Miten nopeasti asiat kääntyvätkään näinä hysteerisinä aikoina päälaelleen.

Ennen, minun nuoruudessani, siis silmänräpäys sitten:

Lörpötys

Sano lamppu, sano lamppu. Sinä olet paksu pamppu. Sano rauta, sano rauta. Sinä laiha kuni lauta.

Liru laru loru, moni turha poru ratki riidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu. Liru laru loru, moni turha poru ratki riidaksi muuttuu. Löpö löpö löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu.

Sano laulu, sano laulu. Sulla tuhma naamataulu. Sano rokka, sano rokka. Olet aika kovanokka. Liru laru loru…

Sano laukku, sano laukku. Eipä haavoita se haukku. Sano kieli, sano kieli. Eikä tule paha mieli. Liru laru loru…

Sano tutti, sano tutti: Kutti kutti ähäs-kutti. Sano hoppu, sano hoppu. Tämä lörpötys on loppu. Liru laru loru…

Tähän meitä opetettiin silloin. Älä välitä! Se joka toista haukkuu on ite.

Nykyään meitä opetetaan jotakuinkin näin:

Tarkkaile jatkuvasti omia ja toisten sanoja, ettet sinä tai he sano mitään, mikä voi loukata jotakuta.

Mikä on, paitsi hyvin raskasta, myös päinvastainen viesti edelliselle. Se opettaa, että haukku haavoittaa, mikä taas opettaa, että haukkumalla saa toista haavoitettua ja että haukutun tulee loukkaantua.

Mikä lisää hysteriaa.

Pari sanaa haukkumisesta.

– Lörpötyksen sanoittaja kirjoittaa kiltin äidin näkökulmasta, eikä osaa samaistua lapsiin, joille laulu on tarkoitettu. Toisen haukkuminen ”tuhmaksi” tai ”kovanokaksi” ei nimittäin lapsista ole varsinaisesti haukkumista. On cool olla tuhma tai kova. Sillä on etunsa. Lapset ja nuoret ymmärtävät tämän. Kiltit äidit eivät.

– Tämä Ruotsidemokraattien juttu:

http://www.expressen.se/nyheter/sd-i-krismote-efter-avslojandet/

Minun naiivi käsitykseni polittisen korrektiuden ideologiasta on, että se keksittiin vilpittömässä tarkoituksessa saada ihmiset tulemaan toimeen keskenään loukkaamatta toisia. Siis että otetaan huomioon toiselle pyhät asiat ja jätetään ne tärvelemättä. Vähän kuin ei kannata paasata uskonnosta tai politiikasta cocktail-kutsuilla.

En tiedä onko käsitykseni oikein, mutta ainakin todellisuus on toista. Käytännössä poliittinen korrektius on vain politiikkaa. Sitä käytetään aseena, jolla saadaan vastapuoli vaiennettua. Kielletään puhumasta joistain asioista. Leimataan puhuja epäkelvoksi ja näin suljetaan ulos apinalaumasta. Vastapuoli iskee sitten takaisin sananvapauden aseella. Arvoliberaalien mielestä tapaus Pussy Riot ei ollut loukkaavaa, vaan sananvapautta. Arvokonservatiivien mielestä Jussi Halla-aho ei ole loukkaava, vaan sananvapautta. Mikä ei omaan aatemaailmaan sovi, on vaarallista ja kriminalisoitava.

Solvaamiseen pätee sellainen laki, että se on hirvittävän helppoa. Sen on tarkoituskin. Solvausta tarvitaan kamppailutilanteessa, jossa adrenaliini jyllää. Silloin ei voi olla nokkela. Tartutaan siihen helpoimpaan. Helpointa: toisen silminnähtävä ulkomuoto. Omasta poikkeava ihonväri on suuri lahja solvaajalle. Jos ulkomuodossa ei ole mitään omaleimaista, miestä voi aina haukkua homoksi, se toimii aina. Naisille vastaava yleispätevä haukkumasana on huora. Mielikuvituksettomia ja alhaisia nämä sanat ovat, mutta se onkin haukkumasanan funktio. Keho ja aivot ovat valmistautuneet taisteluun, eivät oscarwildeismeihin.

Kamppailutilanteessa toisen haukkuminen neekeriksi ei siis suinkaan välttämättä todista rasismista vaan sen ymmärtämistä, että mitä tuhmempi sana on kyseessä, sitä tehokkaampi ase se on tosipaikan tullen. Huorittelu tai homottelu eivät nekään välttämättä aina todista seksismiä tai homofobiaa, vaan ne ovat yleispäteviä aseita, verbaalisia nakkikioskiheijareita.

Huomasitko muuten, etten väittänyt toisten haukkumista suositeltavaksi tai kivaksi asiaksi? Tai puolustanut rasismia, seksismiä tai homofobiaa tai esittänyt arvailuja siitä onko Erik Almqvist näitä? Että vain kuvasin sitä miten nämä asiat toimivat? Voi olla ettet, koska käytin voimakkaita sanoja, jotka aiheuttavat kuulijassa/lukijassa välittömän fyysisen reaktion. Mikä sulkee aivojen rationaalisen kuorikerroksen ja nostattaa adrenaliinia. Tekee mieli solvata nopeasti takaisin.

Kun joitain sanoja leimataan poikkeuksellisen tuhmiksi, niistä tulee yhä vahvempia solvauksia ja siten yhä tehokkaampia aseita. Vähän kuin jos kieltää lasta kiroilemasta, lapsi innostuu saamastaan huomiosta ja rakastuu kirosanaan.

Ajoittain minusta tuntuu, että näin hysteerisinä aikoina myös miessukuhormoni testosteronia ollaan kriminalisoimassa. Tuo ruotsalaisvideo näyttää perusgorillameiningiltä, ja sen tekee huomionarvoiseksi vain se, että osa gorilloista on poliitikkoja. Gorillameininki: nuorten miesten fyysistä välienselvittelyä. Nyrkkien heiluttamista, isommalta näyttämistä, korkeamman aseman turvaamista, uhkauksia, toisen horjuttamista karjumalla, ehkä jopa fyysinen kontakti. Testosteronia, kortisolia, vasopressiinia, adrenaliinia. Luonnollista sisäeritystä. Ei hienoa ja jaloa, ei esikuvallista tai kannustettavaa, mutta normaalia.

Ja etanolia! Kuten yleensä kun perusgorillameiningiksi menee. Mutta joidenkin nuorten miesten sisäeritys on jo ilmankin sitä tarpeeksi niin tehokasta, että jos tulee kova paikka, rintoihin aletaan takoa. Ehkä testosteroni pitäisi leimata sairaudeksi kuten vaikka Touretten oireyhtymä, niin se voitaisiin hyväksyä. En se minä ollut, testosteroni sen teki!

Ja huomatkaa, mitä Ruotsidemokraattien poliitikko Erik Almqvist sanoo sen jälkeen, kun on iskenyt uhkaavaa kilpailevaa gorillaurosta ikävällä rasistisella snägäriheijarilla:

Det är så jävlä kul att sägä såna saker bara för att jävlas.

Suomeksi suunnilleen: MOT. Suomeksi: ”Kunhan vittuilin. Hah, näitsä miten se hiilty!”

Mutta koska poliitikoilla on paljon vastustajia, kyseessä ei ole vain perusgorillameininki, vaan kahnauksesta tehdään tietysti syvä loukkaus koko Sveamammaa ja kaikkea meille pyhää kohtaan. Huokaillaan tuskaisen näköisesti ja pyöritellään päitä, hoetaan otsa syvässä rypyssä: ”Meidän on tehtävä kaikkemme, ettei mitään tällaista koskaan enää tapahtuisi!”