Suomen Kuvalehden artikkelin Media hädässä (23/13) mukaan Helsingin Sanomien levikki on laskenut nopeammin kuin muiden sanomalehtien. ”Liian moni ilmoittaa peruutuksen syyksi tyytymättömyyden sisältöön. Tässä on avoimen itsetutkiskelun paikka”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Soini.
Joten hyvä Hesari, annan yhden lukijan panoksen itsetutkiskeluanne varten.
Lopetin Hesarin tilaukseni tammikuussa, ja se on ollut onnistunut päätös. Olen ollut paljon paremmalla tuulella nykyään. Viime vuodet aamu-Hesari oli masokistinen rituaali, jota kuvittelin tarvitsevani, että oppisin jotain maailmasta ja ”seuraisin aikaani”. (Tämähän on harha – aniharva uutinen on mitenkään merkittävä meille.) Käytännössä Hesarin lukeminen tarkoitti sitä, että mielialani paheni osio osiolta, ja aamiaisen jälkeen olin huonolla tuulella.
Seuraavat ovat tuntemuksiani, siis subjektiivista huttua, jota en ehkä osaa perustella tieteellisesti, muttapa ei minun tarvitsekaan: tunteeni ovat minulle sosiaalinen fakta. Tämä kuulostaa ärsyttävän itseriittoiselta omaankin korvaani, mutta tunteet ja vaistot ohjaavat meitä ja se ei ole välttämättä aina väärin.
Koin sivulla sivun jälkeen, että Hesari opettaa minulle elämistä. Äidillisesti minulle kerrottiin, miten minun tulee elää ja ajatella ja tulkita yhteiskuntaa ja ihmistä. Annettiin ymmärtää esimerkiksi, että minun tulee oppia tuntemaan ja mieluiten hyväksymään kaikki ne uudet trendit, joita yliopistolla kehitellään tavallisen ihmisen kiusaksi, vaikkapa vihapuhe tai tällainen sukupuolineutraalisuus. Esitettiin, että jos aikoo olla sivistynyt ihminen, tähänkin diskurssiin on nyt osallistuttava – mikä on käytännössä sama kuin trendin vahvistaminen. Lukijaa syyllistettiin syystä ja toisesta, vaikkapa siitä että hän ei halunnut vähentää naudanlihan kulutusta, vaikka Hesarin toimittaja kuvitteli sen pelastavan maailman (ja hän jos kuka haluaa pelastaa maailman, siksi hän on ammattinsa valinnut).
Tai ei kuvitellut, tiesi.
Lehden toimitus oli täynnä nuoria tyttöjä ja poikia, jotka olivat hämmästyttävän, pelottavan varmoja siitä, että he tietävät mikä on oikein ja mikä väärin. Heidän kolumninsa kertoivat sen suoraan, juttuvalinnoillaan he vinkkasivat sen epäsuoraan. Katsokaa, onnistuimme löytämään tytön joka skeittaa! Huomaatteko! Tajuatteko! Tähän mennään.
Ja katsokaa, nyt onnistuimme löytämään maahanmuuttajatytön, joka skeittaa! Aina paranee! Tulevaisuus näyttää valoisalta!
Lehteä lukiessa oli aina riski, että tv-ohjelmiin päästyäni tunsin olevani huono ihminen. Ehkä jopa paha ihminen. Mutta kun aikuiselle, itseään kunnoittavalle ihmiselle aamu aamun jälkeen passiivis-aggressiivisesti vihjaillaan hänen olevan huono ihminen, hän tuppaa panemaan hanttiin.
Oi, miten inhottavan epärationaalinen ihminen on tunteineen, miten jotenkin keskiaikainen. Hesari toimii valistaakseen ihmisiä pois tällaisista vääristä tunteista.
NYT-liite oli tietysti asia erikseen. Sen inhoamisesta helpotti kun sain tietää, että se on suunnattu kaksikymppisille, ei siis enää minulle. NYT-liitteessä sitten oli kolumneja, jossa piikkitukkainen poika kertoi olleensa viikonloppuna kavereiden kanssa radalla. Käytiin baarissa ja juotiin erilaisia juomia ja yökerhossa juotiin lisää. Sitten mentiin ihan kreisisti jatkoille yöllä puistoon, kesä kun oli. Se oli upeaa. Kesä oli upea ja stadi upea ja ihanaa olla kavereiden kanssa ja juoda erilaisia alkoholijuomia. Tällaista.
Kuukausiliitteessä oli ajoittain hyvinkin hyviä artikkeleita. Kuukausiliitettä ehdin kaipailla. Tosin tämäkin taitaa olla muuttunut. Siellä kerrottiin sittemmin Ilkka Malmbergin artikkelissa, kuinka ennen oli huonommin, nyt paremmin, ja tulevaisuudessa vasta onkin hyvin. Uusinta kuukausiliitettä selatessa taas luin jännittävän kertomuksen venäläismiehestä, jolla oli rankka tausta sotilaana ja rikollisena ja sittemmin vankina. Mutta kertomus loppui valoisasti ja opettavaisesti: Suomalaisessa edistyksellisessä ilmapiirissä mies oli oppinut ymmärtämään itseään ja saavuttanut rauhan. Hän oli nimittäin oppinut tietämään, että hän ei olekaan mies. Hän on koko ajan ollut nainen miehen ruumissa. Kiven sisästä päästyään hän aikoo siis mennä leikkauttamaan kivensä pois.
Itse asiassa tämä ei ole vain mutu-huttua. Äsken syrjäytetty päätoimittaja Mikael Pentikäinen tappoi tammikuussa intoni uusia tilaustani kertomalla suoraan sen, mitä olin tyhmänä vasta omassa päässäni uumoillut:
Päivälehden ja Helsingin Sanomien toimintaan on liittynyt alusta asti muutamia piirteitä, välillä vahvempina ja välillä heikompina.
Ensimmäinen on edistyksen asia.
Suomennan tämän: Hesari kertoo, mistä asioista sinun pitää puhua ja miten.
Minä kun haluaisin sanomalehden, jolle ensimmäinen on totuuden asia. ”Edistys” kun on vain hienon sanan taakse piilotettu poliittinen agenda, ja totuus on sille ajoittain epämiellyttävä tai ikävän usein vastakkainen.
* * *
(PS. Katso myös vastineeni tyypilliselle Hesari-kolumnille, Elina Hirvosen Rumentajille)
***
Lisäys 27.6.: Mukava nähdä, että Hesari on ottanut kritiikin huomioon: http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Toimittajat+kohisevat+kesken%C3%A4%C3%A4n/a1371699414821
*
Edit 9/2015: Tämän kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut ainakin seuraavaa: Hesarin kultapossukerho Nyt-liite on viime vuoden sisällä edistynyt julkaisuksi, joka on normaalien porvarillisten arvojen vastaisessa radikalismissaan lähinnä verrattavissa taannoiseen Tiedonantajaan. Ero näiden kahden välillä toki on se, että Tiedonantaja oli vanhavasemmistolainen vallankumouslehti, Nyt-liitteen radikalismi edustaa 2000-luvun uusvasemmistolaisuutta sen omine paikallisväreineen.
Joonas Konstig 
Olen taistellu Hesaria vastaan jo toistakymmentä vuotta, enkä salli kotonani edes sen mainoksia, koska luotan enemmän jopa 7-päivää -lehden juttujen todenperäisyyteen, jos nyt yleensäkään voi mihinkään luottaa. Kaikkihan määritellään vain ja ainoastaan sen mukaan, mihin sitä verrataan.
Hesarissa ärsyttävintä on juuri se, että siihen ei voi enää luottaa. Se on tuhoisaa uutislehdelle, vaikka onkin täysin hyväksyttävää esim. juuri sille 7-päivää-lehdelle. Viimeiset pari vuotta kun Helsingin Sanomia vielä aamukahvin kanssa tavasin menivät niin, että ensin luin uutisen hesarista ja myöhemmin tarkastin eri nettipalveluista miten ne mielenkiintoiset asiat oikeasti menivät. Liian usein sain huomata hesarin olleen väärässä tai (kuten todennäköisempää ammattitoimittajien ollessa kyseessä) yrittäneen tarkoituksella johtaa lukijaansa harhaan ”edistyksen” nimissä.
Tämä kansakunnan virallisen mielipiteen muodostaminen kansakunnan puolesta toimi varmasti oikein hyvin silloin kun totuutta ei ollut saatavissa mistään, mutta nykyään siitä jää kiinni heti. Lehden pitäisi tyytyä kertomaan faktat faktoina ja pidättäytyä sensuurista ja totuuden muokkaamisesta mm. jättämällä tietyt aiheet käsittelemättä. Hesari ei tähän pysty ja niinpä en sitä ole enää 6 vuoteen tilannut enkä tule tilaamaankaan.
Hyvälle valtakunnalliselle sanomalehdelle riittäisi tilaajia ja mainostajia. Henkilökohtaisesti pitäisin siitä, että se olisi Helsingin sanomat. Pahoin pelkään, että Hesaria ei ole enää mahdollista korjata sellaiseksi. Muutenkin epäilen, että toimittajia kouluttavat opinahjot ovat olleet väärillä raiteilla jo liian kauan ja uudistukset tulisikin aloittaa sieltä. Tämä on hidas prosessi ja siihen kuluvassa ajassa Hesari on ehtinyt kuihtua A4-flaijeriksi. Sama koskee kuukausiliitettä, enkä ole uskaltanut enää lainata niitä mistään juuri tämän Joonaksenkin mainitseman artikkelin takia. Hesari liitteineen on ikävä asia joka saa hiton huonolle tuulelle ja lukeminen herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Nämä kysymykset eivät tietenkään liity sisältöön vaan siihen, mistä tämä kaikki ”edistyksellisyys” kumpuaa ja kuinka jotkut voivat olla noin ylimielisiä ja pihalla. Tilasin tutustumismielessä kolmeksi kuukaudeksi myös Suomen Kuvalehden, jonka totesin kärsivän samoista ongelmista, kuin Hesarin. Uudella Suomella olisi ollut tuhannen taalan paikka iskeä, mutta sen omistajan, päätoimittajan ja toimittajien elämänkatsomuksesta johtuen siitä tulisi vain pikkuhesari.
Samanlaisia tuntemuksia oli Uutispäivä Demarin anteeksi eikun Turun Sanomien kanssa, viikonlopputilauskin loppui kun huomasin lauantai- ja/tai sunnuntaiaamupäivän menevän pilalle. Hesari (ja TS) on ihan hauska, kun lukija tiedostaa toimittajien tiedostavuuden, eräänlainen Pravdan ja Pahkasian risteytys. Jos olisin helsinkiläinen, jäisin kaipaamaan paikallisuutisia. Näihin Hesarin kannattaisikin ehkä panostaa enemmän – kotimaan, ulkomaan, politiikan ja kulttuurin uutiset kun ovat aikamoista indoktrinaatiota.
Kiitokset kommenteista. Ne ja tämän tekstin suuri lukijamäärä antavat vertaistukea, emme ole yksin.
Kiteytit myös minun ajatukseni. Kiitos! Olen äänestänyt kukkarollani, ja äänestän vastakin.
Veit sanat suustani Mira. Olen onnellisesti päässyt eroon riippuvuussuhteestani Hesariin ja voin nykyään paremmin. Eläköön vapaus Hesarin ikeestä!
Yksi asia mikä Hesarissa nyppii on jatkuva vihamielisyys autoilijoita kohtaan. En halua tilata lehteä jonka jutuista pitää vetää herneet nenään viikoittain. Kalliossa asuvien nuorten toimittajien arvomaailma paistaa läpi
Paluuviite: Rumentajat | Joonas Konstig - Hesarin kolumnistit iskevät taas
Itse hylkäsin Hesarin sillä hetkellä kun se antoi vapaasti kaiken painopintansa Tarja Halosen ensimmäiselle presidentinvaalikampanjalle ja Demareille. Tästä alkoi pitkä aikakausi auttaa peittelemättömästi heitä vallan kahvaan ja päättäviin asemiin milloin missäkin yhteydessä. Demarihuttua syötettiin kansalle niin rievien välissä kuin suoraankin sellaisella antaumuksella että siihen ei kyennyt itse Demari-lehtikään suurista verovaroin maksetuista tuista huolimatta.
Hieno kirjoitus. Vielä näemmä on toivoa.
Mukavaa herättää toivoa.
Olisi mielenkiintoista kuulla mihin suuntasit lukutottumuksesi? Jätätkö itsesi kokonaan uutispimentoon vai seuraatko nyt maailman menoa muista lähteistä? Negatiivisten asioiden uutisointi ei ikävä kyllä vaikuta olevan Hesarin yksinoikeus vaan enemmänkin toimialan standardi.
Aika vähän luen päivän uutisia, välillä netistä jotain.
Niin, ehkä vika ei siis ollut Hesarissa vaan uutismedian kulutuksessa ylipäätään? Tuo negatiivisuus kun on pinnalla kaikissa päivän uutisia kertovissa kanavissa – ikävä kyllä.
Monen alan tapahtumista pysyy aika hyvin kärryillä blogien ja Twitterin kautta, mutta ympäröivän yhteiskunnan meininkiä ei tunnu pystyvän seuraamaan mitenkään muuten kuin valitusmedioiden avulla.