Poikkeustilapäivät 23 ja 24: Hiipuva kiirastorstai

Päivä 23, keskiviikko

”Tavataan Pariisissa, tiistaina sodan jälkeen.”

Olen aina halunnut sopia tapaamisen näin. Nyt koronan myötä minulla olisi ainutlaatuinen mahdollisuus päästä sopimaan tällainen tapaaminen.  Tavataan koronan jälkeen… missä? Havis Amandalla? Niittykummun Gallows Birdissä?

WTO arvioi, että maailmankauppa vähenee tänä vuonna 13 – 32%. Ehkä neljänneksen?

Muissa uutisissa. Kiinalaiset myivät suomalaisille sekundaa. Tällä kertaa hengityssuojainten muodossa. Tämä ei ole suuri yllätys, sillä jo toissa viikolla lehdissä lainattiin italialaisen lääkärin turhautunutta parahdusta, että Kiinasta kalliilla ostetut suojaimet eivät kelpaa yhtään mihinkään: hän ei aio edes käyttää niitä, etteivät ne herätä katteetonta turvallisuuden tuntua. (En löydä juttua tähän hätään.) 

Kustantamon päällikön (viime päiväkirjassa) sanoista jäi mieleen hänen arvionsa, että tällaisista murroksista jää aina jotain pysyvää. Tässä yhteydessä kirja-alalle, siis digi- ja äänikirjojen kuuntelun pysyvä nousu. Mutta laajemminkin. Mitä pysyvää koronakeväästä (-vuodesta?) jää? Nettikauppojen täysherruus? Ihmisten eriytyminen entisestään, kun sosiaalinen läheisyys saa lokaa brändiinsä? Alkaako se yksi tyyppi kuntosalilla jo käyttää sukkia?

Oleme unohtaneet tehdä pääsiäisasiat taas ajoissa. Emme saaneet lähetetyksi pääsiäiskortteja, rairuoho unohtui. Alan valmistautua pääsiäisjuhliin sentään sillä, että tilaan Olarin Panimon nettikaupasta  ison pullon Hazy Hoodzia.

”Mä haluun aina pelata niin mä oon pelihullu, sä katot aina tietokonetta niin sä oot tietokonehullu, ja äiti tekee aina vispipuuroa niin äiti on vispipuurohullu.” – poika. Kilpikonnakisaa pelataankin taas kolme erää.

 

Päivä 24, kiirastorstai, Agricolan päivä

Pyöräilemme aamulla pojan kanssa Tapiolan läpi. Päiväkodin pihalla meitä odottavat  päikyn poppoon pääsiäisterveiset. Viesti, kortti, kuva, tehtäviä, värityskuvia ja suklaamuna, oikein mukavat tuliaiset. Ketään emme tapaa.  Emme voi toivottaa hyvää pääsiäislomaa. Lapset ovat piirtäneet ison julisteen päikyn seinään, siinä on sydän ja sateenkaari ja tsemppaava teksti, kyllä pärjätään

Tänä aamuna ensimmäistä kertaa poikkeustila-aikana lööpit eivät liity koronaan. Tai ainakin Iltalehden nettietusivun ylimmät jutut.  ”Näin pidät sähkölaskun kurissa” tavallaan kyllä välillisesti.

Kaverini kertoo lakanneensa murehtimasta koronasta. ”Kuolleiden mediaani-ikä Suomessa on 84 vuotta.”

Onko taudissa käänne? Onko mielialatiedustelu huomannut muutoksen kansalaisissa? Alkaako korona olla mennyttä?

Asiantuntijoista ei.

HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen ehdottaa MTV:n uutisissa, että Uudenmaan rajoituksia tiukennettaisiin muutamaksi viikoksi entisestään.

Lehtosen mukaan epidemia ja rajoitukset saattavat kestää jouluun, ellei Uudenmaan rajoituksia tiukennettaisi. Parin viikon tiukemmat toimet taas voisivat jatkaa nykyistenkin rajoitusten nopeampaan purkuun. Tällaisia olisi mm. kokoontumisten rajoittaminen kahteen henkilöön ja hengitysmaskipakko. (Mm. Itävallassa kauppaan ei nyt pääsekään ilman maskia.)

Short sharp shock -strategia siis. Tasan samaa mieltä on muuten Oulun yliopiston professori Lehenkari. Lehenkarin mukaan sosiaalinen eristäminen kannattaa nyt heti toteuttaa mahdollisimman tehokkaasti. Lisäksi kasvosuojaimet kaikille. Hän sanoo, että jos pinnistelemme tiukalla linjalla 2–3 viikkoa, voidaan tätä alkaa sitten purkaa.

Ensimmäinen aalto on todennäköisesti otettu vastaan kesään 2020 mennessä, mutta rajoitukset jatkuvat kesän 2020 yli kaikkialla. Rokotukset alkavat loppuvuodesta 2020. COVID on suurella todennäköisyydellä selätetty kesällä 2021, mutta sen jälkeenkin se saattaa hiipiä muiden virusten mukana kausittain.

Pääministeri arveli eilen tv:ssä, että Uudenmaan sulku päättyy 19.4.  Onko hän eri linjalla? Vai huolehtiiko ministeri lääkäreitä enemmän kansantaloudesta?

Koronan dramaturgiasta uhkaa joka tapauksessa tulla heikko. Se hiipuu hiljakseen mutta ei ymmärrä lähteä, nuokkuu synkkänä nurkassa kun juhlat ovat jo päättyneet. Se loppuu ”not with a bang, but a whimper”. Tämä on ihmispsykologialle ikävää, hiipuminen ilman selvää käännekohtaa. Miettikääpä elokuvaa, joka loppuu siihen, että kaiken toiminnan jälkeen päähenkilö väsyy ja alkaa juoda teetä iltaisin television ääressä. Ensin kuolemanvaaraa, viimeiset puoli tuntia tällaista hiipumista.  IMBD-arvio 1,6 (keskiarvoa nostaa muutama kymppi intellektuelleilta, sellaiseksi pääsee kun sanoo kaiken päinvastoin kuin arkijärki.)

Mutta olemme nyt jonkinlaisessa suvantovaiheessa, ainakin me Konstigeilla olemme. Ei uutisia, ei jännitystä. Pientä turtuneisuutta ilmassa. Citykani söi pihalta krookuksemme. 

Uuvun. Kun jännitys poistuu, seuraa uupumus.

Väsyn olemaan koko ajan ihmisten kanssa, lasten, jotka heiluvat ja hälisevät ja vuotavat ääniä ja liikettä ja vaativat koko ajan jotakin tai minä hetkenä tahansa saattavat vaatia. Kysyvät tyhmiä, kysyvät samaa asiaa uudestaan, kysyvät asioita, joita ei tarvitse kysyä, voisi tehdä vain….

Ja pian olen itsekin ”ihan tyhmä”, koska keskeytän 9-vuotiaan prinsessaleikin vaatimalla häntä nyt vihdoin tekemään koko viikon tiedossa olleen etäpartiotehtävän: laita ruokaa perheelle. Se ei kelvannut hänelle lauantaina, tiistaina hän ei nyhtöpossua halunnut tehdä, eilen piti tehdä välipalaa mutta se unohtui minulta (ergo, häneltä), joten tänään kello 18.00 ilmoitan laittavani lusikkani hänen tekemäänsä hedelmäsalaattiin. Sen ainekset meiltä löytyy nyt kaapeista.  Se tapahtuu nyt.

Kirjaimellisesti keskeytän prinsessaleikin. Tytöt ovat löytäneet vuosia vanhat keltaiset ja lohenpunaiset hörhellysmekkonsa ja pukeutuneet niihin, ne mahtuvat yhä joten kuten, heitä kikatuttaa itseäänkin leikkinsä. Prinsessa kiukuttelee nyt kuitenkin ja haukkuu minut tyhmäksi poistuessaan. Sallin sen, ehkä virhe. 

Isän tehtävä on ottaa vihat niskaansa vaatimalla asioita. Sekin on isän tehtävä, se on epäkiitollinen tehtävä, mutta jonkun se on tehtävä. Puoliakaan ei täällä tulisi tehdyksi, ellen olisi vaatimassa sitä…

Kaipaan rauhaa ihmisistä. Luojan kiitos vaimo on ollut nopea ostosreissuillaan ja palaa jo ennen kuutta kotiin. Pääsen eroon.

Lähden juoksulenkille. Juokseminen on kankeaa köpöttelyä puolen vuoden tauon jälkeen, hölkkäämistä. Hölkkäämisestä puhuttiin, kun olin nuori, sitten hölkkääminen uudelleenbrändättiin juoksemiseksi. Muistan kun kuulin sen ensi kerran, että ”harrastan juoksemista”. ”Juokset, minne?” teki mieli kysyä, ”siis onko se vähän niin kuin hölkkäämistä?” Visualisoin juoksemisen pikajuoksemiseksi, mutta kyllä se yhä hölkkämistä on. Ainakin nyt minulle.

Hölkätessä näkee tätä uutta kotiseutua uudella tavalla, taloja, pikkukatuja, kujia, polkuja metsiköiden läpi. Löydän lisää IMS aikaisia vallituksia Pohjois-Tapiolasta, juoksuhaudat rajaavat täällä kirjaimellisesti rivitalojen takapihoja. Erään kadun päässä joudun umpikujaan, mutta…

täällä on puhelinkoppi. Aito vihreä puhelinkoppi, jonka sisällä on vanha lankapuhelin ja kellastunut puhelinluettelo vuodelta 2016. 

Vauraiden omakotitalojen väliin jäänyt puhelinkoppi on kuin teleportti menneisyyteen.

Kotona otan kylvyn ja luen aikakauslehteä. Sitten liityn perheen seuraan syömään hedelmäsalaattia. Se on hyvää kyllä. Unohdamme vain ottaa siitä valokuvan ja lähettää partioon…

Luen kirjoja yksin korvatulpat korvissa makuuhuoneessa, kunnes lapset ovat  vuoteissaan. 

Pääsiäinen alkaa nyt. Vaimo on siis kotona, minulla on siis vapautta kotona. Saan olla siis vapaammin kotona. Se on ylellisyyttä.  Pitkäperjantai… Pääsiäistä, hyvät ihmiset.

Sähköpostissani vedotaan: Pelastakaa brittien kenkätehtaat ostamalla ensiluokkaisia kenkiä alennuskoodilla EASTER2020. Näihin talkoisin lähtisin mielelläni, mutta help yourselves.  

 

2 kommenttia artikkeliin ”Poikkeustilapäivät 23 ja 24: Hiipuva kiirastorstai

  1. Jep, hölkkää se on. En ole koskaan mieltänyt sitä juoksemiseksi. Oma hölkkälenkki (talviturkki on tässä vielä kastamatta, mutta sen verran hiki siinä tulee, että kastuu) Malmin kentän ympäri kotiovelta ottaa sen kahdeksan kilometriä, eikä yksikään satakiloinen mies *juokse* sitä matkaa. Se on kevyttä hölkkää, ja jos sisu iskee, pari Tabataa sinne väliin.

    Tänään sen sijaan aloitin pitkästä aikaa joogaamalla kymmenen minuuttia, ja hämmästelen yhä, miten paljon vähemmän kipeä kroppa on. Oli sille joku syy, että tätä aikoinaan teki päivän aloittamiseksi monta päivää putkeen. Istun liikaa, kumartelen liikaa ja selkäni on vänkyrä, mistä syystä alaselkäperseeni on ollut kroonisessa jumissa kuukausia. Venyttely on auttanut sen verran, että venytellessä sattuu enemmän. Sitten taas tämä DDP-jooga tuntuu melkein hyvältä. Ei tässä kertalaakista vielä ihmiseksi muutu, mutta se on jotain tämäkin.

    Havaitsin ilokseni, että Bookbeatista, jota minulle joku mainosti, saa erään Konstigin nekin teokset, jotka ovat toistaiseksi jääneet väliin. Otan lukua, vaikka sainkin naistotuudesta traumoja.

  2. Eräs lukija lausui naistotuudesta äskettäin, että tosielämässä ei tällaisilla vanhemmilla olisi sellaista tytärtä. Ehkäpä hän onkin oikeassa? Hyviä lukuhetkiä, jos et ole Perkelettä vielä, aloita siitä tai lopeta siihen.

    Diamond Dallas -jooga? Kaikkea sitä oppii!

Kommentointi on suljettu.