D-vitamiinista ja mitä lääkärit haluavat

Tämä D-vitamiinikohu toimii muistutuksena kahdesta asiasta: 1) Ruoka on tärkeämpi kuin pillerit. 2) Silloin kun ruoka ei riitä (D-vitamiini on harvoja poikkeuksia), kannattaa satsata luotettavaan valmistajaan ja vaihdella lähteitä. Ja D:n ollessa kyseessä: omat vitamiiniarvot voi ja kannattaa mitata.

Kävin joulukuun puolivälissä 2009 Töölön Mehiläisessä mittauttamassa veren kalsidiolin eli D-vitamiinitasoni 25(OH)D. Olin syönyt 3 kuukautta 5.000 IU (125 µg) Healthy Originsin D3-vitamiinia päivässä öljykapselina. Lähtötasoni olivat varmaan hyvät, sillä otin kesällä aurinkoa ja ruokavaliooni kuuluu paljon D-vitamiinin lähteitä, kuten munia, kalaa ja kalanmaksaöljyä. Viljaa syön yhä hyvin vähän, ja viljakuiduthan laskevat D-vitamiinitasoa.

Lukemani oli 176 nmol/l (71 ng/ml). Hyvin siis imeytyi.

Mehiläisen viitekehykset ovat väljät: minimissään 80 nmol/l vaaditaan luuston hyvinvointiin, toksisuusraja on 250 nmol/l. Alan auktoriteetin Vitamin D Councilin tavoitearvoilla 125 – 200 nmol/l (50 – 80 ng/ml) olin hyvää korkeaa keskitasoa. Minulla oli siis varaa jättää vitamiinilisät kokonaan tauollekin. (Taisin ottaa niitä vielä muutamia helmikuussa.) Kannattanee ihan varmuuden varaksi tähdätä Vitamin D Councilin tavoitearvojen alalaidalle, ellet kärsi esim. syövän tai suolistotulehduksen kaltaisista taudeista, joiden hoito vaatii enemmän D3-vitamiinia.

Testi maksoi vain viisikymppiä.

Ikävä kyllä D-vitamiinikohun alle jäi vielä paljon tärkeämpi uutinen. HS julkaisi 25.10. Päivi Repon jutun Hoitosuositusten tekijöillä paljon sidonnaisuuksia. Siinä oli selvitetty, kuinka paljon hoitosuositusten tekijöillä on yhteyksiä lääketeollisuuteen. Ja tottahan niitä oli. Parhaimmilla verkostoitujilla oli yli 30 sidonnaisuutta, suuri osa lääkeyhtiöihin. Sidonnaisuuksia ovat muun muassa luentopalkkiot lääketehtaiden kongresseissa, maksetut matkat lääketehtaiden kongresseihin, lääketutkimukset ja lääketehtaiden järjestämät lääkärien jatkokoulutukset. Ei ole hurjaa liioittelua sanoa, että ”sidonnaisuus” on eufemismi korruptiolle.

Internetversiosta puuttui nimiä. Ne on saatavissa täältä zip-filenä. Esim. neurologi, unitutkija Markki Partisella todettiiin 34 sidonnaisuutta: luentoja lääkealan yrityksissä palkkioita vastaan, lääkealan tukemia koulutustilaisuuksia, toimimista asiantuntijan roolissa lääketehtaiden piikkiin. 33 -21 sidonnaisuutta oli kirjattu seuraavanlaisille ihmisille: KYKSin ylilääkäri Olavi Airaksinen, HYKSin infektiosairauksien klinikan ylilääkäri Asko Järvinen, TYKSin neurologian ylilääkäri Kaj Metsärinne, Vantaan kaupungin ja Mehiläisen ylilääkäri Merja Laine, Tampereen yliopiston lastentautiopin professori Markku Mäki sekä Oulun yliopiston sisätautiopin emeritusprofessori Antero Kesäniemi. Melko kattava paketti siis.

Seuraa itsestäänselvyyksiä, joita ei kuulla läheskään tarpeeksi usein.

Lääketieteen ensimmäinen tehtävä ei ole ihmisten terveyden edistäminen. Lääketiede tutkii lääkkeitä. Siitä nimi. Lääketiede on liiketoimintaa. Lääkäri taas harjoittaa lääkitsemistä, sitä millaisia lääkkeitä pitää sairauksiin soveltaa. Lääkärin kannattaa jättää potilaansa eloon, koska muuten kukaan ei halua hänen potilaakseen. Lääkäri tekee työtään saadakseen potilaita ja potilaista palkkaa. Enemmän palkkaa on parempi kuin vähemmän.

Aivan varmasti on paljon lääkäreitä, joita on joskus motivoinut ja yhä motivoi myös vilpitön halu auttaa ihmisiä. Se ei sulje yllä olevaa mitenkään pois. Tehokas auttaminen on tehokasta liiketoimintaa.

Lääketiede liiketoimintana limittyy terveyden edistämisen kanssa vain osittain. Lääketeollisuus ja sen alaiset (sis. lääkärit) esimerkiksi tutkivat tauteja suhteessa siihen, miten paljon niiden hoidosta (ei niinkään parantamisesta) on saatavissa rahaa, ei suhteessa taudin merkittävyyteen. He suosittelevat lääkkeitä ja lääketieteellisiä operaatioita hoidoksi vaivoihin, joita voisi hoitaa ilmankin näitä (esim. insuliini II-diabeetikoille tai lihavuusleikkaukset). He vastustavat usein hoitokeinoja, joista ei ole saatavilla rahaa. (Edellä mainittu D-vitamiini esimerkiksi näyttää joka vuosi lupaavammalta mitä moninaisiin vaivoihin, mutta D-vitamiinia ei voi patentoida, ja sitä saa erittäin halvalla eristettyä lanoliinista, joten lääketeollisuus ei innostu siitä ja saattaa puhua siitä halveksien.) He keksivät jatkuvasti uusia sairauksia, joihin voi kaupata yhä enemmän lääkkeitä. Parhaat tuotot saadaan nimeämällä normaaleja toimintoja sairauksiksi: kolesteroliarvot esimerkiksi kohoavat kaikilla vanhetessa (kolesteroli suojaa aivoja vanhenemiselta), joten statiineja voi kaupata kaikille. Niitä on tarkoitus syödä koko ikä, eli niiden tarkoitus ei edes ole parantaa potilasta. Statiinit ovat lääketeollisuuden tuottavin keksinto.

Kaikkein keskeisin epäkohta on tietysti se, että sairauksien ennaltaehkäiseminen ei kannata. Ehkäisyyn ei satsata, koska on parempi antaa ihmisten sairastua ja kaupata sitten hoitoja ja lääkkeitä. Se työllistää lääkäreitä ja pitää lääketeollisuuden rahoissa.

Tässäkään huomiossa ei ole mitään kontroversiellia taikka omaperäistä. Se on normaalin liiketalouden kuvaus. En lakkaa ihmettelemästä, miksi niin harva ymmärtää tämän.

Paras selitykseni on, että lääkärit ovat nykyajan pappeja. Pappien tehtävä, siis vanhoina hurjina aikoina, oli pelotella ihmisiä piruilla ja esittää sitten sankaria, joka pystyy pelastamaan heidät näiltä. Lääkärien tehtävä on näytellä sankaria saman näytelmän nykyaikaisessa roolituksessa. Ihmiset kunnioittavat lääkäreitä, koska he uskovat näiden tekemään roolisuoritukseen. Ja kyllähän sairas uskoo sankariinsa, koska hän haluaa uskoa – koska hänellä ei ole muuta. Pillerit ovat materialisoitua lohtua.

Tämä pappisvertaus selittää myös, miksi kaiken yllä olevan sanominen ääneen kuulostaa monista pyhäinhäväistykseltä.

Järkevät ihmiset sen sijaan suhtautuvat lääkäreihin samanlaisella terveellä skeptisyydellä kuin kaikkiin muihinkin, jotka tarjoavat heille palveluitaan maksua vastaan.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”D-vitamiinista ja mitä lääkärit haluavat

  1. Lääkäreitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin, samaan aikaan kansa valittaa ettei pääse hoitoon. Mikään taho ei juuri puhu kuinka ihmiset voisivat paremmin itse hoitaa itseään. Jotkut lääkkeet ovat ilmeisesti päätyneet käsikauppalääkkeiksi juuri lääkärien täystyöllisyyden takia, ei ole enää perusteltua pitää esimerkiksi h2-salpaajia repeptilääkkeenä.
    Lääkärit eivät myöskään kirjoita lääkkeitä joita potilaat pyytävät, vaan asettuvat potilaan yläpuolelle ja määräävät lääkkeet.
    Lääkärien tehtävä olisi selvittää potilaalle eri vaihtoehdot ja potilas voisi itse tehdä valintoja jolloin hallitsija-alamainen asetelma rikkoutuisi ja lääkärit auttaisivat potilaita nykyisen tutkimusoritentoituneen hoitotoiminan sijaan. Potilaat ovat liian usein lääkärille vain otoksia väitöskirjassa.

  2. Paluuviite: Maailmanhistorian tervein kansa? | Joonas Konstig

Kommentointi on suljettu.