Rumentajat

Onnea, Helsingin Sanomien kolumnisti Elina Hirvonen! Täytit palstasi pari päivää sitten, ja seuraavaan kirjoitusnakkiin on monta viikkoa aikaa. Palstallasi hyökkäsit yhteiskunnallista epäkohtaa, 85-vuotiasta Raimo Ilaskiveä kohtaan. Entinen kaupunginjohtajahan uskalsi sanoa ääneen mielipiteen, joka oli sinusta arveluttava:

”Ei kaupunkikuvaa kaunista se, että meillä on tämä kerjäläisongelma. Ongelma alkaa olla sillä tasolla, että kerjäläiset tarttuvat hihaan ja ovat vihaisia, jos heille ei anneta.”

Ilaskivi ei siis ole perumassa romaneilta ihmisarvoa, hän toteaa vain, että kerjäläiset eivät paranna Helsinkiä. Kirjoitan sinulle, Elina Hirvonen, koska nämä teidän kolumninne lauseet jäivät mieleeni:

Minunkaan mielestäni kerjäläiset eivät yleensä ole kauniita. Paitsi ne, jotka myyvät kukkia.

Sinustakaan kerjäläiset eivät siis kaunista kaupunkia. Olet siis samaa mieltä Ilaskiven kanssa. Mutta koet silti tarvetta käyttää arvokkaan palstatilasi maan suurimmassa lehdessä kaikista maailman asioista nimenomaan siihen, että voit keksiä hänestä vikaa.

Ratkaisuksi kerjäläisongelmaan sinä, Elina Hirvonen, tarjoat “toisen tilaan asettumista”.

Mutta toisen tilaan asettumisen, eli empatian, ei tarvitse loppua romanien tilaan asettumiseen. Yritätäthän myös arvata, miltä Raimo Ilaskivestä voisi tuntua? Hän on elämänsä aikana katsellut ja rakastanutkin Helsingin kaupunkia aika pitkään. Hänen perspektiivistään muutos näyttää varmaan hätkähdyttävältä. Siellä ei ole koskaan ollut kerjäläisongelmaa, ellei sellaiseksi lasketa Patea, jotka pyytää vippaamaan viitosen.

Ilaskiven Helsinki:

Ei kerjäläisiä.

Ei kerjäläisiä.

Ei kerjäläisiä.

Ei kerjäläisiä. Latoja, jatkakaa sivun loppuun. Vuosikymmeniä, ei kerjäläisiä.

Ja sitten äkkiä elämän lopputaipaleella, jotain aivan uutta, nyt kaupunki on täynnä satoja ihmisiä toiselta puolelta Eurooppaa, jotka — ovatko he polvillaan maassa vapaaehtoisesti? Heillä on sekavia kylttejä ja kuppeja ja he eivät tunnu toimivan minkään tuttujen toimintamallien mukaan, eivät puhu mitään kieltä, jota osaamme, eikä heillä tuntuisi olevan meille edes mitään sanottavaa. Ja he haluavat meiltä rahaa.

Olisiko ihme, jos tästä näkökulmasta jokin tuntuisi olevan pielessä? Epätoivottavaa?

Saanko esitellä sinulle, Elina Hirvonen, kaksi teoriaa, joiden ymmärtäminen saattaa auttaa sinua entisestään asettumaan toisten ihmisten asemaan?

* Ihmisissä kuten muissakin eläimissä vaikuttaa behavioraalinen immuunijärjestelmä. Tämä tarkoittaa luontaista taipumusta karttaa kaikkea sellaista, mikä saattaa olla riski immuunipuolustukselle ja terveydelle. Se on aika ymmärrettävää: helpompaa kuin syödä pilaantunutta ruokaa ja luottaa sisäisen immuunipuolustuksen voittavan siitä mahdollisesti tulevat pöpöt, on karttaa pilaantunutta ruokaa alun perinkin.

Kolumnissasi mainitsemasi paljaat peppuvaot voivat myös laukaista behavioraalisen immuunijärjestelmän, ja asunnottomat ja päihdeongelmaiset ihmiset. Yksijalkaiset pulut ehdottomasti.

Tämä behavioraalinen immuunijärjestelmä ei ole aina kiva juttu. Ehkä haluaisit, ettei siitä puhutakaan, koska se vaikuttaa jotenkin eläimelliseltä, syrjivältä ja epäkorrektilta? Silti se on olemassa. Sivistyneinä aikuisina ihmisinä meidän ei tarvitse käyttää sitä syrjintään, mutta järjestelmän tiedostaminen voi auttaa meitä ymmärtämään itseämme ja toisiamme.

Osalla ihmisistä behavioraalinen immuunijärjestelmä on voimakas. He tarvitsevat suihkunsa joka aamu, he leikkaavat varpaankyntensä viikottain, vaikkeivat käytä sandaaleja, he kavahtavat Patea, joka horjuu heitä kohti makkaraperunat rinnuksella. Toisia ihmisiä taas ei lika pelota. He voivat kävellä kaupungissa paljain jaloin ja ottaa huikkaa kaverin kaverin viinipullon suusta.

Sinulla on kykyä asettua toisen asemaan, joten koeta asettua sellaisen ihmisen asemaan, jota fyysisesti ahdistaa nähdä tällaisia outoja potentiaalisia uhkia ympärillään. Kulje hänen nahoissaan vaikka joka päivä työmatkalla sen Lasipalatsin kerjäläismiehen ohi, joka kulki talveen asti sortseissa, että kaikki kauttakulkijat näkisivät hänen groteskin surkastuneet reitensä.

Sellainen ei kaunista katukuvaa, vaikka miehelle antaisi kukan käteen. Jos tekisimme kokeita, voisimme varmaankin todistaa ohikulkijoissa mitattavia fysiologisia stressireaktioita. Tulehdussytokiineja, valkosolujen aktivoitumista, hormonaalisia muutoksia. He vievät nämä pienet stressireaktionsa sitten mukanaan työpaikalle, liikenteeseen, kotiinsa. Ei tietenkään mitään maailmoja mullistavan vakavaa, mutta todellista silti. Näille ihmisille ja heidän työ- ja perheyhteisöilleen sillä saattaa olla vaikutus. Onko tämä sinusta itsekästä?

Muistuttaisin myös, että kerjäläisten aiheuttama stressireaktio on riippumaton ja tulee kaikkien suomalaisten päihdeongelmaisten aiheuttamien stressireaktioiden kaupan päälle. Nämä ovat siis kaksi toisistaan riippumatonta asiaa. Suomalaisten haukkuminen ei nyt ikävä kyllä auta.

Tai ehkä ne eivät olekaan riippumattomia. Kerjääminen nimittäin saattaa lisätä muitakin ongelmia. Tämä toinen teoria esittää niin.

* Kriminologia tuntee ns. Rikkinäisten ikkunoiden teorian (broken windows theory).

Sen mukaan järjestäytynyt ja siisti ympäristö muistuttaa ihmisiä siitä, että asujaimisto on sitoutunut rauhan ylläpitämiseen alueella. Ihmiset välittävät ja pitävät huolta. Kuriton ja roskainen ympäristö (”rikkinäiset ikkunat”) puolestaan antaa signaalin, että kukaan ei hallitse aluetta. Se on vapaa ylikäveltäväksi.

Malcolm Gladwell kirjoittaa tästä kirjassaan Tipping Point. How Little Things Can Make a Big Difference. Gladwellin mukaan suhteellisen pienet ongelmat kuten graffitit, epäjärjestys tai aggressiivinen kaupustelu ovat rikkinäisiä ikkunoita – eli niistä voi seurata vakavampia rötöksiä ja rikoksia. Hämäräveikko kokee, että jos kaupungin järjestyksestä vastaavat tahot eivät kykene pitämään edes kaupustelijoita aisoissa, he tuskin puuttuvat muihinkaan rikoksiin niin helposti. Tällä tavalla rötöstely voi paisua epidemiaksi. Lähtökohta voi olla hyvinkin yksinkertainen asia.

Ja katso, siltä näyttääkin, että kerjääminen on vain jäävuoren huippu. Tässä lausunto Kosovon romanipakolaisten säätiön puheenjohtajalta Paul Polanskylta, mieheltä, joka varmasti osaa asettua romanikerjäläisten asemaan:

Suurin osa kerjäämisestä on isoa bisnestä. Valtaosaa siitä hallitsevat rikolliset, jotka käyttävät hyväkseen lapsia, tai ahneet yksittäiset ihmiset, jotka ovat keksineet hyödyntää tuottoisaa petosta. Kokemuksesta voin sanoa, että kerjääminen ei ruoki köyhiä.

Etelä-Italiassa Calabriassa olen nähnyt, kuinka köyhiä ja rampoja lapsia tuodaan mersulla kerjäämään kaupungin kaduille. Albaniassa olen haastatellut romaniperheitä, jotka vuokraavat lapsiaan 300 eurolla kuukaudeksi jengeille, jotka vievät heidät Kreikkaan kerjäämään turisteilta.

Kosovossa olen kuvannut videolle romaneja, jotka saapuvat pakettiautoillaan Balkanin kaikilta kolkilta kerjäämään siellä komennuksella olevilta ulkomaalaisilta. Mukanaan he tuovat lapsia sekä äitejä sylivauvoineen.

Olen kuullut useilta huolestuneilta romaniperheiltä isistä, jotka myyvät lapsiaan kerjäysjengeille – lapsia, joilla on luita poikki ja jotka saadaan siten näyttämään epämuodostuneilta, sillä se vetoaa ihmisten tunteisiin ja saa heidät raottamaan lompakkoaan. Kyse ei ole myytistä tai legendasta, vaan näin todella tapahtuu liian usein.

Ovatko sinusta, Elina Hirvonen, nämä asiat ikäviä? Eivät ne kyllä minustakaan kuvaamme ihmisestä kaunista. Niissä on jotain eläimellistä, ja eläimellisyyden myöntäminen meissä on monelle Helsingin Sanomien kolumnistille vaikeaa.

Ovatko ne sinusta ehkä pelottelua ja liioittelua? Toiset ihmiset reagoivat uhkan tunteisiin fysiologisesti voimakkaammin kuin toiset. Anteeksi että teen henkilöön käyvän arvauksen – se on tahditonta – mutta sinä saatat olla näitä jälkimmäisiä. Toinen fysiologia ei silti ole sen enempää absoluuttisen oikeassa.

File:Elina Hirvonen2.jpg

Toisen asemaan asettuminen eli empatia on hieno taito, siitä olemme samaa mieltä. Se saattaa olla ihmisen inhimillisimpiä taitoja. Minäkin harjoitan sitä päivittäin työssäni kirjailijana. Pidän itseäni jopa hyvänä siinä, niin hyvänä, että hallitsen sitä eikä se hallitse minua. Empatia, myös vanhoja kokoomuslaisia suomalaismiehiä kohtaan, voikin tehdä kaupunkilaistemme kohtaamisesta miellyttävämpiä.

Mutta kerjäämistä se ei taida vähentää.

Ja jos se ei vähennä kerjäämistä, se ei myöskään tee kaupungistamme siistimpää ja turvallisempaa. Eikä se näyttäisi ratkaisevan kerjäläistenkään ongelmia, jos Paul Polanskyyn on uskominen.

Kolumnisi lopussa annat ymmärtää, että melko fasistisesti haluat kieltää epämiellyttävät ihmiset lailla.

Olisiko lainsäädännöllä mahdollista vaikuttaa myös ihmisiin, jotka puhuvat syrjityistä ihmisistä vain oman ympäristönsä rumentajina? Täydellinen kyvyttömyys asettua toisen ihmisen asemaan rumentaa koko maailmaa.

Mutta en lähde olettamaan, että olet fasisti. Voisin syyllistyä samanlaiseen olkinukkeiluun kuin sinä Raimo Ilaskiven suhteen. Sen sijaan loppulausettasi voisin kommentoida.

Nimittäin myös täydellinen kyvyttömyys siirtyä välillä tunteilusta rationaaliseen ajatteluun voi rumentaa maailmaa.

Advertisements

7 kommenttia artikkeliin ”Rumentajat

    • Oo, kiitos kiittämisestä. Nämä yhteiskunnalliset bloggaukset ovat minulla aina vähän kiikun-kaakun, että kannattavatko ne.

      Muuten, tuosta immuunijärjestelmästä lukeminen oli minulle yksi inspiraatio Tapani Koskikarin hahmon luomisessa.

      • Kiinnnostavaa kuulla;)

        Kirjasi palautui eilen lainasta parhaalta ystävältäni kehujen kera.

        Olisin voinut vastata tosi, tosi pitkästi sinulle tähän, mutta toit täydellisen tyhjentävästi esille ajatuksia, joita minulla heräsi po. lehtijutusta.

  1. Paluuviite: Miksi en tilaa Hesaria | Joonas Konstig

  2. Paluuviite: Jonathan Haidt: The Righteous Mind | Joonas Konstig

  3. Kiitos hyvästä kirjoituksesta.Aikoinaan Helsingissä kerjääminen oli kielletty.Olen syntynyt 1941 niin ei siitä kovinkaan kauaa ole.Tämä kuuluu niinhin ”tars tehdä jottain” asioihin.

Kommentointi on suljettu.