Ehkä sen voi päivittää tähän vuoteen, vuoteen 2016 – Brexitin ja Trumpin vuoteen, Euroopan turvapaikanhakijakriisistä oppimisen vuoteen, vähän Putinin Ukrainan-hyökkäyksen jälkeen. Ehkä 2016 on se vuosi, johon historioitsijat voivat joskus rajata idealismin ajan, tuon neljännesvuosisadan, joka alkoi Neuvostoliiton hajoamisesta ja kylmän sodan loppumisesta.
Idealismin aikakauteen kuului ”Euroopan yhdentyminen” (Euroopan Unionin rakentaminen), rajojen avaaminen 90-luvun idealismissa, Blairin New Labor, oman kulttuurin suhteellisen arvon laskeminen muiden kulttuurien suhteellista arvoa nostettaessa, Suomessa Tarja Halosen aika, Yhdysvalloissa lopulta idealismin aikakauden eräänlaisena huippuna Barack Obaman aika. Se oli aika, jolloin vasemmisto Neuvostoliiton jälkeen koetti vaihtaa vihollisekseen hetkeksi globalisaation, mutta oppi sitten rakastamaan globalisaatiota, kun se uudelleenbrändättiin monikultturismiksi. Idealismin aikaan liittyvät uusvasemmistolainen identiteettipolitiikka monenkirjavine vähemmistöagendoineen ja poliittisine korrektiuksineen, joka lopulta kai oli ihmisten arkijärjelle liikaa. Se oli kulttuurisodan aikaa, jolloin koulutettu helsinkiläisliberaali samaistui ja tykästyi helpommin vaikkapa arabiin kuin suomalaiseen naapuriinsa ja sukulaiseensa, joka oli konservatiivi. Ainakin somessa.
Idealismin ajan syvänarratiivi oli kohtaamisteoria: erilaiset ihmiset kohtaavat, keskustelevat ja tulevat ystäviksi. Tämä pohjatarina esiintyi idealismin aikana joka puolella politiikasta juhlapuheisiin, somesta piirrettyihin, televisiosarjoihin ja kirjoihin.
Trumpin paradoksi
En väitä ennustaneeni, että Trump tulee voittamaan vahvan vastavoimansa, mutta kun kirjoitin hänestä viime vuonna, näytti selvältä, että hän on Amerikan jatke Euroopan läpi kulkeneille jytkyille. Jälleen todellinen kannatus oli suurempi kuin mitä ihmiset uskalsivat julkisesti gallupeissa ääneen sanoa – niin paljon ihmisiä on idealismin nimessä säikytelty ja heidän mielipiteitään mediassa haukuttu.
Kiinnostava paradoksi Trumpissa on tämä: kahjo presidentti, pelimies, joka sanoo mitä vain minkä uskoo toimivan, voi luultavasti tuoda länsimaiseen kulttuuriin takaisin tervettä järkeä ja totuuden puhumista. Vapaan maailman johtaja uskaltaa sanoa, että hän haluaa oman maansa kansalaisten parasta – mikä on perinteisesti ollut maan kansalaisten valitsemien johtajien velvollisuuskin – ja että hän uskoo mm. maan rajoihin, ts. asioihin, jotka ovat muutamien tuhansien vuosien jälkeen muuttuneet hyvin äkisti itsestäänselvyydestä fasismiksi.
Idealismin aikakauden jälkeen
Ellei yllätyksiä tapahdu, idealismin aikakauden jälkeen tapahtuu esimerkiksi sitä, että Ranskassa Le Pen tulee olemaan mightier than Le Sword. Idealismin ajan suuri luomus Euroopan Unioni tulee jäämään historiaan. Makrotason käännös oikeaan päin jatkuu läpi Euroopankin. Tämä aidosti pelottaa vasemmistoa, ja toivoisin että voisin hälventää sitä pelkoa. Vasemmistoa on kuitenkin yli puoli vuosisataa opetettu nopeaksi samaistamaan kaiken oikeiston äärioikeistoon ja kaikki kansallismielisyys on heidän mielessään liitetty kansallissosialismiin. (Tästä kirjassa MMSSO.) Clinton-Trump-vaalikampanjassa tämä, tämäkin, vedettiin huippuunsa, ja niinpä maailmassa on kymmeniä miljoonia fiksuja ihmisiä, jotka todella uskovat Trumpin haluavan tappaa vähemmistöön kuuluvia ihmisiä – mikä kai on jonkinlainen natsin vähimmäismääritelmä.
He oppivat lähivuosina, että tämä on onneksi ollut mielikuvitushirviö, eikä Trump halua tappaa vähemmistöjä. Nykyaikana se olisikin mahdotonta, kun Internet tietää kaiken eikä unohda mitään. (*)
Ja he oppivat, että itse asiassa heillä onkin enemmän yhteistä maanmiesten ja -naistensa kanssa kuin he omassa, usein kiihkeämielisessä somekuplassaan joutuivat luulemaan. Siihen voi mennä vielä vuosia. Lähiajat voivat olla vaikeita, koska aikakausi ja vasemmistohegemonia ei suosiolla mene siihen hyvään yöhön, mutta uskon sen lopulta onnistuvan. Lehdistö ei sekään opi yhtään nopeammin, minkä takia en edelleenkään usko lehtiemme lukemisen parantavan kansalaisten ymmärrystä siitä, mitä tapahtuu todella maailmassa. (Tähän on onneksi tulossa tammikuussa parannusta, mistä myöhemmin lisää.)
Toinen keino, millä vasemmisto ja toimittajat oppivat, ettei isänmaallisuus, tai konservatiivisuus, tai halu jäädä eloon kansakuntana tarkoita kansallissosialismia, on se, että tavalliset ihmiset uskaltavat yhä useammin tunnustautua isänmaallisiksi ja konservatiiveiksi. He eivät pelkää enää. Näin vasemmisto näkee, että he ovat heidän ystäviään, kollegoitaan ja sukulaisiaan ja aivan samanlaisia ihmisiä kuin hekin.
Mitään dramaattista kaapistatuloa ei edes tarvita, silkka puheenaiheiden ja käytetyn sanaston vaihtaminen riittää. Ihmiset katsovat, mitä muut heidän ympärillään tekevät, ja päättelevät siitä, mitä kuuluu tehdä. Sitten he tekevät samoin. Tämä pätee mielipiteisiin yhtä lailla. Näin aikakaudet vaihtuvat.
Kun kansakuntien eloonjääminen turvataan yksinkertaisilla laeilla – paljolti sellaisilla, joita idealismin aikakauteen asti on kaikkialla käytettykin – valtaosa makromomentumista oikealle on jo käytetty. Jos vasemmisto palaa takaisin terveen järjen ja todenpuhumisen hienoon perinteeseen, silläkin on myös idealismin aikakauden jälkeen elävä paikkansa parlamenteissa.
Jos vasemmisto taas leimautuu niihin, jotka tällä hetkellä polttavat Yhdysvaltain lippuja protestina laillisille, demokraattisille vaaleille, se voi jäädä paitsioon hyvin pitkäksi ajaksi.
(*) Dilbertin luoja, viisas Scott Adams huomauttaa, että protestoijat ovat nuoria, koska nuoret eivät tiedä jo Reagania aikoinaan väitetyn natsiksi. Adams ehdottaa äärioikeistopelon hoitoon kognitiivista dissonanssia – ts. että Trump tekee jotakin, mikä on niin räikeässä ristiriidassa uskomuksen, että hän on natsi kanssa, etteivät nämä kaksi ajatusta enää voi esiintyä yhdessä ihmisten mielessä. Esimerkiksi järjestää laajamittaisen ohjelman mustien nuorten rahoittamiseksi collegeihin. Trump saattaa vallan hyvin tehdä jotain tämänsuuntaista, koska se toimii, ja kunnon furbon tavoin Trump tekee mikä ikinä vain toimiikin.
Joonas Konstig 
Tässä demokraatin kypsä reaktio vaalitulokseen. Frank Bruni, NYT:
We geniuses in the news media spent only the last month telling you how Donald Trump was losing this election. We spent the last year telling you how the Republican Party was unraveling.
And here we are, with the Democrats in tatters. You might want to think twice about our Oscar and Super Bowl predictions.
…
Other factors conspired in the party’s debacle. One in particular haunts me. From the presidential race on down, Democrats adopted a strategy of inclusiveness that excluded a hefty share of Americans and consigned many to a “basket of deplorables” who aren’t all deplorable. Some are hurt. Some are confused.
Liberals miss this by being illiberal. They shame not just the racists and sexists who deserve it but all who disagree. A 64-year-old Southern woman not onboard with marriage equality finds herself characterized as a hateful boob. Never mind that Barack Obama and Hillary Clinton weren’t themselves onboard just five short years ago.
Political correctness has morphed into a moral purity that may feel exhilarating but isn’t remotely tactical. It’s a handmaiden to smugness and sanctimony, undermining its own goals.
I worry about my and my colleagues’ culpability along these lines. I plan to use greater care in how I talk to and about Americans more culturally conservative than I am. That’s not a surrender of principle or passion. It’s a grown-up acknowledgment that we’re a messy, imperfect species.
…mikä on juuri se, miten konservatiivit ajattelevat.
http://www.nytimes.com/2016/11/13/opinion/the-democrats-screwed-up.html?smid=tw-share
Jokohan suomalaiset toimittajat lukevat jo Jonathan Haidtia? Haidt se osaa kertoa rauhallisesti ja sovinnollisesti, mitä 2010-luvulla tapahtuu.
Johdanto, Karen Stenneriin pohjautuen: Milloin nationalismi voittaa globalismin
…I’ll begin the story with the globalists. I’ll show how globalization and rising prosperity have changed the values and behavior of the urban elite, leading them to talk and act in ways that unwittingly activate authoritarian tendencies in a subset of the nationalists. I’ll show why immigration has been so central in nearly all right-wing populist movements. It’s not just the spark, it’s the explosive material, and those who dismiss anti-immigrant sentiment as mere racism have missed several important aspects of moral psychology related to the general human need to live in a stable and coherent moral order.
http://www.the-american-interest.com/2016/07/10/when-and-why-nationalism-beats-globalism/
Syventävä kurssi, Globalismin, nationalismin ja patriotismin etiikat:
”The conflict between globalists and nationalists is likely to be front and center in many Western nations for the next decade or more.”
http://www.humansandnature.org/the-ethics-of-globalism-nationalism-and-patriotism
Luepas tämä amerikkalaisen liberaalin älykön kirjoitus siitä, miten Trumpin valinta voi olla ns. identitaarisen liberalismi loppu. (Kopioin kirjoituksen omalle sivulleni http://kansankokonaisuus.blogspot.fi/2016/11/identitaarisen-liberalismin-loppu.html). Identitaariselle liberalismilla mies tarkoittaa ”aatesuuntaa”, joka kutsuu itseään liberalismiksi. (Liberalismillehan on tyypillistä keskittyminen yksilöihin yhteisöjen, rotujen, etnisten ryhmien tms. sijaan.)
Identitaarisessa liberalismissa taas ”juhlitaan ihmisten erilaisuutta”. On suorastaan rakastuttu siihen että ihmiset kuuluvat tiettyihin ryhmiin kuten mustiin tai homoihin. Edistys nähdään ensi sijassa vaikkapa LGBT-ryhmän oikeuksien puolustamisena. Amerikkalaisissa yrityksissäkin on LGBT-ohjelmansa. (Asiasta on minullakin kokemusta.) Clintonin vaalikampanja oli täysin identitaarisen liberalismin värittämä.
Mies näkee Trumpin vaalivoiton identitaarisen ”liberalismin” loppuna. Toisaalta Trumpin kampanja on sekin ollut identitaarinen. Se on puolustanut tavallisen valkoisen amerikkalaisen oikeutta. Tai ei oikeastaan oikeuksia vaan tämän arvomaailmaa. johon kuuluu täysin paukapäisiäkin piirteitä kuten ilmastoskeptisyys ja evoluutioteorian vastustaminen.)
Eri asia onko Trump identitaarinen sanoma muuta kuin tapa mobilisoida kannattajia. Tapa saada kannatusta. Samalla tapaa kuin Putin mobilisoi kannattajia valtaamalla Krimin (”palauttamalla Krimin Venäjälle”). https://www.theguardian.com/world/2016/nov/17/vladimir-putin-donald-trump-xenophobia-country-divide?CMP=share_btn_tw
Ps. Mielenkiintoista nähdä mikä on Putinin seuraava kansallinen projekti kannattajien mobilisoimiseksi. ”Anna meille Suomi” huudettiin ainakin Krimin palautuksen vuosijuhlassa. Mielenkiintoisempi olisi tietysti Latvian venäläisten ”oikeuksien suojeleminen”, koska samalla saisi Naton viidennen artiklan toimivuuden romutettua http://foreignpolicy.com/2016/11/16/how-world-war-iii-could-begin-in-latvia/?utm_content=buffer6326d&utm_medium=social&utm_source=facebook.com&utm_campaign=buffer. Riskit vaan ovat Latvia-mallissa suuremmat. Mieheltä puuttuu rohkeus siihen.
Toisaalta Trumoin valinta presidentiksi antaa potentiaalisesti uusia mahdollisuuksia Putinille. Materialisoituvatko potentiaaliset mahdollisuudet on sitten toinen asia. Jäämme odottamaan.
Olipa järkevä artikkeli, kiitos jakamisesta. Minäkin uskon, enkä siis vain toivo, että tuo tie on nyt tullut päähänsä, ja se on kyllä kaikkien voitto.
”How often, for example, the laziest story in American journalism — about the “first X to do Y” — is told and retold. Fascination with the identity drama has even affected foreign reporting, which is in distressingly short supply. However interesting it may be to read, say, about the fate of transgender people in Egypt, it contributes nothing to educating Americans about the powerful political and religious currents that will determine Egypt’s future, and indirectly, our own. No major news outlet in Europe would think of adopting such a focus.”
Helsinkiläislehti voisi mutta se ei olekaan ”major news outlet”.
Toimittaja irtisaanotaan koska toteaa kannattavansa Trumpia. https://twitter.com/TheMuslimIssue/status/800502576680734721
Suurin virhe taisi kuitenkin olla, kun hän kielsi sen identitaarisen liberalismin perustotuuden, että valkoiset ja poliisi murhaavat mustia. Tosiasiahan on, että mustat murhaavat toisia mustia – ja valkoisia – paljon useammin kuin valkoiset mustia. Mutta tosiasiasta eivät tunnetusti enää ole mielenkiintoisia.