Kuten lukijani ovat joutuneet huomaamaan, aatehistoria on kiinnostanut minua jo pitkään. Ei se pelkäksi harrastukseksi ole jäänyt – se on ollut kirvoittamassa jo kahta kirjaa, esseitä MMSSO:ssa sekä osaltaan myös Perkele-romaania. Tässä ajatuksia mm. Inventing the Individual -teoksen pohjalta.

*
Minulla on tämä visio, että vasemmisto on kristinuskon heresia, harhaoppi. (1) Vasemmiston keskeiset painotukset kuten ihmisarvo (tai ihmisoikeudet), naisten tasa-arvo ja taloudellinen tasa-arvo, pienemmän puolustaminen isompaa vastaan, globaalius jne. voi niin nätisti nähdä tulevan sieltä.

Vanhat ateistitkin, ne jotka vielä tunsivat kristinuskon, tunnustivat tämän:

Another Christian concept, no less crazy, has passed even more deeply into the tissue of modernity: the concept of the ”equality of souls before God”. This concept furnishes the prototype of all theories of equal rights: mankind was first taught to stammer the proposition of equality in a religious context, and only later was it made into morality… (Friedrich Nietzsche, Will to Power)

Tämä selittää myös miksi vasemmisto niin kiihkeästi vastustaa kristinuskoa: ekologiassa Gausen lain mukaan kilpailu on kovinta läheisimpien välillä.

Eräs ratkaiseva ero näiden kahden välillä kuitenkin on: hallintakäsitys, locus of control.  Eli missä sijaitsee syy, kun kaikki ei ole hyvin? Vasemmisto sijoittaa syyn ihmisen ulkopuolelle (yhteiskunnallisiin rakenteisiin). Klassinen (kristillinenkin) perinne taas sijoittaa syyn ihmisen sisälle.

Vankileirien saaristossa Alexander Solzenitsyn tulee muuten kuvanneeksi tätä eroa. Hän kirjoittaa miten gulagilla olo auttoi häntä ymmärtämään elämää ja pahuutta paremmin ja paradoksaalisesti jopa tulemaan paremmaksi ihmiseksi. Oivallus oli tämä:

Siitä asti olen ymmärtänyt sen miten kaikki uskonnot toimivat: Ne vastustavat sitä pahaa, joka on ihmisen sisällä (jokaisen ihmisen sisällä). On mahdotonta karkoittaa pahuus maailmasta kokonaan, mutta sitä on mahdollista hillitä jokaisessa ihmisessä.

Ja siitä asti olen ymmärtänyt kaikkien maailman vallankumousten harhaisuuden: Ne tuhoavat vain ne, jotka kantavat pahuutta heidän omana aikanaan (ja erehtyvät aina erottamaan hyvän kantajat näiden joukosta).

Tämä tuli mieleeni, kun luin Art of Manlinessistä 1950-luvulla kirjoitetun oppaan parempaan autoiluun. Tämä psykologisesti nykyaikaisia kypsemmältä vaikuttanut opas keskittyi kuljettajien luonteiden kehittämiseen ja kasvattamiseen pois lapsen käytöksestä: huono kuski on jäänyt pikkuvauvaksi, ei osaa ottaa muita huomioon eikä hallita tunteitaan.

Myönnän häpeämättä kaivanneeni oppaan luettuani tuohon aikaan, jolloin kulttuurimme vielä suuntautui ihmisen kasvattamiseen kypsäksi aikuiseksi. Tämähän on se klassinen tapa parantaa maailmaa: kehittää sellaista kulttuuria, joka keskittyy opettamaan ihmisille luonteensa kehittämistä. Jokainen joka lukee klassista filosofiaa (alunperin moraalifilosofia oli suomeksi ”siveysoppia”) ja varhaista psykologiseksi luettavissa olevaa kirjallisuutta (alunperin ”sielutiedettä”) tai suoranaisesti klassisia ohjeita kasvatukseen (ei Rousseauta), voi kiinnittää huomionsa siihen kuinka paljon ne kaikki keskittyvät tähän: kuinka tulla jalommaksi ja esikuvallisemmaksi luonteeksi. Siis kuten Aristoteleen ’suurisieluisuus’, ’magnanimiteetti’:

Magnanimity (derived from the Latin roots magna great, and animus, mind, literally means greatly generous) is the virtue of being great of mind and heart. It encompasses, usually, a refusal to be petty, a willingness to face danger, and actions for noble purposes. Its antithesis is pusillanimity. Magnanimity is a latinization of the Greek word megalopsuchia which means greatness of soul and was identified by Aristotle as ”the crowning virtue”.

1960-luvun murros katkoi tätäkin klassista perinnettä, tämänkin klassisen tavan nähdä maailmaa. Harva tuntee sitä enää.

Jeesushipit ja itämainen mystiikka sikseen, ei uusvasemmisto ollut sen vähemmän uskonnonvastainen kuin vanhakaan.  Toisaalta 60-luvulla nouseella uusvasemmistollahan oli kyllä ”free your mind and the rest will follow” -herätysliikkeellisyytensä, että tajunnan on muututtava – huumeilla tai ei – että yhteiskunta voi muuttua. Ehkäpä se oli jonkinlainen heresia sekin klassisesta kasvatuskäsityksestä; ainakin se on keskeinen erottava tekijä vanhan ja uuden vasemmiston välillä. Tom Wolfen mukaanhan uusvasemmiston voikin ehkä parhaiten nähdä herätysliikkeenä:

On täysin mahdollista, että tulevaisuudessa historioitsijat näkevät ”the New Left experiencen” ei niinkään poliittisena vaan uskonnollisena episodina, joka on kääräisty semi-militaristisiin vaatteisiin ja sissipuheeseen.
– The Me Decade and The Third Great Awakening

Nykyvasemmistolla on ajatusten sisältö nyt monesti keskiössä. Tällä kertaa ajatuksia (ei luonnetta) tulisi muokata ei klassisen suurisieluisuuden ihanteen mukaiseksi, vaan heidän kulloisinkien twiittiensä mukaiseksi – tehdä aina uusi vallankumous, jolla tuhota pahan kantajat heidän aikanaan.

Jälleen, Gausen laki. Mutta nyt, kysymys:

Jos minä olen luonteeltani kypsymätön, kärsimätön iso vauva… missä syy sijaitsee? Vasemmistolaisessa taustassani, joka ei ohjannut kasvattamaan minua kypsäksi? Vai johtuuko vasemmistotaustastani, että syytän kypsymättömyydestäni yhteiskunnallista taustaani enkä itseäni, ja minun pitäisi nyt vaan kasvaa aikuiseksi?

Loppuun mietelmä:

Ihmiset, jotka ovat innokkaimpia muuttamaan toisten päiden sisältöä, ovat myös innokkaimpia leikkaamaan päät pois.

 

***

Viite: (1) Tämä pätee maltilliseen vasemmistoon. Äärivasemmistoon liittyy samaa ”pakanallista” voimanpalvontaa ja jesuittamoraalia kuin äärioikeistoonkin. He vihaavatkin toisiaan jo Gausen lain mukaan.

Ja toki tasa-arvoisuus on ihmiskunnalle laajemminkin yleistä.