Elämäni levytangon kanssa

En muista, mikä sai minut ensimmäisen kerran tarttumaan levytankoon. Sen sijaan muistan hyvin missä se tapahtui. Asuin opiskelijakämpässä Etu-Töölössä, ja sinä kesänä löysin naapurirapun kellarista kuntosalin. Se oli olohuoneen kokoinen eikä siihen onneksi ollut satsattu liikaa rahaa – onneksi, koska siellä oli kyykkyteline ja penkkipunnerruspenkki, sarja käsipainoja ja kuntopyörä. Kumimattoja lattialla. Piti opetella kaikki alusta alkaen ainoalla kunnollisella tavalla.

*

Ekoja ei unohda. Eka kerta kun jää tangon alle penkkipunnerruksessa. Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun jää levytangon alle jalkakyykyssä. Ensimmäinen kerta kun huomasin peilistä, että käsivarteni on minulle vieras. Ensimmäinen kesäni salilla, jolloin kopioin ohjelmani Rikhardinkadun kirjaston hyllystä löytyneestä Lee Haneyn bodauskirjasta ja ostin ensimmäisen herani citykäytävän toisen kerroksen modernista lisäravinneliikkeestä. Tämä oli aikaa, jolloin hera maistui jauhetulta tennispallon sisäkumilta. Oli voitettava kakomisrefleksi tullakseen Lee Haneyn kaltaiseksi.

Olen oppinut levytangoilta paljon asioita, joita olisi sääli yrittää tässä laittaa sanoiksi, ja paljon asioita, jotka painonnostelijat, nuo luontaiset aforistikot, ovat osanneet kiteyttää lentäväksi lauseeksi. Tärkein opittava oli tämä: you compare yourself to yourself. Vertaa itseäsi vain itseesi, ei muihin. Todella, miten minä olisin muuten voinut koskaan samaistua oikeisiin bodareihin? Minulla oli alla nuoruus ruipelona ja muutaman vuoden historia kasvissyöjänä ja sellaiseksikin hyvin huonona – saatoin paistaa lounaaksi itselleni punajuurisiivuja. Painoin kuusikymmentä kiloa sinä ensimmäisenä kesänä. Miten siitä lähtee vertaamaan itseään tähän:

Lee Haney

Ei lähdekään. Ensimmäisen kesäni onnistumista mitattiin eteisen peilillä. Sen voitto oli se iltapäivä, jolloin punnersin penkistä oman painoni verran.

*

Humans are not physically normal in the absence of hard physical effort. Exercise is… the thing we need to make our bodies, and in fact our minds, normal in the 21st century. And merely normal, for most worthwhile humans, is not good enough.   – Mark Rippetoe

*

Raha, jota kuntosalit käyttävät laitteisiin, menee hukkaan. Rahaa käytetään vain että voidaan tehdä salista eklusiivinen, ei tehokas. Levytanko ja joitakin telineitä ja käsipainosarja ovat paras varustus, ehkä taljat ja siinä se. Mitä enemmän laitteita salilla on, sitä helpompi on unohtaa, että sinun piti olla se laite.

Levytanko ei salli unohtaa sitä. Siinä se makaa lattialla. Jos haluaa siirtää sen, on käärittävä sormensa sen ympärille ja osattava nostaa se ylös. Mitä haluat tehdä sillä? Jos tartut tankoon ja nostat sen maasta, liike on maastaveto. Jos haluat sen rinnallesi, käytät hauiksia jos olet aloittelija, tai teet rinnallevedon, jolloin se päätyy solisluittesi eteen. Nyt voit työntää sen suorille käsille: tämä on prässi. Tai voit kyykistyä sen kanssa, eli tehdä etukyykkyä. Olet juuri käyttänyt joka ikistä tahdonalaista lihastasi.

Tällaisilla saleilla harjoittelevat maailman vahvimmat:

Minunkin elämäni levytangon kanssa tuli monen vuoden suvantovaiheeseen. Sillä mitä tehdään, kun innostutaan uudesta harrastuksesta? Ostetaan kausikortti hyvään paikkaan. 2000-luvun alun minäkin maksoin suuren töölöläisen salin jäsenyydestä. Siellä oli laitteet kaikkeen, ja koska laitteet ovat siinä, onhan niitä käytettävä. Onhan se mukavampi istua laitteessa ja vähän nitkutella. Se on energian säästämisen periaate, jota noudattavat madotkin.

Joten ristiriitaisesti tämä oli kausi, jolloin olin eniten innoissani treenaamisesta mutta treenasin kaikkein huonoiten. Viisijakoisia ohjelmia, takaolkalihaksen eristämistä, kuusi eri liikettä hauiksille. Kaikki tämä kundilta, joka painoi yhä alle seitsemänkymmentä kiloa.

Sitten tuli netti ja uusi innostus, T-Nationit ja Pakkotoisto.comit ja UFS ja mitä kaikkea. Se oli että back to basics mitä treeniin tuli: kyykyt, vedot, punnerrukset. Mutta ravinnon suhteen lähdettiin ihan uudelle asteelle. Opin vasta silloin, kuinka tärkeää ravinto on. Syöminen on treeniä.

Enempi ei ole minulle silti parempi. Yhden syksyn John Berardin massakauden jälkeen painoin 85 kiloa. Närästys oli järkyttävää ja syöminen kävi työstä – maha täyteen viisi kertaa päivässä. Sen jälkeen en ole jaksanut sikabulkkeja uusiakaan. En jaksa mättää ruokaa, ja jätän mieluummin aterian väliin kuin kannan eväitä mukanani. Isoa minusta ei näin tule, mutta eipä tuo nyt tärkeätä olekaan.

*

I had quite enough sensitivity. What I lacked was an existential awareness of myself and my body. I know how to despise mere cool intelligence. What I want is intelligence matched by pure physical existence.

Ehkä se oli Mishima. Muistan lukeneeni esseen Sun and Steel, jossa japanilainen kirjailija Yukio Mishima (1925 – 1970) selittää, miksi hän tarttui levytankoon.

Oikeastaan periaate on hyvin yksinkertainen: Ei ihminen saa supistua vain yhdeksi ominaisuudeksi, yhteen taitoon. Voit olla nokkela ja lukenut paljon, mutta ellet tee jotain kehollasi, et ole kokonainen. Mihinkään käteen ei kirja sovi niin hyvin kuin jääkiekkoilijan. Kenenkään käteen ei levytanko sovi niin hyvin kuin laihan lukutoukan. Erikoistuminen on hyönteisille, ja juuri kenellekään ei typistyminen ole niin haitallista kuin kirjailijalle. Tiedän että levytanko on tehnyt minusta paremman kirjailijan.

*

Kehitys loppuu tyytyväisyyteen

(Anon.)

Keski-ikäistyvä perheellinen mies ei kyllä treenaa samalla innolla kuin nuorena. Olen pysynyt hoikassa mutta säädyllisessä n. 75 kilon kunnossa vuosia, vaikka harrastan liikuntaa vain kaksi tuntia viikossa ja lopun ajasta istun ja mussutan juustoa. Kahteen tuntiin mahtuu kolme lyhyttä ja intensiivistä punttitreeniä. Vapailla painoilla, koska lihas tarvitsee vapautta. Muutama talvi takaperin tein Helsingin Atleettiklubilla voimanoston yhteistuloksen neljäsataa kiloa tasan. Se oli kirouksellinen iltapäivä, koska viidensadan kilon virstanpylvääseen en käytännössä jaksa yltää ja neljäsataa on mukiinmenevän pyöreä luku sille aikoinaan kuusikymmentäkiloiselle kynäniskalle, josta tuli kynänpyörittäjä. Mutta muita tuloksia sitä aina asettaa, ja yksittäisiä nostoja olen tehnytkin parempia. Tällä hetkellä koetan saada kyykkyä ja painonnostoliikkeitä raakoina vähän takaisin. Mielessä on käynyt myös kokeilla taas Westside For Skinny Bastardsia, se oli hyvä ohjelma aikoinaan. Levytangolla ei tekeminen lopu. Levytanko on niin tylsä, ettei siihen voi tylsistyä.

Tähän loppuun meinasin parhaassa nettibodaushengessä liittää tuhnuisen vessakuvan nykykunnostani, mutta pelkään ettei ahdasmielinen kulttuuriala vielä ole valmis suvaitsemaan harrastustani. (Olen jo nyt erikoistarkkailussa, koska kampaan tukkani.) Joten lopetan tuoreella lainaukseen:

Ihminen on fyysisesti monipuolinen ja kyvykäs eläin: on jännettä, hermoa, lihasta, luuta ja isot aivot – ja ne kaikki on tarkoitettu käytettäviksi! On sanomattoman idioottimaista, että ihminen on lähtenyt mukaan teknologian palvontaan ja itsensä raunioittamiseen. -Pentti Linkola

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Elämäni levytangon kanssa

  1. Tuo ’kehitys loppuu tyytyväisyyteen’ on sattuvasti sanottu. Omat ennätykseni olen tahkonnut melkeinpä liikkeessä kuin liikkeessä kolme vuotta sitten. Niistä ajoista paino on pudonnut kymmenen kiloa ja maksimitulokset 30. Muutettuani kauemmas rakkaasta Kontulan kuntokellarista en ole treenannut likikään niin paljon tai kovaa kuin ennen. Tosin tulin havainneeksi, että pidän koiran kanssa hölkkäämisestä. Ensimmäistä kertaa aikuisiällä minulla on jonkinlainen aerobinen kunto.

    Ensi kesäksi tarkoitus on vetää 50 leukaa yhdessä sarjassa, tuupata penkistä 120, vetää maasta 220 ja kyykätä 160. Niistä tulisi mukava yhteistulos. Se edellyttänee about kolmea viikkotuntia salilla, mutta eiköhän se mene. Palkkaria ja roheiinia naamaan vaan niin vielä se vanha pierukin haisee.

    • Aerobinen kunto? Olen järkyttynyt.
      En tiedä onko ikäjuttu, mutta en enää oikein kestä pitkiä treenejä. Sessiot ovat yleensä aina 30 min ja sitten ulos. Jo 45 min treenin jälkeen kortisolit on niin korkealla vielä pari tuntia, että olen paha ihminen.

      Potari on ainoa ihminen, joka huolestuu kun paino laskee.

  2. Todella mielenkiintoista. Tämä vaatisi jatkoksi kirjoituksen urheilijan ruokavaliosta. Aikaisemmat ruokapostauksesi ovat hyviä, mutta jonkunlainen yleiskatsaus juuri tästä näkökulmasta olisi kiinnostava.

  3. Sellaista tulin miettineeksi, että kuuluvatko ruokavalioosi treenijuomat ja/tai maitorahka missä määrin vai ovatko ne taakse jäänyttä elämää? Ajattelin luotsata syömisiäni paleompaan suuntaan, mutta perehtyneisyyteni vhh-syömisen vaikutuksesta aktiiviseen treenaamiseen on tosi puutteellista.

    • Huomasin kaupassa aika äskettäin, että Eeeermannin rinnalle on tullut paljon halvempia maitorahkoja. Vallankumous potimaailmassa! En nykyään hirveästi syö niitä tai muutakin virallista ”bodisafkaa”. Palkkariksi olen yli vuoden verran ottanut banaanin ja tuopin raakamaitoa, tai luomutäysmaitoa nyt kun raakamaitoa on vaikeampi saada Eat&Joyn lopetettua. On muuten hyvää. Ja old-school.

      En ole käytännössä huomannut eroa vhh:n vaikutuksesta treeniin sinänsä, mutta yleiseen terveyteen kyllä ja sitä kautta siis treenitavoitteisiin. Ainakin se 80-lukulainen carb loading on turhaa.

      Tässä vielä kiinnostava linkki LA Lakersin korisjoukkueesta, joka on alkanut syödä paleosti. Cate Shanahan ihku. http://www.cbssports.com/nba/writer/ken-berger/24370416?inf_contact_key=41a1fda0a58e36f30f8385a8322807d27d111cf05616f0c3bc73dd9d73d8e6af

Kommentointi on suljettu.