Miksi luen klassikoita

Ennen vanhaan poliitikkoja kiinnostivat moraalikysymykset, mutta nykypoliitikot puhuvat vain kaupankäynnistä ja rahasta.

Tämä on sitaatti tuntemattomaksi jäävältä ranskalaiselta filosofilta 1700-luvulta. Giacomo Leopardi lainaa häntä ja jatkaa tavalla, joka kuulostaa täysin siirrettävältä siihen keskusteluun, jota vuonna 2013 käymme.

Joidenkin poliittisen taloustieteen opiskelijoiden mielestä tähän on hyvä syy, koska hyve ja moraali eivät voi pysyä vahvoina ilman teollisuuden pohjaa. Teollisuus mahdollistaa päivittäisten tarpeiden tyydytyksen, tekee elämästä mukavaa ja turvallista kaikille ihmisluokille ja tekee hyveestä vakaan ja yleisen kaikille. Ehkä niin. Yhdessä teollisuuden kanssa matalamielisyys, välinpitämättömyys, egoismi, ahneus, petos ja huijaus, kaikki turmeltuneimmat ja sivistyneen ihmisen arvolle sopimattomimmat ominaisuudet ja intohimot voivat mainiosti  ja leviävät loputtomasti. Ja yhä me odotamme hyvettä.

(Vapaa suomennokseni kirjasta Thoughts)

Leopardi,_Giacomo_(1798-1837)_-_ritr._A_Ferrazzi,_Recanati,_casa_Leopardi

Leopardi, Giacomo (1798-1837)

Sanotaan: ”Ne, jotka eivät tunne historiaa, ovat tuomittuja toistamaan sitä.” Tosiasiassa historia opettaa meille, että olemme tuomittuja toistamaan historiaa. Kiivas edistysusko on mahdollista lähinnä niille, jotka eivät tunne historiaa. Klassisen kirjallisuuden harrastaja huomaa yhä uudelleen, että ihmiset valittavat samoista asioista vuosisadasta ja tuhannesta toiseen. Ahneus on tällainen asia, ihmisen väkivaltaisuus ja yleinen ilkeys on tällainen, nuorison kurittomuudesta valittivat jo muinaiset kreikkalaiset.

Konstigin korollaari: Jos jostain inhimillisestä paheesta on valitettu aina, siitä tullaan aina valittamaan. Joka sukupolvi löytää sen kuvana omasta ajastaan.

Ei silti ole väärin valittaa paheesta: valittaminen on osa pahetta, se kuuluu paheeseen, se kuuluu ihmiseen ja saattaa pitää pahetta aisoissa. Ihminen on paitsi ahne eläin, myös ahneutta moittiva ja epäitsekkyyteen kykenevä eläin.

Tämä ei myöskään tarkoita, etteikö pahe voisi kukoistaa joinain aikoina erityisen voimakkaana. Tai etteikö kehitystä silti saattaisi tapahtua. Suuntaan tai toiseen. Ihmisessä on huomattava vaihteluväli.

Silti olen hyvin skeptinen ajatukselle, että ihminen voitaisiin jalostaa jotenkin ratkaisevasti paremmaksi. Ihmiskunnan historian valistunein ja kehittynein osa viettää nykyään aikansa sellaisessa paikassa kuin Facebook. Siellä se pilkkaa oman jenginsä ulkopuolisia siinä missä muutkin ihmiset aina. Aiemmin inhottiin ja pilkattiin vaikka noitia, kaatumatautisia, ryssiä, pakanoita, paavinuskoisia. Nyt jahdataan esimerkiksi mokanneita julkkiksia, perussuomalaisia, Putinia, Päivi Räsästä, paavinuskoisia…

Ja tämäkin sivistynein osa pitää itseään muita parempina. Juuri tällä hetkellä kilpailevia jengiläisiä ei jahdata talikoin, mutta se lienee pikemminkin järjestäytyneen yhteiskunnan ansiota kuin jonkin ratkaisevan vivun, joka olisi ihmismielissä naksahtanut riittävän moittimisen johdosta. Edistyksen ihanne perustuu ajatukseen, että kaikki ihmiset edistyisivät: se on, muuttuisivat samanlaisiksi kuin me – koska me olemme muita parempia ja mitä enemmän meitä on, sitä vahvempi linnoituksemme on barbaareja vastaan.

Tässä ei koskaan onnistuta, mutta silti tätä sisyfoaanista urakkaa hammasta purren jatketaan. Ja tietysti, Leopardi tiesi tämänkin:

In short, nature’s variety is so great that it is impossible for civilisation, for all its tendency to make people uniform, to conquer nature.

Tai Saarnaaja:

Kaikki ihmisen vaivannäkö tapahtuu hänen oman suunsa hyväksi, ja kuitenkaan ei halu täyty.

Tai Marcus Aurelius:

He tekevät tismalleen samoin, vaikka repisit itsesi kappaleiksi.

Ja tämän takia minä luen klassikkoja. En siksi, että kuvittelisin olevani sen parempi, vaan koska minusta tämä perspektiivi on ennen kaikkea huojentavaa. On mukavaa nähdä, etten ole sen parempi tai huonompi kuin ihmiset ennenkään. Sitä tuntee suurta yhteyttä koko ihmiskuntaan.

Kaikkeen tähän päivittäiseen uutis- ja linkkihälyyn voi hukkua ja luulla, että se on tärkeää. Klassikot opettavat, että on turha repiä ihokastaan pelihousujaan. Aina on pärjätty.

 

Mainokset

9 kommenttia artikkeliin ”Miksi luen klassikoita

  1. Hyvä, että on taas yksi kiintoisa kirjailijablogi lisää. Edistystä!

    Itse luen klassikoita (sen lisäksi että se on nautinnollista) ensinnäkin siksi, että kaikki muu kirjallisuudessa määrittyy niitä vasten, eikä uutta (taide)kirjallisuutta ole oikein mieltä lukea tuntematta klassikoita. Kirjallisuus on kuitenkin omanlaisensa peli, jota on pakko pelata sen säännöillä.

    Olen myös aina uskonut ihan härskisti portinvartijoihin, joilla on muita paremmat edellytykset arvioida teosten arvoa. Oman vaatimattoman kokemuksen mukaan kaanoniin näyttäisi keskimäärin valikoituvan teoksia, jotka ovat siellä syystä, mikä entisestään vahvistaa halua kääntyä klassikoiden puoleen.

    Osa lukee klassikoita snobismista, osa vilpittömästä rakkaudesta taiteeseen, osa molemmista syistä. Tämäkään ei varmasti koskaan muutu mihinkään.

    Edistyksestä ja ihmisluonnosta ei meinaa uskaltaa sanoa oikein mitään. Varmaan olennaiset ihmisenä olemiseen kuuluvat asiat pysyvät enemmän tai vähemmän ennallaan, esimerkiksi Aristoteleen käsitykset minuudesta ja sielusta tuntuvat jokseenkin osuvilta. Päällä on sitten hurja määrä erilaista ajanmukaista ideologista pintakuohua, jonka ainutlaatuisuuteen ihmiset takertuvat. Itsekin haen klassikoista juuri tätä peruskokemuksen pysyvyyttä, mutta sen saa varmasti muualtakin – historiasta, filosofiasta ja niin edelleen. Kirjallisuudessa yhdistyvät taide-elämykset sekä tämä ikuinen kaipuu olla osa ihmiskuntaa, siksi se on niin mukavaa.

    Minusta ajatukset ”kaikkien ihmisten” laadullisesta kehityksestä kohti jotain hyvyyttä ovat harhaisia. Ihmiset ovat aina hyviä ja pahoja ja jotain siltä väliltä, ja yhteiskunnan rakenteet vaikuttavat jonkin verran siihen miten kaikki kanavoituu. Vaurastuminen ja teknologinen kehitys (edistys!) voivat sentään parhaimmillaan mahdollistaa sen, että yhä useammat pääsevät kokemaan täysivaltaisina yksilöinä ihmisenä olemisen kannalta tärkeitä kokemuksia, kun kaikki energia ei mene hengissä pysymiseen. (Pessimisti tietysti tietää, mitä tästä kaikesta koohotuksesta seuraa.)

    Se tällaisesta edistyksestä ainakin seuraa, että ilmatilan valtaa enemmistön makujen mukainen, pinnallinen ja keskinkertainen viihde, koska ihmisillä ei keskimäärin ole edellytyksiä arvottaa kulttuuria ”oikein”. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että tällaiset edellytykset vaativat kohtuullisen kovia uhrauksia ja niiden kautta syntyvää makua. Suurin osa ihmisistä ei ehkä myöskään halua kirjoilta vastauksia ihmisenä olemisen peruskysymyksiin vaan jotain ihan muuta.

    Onneksi voi kuitenkin itse valita (tai antaa niiden portinvartijoiden valita puolestaan, nekin jossain marginaalissa vielä kai puuhastelevat), mihin aikansa ja energiansa käyttää. Ainakaan niitä ei kannata käyttää toisten valintojen arvosteluun. Harhansa kullakin.

    Nykyaikaa ei passaa oikein haukkuakaan, koska muuten tulee sanoneeksi, että ihminen sittenkin muuttuu, nimittäin huonompaan suuntaan. Onneksi nykyaika onkin ollut huonoa aina, tämänhän sentään opimme klassikoilta! Länsimaisen edistysuskoisen ihmisen idiotismin on minusta ehkä parhaiten tiivistänyt Flaubert, varsinkin kirjassaan ”Bouvard ja Pécuchet”.

    Tulipa tästä pitkä. Selvästi heräsi joitain ajatuksia.

    • Mites se Matson sanoikaan: ”Ei voida yliarvioida sen merkitystä, että kirjallisuudenhistorian panteoniin ei ole päässyt ainoakaan romaani, joka antaa elämästä valheellisen kuvan.” Vaikka kaikki totta puhuvat kirjat eivät olekaan ehkä klassikoita, ainakin kaikki klassikot ovat totta.
      Minulla tulee klassikoihin tarttuessa aina sellainen lämmin tunne, että olen tullut kotiin; olen hyvässä seurassa. Mitä se sitten minusta kertoo, en tiedä.

  2. Vähän samaa koin kun joulukuun ensimmäisestä lakkasin seuraamasta uutisia jotka näyttivät yhä enemmän samoilta kuin ennen. Nyt olen hiljalleen palaillut mutta valitsen tarkkaan mitä luen. Maailmahan on aina se sama ja me ihmiset toistamme itseämme. Klassikkojahan minäkin…

    • Kiinnostavaa: jätin nimittäin itsekin reilu kk sitten uusimatta sanomalehden ja olen ollut todella tyytyväinen päätökseeni. Aamut ovat paljon mukavampia ja vietän ne paremmassa seurassa perheeni parissa. Minua piti ihan liian pitkään vallassa harha, että uutiset olisivat oikeasti tärkeitä. Sen kerran kun joku uutinen oikeasti on tärkeä (eli sillä on vaikutus tekoihini), kuulen siitä varmasti kavereilta. Tällä hetkellä ajattelen, että sanomalehti (Hesari ainakin) on lähinnä toimittajien henkilökohtainen väline kehittää maailmaa haluamaansa suuntaan.

  3. George Henrik von Wright taisi joskus sanoa, että hän lopetti television katsomisen 60-luvulla, radion kuuntelemisen 70-luvulla ja lehtien lukemisen 80-luvulla. Sen jälkeen hän on lukenut ainoastaan kirjoja, koska vasta niissä ajatukset on punnittu tarpeeksi pitkälle ja informaatiosta seulottu tiedon jyväset.

    Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä blogista, ja kiitos myös Mika Kukkoselle hyvistä ajatuksista!

    • Oiva linjaus ollut Jori Henrikillä! Ja miten paljon enemmän meillä nykyään on sitä informaatiota.

      Tämän inspiroimana luin von Wrightin vanhan haastattelun, jossa hän sanoi näin: ”Mielestäni on luovuttava siitä harhauskosta, että yhteiskunnallisen onnellisuuden kasvun myötä ihminen tulisi sivistyneemmäksi. Tällainen kausaalisuhde tietämisen ja osaamisen ja sanokaamme lyhyesti onnellisuuden taikka hyvän välillä on illuusio, josta on luovuttava. On paras ajatella toisella tavalla. Tähän ajatteluun kuuluisi minusta oleellisena puolena tai vivahteena, että elämän tarkoitus ei ole vain saada nautintoja, vaan elämän olennainen puoli on sen traagisuus. Jos tämän oivaltaa, niin voi irtautua sekä liiallisesta optimismista että liiallisesta pessimismistä. Tämä on tosiasioiden hyväksymistä, mikä ei tapahdu, jos ollaan kiinni edistysuskomuksissa.”
      Näin.

  4. Paluuviite: Mitä Alexis de Tocqueville opettaa kirjallisuudesta | Joonas Konstig

  5. Paluuviite: Ihmislajin ääni I: Mikä tekee kirjasta kestävän? | Joonas Konstig

  6. Paluuviite: Giacomo Leopardin mietteitä suomeksi | Joonas Konstig

Kommentointi on suljettu.