Erityisen hankalaksi turvapaikanhakijakriisistä kirjoittamisen tekee yksi yleinen väärinkäsitys, jota tässä koetan oikaista. Moni luulee, että haluttomuus ottaa turvapaikanhakijoita vastaan tarkoittaa haluttomuutta auttaa hädänalaisia. Ei tarkoita. Kaikki nimittäin haluavat auttaa. Kukaan ei halua, että ihmisiä kuolee. Kukaan ei ole kyseenalaistamassa kenenkään ihmisarvoa, kuten Laura Huhtasaari (ps) sanoo tässä MTV3:n keskustelussa heti aluksi, keskellä sekä lopussa.
Kaikki vakavasti otettavat maahanmuuttokriitikotkin haluavat auttaa hädässä olevia. Ero on vain siinä missä ja miten. Professori Timo Vihavainen kirjoittaa:
…Suomeen siirtyvän pakolaisen aiheuttamat kustannukset ovat niin suuret, että samalla rahalla voitaisiin lähtömaissa tai niiden lähellä auttaa monikymmenkertaista määrää ihmisiä. Toisin sanoen, jokaista maahamme otettavaa pakolaista kohti jää suuri määrä ihmisiä ilman ainakin meidän apuamme….
Humanitaarista apua on syytä antaa niille, jotka sitä tarvitsevat. Mikäli se järjestetään rationaalisesti, voidaan tragediat minimoida. Mikäli sitä yritetään ratkaista tavalla, joka jo ennakkoon tiedetään mielettömäksi, voidaan olla varmoja siitä, että tragediat monikertaistuvat.
Vaihtoehdot ovat: autammeko yhtä prosenttia ruhtinaallisesti ja hylkäämme 99 prosenttia, vai kaikkia utilitaristisesti tuottamalla maksimimäärä apua jaettavaksi näiden kesken. Voimme auttaa antamalla turvapaikkoja niille muutamille, jotka sattuvat pääsemään Suomeen, tai voimme auttaa hädänalaisia heidän lähtömaissaan tai niiden seutuvilla. Kriitikoiden perustelu siellä auttamiseen perustuu logiikkaan, että se on paljon kustannustehokkaampaa. Samalla rahalla, jolla autamme yhtä maahan päässyttä kustantamalla tälle suomalaisen elintason, voisimme ostaa lukemattomille ihmisille riisiä, vettä, telttoja ja sairaanhoitopalveluita siellä. Kyse on vaihtoehtoiskustannuksista: jos annan perunan esikoiselle, en voi antaa samaa perunaa kuopukselle, vaikka se tärkeää ja oikein olisikin.
Tunteellisimmat kommentaattorit eivät ehkä ota tätä huomioon. Hätä ei tunne hintalappua, he sanovat, vaikka juuri hätä vasta hintalaput tunteekin. Jos minulla on perunoita yllin kyllin, voin jakaa niitä surutta kaikille lapsilleni. Mutta jos perunasta on pulaa – niin kuin reaalimaailmassa on, ja näinä talousaikoina erityisesti – niiden jakamisessa pitää olla tarkempi ja rationaalisempi.
Välimeren tuolla puolen avun voi myös jakaa tasavertaisemmin ja oikeudenmukaisemmin auttamalla niitä, jotka eniten hätää kärsivät. Nyt jaamme apua jättipotteina satunnaisten ja epäoikeudenmukaisten periaatteiden (matkustuskyvykkyys, riittävä varakkuus ja fyysinen rohkeus) nojalla. Tänne asti pääsevät vahvimmat, eli kyseessä on jonkinlainen darwinistinen vahvimpien eloonjääminen. Se ei ole humaania, tasavertaista, tasa-arvoista eikä oikeudenmukaista.
Säästämme myös henkiä, kun hädänalaiset eivät joudu maksamaan järjestäytyneelle rikollisuudelle rahaa joutuakseen hengenvaaraan laittomilla aluksilla, koska tästä käytöksestä ei palkita turvapaikalla. Palkittu käytös lisääntyy. Jos palkintona on mahdollisuus lottovoittoon, länsimaiseen elintasoon, yritykset vain lisääntyvät, ja ihmisiä tulee kuolemaan lisää turhaan. Tämä ei ole kenenkään toive. Ei edes Wille Rydmanin, joka hänkään ei halua ihmisten kuolevan:
Aidosti humaaneinta turvapaikkapolitiikkaa olisi se, että turvapaikkaa olisi mahdollista hakea vain EU:n ulkopuolelta / YK:n pakolaisleireiltä käsin. Tällöin aiheettomat hakijat – joita hylkäyspäätöstilastojen perusteella turvapaikanhakijoista on kaikkialla selvä enemmistö – todennäköisesti jättäisivät kokonaan hakematta, eikä aidosti hädänalaisten tarvitsisi lähteä kyynisten ihmissalakuljettajien kyytiin.
Hyvää tarkoittava politiikka voi saada aikaan pahaa. Välimeren meripelastusoperaatiot – se kuuluisa meritaksipalvelu – on ollut keskeinen syy sille, miksi ihmiset uskaltavat nykyisin nousta huonompienkin paattien kyytiin. Jos turvapaikkahakemusten käsittely siirrettäisiin lähtösatamiin, katoaisi ihmissalakuljettajilta bisnes ja apu kohdentuisi niille, jotka aidosti ovat sen tarpeessa. (FB 3.9.15 – kursivointi omani)
Ymmärtävätköhän innokkaimmat turvapaikanhakijoiden tervetulotoivottajat, että vaihtoehtoina eivät ole auttaminen tai itsekkyys, vaan auttaminen tavalla tai toisella?
Ymmärretäänkö niitä lisäkustannuksia, jotka auttaminen turvapaikkojen myöntämisellä (ja vain turvapaikkojen myöntämisellä) tuo mukanaan? Turvapaikansaajat eivät vielä ole monilukuisia: vaikkapa kymmenentuhatta maahanmuuttajaa ei kuulosta paljolta. Mutta he tulevat tänne saadakseen tänne perheensä, mikä moninkertaistaisi heidän määränsä. Jos/kun lähtömaa on jatkossakin huonompi maa kuin Suomi, he eivät palaa sinne. Kustannukset ovat valtavat, eikä niitä ole annosteltu oikeudenmukaisesti heikoimmille. En tiedä detaljeja siitä, kuinka apu olisi parasta järjestää Välimeren tuolla puolen ja koko kriisit tulisi hoitaa. Se on ammattilaisten ja asiantuntijoiden tehtävä, ja poliitikkojen tehtävä on ottaa se selville ja toimia sen mukaan.
Turvapaikanhakijoiden tervetulotoivottajia ajaa hyvä tahto. Se on oikein. Sydän vain on heikompi ilman järjen apua.
Ongelma lie siinä, että näiden kriitikoiden ajattelua ei tunneta heidän kuoronsa ulkopuolella. Se on medialle häpeä ja yhteiskuntarauhalle vakava epäsuhta. Liian usein törmää kuvitelmaan, että maahanmuuttopolitiikka ei olisikaan vain politiikkaa, jota saa liberaalissa demokratiassa aina kritisoida. Ja että kritiikin taustalla ei olisikaan perusteltu ajattelu, vaan varmaan oikeasti salaa jokin paha rasismi tai muu valuvika sielussa – ja näin ollen he ovat epäihmisiä, joiden puheelta tulee sulkea korvansa, ettei pahuus leviä. (1) Tämä on sulkeutunutta ja häijyä, väärän todistuksen lausumista, eikä se auta meitä eikä se auta hädänalaisia. Rajakontrolli ei ole rasismia.
Kaikille tolkullisille ihmisille on ilmiselvää, että tämä uusin ratkaisumalli, vaikeuksissa olevien maiden väestöjen siirtäminen toiselle puolelle maailmaa, ei voi ikinä auttaa edes kovin suurta osaa ihmisistä. Jos otamme vaikkapa afrikkalaisista miljoona tai kymmenenkin miljoonaa Eurooppaan, olemme silti auttaneet vasta 0.1% tai 1% maanosan miljardista ihmisestä.
Meille kristillisten arvojen lävistämässä kulttuurissa kasvaneille on itsestäänselvää, että jokainen ihmishenki on arvokas. Edellä esitetty matematiikka tuntuu loukkaavan tätä käsitystä: voimmehan pelastaa edes osan, onhan sekin arvokasta. Niin on. Mutta matematiikka ja sydän eivät tässä ole vastakkaisia, vaan liittolaisia. Voimme auttaa huomattavasti useampia ihmisiä oikeudenmukaisemmin ja tasavertaisemmin kohdistamalla avun järkevästi. (2)
Olen tämän akuutin kriisin suhteen itse asiassa aika toiveikas, ainakin toiveikkaampi kuin moni näyttää olevan internetissä, jossa ihmisten turhautuminen näyttää lähestyvän mielenterveyttä ja yhteiskuntarauhaa uhkaavia määriä. Olemme Euroopassa rakentaneet liberaalia demokratiaa vuosisatoja välttyäksemme tällaiselta: suojellaksemme kansaa sekä arbitraariselta hallitsijan vallankäytöltä (tehdä kansalaisten tonteille mitä tahansa) että turvataksemme oman kulttuurisen identiteettimme ja elämäntapamme jatkuvuuden, siis meidän jatkuvuutemme (mihin tarvitaan myös rajakontrollia). Tämä turvapaikanhakijakriisi loukkaa niin syvästi niin monen ihmisen oikeudenmukaisuuden ja tolkun tajua, että ei se voi pitkään jatkua. Toivotaan vain, että hallitus toimii ajoissa ja päättäväisesti ennen kuin kansakunta sekoaa.
*************************
Loppuviitteet:
(1) Hädässä olevia tulee auttaa, vaikka he eivät olisikaan ”meitä”. Tämä on meille kristillisessä kulttuurissa kasvaneille se yleisin lähtökohta. Sen jakavat yleensä nekin, jotka eivät tunnusta sen alkuperää, kristillisyyttä ja sen universalismia. Periaate ei ole yhtä yleinen kristillisten kulttuurien ulkopuolella, jossa jako sisä- ja ulkoryhmiin eli meihin ja muihin on usein tiukempi, kuten arabimaissa. Mutta me otamme sen itsestäänselvänä, ja hyvä niin.
Vakavasti otettavien maahanmuuttokriitikoiden lisäksi samanlaisia kantoja kuin he esittää myös vähemmän vakavasti otettava porukka (älyllisesti vähemmän vakavasti – yhteiskuntarauhan kannalta heidätkin tulisi ottaa kyllä huomioon), joka lie aidosti epäinhimillisiä eikä halua auttaa. Heidän kanssaan keskustelu ei luonnistu, niin vähän yhteistä on. Mutta näitä asioita ja porukoita ei tulisi halpamaisesti sekoittaa. Jos vaikka Wille Rydman sanoo suljetaan rajat ja joku tyhmä rasisti sanoo suljetaan rajat, se ei todista, että Wille Rydman on tyhmä rasisti enempää kuin se, että koiralla on neljä jalkaa ja kissalla on neljä jalkaa todistaa, että koira on kissa. Rasistiksi huuteleminen ilman todisteita ja perusteita on epäinhimillistävää ja sivistymätöntä.
Sen sijaan tulisi keskittää huomio siihen relevanttiin pelkoon, että turhautuminen tilanteeseen tekee jatkuessaan ihmisistä epäinhimillisempiä. Turhautuminen saa ihmisistä pahimman esiin ja on vakava uhka. Siksikin sitä toivoisi selvää signaalia hallitukselta, että he pystyvät ottamaan asian haltuunsa ennen kuin turhautuminen saa ihmiset tekemään epätoivoisia ja epätoivottuja tekoja.
(2) Moni sanoo, että konservatiivit (tai maahanmuuttokriitikot tai oikeisto) eivät oikeasti halua auttaa edes ”siellä”, koska ”Persuthan halusivat lopettaa kehitysavunkin”. Tämä on ymmärrettävä epäilys, mutta ei välttämättä osu ihan kohdalleen. Ensinnäkin nykyisen konservatiivihallituksen oikeistolainen kehitysministeri Toivakka haluaa lisää rahaa humanitaariseen apuun Syyriaan. (Suomi on jo antanut Syyrialle viitenä viime vuonna 60 miljoonaa euroa apua. ) Toiseksi, vasemmistossa ei aina ymmärretä oikeistolaista näkemystä kehitysavusta. Liberaalin taloustieteen mukaan kehitysapu ei auta kuin lyhyellä aikavälillä ja pitkällä aikavälillä se haittaa. Se haittaa antamalla keinotekoista tilapäistä apua, joka vähentää insentiiviä eli kannustinta kehittää maan taloutta toimimaan pysyvästi paremmin. Tästä näkökulmasta kehitysapu on nopeasti pilaantuvien kalojen kantamista köyhälle sen sijasta, että hänelle antaa vavan ja opettaa hänet kalastamaan. Nykyinen hallitus on kehitysavun sijasta lähestynytkin tätä asiaa oikeistolaisen avun näkökulmasta jakamalla vapoja eli sijoittamalla kehitysrahoitusyhtiöön. Eli kyseessä olisi kuin olisikin auttaminen, tosin eri tavalla kuin vasemmiston tapa. Mutta en tunne tätä kehitysapuasiaa tarpeeksi arvottaakseni sitä.
Sen sijaan voisin suositella tutustumaan siihen konservatiiviseen ajatteluun, joka ohjaa valtaosaa ihmiskunnasta ja Suomessa oikeistoa ja perussuomalaisia ja kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat nyt perusturvallisuudeltaan järkyttyneitä. Konservatiiviseen ajatteluun kuuluu sisäryhmäajattelu, jonka yksi keskeinen arvo on lojaalisuus omia kohtaan. Se ei ole moraalisesti kelvotonta, eikä se sulje pois muita arvoja, kuten muiden, ”niiden” auttamista. Se on luonut modernit valtiot, ja ilman sitä ne kaatuisivat. Tämän ymmärtämiseksi voisin suositella Jonathan Haidtia tai kirjaa Mitä mieltä Suomessa saa olla.
Joonas Konstig 
Laitoin tämän nyt tällaiseen eheämpään muotoon, josko ihmiset jaksaisivat lukea sen.
Muuten, tämä biisi on oiva kolmen minuutin poliittinen testi tai haidtilaisittain moraalityyppien testi. Jos biisin sanoma herkistää, lojaalisuus on sinulle tärkeä arvo (ja olet todnäk konservatiivi) Jos ensimmäinen reaktiosi taas on lisätä biisin nimeen mielessäsi sana ”only” ja sanoma on heti luotaantyöntävä (entä ne muut?), lojaliteetti ei ole yhtä korkealla arvorankingissasi (olet todnäk ns liberaali). Springsteenhän on vasemmistoon kallellaan, eli amerikanenglanniksi ”liberal”, mutta ehkäpä amerikkalaisuuttaan ymmärtää toisenlaistakin näkökulmaa. (Sanoissahan kosketellaan myös sitä ”liberaalia” moraaliperustaa Care/Harm, tavalla joka on kristillinen pikemminkin kuin vasemmistolainen (where’re the hearts that run over with mercy/where’s the love that has not forsaken me).)
Bruce Springsteen on itse kertonut Rolling Stone -lehdessä, että ”We Take Care of Our Own” -laulu ei todellakaan ole yltiöisänmaallinen (jingoistic) vaan että hän esittää siinä kysymyksiä ja haasteita: Pidämmekö me oikeasti huolta toisistamme? Mitä tapahtui keskinäiselle luottamukselle, minne se mureni? Missä nyt on meidän maailmaamme aikoinaan yhdistänyt side ja minkä hinnan ihmiset jokapäiväisessä elämässään maksavat sen katkeamisesta? Hän myös huomauttaa, että ilmeisesti monet käsittävät ”We Take Care of Our Own” -laulun yhtä väärin kuin ”Born in the U.S.A.” -kappaleen.
Joo, kiitos kommentista. Noin minäkin sen näin.
”Bornille” kävi köpelösti kun se kaapattiin reaganilaiseen isänmaallisteluun, ilmeisesti säkeistöjen sanoja koskaan kuuntelematta. Tai ehkä se kylmän tietoisesti kaapattiin? No, onneksi levyllä on paljon muita hyviä biisejä.
”Konservatiiviseen ajatteluun kuuluu sisäryhmäajattelu, jonka yksi keskeinen arvo on lojaalisuus omia kohtaan. Se ei ole moraalisesti kelvotonta, eikä se sulje pois muita arvoja, kuten muiden, ’niiden’ auttamista.”
Näin on. Suurin osa niistäkin, jotka kannattavat jyrkkää maahanmuuttopolitiikkaa, tuskin haluavat jättää Lähi-itää ja Afrikkaa tyystin oman onnensa nojaan. Tuskin kukaan luulee, ettemme voisi mitenkään auttaa. Mutta keinomme ovat rajallisia: muukalaisten laskeminen maahamme toimii katalysaattorina sisäiselle hajoamisellemme, eikä voi olla vaihtoehto. Joidenkin mielestä Länsimaiden tulisi ottaa vastuu sotien loppumisest niina Lähi-idässä kuin Afrikassa. Epäselvää on vain, kuin sen olisi määrä tapahtua. Kokemus on jo osoittanut, että suorat sotilaalliset interventiot ova vain pahentaneet kaaosta. Lisäksi länsimaisten joukkojen läsnäolo rauhoittaisi maita tasan niin kauan kuin ne olisivat siellä. Kun joukot poistuvat, kaaos jatkuisi. Kehitysapu? Se ei ole kaikkien vuosikymmeen jälkeenkään onnistunut nostamaan Afrikan maita jaloilleen, eikä auttaisi Syyriaakaan. Ja kenelle sitä maksettaisiin, Assadin hallinnolleko? Ainoaksi vaihtoehdoksi jää siis kriisiapu sekä avustusjärjestöjen tukeminen. Mutta ne ovat vain ensiapua isommalle ongelmalle. Jos kriisimaat eivät itse ratkaise ongelmiaan, ei se myöskään länsimaiden antamilla sidetarpeilla onnistu.
Humaanit periaatteemme ovat hyviä, mutta voivat koitua myös tuhoksemme. Invaasion salliminen ei hyödytä tippaakaan meitä, eikä pitkässsä juoksussa tulijoita eikä lähtömaita (hyvinvointipalvelut hyödyttävät heitä tasan niin kauan kuin sillä on maksajia). Mutta yhtä lailla tulvan patoaminen pakolaisleireille on sangen kova ratkaisu; tuomitsisimme koko porukan köyhyyteen ja kurjuuteen. Elämä siellä ei etene mihinkään, vaikka perustarpeet täyttyisivät. Turkki, Hordania ja Libanon ovat jo nyt helisemässä taakkansa alla. Voimmeko edellyttää heitä pitämään huolta koko sakista? Paine pyrkii purkautumaan. Jos se purkautuu meille, jälki on rumaa. Mutta jos se jää purkautumatta, jälki on vielä rumempaa.
Viime kädessä ei ole humaania ratkaisua, mitä kukaan ei halua tunnustaa. Me voimme auttaa, mutta käytännössä kyse on almuista ja laastareista, jotka eivät ratkaise ongelmia pitkällä aikavälillä. Me pidämme huolen ”omistamme” ja yritämme olla hylkäämättä ”heitä”. Mutta loppupeleissä piirretään raja, mikä on aina väkivaltainen prosessi. Meillä on resursseja, joita heillä ei ole. He haluvat päästä osallisiksi, me emme voi sitä sallia. Tämän takia meillä on armeijat. Ongelma on tällä kertaa vain se, että maahantunkeutjat ovat aseistettujen sotilaiden sijasta siviilejä. Millään etiikalla ei voitaisi perustella ihmisten ampumista rajoille tai pakolaislaivojen upottamista. Mutta siihen pisteeseen mennään, jos mikään muu ei auta. Eurooppa näkee vielä uuden rconquistan, ikävä kyllä.
Damned if you do, damned if you don’t. Se pätee tähän kriisiin. Jos pyrimme olemaan loppuun saakka humaaneja, tuho tulee. Jos jossakin pisteessä sanoudumme siitä irti, olemme muuttunet hirviöiksi. Kukaan ei voita.
Kommentti vähän venähti. Olisin oikeastaan voinut vain laittaa linkin tähän kirjoittamaani juttuun Sarastuksessa:
http://sarastuslehti.com/2015/09/10/muukalaisinvaasion-resepti/
Joo, saattaa olla noin. Kiitos kommentista, ei pituus haittaa.
Ongelma on sitten seuraavaksi, millä ihmiset saisi uskomaan tuon viestin. Lohduton ”sama mitä tehdään, paskassa ollaan” on varmaan vaikeimpia viestejä saada ihmisiin läpi. Ihmiset ovat valmiimpia uskomaan viestiä, jos se lupaa edes jonkinlaisen ”voiton”, vaikka kuinka vaikean takana. Tavallaan kai tervetulotoivottajat sitä lupaavatkin: ”tilanne on hirveä, mutta me pystymme silti pelastamaan monia huomaamme.” Tehtävä on sitten ”voitettu” aina kun joku saadaan maahan. Näin taistelusta saadaan palkinto ja hyvä mieli, joka kannustaa jatkamaan taas eteenpäin.
Hyvä kirjoitus.
Täällä Britanniassa meininki on aivan absurdia, valtavirtamedialla tuntuu olevan suoranainen ihastus näihin seikkailunhaluisimpiin maahanpyrkijöihin (koska jos he yrittävät tänne Ranskasta on turha vedota sotaan tai nälkään)
Pitää tutustua tuohon Haidtiin. ”Mitä mieltä Suomessa saa olla” on hieno kirja ja toivottavasti ei jää ainoaksi konservatiiviseksi kulttuuriteoksi. Pidin erityisesti sinun kirjoittamistasi osista, koska samaistuin niihin kovasti mäkkäriboikotteja myöten…
Heh, kiitokset.
Olen samaa mieltä. Mutta sitten toisaalta:
Voi olla, että me kaikki haluamme auttaa. Tai ainakin lähes kaikki, mikä on riittävää.(* Mutta onko rintama, jota kohtaan tarvitsemme totuudellista yhteyttä, tosiaan vain tämä skeptikkojen joukko? (Lukeudun toki itse heihin.) Heidän toimiaan ja motiivejaanko meidän pitää vain ymmärtää ja selittää? Kustannustehokkuus, realismi, kantokyky, vaihtoehtoiskustannukset, rajahyöty…
Mutta entä se yhä kasvava ”suvaitsevaisten” joukko, jonka INTRESSIEN mukaista on auttaa TÄÄLLÄ, lisätä maahanmuuttoa jne. (eikä suinkaan auttaa utilitaristisesti tai tehokkaasti). Kansalaisjärjestöjä, auttamisfirmoja, byrokratiaa, valtiotoiminnan spill over -efektiä, rahaa, rahaa, rahaa, kehitysyhteistyötä ja pakolaisia, tuhansia työpaikkoja, monikultturismin, suvaitsevaisuuden ja hyvin olemisen taloustiedettä, halpamaahanmuuttoa ja elinkeinoelämää… Eikö totuudellisen yhteyden pitäisi ulottua tänne? Ja kuten mielestäni, ensisijaisesti tänne.
*) Tosin tässäkin kyse on prioriteeteista, jotka on pakko konkretisoida jotenkin – esim. olisitko valmis luopumaan x määrästä rahaa, jotta x määrä afrikkalaisia nousisi köyhyysrajan yläpuolelle. ”Haluan auttaa” versus ”en halua auttaa” on mustavalkoista propagandaa, jota nimenomaan suvaitsevaiset haluavat vahvistaa.
Niin…. mitä kiihkeä monikultturisti haluaa? Jos häntäkin vastaavasti epäilee salatusta pahuudesta, ehkä hän pahaa pahuuttaan haluaa tuhota kaikki kansalliset erityispiirteet pois raivostuttavan monimuotoista maailmaa värittämästä? No oikeastaan minua tuolla suunnalla mietityttää, tajuavatkohan he kuinka tajuttoman radikaali heidän unelmansa on. Millaista hörhömarginaalia se historiallisesti on, ja ettei se muuksi muutu, vaikka se olisikin nyt päässyt muotiin? Veikkaan etteivät usein, ehkä yleensäkään. Ehkä siinä on aimo annos hyvää sentimenttiä ja kuuliaista konformismia, jota ei historian- ja suhteellisuudentaju pääse kyseenalaistamaan. (Siinä muuten oiva resepti melkein mille tahansa nykyajan ilmiölle.)
Kirjailijakin sitten itse paljasti itsensä skeptikoihin kuuluvaksi. Lisää pientä toivoa siis vajoavaan maanosaamme. Arvostan jokaista miestä ja naista joka ei niele. Joukko on paljon suurempi kuin mediateollisuuden (lue klikkausteollisuuden) nuoret toimittajat luulevat. Sumuvuoren mccarthy-tyyppinen ( en viittaa Cormaciin) ajattelun nollatoleranssi-vaatimus unelmatorilla ryyditettynä Me olemme enemmistöööö…!! – sotahuudolla tullee olemaan tulevaisuuden historiantutkijoidemme parhaiten aikaamme kuvittavaa lähdemateriaalia. Samaan tapaan kuin Veskun Jumalauta, näillä lakeuksilla ei pilkata jumalaa- rääkäisy Vanhalla.
Itse päivitykseen minulla ei ole kommentoitavaa kuin se että hyvä että uskallat keskustella asiasta josta juuri tässä ajassa tulee keskustella eikä vaieta. Jos keskustelun jättää muutamien päänimien (Vihavainen, Halla-aho) varaan, pääsee media ruokkimaan kuvaa älyllisten skeptikoiden harvalukuisuudesta. Tämä keskustelu on tempaistava pois leijonakaulaisilta maastohousuisilta elämäntapaintiaaneilta. HS julkaisee mielellään jokaisen kuvan noista tyypeistä , jotka riehuvat paita pois housuista ja lonkeropullo käsissä. No, heidän ”vastavoimansa” takkuiset kelakorvatut anarkistit ja varikset eivät ole ulkoisesti eivätkä argumenteiltaan sen kummoisempia, mutta nauttivat kuitenkin eräänlaisesta älymystön suojeluksesta, siihen riittää löyhä ”vasemmistolainen” viitekehys.
Ottamatta kantaa edes koko maahanmuutto tilanteeseen väittäisin, että olisi äärimmäisen tärkeää saada koko tilanne kansan valtaosan avoimeksi keskustelun aiheeksi. Nythän se on avointa vain toiseen suuntaan. Avarasydämiset, eräänlainen hyvälistö, saa vapaasti keskustella itsensä kanssa ja ilmaista miksi he ovat moraalisia ja kokea kuinka muut kovasydämisiä. R- ja F-leimasimilla pelotellaan ja varmistetaan hiljaisiksi vähänkin arempi lieväkin skeptikko. Ne leimat voivat tuhota vaikkapa työruria. Sellaisessa Suomessa siis 2015. Näin onkin syntynyt tiloja, mm. varsin vastenmielisiä nettilehtiä, joissa ihmismielen kloaakki on sitten täysin auki. Niin päin sitä se menee kun HS eikä YLE hoida, tai ainakaan vielä ole uskaltanut hoitaa tehtäväänsä ja raportoida myös vakavista ongelmista ilman että ongelmiin lisätään mekaanisesti yksittäistapauksen tai ongelman pienuuden tyyppistä vähättelyä.
Myöskin kritiikin patologisointi on torjuttava heti. Ei pidä siis suostua foobikko määritellyksi. Nythän pääkaupunkilaishyvät ovat siihen ehdollistuneet kokonaan. Jokainen vastakkainen ääni on jokin foobikko. Olet sairas-syytös on aika raju. Sitä seuraa loogisesti vaatimus: Meidän pitää parantaa sinut.
Olen kuitenkin optimisti vaikka olenkin pessimisti. Olen uskossa, että tätä historian ajanjaksoa tulemme muistelemaan päätämme pyöritellen. Tai sitten jokin on mennyt kokonaan ja täydellisesti pieleen. Mutta vielä ei ole dystopioiden kuvittelun aika. Toivottavasti ei tulekaan. Koska kuvittelun jälkeen ne myös usein toteutuvat.
Onko varmuuden vuoksi lisättävä että kannatan jokaista aidosti henkensä hädässä paenneen auttamista? On. Niin pitkälle itsesensuuri on mennyt, ja syytösten ilmapiiri. On ilmaistava itsestäänselvyys. Muuta eettistä mahdollisuutta kuin auttaa ei ole, vaikka oma sydän ei olisikaan siinä täysin mukana tai ajattelisi poliittisesti mitä tahansa. Jaan kyllä tuskan kun telkusta katselen Adidas-miehiä jalkapalloilija-kampauksineen. Kysyn (vaikka minulle on opetettu kymmeneen kertaan mediassa ettei pidä edes kysyä) että missä on naiset ja lapset? Mutta sitähän ei saa kysyä koska siihen ei saa vastata.
Toki kannatan myös sitä, että kun tai jos pakolaisuuden aiheuttanut syy on poissa, on niiden tänne tulleiden jotka eivät ole esim. onnistuneet työllistymään pysyvästi (mikä on tulevaisuuden Suomessa yleistä ellei tavallista), palattava rakentamaan omaa maataan.
Mikä muuten olisikaan humaanimpaa ja eettisempää, ekologisempaa ja rauhaan rakentavampaa ??
7 ja pian10 miljardin ihmiskunta ei voi hylätä kokonaisia maita ja maanosia ja siirtyä ja kasoittua sinne, missä ruoho on hetken, minimaalisen hetken, vihreämpää. Ei millään kriteerillä tai kohtuudella.
Olen miettinyt, että missä vaiheessa 70-lukua tajuttiin, että tämä aika tullaan tulevaisuudessa muistamaan nimellä ”taistolaisaika” ja että sillä on tällaiset ja tällaiset ominaispiirteet (mm. kaiken politisoiminen, vastakkainasettelut jotka kiihdyttävät itse itseään, naiivi ellei fanaattinen usko siihen että ollaan edistyksen puolella ja ”historian oikealla puolella”…) joista se tullaan muistamaan. Varmaan siinä ehti vuosikymmen jo vuosia vanheta ennen kuin sitä osasi sisältä käsin hahmottaa. Olen taipuvainen uskomaan esim. em. Vihavaista, että meidän aikakaudella ja sillä on huomattavasti yhteistä.
Monelle maasta pakeneminen on suorastaan vedonlyöntiä omalla hengellä ja kummassakin vaihtoehdossa on vakavat seuraukset. Kotimaassa voi henki lähteä, vaikkei taistelujen keskellä olisikkaan, jälleenrakentamisesta ei edes voida vielä uneksia monessa paikkaa. Lähteminen taas on tuntematon riski.. ja saattaa tulla maahan, jossa otetaan vastaan valkoiset huput päässä!
Valkoiset huput yms. ovat ikävä seuraus maahanmuutosta siinä missä krapula on ikävä seuraus humalasta. Ei toista ilman toista. Ne, jotka haluavat lisää äärioikeistoa, lisätkööt maahanmuuttoa vain, sieltä se tulee. Voitte sanoa minun sanoneen, kun meno menee jatkossa vain hullummaksi: 😦
(lisää sivuiltani esim. hakusanalla Donald Trump tai kirjasta Mitä mieltä Suomessa jne.)
Polarisoituminen on menossa todella pitkälle ja todella nopeasti, aivan kuin Suomi olisi muuttunut toiseksi kahden viimeisen kuukauden aikana.
Pessimisti minussakin herää tämänkin päivän tapahtumien myötä – toista puolta kansasta ei voi kuitenkaan kieltää olemasta, vaikka ilmaisivat itseään ja olisivat ”väärin.” Rikolliset teot ovat rikollisia tekoja, kuten tänään Kouvolassa ja Lahdessa, mutta epäily ja skeptisyys ovat normaalia, ainakin siedettävää, ihmisyyttä.
Luulen että maahamuuton määrän ja paniikkirasisimin välille voi laskea jo suhdeluvun. Juuri niin kuin blogisti esitti.
Pitää kiinnittää huomiota myös siihen, että muuttoaaltoa vastustavat suhteessa eniten ne jotka ovat maassamme taloudellisesti suurimmassa ahdingossa. Heillä on eniten, ei vähiten, menetettävää. Jos olet Espoon Haukilahden kokoomusnuori tai Lahden Liipolan persu, et ole samassa asemassa ”kohtaamassa tätä maailman väistämätöntä muutosta.”
Vasemmisto on tässäkin asiassa hylännyt heikommassa asemassa olevat pelkoineen ja kysymyksineen. Totta kai on eri asia tuleeko maahanmuuttaja Irakista 6 kilometrin etäisyydellä omasta rivarista kunnan vuokrataloon sinne jonnekin vai sen juuri oman keittiönseinän taakse. Ihmiset pelkäävät ihan arkisia juttuja. Näiden pelkojen pitäminen fobiana, rasismina ja suvaitsemattomuutena on järkyttävä virhe, josta todennäköisesti saadaan kaikki maksaa äärioikeiston rikollisina tekoina ja kasvuna.
Ihmiset joilta leikataan sosiaalitukia, työttömyskorvauksia eivät luonnollisestikaan ymmärrä kakistelematta oikeudenmukaisuutta siinä, että tänä vuonna pakolaisbudjettiin varataan 200 miljoonaa, ensi vuonna 300, sitten 400…Nyt jo tiedetään että Sipilän tuottavuushyppy tulee suurelta osin kulumaan tämän katastrofin hoidon kustannuksiin. (No, silti, se on jotenkin hoidettava.)
Nyt olisi kuunneltava aidosti ihmisiä joita syytetään syyttä rasisteiksi. Heidät pitäisi ottaa mukaan keskusteluihin, pyöreisiin pöytiin kunnissa miettimään päätöksiä eikä järjestää heille vain opettavaisia tiedostustilaisuuksia, joiden tarkoitus on ilmaista, että tämä kaikki tapahtuu, tälle ei kukaan voi mitään ja tämä kaikki on hyväksyttävä. Totta kai tuollainen lähtökohta tuottaa vastareaktioita ja vastenmielisiä rikoksia kuten tänään jo tapahtui. Rikollisia ja todellisia rasisteja ei tule kuunnella, he ovat ns. poliisiasia, mutta niitä 700 000 Jari Tervon nimeämää ”rasistia” kyllä – ennen kuin on myöhäistä.
Juurikin näin, joo, kiitos kommentista.
Katsoin eilen klo 17. HSTV:ltä ulkoministeri Soinin puheen aiheesta. Minusta hän epäonnistui pahasti kriisiviestinnässä. Hetkellisesti puheen aikana (hot spoteista ym puhuminen) hän lähetti sitä yhteiskuntarauhalle välttämätöntä viestiä, että tilanne on hallinnassa kyllä ja tästä paranee ja olemme yhä laillisuuteen perustuva järjestäytynyt yhteiskunta… mutta sitten hän lopetti pyyhekumilla, jonka alle varmaan jäi kaikki edeltävä enimpien kuuntelijoiden korvissa: halusi, että kaikki uusivat rasisminvastaisen valansa, siis sanoutuvat irti rasismista. Nättiä, mutta kriisiviestinnän fail. Ei tämä huolestuneita ihmisiä rauhoituta, päinvastoin saa käsityksen, että perussuomalaisten ministerikin on ihan pihalla. Voimme järjestää vaikka joka viikonloppu rasisminvastaisia mielenosoituksia (kaikki Narinkkatorille joka su klo 1o!), ja kerätä kaikki työpaikoilla ja kouluissa aamulla ruokasaliin vannomaan uskollisuutta rasisminvastaisuudelle, mutta mitään hyötyä ei tästä yhteiskuntarauhalle ole, pikemminkin päinvastoin. Kukapa meistä kieltäytyisi sanoutumasta irti rasismista, mutta tällainen julkinen hurskastelu ei lähetä ollenkaan sitä viestiä, että vastuulliset aikuiset ovat järjestämässä meillä asioita ja he pystyvät siihen.
Mutta ehkä optimistisemmin ajateltuna puheen lopetus oli vain se pakollinen hyväihmisten vuoksi lisätty loppukaneetti, nykyajan anekauppaa poliittisessa korrektiudessa. (Kun ”sanoudun irti!” suusta vilahtaa, sielu taivaaseen livahtaa.) Pitää muistaa, että osa kuulijakuntaa (ja suuri osa toimittajakuntaa) ei muuta halua kuin tulla taas vakuutetuksi siitä, että perussuomalaiset eivät halua tappaa ketään.
Kyllä, tuo jatkuva vakuuttelu hyvän puolella olemisesta alkaa muistuttaa jo uskonnollisen tai poliittisen riitin harjoitusta.
Kun olemme pakotettuja jatkuvasti toistamaan itsestäänselvyyttä, kaikki alkaa olla todella epäselvää ja sumuista.
Jos olemme, tai joku ihan tavallisesti ajatteleva kansalainen ( kuten inhimillistä maahanmuuttoskeptisyyttä kokeva tavallinen ihminen) on pakotettu sanoutumaan irti rikollisista ( ! ) niin en kyllä uskalla ajatellakaan mihin olemme matkalla.
Minä selviän tästä kyllä, mutta tuolla jossakin saattaa patoututa sellaisia voimia ja piruja että mitä tahansa voi vielä tapahtua
Ne ”700 000” kun alkaa epäillä omaa ihmisyyttään ja alkavat syyttä vertailla itseään tässä tavallisia sanoja ja tunteita hygienisoivassa ilmapiirissä rasistisiin rikollisiin, niin osa heistä saattaa siirtyäkin siihen suuntaan, mikä ei ole toivottavaa.
Näinhän se on. Jos kaikki ovat hirviöitä, hirviönä oleminen alkaa olla ihan ok.
Edistyksen maalitolpat siirtyvät huomattavasti nopeammin kuin ihmisluonto venyy.
E: Pakko lisätä kun törmäsin äsken tähän lauseeseen:
”If you treat men as robbers, why, robbers, sooner or later, they will become.”
-Edmund Burke kirjeessä 1795
”Jos kaikki ovat hirviöitä, hirviönä oleminen alkaa olla ihan ok.
Edistyksen maalitolpat siirtyvät huomattavasti nopeammin kuin ihmisluonto venyy.”
Hyvin sanottu. Tämä itsestäänselvyyksien toistelu hirvittää täälläkin. Todellako minun täytyy erikseen sanoa, että ”on väärin tehdä ilkivaltaa vastaanottokeskuksissa tai käydä muukalaisten päälle”. En halua heitä maahemme ja haluan jo täälläolijoiden pääosin poistuvan, mikä ei tarkoita että pitäisin oikein heidän pahoinpitelemistään. Ei poliisimmekaan pahoinpitele rikollisia kiinniottotilanteessa, mikä on itsestäänselvyys. Jos näin kuitenkin käy, SE on yllätys.
Sanon myös, että pidän etnisen väkivallan lisääntymistä väistämättömänä. On joukko ihmisiä, jotka tekevät sitä ensin vain syystä, etteivät pidä tulijoiden ulkonäöstä. Kun tulijoita sitten saapuu lisää ja väkivaltaisuus lisääntyy puolin ja toisin, alkaa voimankäyttö näyttää houkuttelevammalta myös tavallisten ihmisten silmissä. Näin sisällissodat syntyvät; se, mikä on eilisen ekstremismiä, onkin huomisen arkipäivää.
Edellä sanomani ei edelleenkään tarkoita, että pitäisin tilannetta toivottavana tai hyväksyttävänä. Mutta väkivallan kerran kärjistyessä ei siinä paljoa minunlaisteni hyväksyntää kysellä. Paheksunta ei auta myöskään enää siinä vaiheessa. Tällä hetkellä paheksunta perustuu kaltevan pinnan oletuksille, jossa tietty kielenkäyttö johtaa väistämättä polttouuneihin. Niinpä minun puheeni ”muukalaisista ja maahantunkeutujista” nähdään osana tätä jatkumoa, joka legitimoi väkivallan vierasmaalaisia kohtaan. Sen voi toki nähdä näinkin. Aivan kuten fundamentalistikristityt uskovat pienenkin myönnytyksen seksuaalivähemmistöille johtavan armageddoniin.* Tässä ei nähdä mitään aste-eroja eri toimintauotojen välillä. Käytän sanoja, koska haluan puhua maahantunkeutujista oikeilla termeillä. Tämä luo tietysti negatiivisa assosiaatioita ihmisille, mutta mielikuvista on vielä pitkä matka väkivaltaan. En näe mitään syytä luoda positiivisiakaan mielikuvia, enkä halua näiden laumojen tuntevansa olevan tervetulleita, koska he eivät ole. Mistään tästä ei kuitenkaan voida johtaa sitä, että legitimoisin perusteettoman väkivallan.
*Kyseisessä teemassa pätee myös toinne ääripää: pidän seksuaalivähemmistöjen syrjintää tai vainoamista vääränä, mutta en hyväksy sukupuolineutraalia avioliittoa, joten olen samalla jatkumolla SS-Totenkopfverbänden kanssa.
Kohtuus kaikessa, niin sanotaan…
Tässä on se aika perustavanlaatuinen näkemysero, että monille ihmisille (kuten klassisesti liberaaleille ja konservatiiveille, osasivat sitten nimetä itsensä tällaiseksi tai ei) riittää, että ihmiset noudattavat lakeja ja olevat yleisesti ottaen mielellään ihmisiksi. Kun tätä ei rikota, he saavat tehdä kotonaan tai ajatuksissaan vähän mitä tahansa, ja ei ole muiden tehtävä mennä heitä käskemään.
Nykyinen suvaitsevaisto ei mieti ollenkaan näin. Veikkaan, että koko näkemys on monelle heistä aivan tuntematon. Heille on tärkeää, että ihmiset muuttuvat sisäisesti oikeanlaisiksi. Ihmisten pitää omaksua oikeat asenteet ja mielipiteet niistä asioista, jotka tärkeäksi asetetaan. Lait ovat aika sivuseikka, ne ovat usein vanhentuneita ja ”huonompien” ihmisten tekemiä, joten niitä tuleekin venyttää, ellei suorastaan rikkoa, jos ne ovat epämiellyttäviä.
Miten tuosta vanhasta ideaalista on niin ällistyttävän nopeasti päästy tähän uuteen suvaitsevaistolaisen mielenmuokkauksen ideaaliin, on kyllä jotain minkä tulevaisuuden historiantutkijat saavat perata auki.
Sanan ’suvaitsevaistolainen’ pohjalla on juuri tämä ironia: juuri he ovat niitä jotka eivät suvaitse (muuta kuin omaa politiikkaansa), juuri he ovat niitä, jotka eivät laita miekkaansa tuppeen ennen kuin jokainen väärä ajatus on maasta kitketty (tai vähintään lakaistu maan alle, esim. sulkemalla keskustelupalstat). Heidän työnsä ei tule koskaan loppumaan.
”Suvaitsevaisuus” on nykyään usein kuin ”kansandemokratia” 70-luvulla: ”väärinpäinpuhetta”, kuten lapseni ironiaa kutsuvat. Kun sanan kuulee jonkun suusta, voi olla varma, ettei kyseessä ole demokratia sen enempää kuin suvaitsevaisuuskaan.
Touche! Tuo on juuri se muutos jonka olen kokenut olevan menossa ja joka on saanut kuin speediä kahden viime kuun aikana: on alettu haluta ihmisten kokonaisvaltaista muutosta tietynlaiseksi puheiltaan, ajatuksiltaan.
Tuosta juuri kai nousee esim. lehtien halu sulkea keskustelupalstat tietyistä aiheista. Mitään väärää eikä ”väärää” saa olla näkyvissä, kuultavissa. Paha kielletään kieltämällä paha. Paha pitääkin kieltää mutta onko tilanne nyt maassa ihan varmasti ihan selvä? Rikos on rikos. Mutta entä väitteet että kaikki ei mene ihan putkeen nyt kuitenkaan.
Puheitaan pitää todella alkaa varoa. Ne eivät ole enää puhetta, muuttuvaa ja liikkeessä olevaa ääneen ajattelua, vaan sanoista ja päivityksistä jne. on tullut kiveen hakattuja statementtejä. Sinut voidaan hirttää munistasi ja sanoistasi joiita ihan vähän aikaa sitten sai vielä käyttää. Olemme ruotsittumassa lujaa vauhtia.
Tuloillaan olevassa ajatuspoliisivaltiossa jokainen näpytelty tai lausuttu sana on kuin lausujansa lopullinen totuus ja ilmaisu itsestään. Ihmiset, vihaisimmat ainakin, sulkevat suunsa kun se heiltä suljetaan oikean sananvapauden nimissä. Ja purkautuvat sitten paljon rajummin, teoillaan, sitä kehitystä maltillisena miehenä pelkään. Sitten eristämisen muuri entistä tiivimmäksi. Ja siitä seuraa em. ilmiö entistä vahvempana.
Omakin ajatus. Maahanmuutosta mihin moni asia nyt aina kiertyy.
Oikeastaan vain yksi kysymys avaa koko poliittis-moraalisen solmun.
Kysymys: Kannatatko rajoittamatonta maahanmuuttoa?
Jos vastaan, en, kannatan maahanmuuton rajoittamista. Ei muttia.
Jos vastaan, kyllä, kannatan sitä, että meidän on otettava vastaan rajoittamattomasti vaikka 200 000 tai 300 000 tulijaa…tai… Ja sillä selvä. Ok.
Moni kokee kuuluvansa ilman muuta rajoittamattoman maahanmuuton kannattajiin, vaikka tosiasiallisesti ei kuitenkaan kuulu. Niin luulen.
Kysykääpä tuo kysymys. Se on ratkaiseva.
Jos kannattaa rajoittamista kannattaa rajoittamista.
Sen jälkeen ratkaisuja on olemassa, on kysymys enää toimintamalleista, ylärajasta, inhimillisyydestä ja demokraattisista päätöksistä. Mutta rajoittamissakkia silloin ollaan. Ehkä tuo kysymys voisi yhdistää niitä ihmisiä jotka luulevat olevansa eri leireissä. On tietenkin myös varma että täyttä rajoittamattomuutta kannattavia löytyy, mutta uskon että heitä on vähemmän kuin mitä yleisesti luullaan.
Joo, tuo on hyvä tuo kysymys. Sen jälkeen lie mahdollista keskustella eteenpäin.