Maailmanpahantaja määritellään Goethen Mefiston vastakohdaksi. Tämä kun runoelma/näytelmä Faustissa kertoi olevansa:
osa voimaa syvää
mi tahtoo pahaa vain
ja aikaa saa vain hyvää.
Maailmanpahantaja päinvastoin on siis ihminen, joka halussaan tehdä hyvää onnistuu vain saamaan pahaa aikaan. Käsite on vähän halju, koska parantamisen halu on usein vilpitöntä ja tarkoitus kaunis. Mutta se on hyödyllinen, ja siitä ajankohtainen esimerkki.
Pitkän linjan aapiskirjailija Sinikka Raikunen tahtoi hyvää. Hän halusi olla loukkaamatta pienten muslimilasten tunteita jättämällä uudesta aapisesta porsaat pois:
Nykyisin aapisentekijän pitää tuntea lukijansa, eikä ketään lasta saa loukata, muistuttaa Raikunen.
– Siksi esimerkiksi porsaita ei aapisiin voi laittaa, koska se saattaa loukata joitakin pieniä aapisen lukijoita.
Raikunen ei tullut ajatelleeksi, että porsaiden olemassaolon kieltäminen loukkaa ei-muslimeja. Kuten esim. suomalaisia, joille porsas on aika olennainen otus.
Eikä Raikunen tiennyt, että hänen tekonsa loukkaa myös muslimeja. Iltalehden haastattelema muslimiäiti:
– Olemme tästä aiheesta keskustelleet muslimien omissa keskusteluryhmissä harmistuneena siitä, että taas saadaan aikaiseksi tällainen turha urbaani legenda, mikä jää elämään totuutena. Siitä on meille paljonkin haittaa. Saamme jatkuvasti selitellä, ettei se pidä paikkansa. Asia lisää ennakkoluuloja sekä vihaa muslimeita kohtaan entisestään, hän sanoo.
– Kuinka aivottomina suomalaiset meitä oikein pitävät? Miksi ihmeessä kukaan possukuvasta loukkaantuisi? hän ihmettelee.
Hänen mukaan possukuvan poistaminen aapisesta uskonnollisista syistä tuntuu lähinnä alentavalta ja loukkaavalta muslimeja kohtaan.
Lopputulos: kaikilla paha mieli. Raikusen possuttomasta aapisesta saattaisi jäädä jälkipolville opettavainen relikti 2000-luvun alusta, mutta se mikä on poistettu, on vaikea huomata. Mistä tuli mieleen vielä kolmas tapauksen ongelma: että tällaisen keskeisen otuksen olemassaolon kieltäminen poliittisista syistä (poliittinen korrektius) on potentiaalisesti vaarallista. Onneksi Raikunen huomautti tästä ennakkosensuuristaan. Muuten olisimme ehkä jonain päivänä havahtuneet siihen, että hetkinen… mitä muuten sioille on tapahtunut?!
Aikookohan aapisen kustantaja Otava seuraavaksi poistaa possuja muista kirjoistaan? Mieleeni tule heti pari pahaa possua George Orwellin Eläinten vallankumouksessa.
No, ei tätä ole kirjoitettu ilkkumismielessä. Tapaus on hyödyllinen havainnollistamaan maailmanpahantajan käsitettä. Ja käsite taas on hyödyllinen sen takia, että se voi saada meidät varuillemme aina kun joku esittää uusia, kirkassilmäisiä maailmanmuuttamissuunnitelmia. Onko hän oikeasti maailmanparantaja… vai mahdollisesti maailmanpahantaja?
Lisää aikamme ensimmäisestä käskystä ”Tarkkaile jatkuvasti omia ja toisten sanoja, ettet sinä tai he sano mitään, mikä voi loukata jotakuta” artikkelissa Tämä lörpötys on loppu. Maailmanpahantajan käsitettä käytin ensin artikkelissani Lihan ilot.
Joonas Konstig 
Suomessa on paljon kasvissyöjiä. Siispä lehmät, lampaat, kanat jne. pois lastenkirjoista.
Ehkä tässä jo tarvittaisiin kerrassaan uusi ihminen. Sellainen joka ei kaikesta aivan selälleen rätkähdä. Sellainen saumurilla ommeltu, juureva mutta avara.
En voi kuin ihmetellä milloin ihminen muuttui niin herkäksi ja rikkoutuvaksi ja niin näköalattomaksi, että kaikkea pitää varoa, että missään ei ole tilaa jossa pohtia useampia näkökulmia.
Hyvin nopeasti se on käynyt, meidän herkistymisemme, koska kuten tuossa ”Lörpotyksessä” kirjoitin, minun ikäisilleni vielä opetettiin itsehillintää. Ajatus on kai ollut, että tässä maailmassa nyt vain tulee aina jotain ikävää vastaan, joten ei voi oppia loukkaantumaan liian herkästi.
Nyt me taas olemme vasiten herkistämässä itseämme. Mitä pienemmät asiat leimataan loukkaaviksi, mikä edelleen opettaa, että ne faktisesti ovat loukkaavia eli niistä on tarkoituskin loukkaantua. Eli opimme loukkaantumaan. Ja kun olemme näin herkistyneet, ympäristöä/yhteiskuntaa pitää muokata entistä herkemmäksi, että pärjäämme siinä. Kierre on valmis. Ihmisistä pitää siis poistaa kaikki, mikä voi loukata jotakuta, ja loukkaavaksi määritellään yhä lisää asioita. Mukaanlukien kaikki erot ihmisten välillä. Tämä on massiivinen, päättymätön projekti, jonka hulluus selvinnee jokaiselle, joka jää sitä miettimään.
Paluuviite: Mitä Alexis de Tocqueville opettaa kirjallisuudesta | Joonas Konstig