Nykyisin katson yhteistoimintahenkilöiden olevan taas niskan päällä. Se johtuu siitä että niin monista entisistä haastajista on tullut yhteistoimintahenkilöitä. Oppositiosta on kehittynyt valtarakennelma ja he ovat saaneet asemansa sen sisällä. He ovat legitimoineet asemansa, joka on saavutettu edistyksen nimissä. Ne haastajat jotka eivät ole tähän pysähtyneet ovat joutuneet eristyksiin ja heidän rivinsä ovat harventuneet. Monista on tullut vaikenijoita ja tämä ryhmä on kasvamassa. Veijaritkin ovat lisääntyneet viime aikoina. He lisääntyvät aina samalla tavalla kuin mustan pörssin kauppiaat.

Tämä kaikki on vaikuttanut kulttuuripoliittiseen yleistilanteeseen, sillä se on yhteiskunnallisen yleistilanteen ilmaus. Nykyään on huono yleistilanne. Haastajia on liian vähän, vesi seisoo. Liikettä ei paljon ole. Toisaalta ei ole liikkeen aiheuttamia vaarojakaan. Yhteiskunta voi levätä rauhassa, ja rauhassa se lepääkin.

Viime presidentinvaalien edellä tapahtui kuitenkin eräs huomattava joukkoesiintyminen. Kirjailijat kirjoittivat halukkaasti nimiään eri ehdokkaiden vaalivetoomuksiin. Suosituin ehdokas sai eniten tukea. En aivan heti käsittänyt miksi tämä edustustehtävä saattoi kerätä näin suuret joukot ja nousta näin tärkeäksi asiaksi. Kun nimilistoja tutkii huomaa joukossa paljon yhteistoimintamiehiä ja veijareita, mutta selviä aukkoja paistaa haastajien ja vaikenijoiden puolella.

(Erno Paasilinna, 1982. Olen päivittänyt Ernon alkuperäisen ilmauksen ’yhteistoimintamies’)