hänen olevan huono ihminen, hän tuppaa panemaan hanttiin.
Oi, miten inhottavan epärationaalinen ihminen on tunteineen, miten jotenkin keskiaikainen. Hesari toimii valistaakseen ihmisiä pois tällaisista vääristä tunteista.
NYT-liite oli tietysti asia erikseen. Sen inhoamisesta helpotti kun sain tietää, että se on suunnattu kaksikymppisille, ei siis enää minulle. NYT-liitteessä sitten oli kolumneja, jossa piikkitukkainen poika kertoi olleensa viikonloppuna kavereiden kanssa radalla. Käytiin baarissa ja juotiin erilaisia juomia ja yökerhossa juotiin lisää. Sitten mentiin ihan kreisisti jatkoille yöllä puistoon, kesä kun oli. Se oli upeaa. Kesä oli upea ja stadi upea ja ihanaa olla kavereiden kanssa ja juoda erilaisia alkoholijuomia. Tällaista.
Kuukausiliitteessä oli ajoittain hyvinkin hyviä artikkeleita. Kuukausiliitettä ehdin kaipailla. Tosin tämäkin taitaa olla muuttunut. Siellä kerrottiin sittemmin Ilkka Malmbergin artikkelissa, kuinka ennen oli huonommin, nyt paremmin, ja tulevaisuudessa vasta onkin hyvin. Uusinta kuukausiliitettä selatessa taas luin jännittävän kertomuksen venäläismiehestä, jolla oli rankka tausta sotilaana ja rikollisena ja sittemmin vankina. Mutta kertomus loppui valoisasti ja opettavaisesti: Suomalaisessa edistyksellisessä ilmapiirissä mies oli oppinut ymmärtämään itseään ja saavuttanut rauhan. Hän oli nimittäin oppinut tietämään, että hän ei olekaan mies. Hän on koko ajan ollut nainen miehen ruumissa. Kiven sisästä päästyään hän aikoo siis mennä leikkauttamaan kivensä pois.
Itse asiassa tämä ei ole vain mutu-huttua. Äsken syrjäytetty päätoimittaja Mikael Pentikäinen tappoi tammikuussa intoni uusia tilaustani kertomalla suoraan sen, mitä olin tyhmänä vasta omassa päässäni uumoillut:
Päivälehden ja Helsingin Sanomien toimintaan on liittynyt alusta asti muutamia piirteitä, välillä vahvempina ja välillä heikompina.
Ensimmäinen on edistyksen asia.
Suomennan tämän: Hesari kertoo, mistä asioista sinun pitää puhua ja miten.
Minä kun haluaisin sanomalehden, jolle ensimmäinen on totuuden asia. ”Edistys” kun on vain hienon sanan taakse piilotettu poliittinen agenda, ja totuus on sille ajoittain epämiellyttävä tai ikävän usein vastakkainen.
* * *
(PS. Katso myös vastineeni tyypilliselle Hesari-kolumnille, Elina Hirvosen Rumentajille)
***
Lisäys 27.6.: Mukava nähdä, että Hesari on ottanut kritiikin huomioon: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Toimittajat+kohisevat+kesken%C3%A4%C3%A4n/a1371699414821
*
Edit 9/2015: Tämän kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut ainakin seuraavaa: Hesarin kultapossukerho Nyt-liite on viime vuoden sisällä edistynyt julkaisuksi, joka on normaalien porvarillisten arvojen vastaisessa radikalismissaan lähinnä verrattavissa taannoiseen Tiedonantajaan. Ero näiden kahden välillä toki on se, että Tiedonantaja oli vanhavasemmistolainen vallankumouslehti, Nyt-liitteen radikalismi edustaa 2000-luvun uusvasemmistolaisuutta sen omine paikallisväreineen.
Joonas Konstig 
Mainio kirjoitus hesarista ja mediasta ylipäänsä. Olen muutaman vuoden vältellyt hesarin lukemista, kun tajusin, että sen lukeminen tuntuu haittaavan realistisen maailmankuvan luomista. Plus tosiaan tuo seikka, että sen lukemisesta tuppasi tulemaan huonolle tuulelle. Silloin tällöin luen kateellisina joitain ulkomaisia lehtiä ja mietin, mikä vika Suomessa on, kun siellä laaduikkaimpana pidetty lehti on Helsingin Sanomat…
”haittaa realistisen maailmankuvan luomista” – hyvin sanottu.
Hesari ei tyydy realistiseen maailmankuvaan, se pyrkii pitemmälle – ihanteelliseen maailmankuvaan.
Tässä juuri tulostellessani Perussuomalaisten jäsenhakemusta, luen tekstiäsi ja enpä voi muuta sanoa, kuin: ”My thoughts exactly”.
Joonas Konstig: ”Koin sivulla sivun jälkeen, että Hesari opettaa minulle elämistä. Äidillisesti minulle kerrottiin, miten minun tulee elää ja ajatella ja tulkita yhteiskuntaa ja ihmistä.” Tuo on kuin minun ajatuksistani lopettaessani HS:n vuosikymmenien kestotilauksen! Joonas, puit sanoiksi kaiken, mitä olin viime vuosina ajatellut ja tuntenut lukiessani Hesaria. Minäkin olen nykyään hyvällä tuulella aamuisin. Kun Pentikäinen tuli päätoimittajaksi, alkoi kypsymiseni viime vaihe. Kiitos loistavasta kirjoituksestasi!
Kiva kuulla, kiitos.
Vanhaan hyvään aikaan oli sentään puolueetonta neutraalia uutisvirtaa, kun Uusi Suomi, Kansanuutiset ym vielä vetivät tilaajia. Hyvä journalismi saa ajattelemaan, ei sen kanssa tarvitse aina olla samaa mieltä.
Toki voi olla niinkin, että maailma on suorassa, mutta seisoo itse vinossa.
Ja mitä tulee mainittuun kk-liitteen juttuun, se oli mielestäni yksi parhaista koko liitteen historiassa. Esim minulla ei olisi ollut vanhaan pahaan aikaan mahdollisuutta opiskella, ja olisin jo pitkään ollut hautausmaalla ilman nykyaikaista terveydenhoitoa.
Kaikista maailman ihmisistä varmaan teknovihreälle tietokonepelaajalle maailma selkeiten näyttäytyy suorana janana pimeydestä valoon, Pacmanista Warcraftiin.
Eläkeläissukulaiseni kävi verenpainereseptejään uusimassa henkilääkärillään. Lekuri sattui kysäisemään häneltä tilaako hän Hesaria. Sukulaismies vastasi tilaavansa, mutta kertoi myös ettei tykkää enää ko. ”laatulehdestä”.
Lekuri ehdotti hänelle, että mies keskeyttäisi Hesarin tilauksen ja verenpainelääkkeiden ottamisen pariksi viikoksi ja että mies mittaisi joka aamu verenpaineensa. Sukulaiseni suostui tähän kokeiluun, joka johti siihen, että miehen ei ole tarvinnut käyttää lainkaan verenpainelääkkeitä lopetettuaan Hesarin tilauksen kokonaan. Puolessa vuodessa säästöjä on kertynyt parisataa euroa.
Hah, en ole lääkkeillä, mutta voin uskoa tämän kokemuksen.
Minulle tulee Hesari vieläkin, koska olen lukenut sitä siitä asti, kun ylipäätään opin lukemaan. Lehden hakeminen postilaatikolta on nyt oikeastaan vain rituaali, kuten sen pari minuuttia kestävä lukeminenkin sillä aikaa kun kahvi on tippunut. – Paras kaverini 8-9 -vuotiaana luki Uutta Suomea, ja tämä oli dialogin paikka. Hesarin paremmuus mitattiin mittanauhalla: Hesarissa oli enemmän urheilun palstasenttejä! Myöhemmin oli pakko joskus myöntää, että Eteläpään elokuva-arviot olivat osuvampia kuin Talaskiven. Parasta Hesarissa olivat Valter Lippmannin ja James Restonin kolumnit, jotka englantia tuolloin osaamattomalle antoivat sfääriä. Nämä käännökset sittemmin lopetettiin, mutta lehdellä ei ollut tarjota mitään kotimaista vastaavaa. Hesarin laatu kiteytyi Kari Suomalaiseen. Luultavasti kaikkien suomalaisten työpaikkojen aamukahvi aloitettiin käymällä Karin piirros vielä kertaalleen läpi. Kari sai lopulta kenkää kajoamalla poliittisesti epäkorrektiin aiheeseen – siihen, missä hänen vahvuutensakin oli.
Reaalimaailmakin antaa Hesarille kenkää, ihan vain kysynnän puutteen vuoksi.
Vai että Konstikas haluaa hyväksyä kommenttini!? En heti tajunnutkaan, että kyseessä on ”Näin naapurissa” -ohjelmasarjan uusinta.
Naulankantaa Joonas!
Itselleni Hesari tuli liian vastenmieliseksi jo joitakin vuosia sitten. Ero oli aluksi hankala, olin sentään lukenut lehteä jo lähes 50 vuotta. Jo 4-5 vuotiaana luin lehden joka aamu lattialla kontallaan ennen kouluunmenoa (tämä on totta), mutta pakko oli myöntää, että ilmeisesti HS tulee toimeen ilman minun vaatimatonta tilausmaksuani, selvästikään lehti ei ollut minulle tarkoitettu. Uskon myös täysin tuon erään aiemman kommentoijan kirjoituksen verenpaineesta, itselläni vähän samanlaisia oireita..