Joka miehellä on oma nörtteilyalueensa. Yhdellä se on Valioliiga, toisella Led Zeppelinin tuotanto, kolmannella mekaaniset rannekellot inhouse-koneistolla, minulla fysiologia. Ravinto ja terveys kiinnostaa. Tämä postaus sikäli kuin joitain muitakin kiinnostaa. Lukijoista suurin osa lienee istumatyöläisiä, joten ainakin tämä koskee heitä.

Meille tarjoillaan terveystietoa yleensä rutkasti tyhmennettynä. Suurin osa kaloripuheesta esimerkiksi on tällaista. Tiedättehän: laihtuminen on sitä että syö enemmän kuin kuluttaa tai muuta vastaavaa. Kuulostaa ihanan yksinkertaiselta. Kuka tahansa osaa toistaa. Mutta ei toimi. Tämä on viestinnän perusongelma: jotkut asiat pitää vääntää rautalangasta, että viesti välittyisi mahdollisimman monelle ja kapasiteetiltaan erilaisille kuulijoille. Mutta kaikki asiat vain eivät taivu rautalangaksi. Istumatyöhön esimerkiksi kaloripuhe ei päde.

Istumistyö tai istuva elämäntapa ei lihota siksi, että se kuluttaa vähemmän kaloreita kuin aktiivinen. Keho tienaa liikkumiseen menetetyt kalorit takaisin lisäämällä ruokahalua. Istuminen lihottaa siksi, että se katkaisee lipoproteiini lipaasi -nimisen entsyymin toiminnan. Lipaasi nimensä mukaisesti pilkkoo rasvaa energiaksi. Kun rasva ei pala, energia loppuu. Väsyttää. Ja tulee nälkä. Taukohuoneen Marie-keksit alkavat muistuttaa etäisesti ruokaa.

Tiesin tämän, mutta silti vaati valokuvan, että sen todella ymmärsi. Alalleni kiusallinen tosiasiahan on, että joskus kuva vain on tuhatta sanaa tehokkaampi.

Kuvassa plasmanäyte. Sama henkilö, sama ateria, mutta toinen on nautittu istuen ja toinen seisten. (lähde)

Vasen plasma on sakeaa, koska istuen syödyn ruoan ravinteet ovat yhä veressä. Ne teutaroivat verisuonissa päättöminä kuin teinit Kampissa perjantai-iltana ja päätyvät lopulta rasvasoluihin läskiksi, eivät lihassolujen energiaksi. Tämä ei ole vain lihomisongelma, koska mikään lihomisongelma ei ole vain lihomisongelma kuten diabeteskaan ei ole vain haiman ongelma, vaan koko fysiologisen järjestelmän ongelma päästä varpaisiin.

Ajattelin kyllä istua jatkossakin ruokapöydän ääreen. Mutta surullisen totta on, että jos ihminen olisi tarkoitettu istumaan päivät pääksytysten, meidän takapuolessamme kasvaisi tuoli. Tai jos lähestyy asiaa evoluution kautta: savannilla ei ollut jakkaroita.

Vaan seisomatyöpyötä olisi mahdollisuus. Papakin oli näin tyytyväinen omaansa: