Esseekokoelma Mitä mieltä Suomessa saa olla – Suvaitsevaisto vs. arvokonservatiivit (Minerva) on kaupoissa maaliskuun 30., tätä aikaisemmin jo julkistajaisissa torstaina 26.3. Makkaratalon Rosebudissa. Tässä ennakkoon otteita kirjasta.

Kirjan sisällysluettelo näyttää tältä:

Uskalla käyttää järkeäsi! Vapaan älymystön manifesti  (Timo Vihavainen)
Johdanto (Marko Hamilo)

Juuret

Mitä konservatismi on (Joonas Konstig)
Kuinka arvoliberalismista tuli autoritaarista relativismia (Marko Hamilo)
Paheiden varaan rakennettu maailma (Timo Vihavainen)
Salaliitto nimeltä kulttuurimarxismi (Joonas Konstig)
Poliittinen korrektius ja sen lieveilmiöt – esimerkkinä suomettuminen (Timo Vihavainen)
Värisokeuden unohtuminen ja sodan logiikka (Timo Vihavainen)
Traditionalismi ja vastavalistuksen perinne (Timo Hännikäinen)
Kohti ankkapuheen aikakautta (Timo Vihavainen)

Tiede

Kulttuurisodan anatomia eli miten suvaitsevaisuus
aiheuttaa suvaitsemattomuutta (Joonas Konstig)
Luottamus, hyvän yhteiskunnan perusta (Jukka Aakula)
Olemuksen häviäminen ja kulttuurin rappio (Timo Vihavainen)
Jonathan Haidt ja moraalin perustat (Joonas Konstig)
Identiteetti, signalointi ja yhteiskunnan polarisaatio (Jukka Aakula)

Koti

Perhe on paras, yhä (Timo Vihavainen)
Miksi en ole feministi (Heidi Marttila)
Hyve ennen ja nyt  (Timo Vihavainen)
Miksi homosaatio ärsyttää – vanha homorummuttaja muistelee (Marko Hamilo)
Rappeutunut nainen (Timo Vihavainen)
Seksuaalisen vallankumouksen jälkeen (Timo Hännikäinen)

Uskonto

Seksivinkkejä neitsyiltä, eli vapaa-ajattelun harhat (Joonas Konstig)
Pyhä ja arvokas (Timo Vihavainen)
Ateismia ei tulisi sotkea politiikkaan (Marko Hamilo)
Uskonnon käyttökelpoisuudesta (Timo Vihavainen)

Isänmaa

Lojaliteetti, ryssäviha ja kalifaatti (Timo Vihavainen)
Kuinka minusta tuli maahanmuuttokriittinen (Marko Hamilo)
Kunniaa väkivallalla. Kenelle vastuu kuuluu? (Timo Vihavainen)
Kansallisvaltioiden paluu ja Venäjän ihailu (Jukka Aakula)
Ruotsi demokratian opissa (Timo Vihavainen)
Euroopan unioni, valtio vailla kansaa (Marko Hamilo)
Väestöräjähdys ja tulevaisuuden riskit (Timo Vihavainen)
Loppusanat (Marko Hamilo ja Joonas Konstig)

Konservatiivinen sanakirja (Erkki Lampén, Marko Hamilo ja työryhmä)

Kirja sisältää siis esseiden lisäksi 25-sivuisen sanakirjan käsitteistä, joiden sisältö on joko osalle Suomea täysin tuntematon tai joiden merkitys on muuttunut tavalla, joka aiheuttaa väärinkäsityksiä ja kohtaamattomuutta.

Yksi kirjan avainteksteistä on esseeni Kulttuurisodan anatomia eli miten suvaitsevaisuus ruokkii suvaitsemattomutta. Olen pohjustanut aiheeseen blogissani aiemmin, mutta tässä alku kirjan esseestä. Pahoittelen lay-outia, kirjassa se on hyvä.

**********************************************************

Kävin Kolilla toissa kesänä. Maisemien lisäksi huomioni kiinnitti
pari miestä, jotka päättelin paikallisiksi heidän karjalaismurteestaan
ja tavastaan saapua paikalle pelkissä rantasandaaleissa.
Miehillä oli Waffen-SS-teepaidat päällä. Ihmettelin mistä
menneisyydestä nyt tuulee. Mieleeni muistui ajat 1990-luvulla
kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin juoksin skinheadeja pakoon
Soukassa ja Vaasassa.
Myöhemmin talvella opin, että Lieksassa on jo useamman
vuoden ollut vastaanottokeskus. Köyhä kunta on valtionavustusten
toivossa ottanut vastaan huomattavan määrän somaleja.
Afrikkalaisten ja pohjoiskarjalaisten yllätysnaapuruus on
aiheuttanut äläkkää, ja rasististen rikosten määrä on räjähtäen
noussut.

Mutta ongelmathan menevät pian ohi. Ainakin virallisen
teorian mukaan.
Vallitseva käsitys suvaitsemattomuudesta on jotakuinkin
tällainen: suvaitsemattomat ihmiset elävät pimeiden harhaluulojen
keskellä, ja heidät voidaan opettaa niistä pois antamalla
näiden kohdata erilaisuutta. Erilaisuuden kohtaaminen todistaa
ennakkoluulot vääriksi. Monimuotoisuudessa eläminen ja
valistus kehittävät suvaitsemattomien mieltä, ja näin heistä kasvaa
kunnollisia, suvaitsevaisia ihmisiä.

Tämä on virallinen teoria, niin sanottu kohtaamisteoria. Se on kaunis tarina, mutta valitettavasti ei ehkä sen enempää.

Kohtaamisteoria on kehäpäätelmä, joka rakentuu ruusuiselle
ihmiskäsitykselle. Se lähtee siitä, että ennakkoluulot ovat
aina pahoja ja ihmiset hyviä. Näin ollen tutustuminen poksauttaa
pahat ennakkoluulot kuin saippuakuplat. Suvaitsemattomuuden
tutkija Karen Stenner on kuitenkin toista mieltä.
Tutkimuksessaan The Authoritarian Dynamic (Cambridge University
Press 2005) hän päätyy aivan päinvastaiseen:

”Kaikki saatavilla oleva aineisto osoittaa, että altistuminen
erilaisuudelle, siitä puhuminen ja sen ylistäminen…
ovat varmin keino ärsyttää niitä, jotka
ovat luontaisesti suvaitsemattomia, ja taata se, että
he tuovat taipumuksensa julki selkeän suvaitsemattomilla
asenteilla ja käytöksellä.”

Saamme siis sekä hyviä että huonoja uutisia. Huonot uutiset
kuuluvat, että suvaitsemattomuutta ei saa kokonaan pois
väestöstä koskaan. Hyvät uutiset puolestaan ovat, että suvaitsemattomuutta
voi vähentää, joskin se onnistuu täysin eri tavalla
kuin yleensä yritetään tehdä. Erilaisuuden kasvattaminen
ja korostaminen lisäävät suvaitsemattomuutta, päinvastainen
vähentää sitä.
Taustalla on autoritaarinen ihmispsykologia. Autoritaarinen
tarkoittaa sisäsyntyisiä taipumuksia, jotka ajavat ihmisiä korostamaan
yhteisyyttä ja samanlaisuutta (oneness and sameness).
Autoritaariset ihmiset ovat ryhmäihmisiä, groupish. Autoritaarisuus
saa ihmisen kannattamaan sellaisia yhteiskuntaa ja yhteisöjä
rakentavia asenteita, jotka korostavat samanlaisuutta
ja minimoivat ihmisten, uskomusten ja käytösten diversiteettiä.
Autoritaarisuus ylistää, rohkaisee ja palkitsee yhdenmukaisuutta
ja halveksii, suitsii ja rankaisee erilaisuutta.

Asenteiden kirjo asettuu janalle. Lukija saattaa ajatella nyt
autoritaareja jonkinlaisina fasistisina poikkeusyksilöinä, mutta
vain äärimmäisimmät autoritaarit äityvät fasisteiksi tai stalinisteiksi,
kun taas suurimmalle osalle ihmisistä autoritaarinen
taipumus tarkoittaa vain ajatusta siitä, että mukautuminen
ryhmään, tottelevaisuus auktoriteetteja kohtaan sekä ryhmän
normeja ja lakeja vastaan rikkovien rankaiseminen ovat ryhmälle
tärkeitä ja jossain määrin välttämättömiä. Autoritaarisuus
ei siis sinänsä ole paha asia, koska ryhmä, joka haluaa pysyä jotenkin
yhdessä ja jotenkin tasa-arvoisena, tarvitsee yhteisyydestä
ja samanlaisuudesta huolehtivia ihmisiä.

Janan toisessa päässä ovat ne ihmiset, joista Stenner käyttää omalla tavallaan
nimitystä libertaari. Libertaari ei siis tässä tarkoita pitkälle vietyä
vapautta ajavaa yhteiskuntateoreetikkoa, vaan ihmistä, jolle
on tärkeää, että ihmiset ovat erilaisia, ja joka puolustaa ja rakastaa
erilaisuutta ja vastustaa ryhmäpainetta mukautua homogeeniseksi
ryhmäksi.
Autoritaarit eivät ole ongelma silloin, kun yhteisö on homogeeninen.
Autoritaarisuus voi silloin nukkua, ja autoritaarit
ovat suvaitsevaisia, koska he eivät koe yhteisyyttä uhatuksi.
Kun taas yhteisöä uhkaa normatiivinen uhka (siis uhka ryhmän
yhteisyydelle ja samanlaisuudelle ja sääntöjen noudattamiselle),
sen kokeminen herättää ihmisten latentit taipumukset
autoritaarisuuteen. Uhka voi olla todellinen tai ei, mutta
jos uhka koetaan, se on faktisesti totta, koska sillä on todellisia
seurauksia. Tällaisen uhkan kokevaa väkeä ei edes tunnista
samaksi kuin se oli vielä hetki sitten. Niinpä nykyäänkin moni
suvaitsevainen ihmettelee, miksi suomalaiset ovat yhtäkkiä
muuttuneet rasisteiksi. Onko juomaveteen lisätty jotakin?
Erilaisuuden lisääntyminen on juuri tällainen uhka. Erilaisuuden
ylistäminen ja esittäminen tavoiteltavana saavat autoritaarit
taistelemaan erilaisuutta vastaan: ”Nyt menee jo turhan
pitkälle…”, mutistaan ja avaudutaan lasillisen jälkeen kavereille ”homotuksesta” ja ”mokutuksesta”. Näin homoparaatit aiheuttavat
heteroparaateja, ja etnisen monimuotoisuuden lisääntyminen
aiheuttaa maahanmuuttokriittisyyttä. Näin taisi käydä
koko Euroopan mittakaavassa kevään 2014 eurovaaleissa.

Kun autoritaariset mielipiteet heräävät, havahtuvat myös libertaarit
puolustamaan omia arvojaan. He toimivat päinvastoin:
he haluavat osoittaa ja lisätä erilaisuuden hyväksymishalua,
suvaitsevaisuutta ja erilaisuutta. Kun nämä suvaitsevaiset
ihmiset sitten heiluttavat suvaitsevaisuuden ja erilaisuuden
ja monimuotoisuuden lippujaan, suvaitsemattomat ihmiset
muuttuvat entistä suvaitsemattomammiksi, koska nythän normatiivinen
uhka on kasvanut: ”niillä on liittolaisia, nämä petturit
ovat hypänneet niiden leiriin!”
Tämä on autoritaarinen dynamiikka. Se on itseään ruokkiva
sykli, jossa toinen osapuoli synnyttää toisen. Suvaitsevaisuuslipun
heilutus aktivoi suvaitsemattomuutta, koska se muodostaa
uhkan sille kansanosalle, joka haluaa pitää kansakuntaa kasassa
ja yhtenäisenä ja samanlaisena. Suvaitsemattomat ihmiset
muuttuvat sitä suvaitsemattomammiksi, mitä enemmän moninaisuutta
hehkutetaan. Heidän aktivoitumisensa kiihottaa
suvaitsevaiset entistä räikeämpään oman lipun heilutukseen,
mikä edelleen kiihottaa toista osapuolta ja niin edelleen.

Syntyy kulttuurisota. Prosessi ruokkii itseään, leirit polarisoituvat
ja kärjistyvät, ja viha lisääntyy puolin ja toisin…
(ote päättyy)

Marko Hamilo on myös julkaissut blogissaan otteen kirjasta.

Osta kirja ennakkoon täältä.