Päivä 31, torstai 

MIten toimia, jos kotiin pitää päästää vieras?

Tänään sarjassamme otsikoita, jotka vielä kuukausi sitten olisivat näyttäneet häiriintyneeltä. (Nippa nappa kuukausi! Juuri sen verran on poikkeustilaa kestänyt.)
Itse artikkeli on kuin sketsiviihdettä, tällaisella ivalla ujoja ihmisiä on pitkään pidetty pilkkanaan. Vieraan pelko kuvataan ad absurdum ja ujot ja epäavoimet ihmiset saadaan näyttämään häiriintyneeltä…

”Sopikaa yhdessä etukäteen, miten toimitte tilanteessa. Vierailun pitää olla kaikille turvallinen. Puhdista pinnat, joihin oletat hänen koskevan vierailun aikana, tavanomaisella yleispuhdistusaineella. Käytä kasvomaskia, säilytä etäisyys ja vältä koskettamasta samoja pintoja. Jos mahdollista, pysyttele toisessa huoneessa vierailun ajan…. Kun vieras lähtee, puhdista kaikki pinnat, joihin hän on koskenut.” 

Sisäänpäänkääntyneitä ihmisiä taas on kuvannut kauniisti etenkin Petri Tamminen. Etenkin Piiloutujien maa on käynyt mielessäni viime aikoina. Salaviisas kirja, olin jo unohtanut sen, ja vuosien jälkeen hiipi mieleen. Oli piilossa!

*

Jäin vielä miettimään eilistä ns. Big Five -persoonallisuustyypittelyä. Jäi se viides, sovinnollisuus eli agreeableness, vaikka kyllähän se monesti näkyy päältä sekin. Toisessa, matalan sovinnollisuuden päässä on liivijengiläinen kasvotatuoinnilla. Toisessa päässä pyöreä ja valoisasti hymyilevä perussiisti, jonkin julkisen puolen virastossa oleva kahvihuoneen valopilkku, kiltti ja hiljainen Manta, josta kaikki toteaavat ”on se Manta kyllä niin…” ”Niin…” ja lauseessa on karvas loppusointu, tietty sääli ja samalla häpeä itseä kohtaan, että säälii niin mukavaa ihmistä kuin Manta. 

*
Tutkijat arvelevat Science-lehdessä, että sosiaalinen etäännyttäminen saattaa olla tarpeellista jopa vuoteen 2022 asti…
Voi miten tämä loksahtaa niin helposti siihen arkkityyppisen tarinaan, jossa hybristä seuraa nemesis! Globalisoitunut ihminen luuli voivansa saada kaiken, olla kaikkialla kaikkien kanssa kaiken aikaa, kuten profeetallinen teleoperaattorimainos aikoinaan ilmaisi. Ja näin siinä sitten kävi, nyt ollaan sulkeutuneempia kuin pahimmat sterotypiat sisäsiittoisista peräkyläläisistä. Tämä on arkkityyppinen tarina, baabelin torni, ikaroksen siivet, katajaan kapsahtaminen. Se on niin houkutteleva, että sitä pitää osata varoa. Saattaa se silti olla totta. Ehkä maailma ei olekaan tämän vuoden, kahden vuoden eristäytymisen jälkeen enää entisensä…

Tänään löydän myös Osmo Soininvaaran, rationaalisen tilastotieteilijän, blogikirjoituksen pääsiäiseltä ”Koronaviruksen kanssa on vain huonoja ja vielä huonompia vaihtoehtoja”: 

Nyt seuraa inhorealismia. Ero kuolleiden määrässä ei ehkä kuitenkaan ole niin suuri kuin kuvittelemme, koska huomattavaa osaa kuolevista ei kuitenkaan pystytä auttamaan. Tautiin ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Sodan aikana lääkärit joutuivat jakamaan potilaat niihin, jotka selviävät omin voimin, niihin, joita ei voi auttaa ja niihin, joiden elämä on kiinni lääkärin antamasta hoidosta.  [ – -]

Hidastaminen ei ehkä säästä kovinkaan monta ihmishenkeä, mutta vapauttaa lääkärit hyvin ikävästä potilaiden luokittelusta.  Lääkärin on helpompi sanoa omaisille, että teimme kaikkemme, mutta vanha isänne kuoli kuin sanoa, että arvioin, ettei isäänne olisi voitu pelastaa, joten emme kytkeneet häntä hengityskoneeseen. Tämä luokittelu on sinänsä sairaaloissa arkipäivää. Joka päivä kymmeniä potilaita siirretään paranemiseen tähtäävästä hoidosta palliatiiviseen hoitoon. [ — ]

Hidastamisen huono puoli on, että se maksaa valtavasti. Jos tätä nykyistä lock downia jatketaan vaikkapa vain puoli vuotta, lasku kansantaloudelle on kymmeniä miljardeja. Puoli vuotta tuskin riittää alkuunkaan.

Ja kun kansantalous laskee, se ei ole ”vain rahaa”, vaan aiheuttaa kuolemia epäsuorasti (ei ole rahaa hoitoihin) ja epäsuoran epäsuorasti (työttömyys, syrjäytyminen, ”hidas itsemurha”, itsemurha, jne.) 

Pitää muistaa, että poliitikon tai virkamiehen tehtävä ei ole välittää oikeaa informaatiota kansalle. Heidän tehtävänsä on saada toivottuja lopputuloksia.  Jos toivottuun lopputulokseen tarvitaan oikeaa informaatiota, sitä annostellaan sopivaksi nähdyssä  määrässä. Diplomatia, tiedustelu ja vaikuttaminen, sodankäynnistä puhumattakaan ovat usein aiheita, joissa oikea informaation jakaminen on vastaproduktiivista. 

Suomessa esimerkiksi viestitään aina, että suola on pahasta, suolan käyttöä tulee välttää. Niinpä suomalaiset välttävät suolaa, etenkin tunnolliset eli terveet ihmiset, eli juuri ne, joille suolasta ei olisi haittaa, joista joku saattaa kärsiä krampeistakin. Pitäisi henkeä uhata, että THL:n virkamies kuitenkin myöntäisi julkisesti työroolissaan, että näin on. Koska jos Suomen kansan vuosisuolakulutuslukema nousee, suomalaisten keskimääräisotannallinen verenpainelukema nousee, ja virkamiehen toivotuksi lopputulokseksi on valittu laskea verenpainelukemia. Kansankokonaisuus ratkaisee, kokonaislopputulos  ja näinhän sen on oltava. 

Sama koronassa, joka vaikutusluokaltaan lähentelee vähintäänkin jotakin taloudellista sodankäyntiä. Edelleen, sodassa jos missä ajatus siitä, että olisi hyödyllistä välittää oikeaa informaatiota, on naurettava. Kannattaako virkamiehen tai poliitikon kertoa oikeaa informaatiota kansakunnan valitsemista strategioista tai omista valinnoistaan tai vaikka siitä, että suljemme Suomen, koska haluamme vapauttaa lääkärit joutumasta tilanteisiin, jossa he joutuisivat päättämään, kenen henki pelastetaan ja kenen annetaan kuolla. Mikä insentiivi siihen olisi? Kaikki insentiivit taas on jakaa sellaista informaatiota, joka johtaa toivottuun lopputulokseen.  Ohjataan keskustelua, muokataan mielipiteitä ja mielialoja.

Tässähän erityisen taitava johtaja on Yhdysvaltain presidentti Trump. Kaikki mitä hän tekee kannattaa tarkkailla sillä silmällä, että mitä hän hakee tekemällä näin, sanomalla näin...  Toki sillä erotuksella, että hänen viestintänsä ja faktojen välinen ero muodostuu monesti liian suureksi niille, jotka eivät ymmärrä tätä. Suoranaisesta valheesta kiinni jääminen on huonoa vaikuttamista. Ja siitä viestinnässä laajassa mittakaavassa on kyse,  vaikuttamisesta. Ei ajattelusta, että minullapa on tässä informaatiopalikka, jonka nyt annan sinulle. Kiitos. Ole hyvä.

Räntää sataa iltapäivään asti. 

Päivä 32, perjantai

Yritän tehdä töitä kotona, poika pyörii tuolin jaloissa leluineen. Vaihdan huonetta. Kohta hän on täälläkin. Siirrän läppärin sivuun ja sanon: ”Tuu tänne.” Otan pojan syliin ja silittelen hetken, kyselen mitä hän leikkii. (Ninja-Playmobililla). Annan hetken läheisyyttä ja kehotan jatkamaan. Hän menee jatkamaan leikkiä.

Nykyään suosittu lastenkasvatusteoria on, että vanhemman pitää olla turvallinen satama, jossa lapsi välillä käy ja näin uskaltaa taas jatkaa leikkejään ilman vanhempaa. Hän käy ikään kuin lataamassa perusturvallisuuspatterinsa vanhemmasta ja pyörii sillä sitten. 

Paitsi että pian poika on taas vieressäni. ”Mitä nyt? Haluatsä taas syliin?”

”Joo.”

Läheisyydestä pojalla ei ole totisesti ole puutetta, ei fyysisestä eikä emotionaalisesta. Hän vain ottaa kaiken hyvän minkä saa. Siinä lasten ohjelmointi… Kun antaa pikkusormen, vievät koko käden. Nyt vallitsevan kiintymyssuhdehypoteesin mukaan hänet kasvatetaan halaamalla itsenäiseksi. Aiemmin uskottiin, että palkittu käytös lisääntyy. Kun viettää aikaa sylissä, oppii haluamaan viettää aikaa sylissä, oppii ajattelemaan, että maailma on sellainen paikka, jossa isin tehtävä on sylitellä minua. Ja jo nyt on kumma jos ei yhtäkkiä sylittele! Se korjataan huutamalla… On ottanut ennenkin syliin, miksei juuri nytkin.

Lastenkasvatusteoriat jos mitkä vaihtuvat joka sukupolvi.  Tiede on tiedettä vain, jos siihen ei liity tunteita, ja lastenkasvatukseen liittyy aina tunteita. Lapset tuskin ovat niin hauraita kuin nykyään monesti tavataan tuntea. Hyvin mahdollisesti he ovat paremmin toipuvia kuin aikuiset, kuten heidän tuoreet vartalonsakin toipuvat kolhuista. Keski-iässä jo lattialla istuminen vaatii vartin toipumisajan… Kasvatusaatteita ratkaisevampi tekijä siinä, että lapsiin nykyään satsataan, on lapsikuolleisuuden romahtaminen. Jos lapsista kuolee joka kolmas, sitä varmasti varjelee itseään kiintymästä heihin liikaa…

Joka tapauksessa tämä poika ei kärsi ainakaan huomion puutteesta. Siitä pitävät huolta kuopukseensa ihastuneet vanhemmat ja kaksi isosiskoa, joiden mielestä pikkuveikka on söpöintä maailmassa, ainakin corginpentujen jälkeen. Koronakevät on hänelle elämän huippuaikaa, kotona on jatkuvasti palvelijoita! 

*

Käyn pitkästä aikaa kauppakeskuksessa.  Kato on käynyt, liikkeistä enemmistö on sulkeutunut. Monia ihmisiä tulee nyt vastaan kasvonaamioissa. THL:n pomon kehoitus on otettu huomioon. Suomalaisen kirjakaupan hyllynäkymä:

Kauppakeskuksessa tuntuu vieläkin, kuin ilmassa olisi viruksen pippurisumutetta. Kömpelö tanssi toisten ihmisten ympäri… Käy mielessä videot Tukholmasta, jossa ihmiset istuvat yhä katukahviloissa. 

Ruotsin pääepidemiologi Anders Tegnell on koronakevään hahmoja. Hän on joko hullu tai nero, sankari tai konna, mutta tiedämme tämän vasta parin vuoden päästä. Pelastaako hänen pitkän tähtäimen strategiansa maan talouden ja sitä kautta elämiä, vai aiheuttaako tarpeettomia kuolemia – näin on etenkin, jos lääke ja/tai rokote keksitään ennen kuin uumoiltuna keväänä 2021. Tuntuu kuin Tegnell menisi yksin vasten muuta maailmaa, hänellä on oltava vahva luottamus asiaansa. Miehen esiintyminen on totista ja painavaa. Hänen habituksensa on matemaatikkoneron, homssuinen kammiojuonija, nero ei piittaa vaikka tukka sojottaa ja vaatteet näyttävät nuhjuisilta (nerous ei ole suositeltava habitusstrategia, don’t try this at home, mutta oikein tehtynä toimii).

Tegnellin sovinnollisuuden on oltava matala, johtaminen näin rohkeasti vastavirtaan vaatii sitä – tai sitten vain poikkeuksellista vakaumuksen vahvuutta tai aspergeria tai narsismia. Vaikka on rumaa diagnosoida toisia ihmisiä, silti saanee kai spekuloida, että Martin Luther Kingillä oli vakaumuksen vahvuutta, reformaattori Martti Lutherilla ehkä keskimmäistä, Trumpilla ehkä viimeistä, mutta tulokset voivat olla tuntuvia miten päin vain. 

Päivän ruokana kanansiivet (uunigrillissä) sekä mansikkakotijäätelöä.

Espoon koulut tiedottavat siirtyvänsä eväspusseista lounasjakeluun. Lämmitettäviä valmisruokia olisi siis jaossa keskiviikkoisin. Tämä kuulostaa jo mehutetraa paremmalta!

*

Kun kävin Tokmanilla kolme viikkoa sitten, huomasin kahvakuulien loppuneen kaupasta. 

Nyt kuulen, ettei se ollut poikkeustapaus. Tuttavani on ammatikseen fitness trainer, ja hän on kuulemma metsästänyt ympäri Eurooppaa kahvakuulia, soitellut maahantuojille ja suoraan valmistajillekin, mutta kaikkialla on vain ei-oota tarjolla. Ihmiset ovat hamstranneet kahvakuulat loppuun! Unohtakaa vessapaperit, niitä on taas hyllyt täynnä, koronakevät vei meiltä kahvakuulat… 

Illalla tytöt jatkavat taas kirjansa kirjoittamista. He tekivät sille jo mainoksenkin, joka tuntuu ennakoivan vielä pitkää karanteenia.