Päivällinen Tapiolassa I: Arkiruokaa

Minun on jo vuoden verran pitänyt kirjoittaa blogipostaus nykyisestä ruokavaliostani, jotta voisin jatkaa siitä kokkailukuvilla. Ruokavaliopostaus puuttuu yhä, mutta nämä ruokakuvat oikeastaan hoitavat samaa asiaa paljon värikkäämmin. Valokuvani tosin ovat mitä ovat, koetan petrata.

Laitan meidän perheen ruoat enimmäkseen itse. Nykyaikana keittotaito on eloonjäämistaito. Keittotaito estää meitä myymästä elämäämme halvalla. Valmisruoka on tehty halvimmin mahdollisin keinoin halvimmista mahdollisista aineksista halvinta mahdollista elämää varten – ja kun sanon ’halpa’, puhun enemmästä kuin rahasta. Eines edustaa luopumista ja alennustilaa: tämän arvoinen olen. En paljonkaan. Robotti suoltaa minulle tämän monivärisen muovipussin, jota harhaan johdettuna nykyihmisenä luulen ruoaksi, koska se näyttää ruoalta. Se on laskelmoitu ruoan korvike. Tehtaissa voi tehdä muttereita ja Barbeja ja selluloosaa, mutta ruoka ei tule tehtaista.

Ruoan laittaminen on teko, joka edustaa ja lisää rakkautta ja vapautta, itsenäisyyttä ja itsekunnioitusta.

Miten kehitykseen uskovat ihmiset selittävät sen, että me syömme eineksiä ja ennen syötiin ruokaa? Vaikka ennen oltiin köyhempiä? Ja tehtiin pitempää työpäivää? Silti syötiin ruokaa? Ja nyt syödään eineksiä? Miten tämä on edistystä?

Saarna ohi, kuviin! Arjen päivällisiä tiedossa tässä ensimmäisessä osiossa.

*

Sitten kun kirjoitan bestsellerini Unveiling the Seven Secrets They Don’t Want You to Know on How to Take Charge of Your Radiant Health – sitten kun kirjoitan sen, niin yksi säännöistä tulee olemaan, että aina kun kaupassa on tuoreita muikkuja, osta. Muikku on ehkä paras kala, mitä meille on tarjolla, asian kaikki puolet huomioiden. Ja hyviäkin ovat. Tässä höyryävät suoraan pannulta. Rairuohot ovat vain koristeita. Kuva on siis pääsiäiseltä.

P1020729

Tässä on caesar-salaatti, tai se olennainen. Salaatin ja kananviipaleet voi kuvitella, mutta caesar-salaatin clou on tietysti sen omintakeinen kastike, ja siihen tulee näitä. Anjoviksen sijasta käytän ihan sillejä, parmesaania halvempaa on Grana Padano, ja sitruunamehu on tässä kelvollinen korvike tuoreille sitruunoille.

P1020782

Jauheliha on arjen sankari. Siitä tulee vaikka nopea burgeri. Jos haluaa vaihtaa vähän makua terveellisyyteen, niin laittaa sämpylän tilalle salaattia. Ketsuppi on sokeritonta, se on paras tuntemani käyttö stevialle.

P1020779

Punajuuripaistos. Kilo raastettua punajuurta, vähän vähemmän naudan jauhelihaa, Aura-juustoa ja jogurttia, valkosipulia ja persiljaa. Ei tarvitse sitten säikähtää, kun aamulla ulos tulee punaista, se on vain betaniinia.

P1020719

Vielä yksi jauheliharuoka, tämä yleensä karitsasta. Musaka. Resepti on alun perin karppaus.infosta, mutta kehitin tätä nopeammaksi valmistaa: munakoisot kannattaa itkettää suolalla, mutta niiden paistaminen ei minusta ole vaivan väärti. Sipuli on tällä kertaa tarpeeton, ja tomaattipyrettä kannattaa laittaa paljon. Taistelu musakan puolesta on taistelua vetisyyttä vastaan: olen joskus paistanut tomaattimurskaa saadakseni siitä vetisyyttä pois. Mutta tämä on makuasia.

P1020686Perheessäni on kasvavia lapsia sekä hoikkia aikuisia, joten hiilareita ei ole tarvis asettaa täyspannaan. Niinpä päivällisellä menee esim. perunaa. Jotkut ovat ehkä turhankin tarkkoja tuomitsemaan perunan kategorisesti. Peruna on aika harmiton ja vieläpä edullinen, eikä siinä edes ole paljon tärkkelystä. Erityisen ravinteikas se ei ole, ja melko mautonkin usein, mutta joihinkin ruokiin mauton tärkkelyspitoinen lisuke sopii. Ostan usein multaista luomuperunaa pahvipussissa, koska ne ovat maukkaita ja väriltäänkin kauniin karoteenisia keltaisia. Tässä pari perunan kanssa tarjoiltavaa ruokaa.

Tuoretta kuhaa, hollandaise-kastiketta ja paljon tilliä. Hollandaise-kastike on sivilisaation kauneimpia saavutuksia, ja vain houkka kieltäytyy ottamasta tätä lahjaa vastaan.

P1020780Läskisoosi. Tosin kiitos suomalaisen ruokakulttuurin tuhonneen low fat -ideologian en edes tiedä, miten perinteinen läskisoosi tehdään. Eli oikeasti tämä onkin luomupossunkylkeä ja kantarellikermakastiketta. En ole iso porsaan ystävä, osin siksi, että halvalla tuotettu tehosika maistuu usein jotenkin pistävän stressiseltä. Suuri osuus on varmaankin sian rehulla, joka on viljaa, rypsiä ja soijaa, eli huonointa millä elossa pysyy. Seurauksena sianlihassa on myös turhan paljon omega-6-rasvahappoja. Nykyään saa kyllä jo herkullista porsastakin, ja usein se on luomutuotantoa.

P1020995 Kalakeitto, mateesta tällä kertaa, sekalaisia juureksia. Liemi on kalaliemi, ja takarivin kolme kovaa kaveria (suolakurkkuliemi, thai-kalakastike ja kerma) odottavat vielä pääsyä lautaselle.

Suolakurkuthan tehtiin ennen fermentoimalla eli maitohappokäymisellä, jolloin ne olivat luonnon omia maitohappokapseleita. Sitten kyyniset markkinamiehet keksivät tehdä huonompaa halvemmalla ja tuli ”herkkukurkut” ja ”voileipäkurkut”, jotka säilöttiin viinietikkaan tai brutaaleimmillaan sokeriin. Näin säästettiin tuotantokustannuksia ja saatiin ihmisiä huijattua, mikä tuo aina hymyn einestehtailijoiden huulille. Samaan aikaan ihmisiltä voitiin viedä lisää rahaa myymällä maitohappobakteerit erikseen pillereinä. Oikeita suolakurkkuja saa onneksi vielä marketeista paljuista tai sitten venäläisinä tölkkeinä. Kun ei enää saa, toivo on menetetty. Kalaruoissa korvaan osan suolasta usein thai-kalakastikeella, joka on muuten sekin fermentoitu.

P1030235Thairuoka on aasialaisista suosikkini. Tässä on wokkiin menossa kasviksia ja kookoskermaa kokonaisena keitetyn broilerin kanssa. Ja tietysti thai-kalakastiketta. Vihreä valmistahna on Thaimaan-tuliainen.

P1020692Tällä on joku ranskalainen nimikin tällä makupohjalla, jota aluksi paistellaan ja johon sitten lisätään kaikki muu. Se tässä. Sitruunaruoho, thaibasilika ja kaffirlimen lehdet tuovat loistavan thaimaun.

P1030215

Arkeenkin sopii kotijäätelö. Jäätelökoneesta tulee rakas ystävä, kun kerran erehtyy lukemaan kaupan jäätelöiden tuotelistaa. Oikeastihan jäätelössä on vain muutama ainesosa eikä sitä sokeriakaan kiloa tarvita. Kermaa, maitoa, kananmunankeltuaista, makeutus (esim. hunajaa, steviaa, dekstroosia ja/tai raakasokeria) ja päivän maku: marjajäätelöt ovat meillä varmaan yleisimpiä, mutta tällä kertaa maku on Jallu-rusina, sillä rommi oli loppu. Keltainen väri tulee luomumunien keltuaisesta. P1020731

Ruokasarjassa on luvassa seuraavia jaksoja:

* Lihaliemi, rakastettuni

* Pataruokakausi

* Punaisin liha – riista

* Sisäelimet eli Mitä Leopold Bloom söisi

Helmi Koskikarin osso bucco

Naudan potkakiekkoja

juureksia, kuten porkkana, sipuli, lanttu, juuriselleri, palsternakka

sitruunaa

persiljaa

lihalientä

riisiä

Tee potkakiekkojen ulkoreunaan viillot, etteivät ne käpristy. Ruskista potkakiekkojen pinta kuumalla pannulla molemmin puolin. Kuutioi juurekset ja ruskista voissa. Laita valurautapataan. Kaada sekaan lihalientä, suolaa, rouhittua mustapippuria, laakerinlehtiä.

Uunissa pitkään kunnes liha on mureaa ja luuydin sulavaa.

Loppuvaiheessa lisää sekaan sitruunankuoret paksuina siivuina sekä riisiä sen verran, että lihaliemi imeytyy siihen. Ennen kuin kannat pöytään, kaada kattilaan runsaasti tuoretta persiljaa.

P1020626

Kannattaako sinun noudattaa ravintosuosituksia?

1970-luvulta lähtien on Suomessakin opetettu kansalaisia syömään valtion virallisten ravitsemussuositusten mukaan. Kenelle ne on tarkoitettu? Tulisiko sinun noudattaa virallisia ravitsemussuosituksia? Annan vastauksen.

Ravitsemussuositukset laatii nostalgisen niminen valtion ravitsemusneuvottelukunta. Tämä keskuskomitea on Maa- ja metsätalousministeriön alainen, eikä esim. Sosiaali- ja terveysministeriön.

En tiedä kumpi on kyynistyttävämpi fakta: se, että suositukset laatii talousministeriö, vai se, että ketään ei kiinnosta protestoida, vaikka suositukset laatii talousministeriö. Ehkä tälle on jokin erityinen syynsä. Nyt se vain näyttäisi todistavan sen puolesta, että suositukset laaditaan maatalouden tarpeisiin.

Suosituksia noudatetaan kaikissa valtiollisissa laitoksissa kehdosta hautaan: sairaalat, päiväkodit, koulut ja opistot, armeija, vankilat, vanhainkodit. Niissä liikkuu isot rahat. Tämän takia talous ohjaa suosituksia. Ravintomme esimerkiksi on pohjauduttava viljaan, koska maataloutemme rakentuu sille. Ei ole olemassa vaihtoehtoa, että viralliset suositukset tuomitsisivat viljan tai edes antaisivat sille puolueettoman käsittelyn. Viljalla mennään Suomessa.

Valkoinen ydinvilja tuomitaan nykyään yhä useammin, mutta kotimaisesta täysjyvästä ei luovuta – vaikka uusi tieto toteaa, että täysimittaista keliakiaa sairastaa Suomessa 2 % väestöstä, eniten koko maailmassa, ja täysimittainen keliakia näyttäisi olevan vain jäävuoren huippu: sen alla on paljon suurempi joukko ihmisiä, jotka kärsivät gluteeniviljasta (hakuun: non-celiac wheat sensitivity tai gluten sensitivity). Me pohjalaiset hylkeensyöjien jälkeläiset olemme mahdollisesti maailman heikoimmin varustettuja elämään viljapohjaisella ruokavaliolla. Mutta näin taloutemme on rakentunut, joten tätä tuskin tullaan viralliselta taholta  edes miettimään koskaan.

Toinen esimerkki kotiinpäinvedosta on rypsiöljyn ylistys. Rypsi on uusruokaa, 1970-luvulla syömäkelpoiseksi jalostettu rehukasvi, jonka öljystä on hurjaa vauhtia tehty kansallinen projekti. Sitä kehutaan, koska se kasvaa täällä. Oliiviöljy ei tue kansantalouttamme.

*

Kansanterveys on kansan terveyttä. Se ei koske yksityisen ihmisen terveyttä. Se ei edes yritä tutkia sinua. Se tutkii joukkoja ja toimii numeroilla. Kuten Turgenevin Isien ja poikien Bazarov sanoo: Ei tutkijakaan ole kiinnostunut jokaisesta koivusta erikseen, vaan koivusta yleensä. Ja hyvä niin, niin tilastotieteen on tarkoituskin. Mutta keskeinen ristiriita on siinä, että yksityistä ihmistä ei kiinnosta kansanterveys vaan omansa. Nämä asiat ovat melko samankaltaisia, mutta silti eri asioita.

Esimerkiksi suola. Meille kerrotaan, että suolaa tulisi välttää, koska se nostaa verenpainetta. Kaikkien tulisi välttää. Kyse on tilastomatematiikasta. On laskettu, että jos keskivertosuomalainen syö päivässä 6.5 grammaa suolaa, ja keskivertosuomalaisen verenpaine on z… niin tavoiteverenpaineeseen pääsyyn vaadittaisiin keskimäärin 6.5 miinus z määrä suolaa. Aloitetaan kansanvalistuskampanja, jotta suolankäyttökeskiarvo per kansalainen laskisi. Lasketaan, että kampanja maksaa Q euroa ja sillä hypoteettisesti säästettäisiin N henkeä, joten kampanja kannattaa.

Mutta sinun verenpaineesi saattaa olla kunnossa. Se saattaa jopa olla alhainen. Sinä saatat jopa kärsiä natriuminpuutteesta. Mutta tottelet silti kansanterveysmääräystä, ja karsit suolansaantiasi. Tilasi pahenee. Kansanterveys ei kärsi, vaikka sinä kärsitkin, koska sinä pienennät suolansyöntitilastoja. THL on tyytyväinen, sinä et.

Toinen esimerkki: raskaana oleville sallitaan Suomessa maksamakkaran syönti, mutta ei maksan syönti, koska maksasta saa väitetysti liikaa A-vitamiinia. Mutta ei ole mitään maagista eroa siinä, maistatko pienen haarukallisen maksapihviä vai levitätkö leivän päälle tuhdisti maksapateeta – saat saman määrän A-vitamiinia. Mutta perustelu ei olekaan tarkoitettu yksilöille: se on simulaatiomallintamiseen perustuva yleistys, jolla on tarkoitus välttää väestötasolla A-vitamiinin liikasaanti. Sinä saatat kärsiä A-vitamiinin puutteesta, mutta koska keskivertosuomalainen ei laskelmien mukaan kärsi, sinäkään et saa syödä maksaa – muussa kuin vähäsen, pateemuodossa. (1)

Tämä on epidemiologiaa. Epidemiologia sai alkunsa kulkutaideoppina, mutta nykyään se on meitä hallitseva tilastotiede, kansanhallinnan väline. Se on kammottavan huono kertomaan, mitä yksityisen ihmisen pitäisi tehdä, koska se ei yritäkään sitä. Tätä ei juuri ymmärretä. (Kiinnostuneille suosittelen Gary Taubesin kirjaa Good Calories Bad Calories.)

Kansalliset ravitsemussuositukset, kuten kaikki kategoriset säännöt, suunnataan pienimmän yhteisen nimittäjän mukaan. Kaikkien pitää pystyä noudattamaan niitä. Joten kaikki viestit pitää karsia mahdollisimman simppeleiksi, hankalat asiat yksinkertaistaa, mutkat oikoa, rönsyjä karsia. Vaikka se tekisi väkivaltaa totuudelle ja järjelle. Vaikka se kieltäisi maksapihvin, mutta ei samaa maksaa kermaan ja silavaan sekoitettuna pateena. Vaikka solujemme tärkeimmästä elektrolyytista natriumista jouduttaisiin tekemään mörkö.

*

Toinen keskeinen tapa, jolla kansanterveysvalistus on mahdollisesti ristiriidassa sinun omiesi kanssa on tämä: se tähtää mahdollisimman vähään. Se tähtää pienimpään määrään radikaaleja lopputuloksia (hyvän tai huonon radikaaleja). Se ei tähtää täydelliseen terveyteen, ei edes hyvään. Sitä ei kiinnosta voivatko ihmiset hyvin. Se tähtää pitämään ihmiset minimissä, hengissä, se haluaa, että heikoimmatkin selviytyvät, että vähimmälläkin pärjää. Se tutkii kuinka vähällä voi pärjätä, kuinka alas riman voi asettaa. Tämä johtuu siitä, että riman nostaminen maksaa kamalasti. Verorahoja.

Vitamiinien ja mineraalien ja proteiinien, kaiken arvokkaan kohdalla puhutaan saantisuosituksista, mutta näillä on taipumus taittua kohti minimisaantisuosituksia. Ei  puhuta optimisaannista. Minimi saavutetaan (keripukki ja riisitauti vältetään), sitten täytetään vatsa edullisilla ja kotimaisilla tuotteilla. Tämä on ravintosuositusten tavoite. Kasviksia suositellaan aina, vaikka niissä ei ole mitään maagista eikä hirveästi ravinteitakaan, mutta ne ovat harmittomia.

Samoin sinun mahakasvattisi saattaa hyötyä maksapihveistä saatavista vitamiineista ja mineraaleista. A-vitamiini on olennaisen tärkeää esim. kehon symmetrian ja silmien kehitykselle – kaksi asiaa jotka vaikuttavat lapsesi kauneuteen. Mutta kansanterveys ei ole kiinnostunut hyötymisestä tai kauneudesta. Se on kiinnostunut riskien vähentämisestä.

*

Tämä kaikkihan on ihan tasa-arvoista, mutta sinä ehkä haluat enemmän.

Tai ehkä et. Ehkä tyydyt siihen, että kärsit samoista vaivoista kuin kaikki muutkin ja pidät sitä normaalina ja jotenkin turvallisena. Pidät normaalina, että vyötäröllä on samat kymmenen kiloa liikaa kuin muillakin. Että tarvitset päivittäin käsirasvaa, huulirasvaa, kasvorasvaa, vartalorasvaa ja rasvaa kantapäille. Että koko ajan on pikku nälkä ja ruoan jälkeen ja busseissa aina nukuttaa; että sinulla on ilmavaivoja ja ”stressivatsa”, ja ladot ostoshihnalle korvaamattomia ruoansulatusjogurtteja. Pidät normaalina, että perheesi on kipeä kymmenen kertaa vuodessa ja riippuvainen lääkärihoidoista, jota olisi ollut mahdotonta antaa vielä pari sukupolvea sitten. Pidät hyväksyttävänä osteoporoosia ja kasvojen luuston alikehittymistä niin, että tarvitaan vuosikausien oikomishoitoa. Nämä ovat ihmisen osa, ja hyi ja häpeä niille, jotka koettavat näitä välttää.

Mistään tästä ei ole haittaa kansanterveydelle – eikä juuri kansantaloudellekaan, koska kansantalouteen kuuluu lääkintätoimi ja rasvatuubikauppiaat.

Jos sen sijaan haluat enemmän, ravitsemussuositukset eivät auta sinua. Ne eivät yritäkään sitä. Ne pyrkivät vetämään sinut takaisin sen perusterveen tai perussairaan, katsannosta riippuen, kansan joukkoon, josta yrität kohota. Tekosi on julkea. Sehän on poliittinen. Se vastaa sellaisiin kysymyksiin kuin: Saako toinen olla terveempi kuin toinen? Saako ihminen harjoittaa vapauttaan etsiä tietoa ja soveltaa sitä parhaaksi näkemällään ja kokemallaan tavalla?

Monien mielestä ei. Monia se pelottaa. Että joku lipeää ruodusta. Liian hyvää ruokaa tehnyt  keittäjä saa potkut päiväkodista.

Muista tämä, kun viralliset tahot seuraavaksi antavat lausuntojaan, kuten viimeksi  kalaöljystä. Jos näiltä Virallisilta kysytään, ei tule syödä kalaöljyä. Nimenomaan ei tule syödä, ei edes ei tarvitse. Virallisten mielestä on väärin, että hegemoniaa tullaan rapauttamaan poikkeavilla näkemyksellä. Toisinajattelu on kahdesta syystä ikävää: koska toisinajattelijat voivat olla väärässä ja koska he voivat olla oikeassa. Jos he ovat väärässä, hehän aiheuttavat haittaa itselleen, rumentavat tilastoja. Jos he ovat oikeassa, no, hehän nöyryyttävät Virallisia ja vievät näiden työn. Ja he ovat terveempiä kuin toiset, ja se on epätasa-arvoista.

Sinä saatat hyötyä kalaöljyn syönnistä…

…Mutta kansanterveys ei ole kiinnostunut sinusta, vaan tilastoista…

…Eikä kansanterveys ole kiinnostunut optimista terveydestä, vaan heikoimman selviämisestä.

Ongelmia syntyy kun puhutaan eri asioista eikä ymmärretä sitä. Osa nykyisestä sekaannuksestamme ruoan suhteen johtuu tästä.

Toiset (esim. karppaajat, paleot, urheilijat, jne.) puhuvat a1) sinun b1) optimista terveydestäsi. He kysyvät: mitä vaaditaan että juuri sinä pääset parhaimpaasi?

Toiset (Viralliset, Vihreät/vegetaristit jne.) puhuvat a2) kansan b2) minimiterveydestä. He kysyvät: kuinka vähällä suomalaiset voivat pärjätä?

Ne ovat ratkaisevasti eri asioita, vaikka näyttävätkin läheisiltä.

*

Oikeastaan tunnen sääliä virallisten ravitsemussuositusten tarjoajien nykytilannetta kohtaan. Nykyään ihmisillä on vaihtoehtona ottaa asioista itse selvää. He voivat käydä hakemassa PubMedista tai AJCN:sta sen tuoreen tutkimuksen, jota lehdessä toimittaja siteerasi, ja tarkistaa, puhuiko toimittaja pehmeitä. He voivat hakea tietoa ja keskustella siitä blogeissa ja foorumeilla. Tämän takia Viralliset kaverit eivät juuri koskaan viittaa tutkimuksiin. He puhuvat siitä, kuinka ”lukuisat tutkimukset” puoltavat tätä, mutta eivät nimeä yhtäkään, koska sen voisi lukea ja ruotia, tutkia mitä se oikeastaan näyttää todistavan ja mitä ei. Kirotut amatöörit tulevat rikkomaan kaveripiirin hyvää hegemoniaa. (Piirit ovat niin pienet, että kaikki päättäjät ovat kavereita keskenään, ja kavereiden kesken ei viitsi riidellä.)

Toista oli 1970-luvulla: kun auktoriteetti jyrähti, kansa mutisi ja totteli, mutisi ja totteli. Nöyrän alamaisella tavalla suomalaiset vaihtoivat kulttuuriperinteensä sietämättömän makuiseen Floraan. Koko kansalle suunnatut ravitsemussuositukset ovat tämän  kekkoslovakialaisen yhtenäiskulttuurin liikuttava jäänne.

*

Mutta: tulisiko sinun noudattaa virallisia ravitsemussuosituksia?

Kyllä, jos et vaadi parempaa.

Loppukevennykseksi tarjoan Tom Naughtonin puheen aiheesta, johon lopetin: Virallisen totuuden kulttuurin kuolemasta.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

***

Edit 9.12. Tämä artikkeli on lähtenyt lumivyöryilemään: muutaman päivän sisällä sen ovat lukeneet jo tuhannet ihmiset, eikä vauhti näytä hidastuvan. Toivotan lukijat tervetulleiksi tutustumaan myös blogini muuhun sisältöön! Pääasiani niin blogissa kuin elämässäkin on kirjoittaminen ja kirjallisuus (tägejä: Tämä kirjoittamishomma, Totaalinen romaani, Narratologia, Totuus naisista…). Joitain ruoka- ja tiedeaiheisiakin artikkeleita olen myös ehtinyt tehdä.

*

Post scriptum 10.12.2012

Helsingin Sanomat esiintyy nyt virallisterveellisen puolueen pää-äänenkannattajan roolissa: maanantain lehdessä ”kumotaan sokerimyyttejä”. Puolueen komissaarit (mm. Mikael Fogelholm ja Ursula Schwab) katsovat hoitavansa kansanterveyttä parhaiten kiistämällä sokerin olevan epäterveellistä tai lihottavaa. He suosittelevat sokerin käyttöä yhdessä kotimaisten marjojen, kotimaisen ruisleivän ja kotimaisen rypsiöljyn kanssa – ja näin rientävät todistamaan tämän artikkelini puolesta. Kiitos siitä.

Toimittajan roolissa esiintyvä Ilona Vihonen on hakenut juttua varten sokeritietoa myös – Suomen Sokerin tuotekehityspäälliköltä. Suosittelen lukijoita hakemaan terveystietonsa muualta kuin Helsingin Sanomista. Sillä välin muualla tehdään rohkeaa tutkivaa journalismia, jossa uskalletaan kysyä Is Sugar Toxic? 

D-vitamiinista ja mitä lääkärit haluavat

Tämä D-vitamiinikohu toimii muistutuksena kahdesta asiasta: 1) Ruoka on tärkeämpi kuin pillerit. 2) Silloin kun ruoka ei riitä (D-vitamiini on harvoja poikkeuksia), kannattaa satsata luotettavaan valmistajaan ja vaihdella lähteitä. Ja D:n ollessa kyseessä: omat vitamiiniarvot voi ja kannattaa mitata.

Kävin joulukuun puolivälissä 2009 Töölön Mehiläisessä mittauttamassa veren kalsidiolin eli D-vitamiinitasoni 25(OH)D. Olin syönyt 3 kuukautta 5.000 IU (125 µg) Healthy Originsin D3-vitamiinia päivässä öljykapselina. Lähtötasoni olivat varmaan hyvät, sillä otin kesällä aurinkoa ja ruokavaliooni kuuluu paljon D-vitamiinin lähteitä, kuten munia, kalaa ja kalanmaksaöljyä. Viljaa syön yhä hyvin vähän, ja viljakuiduthan laskevat D-vitamiinitasoa.

Lukemani oli 176 nmol/l (71 ng/ml). Hyvin siis imeytyi.

Mehiläisen viitekehykset ovat väljät: minimissään 80 nmol/l vaaditaan luuston hyvinvointiin, toksisuusraja on 250 nmol/l. Alan auktoriteetin Vitamin D Councilin tavoitearvoilla 125 – 200 nmol/l (50 – 80 ng/ml) olin hyvää korkeaa keskitasoa. Minulla oli siis varaa jättää vitamiinilisät kokonaan tauollekin. (Taisin ottaa niitä vielä muutamia helmikuussa.) Kannattanee ihan varmuuden varaksi tähdätä Vitamin D Councilin tavoitearvojen alalaidalle, ellet kärsi esim. syövän tai suolistotulehduksen kaltaisista taudeista, joiden hoito vaatii enemmän D3-vitamiinia.

Testi maksoi vain viisikymppiä.

Ikävä kyllä D-vitamiinikohun alle jäi vielä paljon tärkeämpi uutinen. HS julkaisi 25.10. Päivi Repon jutun Hoitosuositusten tekijöillä paljon sidonnaisuuksia. Siinä oli selvitetty, kuinka paljon hoitosuositusten tekijöillä on yhteyksiä lääketeollisuuteen. Ja tottahan niitä oli. Parhaimmilla verkostoitujilla oli yli 30 sidonnaisuutta, suuri osa lääkeyhtiöihin. Sidonnaisuuksia ovat muun muassa luentopalkkiot lääketehtaiden kongresseissa, maksetut matkat lääketehtaiden kongresseihin, lääketutkimukset ja lääketehtaiden järjestämät lääkärien jatkokoulutukset. Ei ole hurjaa liioittelua sanoa, että ”sidonnaisuus” on eufemismi korruptiolle.

Internetversiosta puuttui nimiä. Ne on saatavissa täältä zip-filenä. Esim. neurologi, unitutkija Markki Partisella todettiiin 34 sidonnaisuutta: luentoja lääkealan yrityksissä palkkioita vastaan, lääkealan tukemia koulutustilaisuuksia, toimimista asiantuntijan roolissa lääketehtaiden piikkiin. 33 -21 sidonnaisuutta oli kirjattu seuraavanlaisille ihmisille: KYKSin ylilääkäri Olavi Airaksinen, HYKSin infektiosairauksien klinikan ylilääkäri Asko Järvinen, TYKSin neurologian ylilääkäri Kaj Metsärinne, Vantaan kaupungin ja Mehiläisen ylilääkäri Merja Laine, Tampereen yliopiston lastentautiopin professori Markku Mäki sekä Oulun yliopiston sisätautiopin emeritusprofessori Antero Kesäniemi. Melko kattava paketti siis.

Seuraa itsestäänselvyyksiä, joita ei kuulla läheskään tarpeeksi usein.

Lääketieteen ensimmäinen tehtävä ei ole ihmisten terveyden edistäminen. Lääketiede tutkii lääkkeitä. Siitä nimi. Lääketiede on liiketoimintaa. Lääkäri taas harjoittaa lääkitsemistä, sitä millaisia lääkkeitä pitää sairauksiin soveltaa. Lääkärin kannattaa jättää potilaansa eloon, koska muuten kukaan ei halua hänen potilaakseen. Lääkäri tekee työtään saadakseen potilaita ja potilaista palkkaa. Enemmän palkkaa on parempi kuin vähemmän.

Aivan varmasti on paljon lääkäreitä, joita on joskus motivoinut ja yhä motivoi myös vilpitön halu auttaa ihmisiä. Se ei sulje yllä olevaa mitenkään pois. Tehokas auttaminen on tehokasta liiketoimintaa.

Lääketiede liiketoimintana limittyy terveyden edistämisen kanssa vain osittain. Lääketeollisuus ja sen alaiset (sis. lääkärit) esimerkiksi tutkivat tauteja suhteessa siihen, miten paljon niiden hoidosta (ei niinkään parantamisesta) on saatavissa rahaa, ei suhteessa taudin merkittävyyteen. He suosittelevat lääkkeitä ja lääketieteellisiä operaatioita hoidoksi vaivoihin, joita voisi hoitaa ilmankin näitä (esim. insuliini II-diabeetikoille tai lihavuusleikkaukset). He vastustavat usein hoitokeinoja, joista ei ole saatavilla rahaa. (Edellä mainittu D-vitamiini esimerkiksi näyttää joka vuosi lupaavammalta mitä moninaisiin vaivoihin, mutta D-vitamiinia ei voi patentoida, ja sitä saa erittäin halvalla eristettyä lanoliinista, joten lääketeollisuus ei innostu siitä ja saattaa puhua siitä halveksien.) He keksivät jatkuvasti uusia sairauksia, joihin voi kaupata yhä enemmän lääkkeitä. Parhaat tuotot saadaan nimeämällä normaaleja toimintoja sairauksiksi: kolesteroliarvot esimerkiksi kohoavat kaikilla vanhetessa (kolesteroli suojaa aivoja vanhenemiselta), joten statiineja voi kaupata kaikille. Niitä on tarkoitus syödä koko ikä, eli niiden tarkoitus ei edes ole parantaa potilasta. Statiinit ovat lääketeollisuuden tuottavin keksinto.

Kaikkein keskeisin epäkohta on tietysti se, että sairauksien ennaltaehkäiseminen ei kannata. Ehkäisyyn ei satsata, koska on parempi antaa ihmisten sairastua ja kaupata sitten hoitoja ja lääkkeitä. Se työllistää lääkäreitä ja pitää lääketeollisuuden rahoissa.

Tässäkään huomiossa ei ole mitään kontroversiellia taikka omaperäistä. Se on normaalin liiketalouden kuvaus. En lakkaa ihmettelemästä, miksi niin harva ymmärtää tämän.

Paras selitykseni on, että lääkärit ovat nykyajan pappeja. Pappien tehtävä, siis vanhoina hurjina aikoina, oli pelotella ihmisiä piruilla ja esittää sitten sankaria, joka pystyy pelastamaan heidät näiltä. Lääkärien tehtävä on näytellä sankaria saman näytelmän nykyaikaisessa roolituksessa. Ihmiset kunnioittavat lääkäreitä, koska he uskovat näiden tekemään roolisuoritukseen. Ja kyllähän sairas uskoo sankariinsa, koska hän haluaa uskoa – koska hänellä ei ole muuta. Pillerit ovat materialisoitua lohtua.

Tämä pappisvertaus selittää myös, miksi kaiken yllä olevan sanominen ääneen kuulostaa monista pyhäinhäväistykseltä.

Järkevät ihmiset sen sijaan suhtautuvat lääkäreihin samanlaisella terveellä skeptisyydellä kuin kaikkiin muihinkin, jotka tarjoavat heille palveluitaan maksua vastaan.

Sisätyön vaarallisuudesta

Joka miehellä on oma nörtteilyalueensa. Yhdellä se on Valioliiga, toisella Led Zeppelinin tuotanto, kolmannella mekaaniset rannekellot inhouse-koneistolla, minulla fysiologia. Ravinto ja terveys kiinnostaa. Tämä postaus sikäli kuin joitain muitakin kiinnostaa. Lukijoista suurin osa lienee istumatyöläisiä, joten ainakin tämä koskee heitä.

Meille tarjoillaan terveystietoa yleensä rutkasti tyhmennettynä. Suurin osa kaloripuheesta esimerkiksi on tällaista. Tiedättehän: laihtuminen on sitä että syö enemmän kuin kuluttaa tai muuta vastaavaa. Kuulostaa ihanan yksinkertaiselta. Kuka tahansa osaa toistaa. Mutta ei toimi. Tämä on viestinnän perusongelma: jotkut asiat pitää vääntää rautalangasta, että viesti välittyisi mahdollisimman monelle ja kapasiteetiltaan erilaisille kuulijoille. Mutta kaikki asiat vain eivät taivu rautalangaksi. Istumatyöhön esimerkiksi kaloripuhe ei päde.

Istumistyö tai istuva elämäntapa ei lihota siksi, että se kuluttaa vähemmän kaloreita kuin aktiivinen. Keho tienaa liikkumiseen menetetyt kalorit takaisin lisäämällä ruokahalua. Istuminen lihottaa siksi, että se katkaisee lipoproteiini lipaasi -nimisen entsyymin toiminnan. Lipaasi nimensä mukaisesti pilkkoo rasvaa energiaksi. Kun rasva ei pala, energia loppuu. Väsyttää. Ja tulee nälkä. Taukohuoneen Marie-keksit alkavat muistuttaa etäisesti ruokaa.

Tiesin tämän, mutta silti vaati valokuvan, että sen todella ymmärsi. Alalleni kiusallinen tosiasiahan on, että joskus kuva vain on tuhatta sanaa tehokkaampi.

Kuvassa plasmanäyte. Sama henkilö, sama ateria, mutta toinen on nautittu istuen ja toinen seisten. (lähde)

https://i0.wp.com/perfecthealthdiet.com/wp/wp-content/uploads/2012/10/Sitting-vs-Standing-Lipase.jpg

Vasen plasma on sakeaa, koska istuen syödyn ruoan ravinteet ovat yhä veressä. Ne teutaroivat verisuonissa päättöminä kuin teinit Kampissa perjantai-iltana ja päätyvät lopulta rasvasoluihin läskiksi, eivät lihassolujen energiaksi. Tämä ei ole vain lihomisongelma, koska mikään lihomisongelma ei ole vain lihomisongelma kuten diabeteskaan ei ole vain haiman ongelma, vaan koko fysiologisen järjestelmän ongelma päästä varpaisiin.

Ajattelin kyllä istua jatkossakin ruokapöydän ääreen. Mutta surullisen totta on, että jos ihminen olisi tarkoitettu istumaan päivät pääksytysten, meidän takapuolessamme kasvaisi tuoli. Tai jos lähestyy asiaa evoluution kautta: savannilla ei ollut jakkaroita.

Vaan seisomatyöpyötä olisi mahdollisuus. Papakin oli näin tyytyväinen omaansa:

Uskon tunnustus

Uskon evoluutioteoriaan. Minusta se on luonnollinen lähtökohta kaikelle ihmisen tarkastelulle: mistä tulemme, mikä meistä teki tällaisen. Lähtökohta toki vain, mutta hyvä lähtökohta, erehtyväinenkin, mutta mikä ei olisi.

Harva Suomessa uskoo evoluutioteoriaan. Monet sanovat uskovansa, mutta eivät koskaan mieti asiaa. Tapauskovaisia. Ihan vain miellyttääkseen biologian opea väittävät uskovansa.

Kaksi esimerkkiä päivän lehdestä.

Osteoporoosiliitto ihmettelee, että suomalaiselta napsuvat luut. Jopa puolet Suomessa sattuvista luunmurtumista on luukadon eli osteoporoosin aiheuttamia, arvioi Suomen Osteoporoosiliitto.

Mistä tämä Turun yliopiston professorin ja Osteoporoosiliiton hallituksen jäsenen Hannu Ahon mukaan johtuu?

Luukato on geenien aiheuttama sairaus. Yhdysvalloissa puhutaan skandinaavisesta sairaudesta. Se tulee hentorakenteiselle naiselle, jolla on suomalainen perimä, vaikka hän eläisi kuinka terveellisesti.

Sellainen, joka uskoo evoluutioteoriaan ja on siitä lueskellutkin, tietää, että geenit eivät ole olemassa aiheuttaakseen sairauksia. Geenit ovat olemassa lisääntyäkseen, ja geeni joka aiheuttaa kantajilleen murtuneita luita, tuskin valloittaisi maata, koska sellainen on hyvin vakavan haitta. Teoriassa geenin on mahdollista kompensoida tällainen haitta jollain valtavalla edulla, mutta voimme lähteä liikkeelle oletuksesta, että olemme kaikki perineet geenit, joilla saa terveet luut.

Mistä nämä murtumat sitten johtuisivat? Siitä millaiseen ympäristöön geenit ovat joutuneet. Tässä tapauksessa ennen kaikkea siitä, mitä kantaja syö. Kaikki tietävät Valion ansiosta, että luut tarvitsevat kalsiumia, mutta luut tarvitsevat lisäksi mm. proteiinia, magnesiumia, D-vitamiinia sekä eläinrasvasta saatavaa K2-vitamiinia. D-vitamiinia saa ennen kaikkea auringosta, mutta todennäköisesti Hannu Ahon ”vaikka kuinka terveellisesti elävä suomalainen nainen” välttää aurinkoa, koska ihmiset, jotka eivät usko evoluutioon, arvelevat auringon olevan olemassa tappaakseen meidät.

Aho osoittaa tyypillisen esimerkin virallisterveellisen etablementin ajatusketjusta:

Premissi 1: Meidän mainostamamme ruokavalio (viljaa ja sokeria ja rasvatonta maitoa) on terveellisin.

Premissi 2: Meidän ruokavaliomme ei estä luunmurtumia.

Ergo: Terveellinen ruokavalio ei estä luunmurtumia.

*

Toinen henkilö, joka ei usko evoluutioon, on Helsingin yliopiston hammaslääketieteen lehtori Eija Salmela. Hän kirjoittaa samaisen lehden yleisönosastolle, että: ”Pienten lasten hampaiden reikiintyminen on edelleen yllättävän yleistä: reikien vaurioittamia hampaita on joka viidennellä 3-vuotiaalla ja joka kolmannella 5-vuotiaalla.”

Salmela uskoo, että lasten hampaiden reikiintyminen johtuu ksylitolin puutteesta.

Jokaisella lapsella on YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta, mikä tarkoittaa myös tervettä suuta ja terveitä hampaita.

Päivittäisen ksylitolipurukumin tai -pastillien käytön on monissa tutkimuksissa osoitettu vähentävän hampaiden reikiintymistä. Ksylitolia tulee saada riittävästi, vähintään viisi grammaa päivässä, jotta sillä olisi riittävä teho.

Ksylitolipastilleja tulee nauttia 1-2 kappaletta jokaisen ruokailuhetken jälkeen. Päivähoidossa olevien lasten tuleekin saada pastilleja kodin lisäksi myös päivähoidon yksikössä.

Ksylitoli on rakas suomalainen keksintö. Näköjään ksylitoli kuuluu jo YK:n määrittämiin lasten oikeuksiin. Ihmisen lajikehityksessä ksylitoli on kuitenkin aikamoisen uusi tekijä, joten evoluutioon uskova voisi kuvitella, että lasten hampaat olisi ohjelmoitu pysymään kunnossa ilmankin sitä. Vaan ei Eija Salmela.

Arkeologiaa tai paleontologiaa tai antropologiaa lukenut ihminen tietäisi, että pienten lasten hampaiden reikiintyminen ei ole ”edelleen yllättävän yleistä”: se on jo yllättävän yleistä. Se on sitä nyt, täällä. Pienten lasten hampaiden reikiintyminen ei ole myöskään yllättävän yleistä. Se on tylsä seuraus siitä, että hampaat ovat joutuneet lajikehityksessä sellaiseen ympäristöön, johon ne eivät ole kasvaneet. Nyt hampaat ovat kaloja kuivalla maalla. Aivan kuin aikuisten luutkin.

Paleontologist Paul Sereno of the University of Chicago stabilizes a nearly perfect preserved skull of a Tenerian, nomadic people that lived 6,500 to 4,500 years ago when the Sahara was an oasis.

Tälle henkilölle oli ksylitoli maistunut.

Mutta tämän sanominen ei edistä hammaslääkärien asemaa. Hammaslääkäri on tyypillinen eturistiriidasta kärsivä olento: jos hän saavuttaisi tavoitteensa, hän joutuisi työttömäksi. Tämän takia hammaslääkärin ei kannatakaan yrittää estää reikiintymistä. Hänen kannattaa kaupata ksylitolia ja hammastahnoja ja tehdä paljon tarkastuksia, oikoa hampaita ja paikata reikiä.

Hänen kannattaa olla ajattelematta tätä ristiriitaa.Tällainen käytös on hammaslääkärille evolutiivisesti edullista.

Mutta toisaalta suurin osa ihmisistä ei usko evoluutioon. Joten he uskovat hammaslääkärien tekevän parhaansa, ja tämä paras on 1-2 karkkia joka ruoan jälkeen. Ja he uskovat, että tärkein prioriteetti Osteoporoosiliitonkin agendalla on tehdä itsensä tarpeettomaksi.

*

PS: Kuten tarkimmat huomaavat, otsikko on tarkoituksella kirjoitettu erikseen erotuksena kristillisestä käsitteestä uskontunnustus. Tämä kirjoitus ei ota kantaa uskontoon.

Raportti espoolaisen päiväkotiruokailun eturintamasta

Uutisiinkin pääsi kertomus espoolaisen päiväkoti Petunian ruokahuollosta. Oma keittäjä sai kenkää, ja nyt sielläkin syödään muualta raijattua laitosruokaa. Kirsi Louhelainen siteeraa Espoon kaupunkia ja tekee omat johtopäätöksensä:

”Kyse ei ole rahasta eikä laadusta, vaan periaatteesta.”

Päiväkodeissamme ei siis viranomaisnäkökulmasta ole tarkoituskaan tuottaa palveluja tehokkaasti, eli tuhlaamatta, ja varsinkaan ei ole tarkoitus syöttää lapsille laadukasta ruokaa. Epäilemättä periaate ekstrapoloituu myös hoidon laatuun, ympäristön terveellisyyteen ja muutamiin muihin periaatteille kumartaviin pikkuseikkoihin.

Tämä kuulosti tutulta.

Tässä on oma raporttini päiväkotiruokailun tilanteesta. Se perustuu perheeni kokemuksiin silloisessa päiväkodissa (ei nykyisessä). Päiväkoti sijaitsi Espoossa, mutta olen häveliäisyyssyistä muuttanut paikantamista helpottavat erisnimet.

Taustaksi yhden kappaleen verran: Meillä ei kotona syödä margariineja. Margariinit ovat rehuteollisuuden sivutuotteena syntyneestä sekundaöljystä tehtyjä synteettisiä, moninaisin kemiallisin prosessein tislattuja ja deodorisoituja ruoan korvikkeita, jotka vitaminoidaan ja värjätään siksi, että ne muistuttaisivat ruokaa. Mutta lukijan ei tarvitse uskoa tätä lukiessaan kertomukseni – hän voi vapaasti pitää minua vaikkapa voinsyöjänä eettisin perustein, vähän niin kuin vegetaristit tai muslimit nekin korvaavat joitain ruoka-aineita toisilla. Lapseni eivät suinkaan kuolisi margariiniin. Kyseessä on tietysti hyvin pieni asia: yksi rasvarasia vain vaihtuu toiseen samannäköiseen. Mutta paljastui, että Espoolle asia onkin elämää suurempi.

*

Tyttäreni aloittivat N:n päiväkodissa tammikuussa 2012. Kysyin jossain vaiheessa hoidon alkupuolta päiväkodin hoitajilta Janikalta ja Marilta (nimet muutettu), sopiiko, jos tuon päiväkotiin omalla kustannuksellani voita, jota tytärteni leiville levitettäisiin. Päiväkoti kun tarjosi ainoastaan kasvirasvamargariinia. He kehottivat kysymään lupaa Sundströmiltä (nimi muutettu), joka vastaa päiväkodin ruokahuollosta: heillä itsellään ei olisi mitään sitä vastaan, että he voitelisivat vain tytärteni leivät eri pakkauksesta.

Soitin Sundströmille, ja hän sanoi, että omia ruokia sai tuoda kunhan ne vain mahtuisivat päiväkodin jääkaappiin. Vein siis päiväkotiin pienen paketin luomuvoita. Kysyin myös mahdollisuutta tuoda omaa maitoa rasvattoman maidon sijasta, ja päivähoitajat myöntyivät.

17. helmikuuta vaimoni toi kuitenkin takaisin edellisenä päivänä päiväkotiin viemäni maidon: hoitajat kieltäytyivät ottamasta sitä vastaan. Soitin päiväkodin johtajalle Minna Hakkaraiselle (nimi muutettu) ja ihmettelin tilannetta. Hakkaraisen mukaan Sundströmillä ei ole oikeutta sallia voin tuomista, vaan asiaa olisi pitänyt kysyä häneltä. Keskustelumme päätteeksi hän hyväksyi, että tuon voita, mutta ei maitoa. Tämä sopi minulle. Voi siis jäi.

Voipaketti loppui huhtikuun puolivälissä. Kun vaimoni vei päiväkotiin uuden paketin, hoitajat kieltäytyivät ottamasta sitä vastaan. Vaimoni ihmetteli tätä: olimmehan saaneet luvan päiväkodin johtajalta (tässä käsityksessä todella olimme) ja että hoitajat voisivat varmistaa asian tältä, jos he eivät uskoneet hänen sanaansa.

Seuraavana päivänä hoitajat kertoivat keskustelleensa asiasta johtajan kanssa. Heidän mukaansa oli kuulemma sallittu nykyisen voipaketin käyttäminen loppuun, mutta ei enää uuden paketin tuomista.

Päivähoitajat sanoivat, etteivät he voineet asialle mitään, koska he vain noudattivat määräyksiä: asian selvittämistä tulisi jatkaa Minna Hakkaraisen kanssa, ei heidän.

Hakkaraisen toimisto ei sijainnut täällä, vaan toisella päiväkodilla. Seuraavat kaksi viikkoa koetin tavoittaa Minna Hakkaraista päivittäin puhelimitse. Hän ei vastannut. Meilasin myös kerran. Tuli toukokuu. Sain yhteyden häneen lopulta 7.5. Hakkarainen kertoi tarkistaneensa asian, ja määräykset kieltävät voin viemisen päivähoitoon hygieniariskinä. Siteeraan sanatarkasti: ”Matkalla kylmäketju voi katketa ynnä muuta ynnä muuta.”

Hakkarainen sanoi, ettei hän voinut asialle mitään, koska hän vain noudattaa määräyksiä. Jos haluaisin jatkaa asian selvittämistä, minun tulisi ottaa yhteyttä isompiin tahoihin kuin hän, Espoon varhaiskasvatuksen johtajaan Titta Tossavaiseen.

Meilasin Titta Tossavaiselle asiani. Meilissä kerroin tilanteen ja pahoittelin, että näin pieni asia oli kohtuuttomasti vammauttanut perheen ja päiväkodin suhdetta. Kysyin, onko kylmäketju vai jokin muu todellakin syy voikiellolle ja mitä voisin asialle tehdä. Jos kylmäketju on syy, kelpaako, jos kuljetan voipaketin kylmälaukussa viiden minuutin kävelymatkan lähimmältä kaupalta päiväkodille.

18.5. Titta Tossavainen vastasi siirtäneensä asian eteenpäin Espoo Cateringin johtajalle Tarja Huusko-Pelkkalalle.

Kun kesäkuuhun mennessä vastausta ei kuulunut, koetin tavoittaa Huusko-Pelkkalaa puhelimitse. Sain yhteyden häneen 7. kesäkuuta.

Huusko-Pelkkala kertoi puhelimessa selvittäneensä asiaa meilini saatuaan. Tilanne lasteni päiväkoti N:n kohdalla kuulemma oli, että sen keittiö ei ole Espoon Cateringin hallinnassa eikä vastuulla. Henkilökunta säilöö läheisestä koulusta toimitetut ruoat päiväkodin omassa jääkaapissa, ei Espoon Cateringin hallinnoimassa jääkaapissa. Huusko-Pelkkalan mielestä vastuu on siis tässä tapauksessa päivähoidon, ei heidän. Hän viittasi Maa- ja metsätalousministeriön asetukseen 1367/2011 §4, joka koskee elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniaa.

Ruotsinkielisen päivähoidon puolella oli Huusko-Pelkkalan mukaan tehty päätös sallia vanhemmille eväiden tuominen lapsilleen; suomenkielisellä puolella ei kategorista periaatepäätöstä ole. Tässä tapauksessa päätösvastuu ei siis ollut Cateringillä. Päiväkodin johtajan (tässä tapauksessa Minna Hakkaraisen) olisi siis tehtävä itse valintansa siitä, ottaako päiväkoti asiakkaalta vastaan voita tarjottavaksi tämän lapsille.

Lasteni hoitokautta N:n päiväkodissa oli jäljellä neljä päivää.

*

Tällaiset kertomukset on helppo sivuuttaa jonkinlaisina ensimaailman ongelmina. Mutta viesti, joka silloin välitetään, on vastenmielinen: että vanhempien ei pitäisi tehdä parastaan lastensa puolesta tai että heillä ei ole edes oikeutta siihen. Kyllä on, ja velvollisuus.

Lapset kirjaimellisesti rakentuvat siitä ruoasta, jota heille syötetään. Tämän järjen mukaan heidän pitäisi saada parempaa ruokaa kuin meidän täysikasvuisten. Käytännössä heille syötetään halpaa vehnä-sokeri-bulkkia, joka täyttää mahan. Avainsana on halpa. Vaikka halpa ei ihan joka ikinen kerta tarkoita huonoa, huono on kuitenkin yleensä halpaa. Käytännössä kun puhutaan siitä, että lasten ruokailu pitäisi hoitaa halvemmalla, tarkoitetaan: lapset pitäisi ruokkia huonommin.

Vielä vaikeampaa hyväksyä on se, että vanhemmat eivät voi tälle mitään. Edes omalla vaivalla ja kustannuksellaan. Vanhemmilla ei ole sananvaltaa siihen, mitä heidän lapsilleen syötetään. Periaatteet kun määrää Espoo. Ei kukaan mies tai nainen, joka kantaisi vastuuta, perustelisi kantojaan tai ylipäänsä piittaisi asiakassuhteista, vaan ”Espoo”, jossa totellaan käskyjä totellaan käskyjä totellaan käskyjä totellaan käskyjä totellaan käskyjä totellaan käskyjä…

*

Edellä kuvatun päiväkoti N:n toiminta-ajatus pohjautuu sen nettisivujen mukaan Espoon kaupungin arvoihin. Espoon kaupungin arvoista ensimmäinen on asukas- ja asiakaslähtöisyys:

Asukas- ja asiakaslähtöisyydellä tarkoitamme asiakkaan tarpeiden ja tavoitteiden arvostamista kaikessa toiminnassa. Asukas- ja asiakaslähtöisyys koskee niin asukkaille ja muille asiakkaille annettavia palveluja kuin organisaation sisäisiäkin palveluja. Se merkitsee myös asukkaiden ja asiakkaiden antamien tietojen tai heiltä saadun palautteen huomioon ottamista palvelujen ja muun toiminnan kehittämisessä.

Espoo Catering ilmoittaa arvoikseen:

Halu palvella

Halu kehittyä

Halu saavuttaa ja ylittää tavoitteet

Halu tehdä yhteistyötä

Edit 1/2015. Postaus on vuodelta 2012, tätä seuraavista päiväkodeista minulla on ollut hyviä kokemuksia.

Narratiivi, Zola ja kreivi Vronskyn tuulihatut

Narratiivi on eri asia kuin sarja peräkkäisiä tapahtumia. Kirjallisuudenopiskelijoille tuttu mutta silti hyvä esimerkki, joka havainnollistaa eron:

 Kuningatar kuoli. Kuningas kuoli.

…tämä on sarja peräkkäisiä tapahtumia: A, B.

Kuningatar kuoli. Kuningas kuoli ikävään.

Tämä on narratiivi. Jälkimmäinen tapahtuma johtuu edellisestä. Pohjimmiltaan se sisältää peräkkäisten tapahtumien lisäksi kausaation, syy-seuraussuhteen: jotain tapahtuu jonkin seurauksena. A -> B

Aina välillä kuulee fiksujen ihmisten esittävän, että narratiivi on huijausta tai tyhmää. Että elämä ei järjesty narratiiveiksi, vaan se on vain sarja peräkkäisiä  (tai vaikkapa syklisiä) tapahtumia. Niinpä kirjallisuus, joka rakentuu juonen varaan, on epäaitoa. Halpamaista. Nämä ihmiset pitävät narratiivia inhimillisenä heikkoutena: ihminen on taipuvainen selittämään ympäröivää maailmaa ja itseään narratiiveiksi ja tämä vääristelee totuutta. Ensimmäinen kohta on nähdäkseni täysin totta. Tähän perustuu psykiatrisia koulukuntia, joiden terapiamuotona on eheyttää potilaan narratiivit kokonaisiksi ja parantaviksi.

Ihminen on narratiivinen olento. Oikeastaan magia, uskonto ja tieteet ovat kaikki narratiiveja, sillä narratiivi on selitys sille, miksi asiat tapahtuvat. Miksi tämä puun oksa putosi päähäni? Koska naapurin vanha akka on laittanut päälleni pahan silmän. Koska oksa oli laho ja tuulee itäkaakosta 15 m/s. Miksi Arnold Schwarzeneggeristä tuli Mr. Olympia? Kalifornian kuvernööri? Miksi lentokoneet osuivat World Trade Centerin torneihin? Miksi rakastan puolisoani? Miksi olen ylipainoinen? Vastaukset näihin ovat narratiiveja. Osa niistä on todempia kuin toiset.

Sanomalehdet ovat yhä täydempänä narratiiveja, koska lukija saa väitetysti faktansa (tapahtumasarjat) netistä, mutta haluaa kuulla selityksiä (narratiiveja) toimittajilta. Taitava toimittaja osaa järjestää vaikkapa kouluampujan taustat sellaiseen muotoon, että lukija voi täydentää narratiivisen kuvan itse. Huonompi toimittaja selittää kaiken valmiiksi piinallisen suorasti: ”Timo Soini lakkasi käyttämästä käsidesiä kampanjakiertueella – sai flunssan!”

Joten, juonellinen romaani on feikki, koska se yrittää pakottaa maailmaa narratiiviksi, vaikka oikeasti maailma on vain sarja satunnaisia, sekavia tapahtumia, emmekä me voi todella tietää mistä monimutkaiset asiat todella johtuvat. Ja mitä jumalaa kirjailija leikkii näitä tapahtumia järjestäessään? Kuinka 1800-lukulaista.

Minua hämmästyttää tämän näkemyksen tosikkomaisuus. Siinä on jotain teini-ikäistä. Teininä sitä alkoi katsella aikuisten maailmaa kriittisin silmin ja huomata siinä virheitä ja epäloogisuuksia. Näitä virheitä sitten toitoteltiin suureen ääneen käännynnäisen innolla ja alkuryskäävän hormonitoiminnan voimalla: Uskonto on huijausta! Eläimiä voi olla syömättäkin! Korkokengät ovat naisten alistamista! Scarface on kovempi leffa kuin joku fakin Sitisen Kein!

Joten narratiivin kriitikko juoksee pyyhe päällä kaduilla heureka-hetkensä jälkeen ja huutaa: ”Ettekö ole huomannut! Romaani on keksittyä!”

No mutta totta kai se on keksittyä.

Siinähän sen suuruus onkin.

Sen takia romaani on vaikeampi ja syystäkin arvostetumpi henkinen ponnistus kuin kolmesataa sivua havainnointipäiväkirjaa siitä, mitä olohuoneen ikkunasta näkyy. Ja sen takia romaanin lukeminen on tyydyttävämpi kokemus kuin tämän päiväkirjan: se tarjoaa meille maailmanselityksen ja ihmiskuvauksen. Se yrittää antaa meille jotakin. Voimme vapaasti olla uskomatta sitä. Jos emme usko, on turhaa etsiä syyllistä narratiivista sinänsä asti . Riittää kun toteaa, että en usko tämän nimenomaisen kirjan tai kirjailijan tarjoamaa maailmanselitystä. Väärässä voi olla silloin lukija tai kirja tai molemmat, miten vain: mutta kyllähän maailmassa kirjoja riittää.

Itse asiassa ihmisen narratiivin tarve on niin suuri, että tällaista havainnointipäiväkirjaa läpikahlatessaan lukija alkaisi itsestään muodostaa narratiiveja. Onko tämä se sama varis kuin sivulla 132? Nythän se käyttäytyy eri tavalla… mitähän sille on tapahtunut? Hetkinen, roskakuskilla on tänään tukka kammattu… Mitähän sillä on mielessä? Sataa, taas… onkohan tämä sitä ilmastonmuutosta?

Narratiivin vastaisuus ei ole mitenkään uutta, vaikkakin olen varma, että humanistiset muotisuuntaukset kuten postmodernismi, dekonstruktio jne. ovat lisänneet tätä. Itse naturalistisen romaanin isä Emile Zola joutui puolustamaan romaania tällaisilta totuustosikoilta. Esseessään Le Roman expérimental (1880) kelpo Zola puolustaa narratiivia sisältävää ”eksperimentaalista romaania” niitä vastaan, jotka kiistävät sen olevan totuudellinen kuvaus ihmisen osasta (”they”). Lainaus on englanninnoksesta:

We [naturalistiset kirjailijat] have in vain declared that we admit the necessity of an artist’s possessing an individual temperament and a personal expression; they continue to reply to us with these imbecile arguments, about the impossibility of being strictly true, about the necessity of arranging facts to produce a work of art of any kind.

”Ne” siis väittävät, että narratiivia rakentava kirjailija järjestelee ja muokkaa totuuksia sopimaan tarinaansa, joten romaani ei voi olla totta.

We start, indeed, from the true facts, which are our indestructible basis; but to show the mechanism of these facts it is necessary for us to produce and direct the phenomena; this is our share of invention, here is the genius in the book.

Tapahtumien kuvaus on vasta vaatimaton lähtökohta: vasta niiden valikoiminen, jäsentäminen ja ohjailu järkeväksi kokonaisuudeksi on jotakin.

Zolan kotijumala on modernin kokeellisen lääketieteen (ja apropoo, hiilihydraattiaineenvaihdunnan tuntemuksen) isä Claude Bernard (1813 – 1878). Bernard ei tyytynyt aikansa lääketieteen tarjoamiin satunnaisiin löytöihin, kuten että kiniini parantaa kuumeen. Hän halusi selvittää mistä tieteellisesti tutkittavista tekijöistä johtuu se, että kiniini parantaa kuumeen. Ennen Bernardia lääketiede vielä uskoi vitalismin kaltaisiin teorioihin, eli siihen, että elämä on jokin mystinen ja tutkimaton ”elämänvoima”. Miten vauva syntyy kohdussa? Vitalisti sanoisi, että jumala tekee sen ja jumala yksin tietää miten. Materialisti lähti tutkimaan solunjakautumista. Bernardin jälkeen olemme tutkineet sitä, mitkä fysiologiset ja kemialliset reaktiot saattavat elävät organismit toimimaan, eikä tällaisille mustille aukoille ole enää ollut tarvetta.

Tämä on muuten aika iso juttu: ei vain länsimainen tiede, vaan meidän nykyaikainen länsimainen maailmankuvamme perustuu tähän, on ”bernardiaaninen”.

Bernard puolustaa kokeellista lääketiedettä ”vitalisteilta”, jotka uskoivat, että ”elämä on mysteerinen ja yliluonnollinen voima, joka toimii sattumanvaraisesti, vapaana kaikesta determinismistä, ja jotka tuomitsevat materialisteiksi kaikki jotka yrittävät perustella vitaalisia’ ilmiöitä orgaanisilla ja fyysis-kemiallisilla tekijöillä.”

Minusta narratiivin vieroksujat vertautuvat tässä kiinnostavalla tavalla vitalisteihin: molemmat vastustavat yritystä tarjota selitys elämälle, ja se halutaan ennemmin jättää mystiseksi ja sattumanvaraiseksi.

Mutta narratiivin tarjoamaa selitystäkin on kahta tasoa. Voidaan näyttää miten Jackille käy, tai sitten voidaan selventää ja perustella, että mistä kaikki johtuu. Se vanha näytä, älä kerro –juttu liittyy tähän. Ero on kvantitatiivinen, aste-ero. Zolan rajaus on seuraava:

We do not have to draw a conclusion from our works: this means that our works carry their conclusion with them. An experimentalist has no need to conclude, because, in truth, experiment concludes for him.

Kirjan tarjoamat maailmanselitykset ovat uskottavia, jos ne ovat uskottavia. Perustelut sikseen. Tätä voisi kutsua kirjan tarjoamaksi implisiittiseksi selitykseksi. Nämä ovat niitä yleisiä. Jussi jättää Jeminan Jaanan vuoksi. Kirjailijan ei tarvitse perustella, että miksi Jussi näin tekee. Lukija uskoo sen, jos se on uskottavasti kerrottu. Jos Jaana on ihana, se on helppo tehtävä. Eikä tätä oikein voi todistaa tieteellisesti epätodeksi. Ei ole mitään biologian lakia, joka todistaisi, että Jussin pitää rakastaa Jeminaa tai tarina on epätosi.

Toiset vaihtoehdot ovat toisaalta uskottavampia kuin toiset: lukijalta vaaditaan suuri uskonhyppy, jos Jaana on kulahtanut pirttihirmu, jolla on kolme silmää ja Eddie Murphyn nauru.

Eksplisiittinen selitys taas on kirjailijalle valtava riski. Hän jättää itsensä kohtalon panttivangiksi, kuten englanniksi sanotaan. Luon itselleni läheisen esimerkin, joka samalla kunnioittaa Bernardin roolia aineenvaihdunnan tutkimuksen uraauurtajana: ”Sinä kesänä Jussi joi pelkkää kulutusmaitoa, ja syksyyn mennessä hän oli lihava ja ateroskleroottinen.”

Tällainen eksplisiittinen selityslause riskeeraa sen, että sen voi todistaa vääräksi: jos rasvainen maito ei aiheutakaan lihomista, kirjailija ja koko kirja menettää uskottavuuttaan. Jälkipolvet katsovat sitten kirjan tarjoamaa tiedettä kuten me luemme runoutta, jossa aurinko kiertää maata.

Tolstoi on syyllistynyt tällaiseen riskin ottoon:
Vronsky meni tavallista aikaisemmin syömään pihviään rykmentin yhteiseen ruokasaliin. Hänen ei erityisemmin tarvinnut hillitä ruokahaluaan, koska hänen painonsa ei noussut yli säädetyn neljän ja puolen puudan [n. 74kg]. Mutta hän ei saanut myöskään lihoa ja siksi hän vältti jauhoruokia ja sokeria. (Anna Karenina, toinen osa, XIX)

Viime vuosikymmenten lihomisteorioiden mukaanhan Vronskyn olisi pitänyt ratsastuskilpailuhin valmistautuessaan jättää smetana ja voi. Mutta hyvä on, tarkalleen ottaen tuon voi tulkita eläytymisesitykseksi ja karppauksen olevan siis Vronskyn oma teoria, eikä Tolstoin. Ja kirjan hahmothan voivat olla vapaasti väärässä. Mielellään ovatkin. Tarkka lukija tekee hyvin, kun ei oleta henkilöhahmojen maailmanselitysten olevan kirjailijan. Mutta pointtini tullee selväksi.

Zola uskoi että kirjallisuus kehittyy kuten tiedekin: tarjoaamaan yhä parempia selityksiä ihmiselle. Hän uskoi Darwinin teorioihin, oli darvinisti. Hän uskoi, että ihmisen käytöstä määräävät [geneettinen] perimä ja ympäristö yhdessä. (Vapaalle tahdolle ja muulle yksilölliselle voimalle jäi siis merkityksetön pelivara.) Melko kaukonäköistä, sillä koko käyttäytymistiede on pitkään ollut nature vs nurture -kinastelua.

Zolalle naturalistinen romaani oli 1800-luvulla syntyneen tieteellisen maailmankuvan lapsi kuten klassinen ja romanttinen kirjallisuus olivat skolastisen ja teologisen ajan lapsia.Vaikka olenkin monessa asiassa samaa mieltä Zolan kanssa, olen ehkä nähnyt tarpeeksi huonoa ja monitulkintaista tiedettä ollakseni vähän hitaampi tiedeuskossani. Zolalle kirjailijan tulisi aina tarttua tiedemiesten uusiin löytöihin ja korvata ”omat hypoteesinsa näillä totuuksilla”.

Oma romaanie(ste)tiikkani on kaikkiruokainen ja totalistinen, joten se saa vallan mainiosti käyttää jos ei maailmanselityksenään, ainakin inspiraationaan vaikkapa jungilaista psykologiaa tai uskonnollista maailmankuvaa kussa parhaaksi näkee. Tieteistä pidän aikamme kirjailijalle merkittävimpinä darvinismiin perustuvaa psykologiaa sekä aivotutkimusta. Ei se sokeriaineenvaihdunnan ymmärryskään haittaa.

Pahoitteluni lukijalle, joka mahdollisesti odotti leivonnaisreseptiä.

***

Edit: Täsmennänpä vielä, etten suinkaan vastusta saati vihaa epänarratiivista kirjallisuutta taikka runoutta. Luenkin sellaisia. Olen vanhemmiten tullut niin tylsäksi, että sallin toisten vapaasti olla eri mieltä kuin minä.