Tieteen lumevaikutus, eli tiede kertomuksina

Ensin itsestäänselvyys: tiede on hyvä asia. Blogiani lukeneet tietävät, että seuraan tiedettä innokkaasti ja olen tieteelle hyvin myötämielinen. Tämän tarkoitus ei siis ainakaan ole haukkua tiedettä, teen vain huomautuksen, joka on mielestäni tärkeä ja jota ei liian usein tehdä.

Olin kirjoittanut postauksesta ensiluonnoksen, kun uutisoitiin tästä Stephen Hawkingin musta-aukkouutisesta. Ilmeisesti mustia aukkoja ei olekaan olemassa. Hawking myönsi erehtyneensä. Yleisesti ottaen on hyvä asia jos joku myöntää olleensa väärässä. Hän on silloin viisaampi kuin aiemmin, ja hänellä on luonnetta myöntää se. (Jostain syystä ihmisillä on kuitenkin tapana haukkua ihmisiä, jotka ovat oppineet jotain, takinkääntämisestä.)

Joka tapauksessa (ja edelleen, kuten blogini lukija varmaan on huomannut ja mahdollisesti saanut jo tarpeeksi) olen kirjoittanut paljon evoluutiotieteen lisäksi  maailmankatsomuseroista: mikä esimerkiksi tekee toisista ihmisistä liberaaleja ja toisista konservatiiveja? Keskustelin aiheesta yhden tiedettä seuraavan ystäväni kanssa, ja hän oli lukenut tutkimuksen, jonka mukaan tytärten saaminen tekee ihmisestä liberaalimman. Hänen mielestään se oli totta.

Minä taas olin juuri lukenut tutkimuksen, että tyttäret tekevät isästään konservatiivisemman, ja olin sitä mieltä että se on totta.

In newly published findings that challenge earlier research, Dalton Conley of New York University and Emily Rauscher of the University of Kansas found that having more daughters than sons and having a daughter first “significantly reduces the likelihood of Democratic identification and significantly increases the strength of Republican Party identification.

Not only is the daughter effect statistically significant, it’s substantively large.  They found that overall, “compared to those with no daughters, parents with all daughters are 14% less likely to identify as a Democrat….[and] 11% more likely to identify as a Republican than parents with no daughters,” they write in the journal Sociological Forum.

Credit: John Carleton

Periaatteessa tuoreen tutkimuksen opetuksen voisi summata: ihmiset/miehet, joilla on naisia, joista he pitävät huolta, tuppaavat keskimäärin tulemaan vähän konservatiivisemmiksi. (Trivers-Willard-hypoteesin mukaisesti vaikutus katoaa niiden kohdalla, jotka vaativat vähemmän lapsenlapsiltaan, ja on toisaalta voimakkaampi niillä, jotka ovat satsanneet tyttäriinsä enemmän ja vaativat näiltä myös enemmän.) Huomaa, että tämä tutkimus tosiaan kumoaa aihemman tutkimuksen aiheesta ja päätyy päinvastaiseen.

Sellainen jälkiviisaus on niin helppoa: no kyllähän tuo tiedettiin. Näinhän se menee. Mutta me osaamme soveltaa tätä jälkiviisautta päinvastaisiin tuloksiin.

Tämä on se vaara, joka tieteeseen aina sisältyy. Ystäväni oli soveltanut lukemaansa aiempaa tutkimusta ja todennut sen ”oikeaksi” omalla kohdallaan: tyttären isänä hän tykkää mennä shoppailemaan tyttärensä kanssa ja ostella helpommin kaikenlaista mukavaa vastaantulevaa (tämän hän tulkitsi liberaaliksi käytökseksi, minkä huumori ei mennyt meiltä hukkaan).

Ihmisestä voi sanoa mitä vain ja olla oikeassa, Lipasti sanoi. He olivat kahdestaan sen toimistolla Kilossa lähellä oikeustaloa, paperipinoja täynnä olevassa pienessä huoneessa, jonka ikkunalauta kukki hyvin kasteltuja viherkasveja. Päinvastaisia asioita: ihminen on hyvä, kyllä, ihminen on paha, aivan. Kaikki ihmiset ovat kiinnostavia; ihmiset ovat yleensä hirveän tylsiä. Jokainen ihminen on tärkeä. Harva meistä on korvaamaton, harvaa meistä pitkään kaivattaisiin. (Totuus naisista)

Sama evoluutioteorian suhteen, tai ei itse evoluutioteorian, vaan sen kulloinkin tarjoaman kuvan ihmisestä. Varhaisin tulkinta 1800-luvulla oli usein sosiaalidarvinistinen, eli että evoluutioteoria todistaa elämän olevan kaikkien sota kaikkia vastaan. Neuvostoliitossa uskottiin lysenkolaisuuteen, jonka mukaan opitut ominaisuudet periytyvät: tämä oli käytännössä välttämätöntä, koska kommunismi edellytti, että ihmiset paranevat jatkuvasti. Yleisestikin evoluutio tarjosi pitkään kuvaa ihmisestä ja geenistä itsekkäänä. Nykyään taas törmää yhä useammin painotuksiin, että ihminen onkin sosiaalinen ja yhteistyökykyinen ja luonnostaan kykenevä hyvyyteen ja altruismiin. Jopa kerran jo vääräksi tuomittu ryhmävalintahypoteesi on tekemässä paluuta: eli luonnonvalinta ei toimi ainoastaan yksilöiden tasolla (kuten ennen geenien löytämistä uskottiin) tai geenin tasolla  vaan myös ryhmien tasolla. Ja jopa jonkinlainen ”lysenkolaisuus” on palaamassa epigenetiikan kautta – elämänkokemukset muokkaavatkin perimäämme.

Tiedon kertyminen on hyvä asia, mutta huonompi aina niille, jotka uskoivat liian orjallisesti sitä tieteen tarjoamaa kuvaa, joka osoittautuikin vääräksi. Ja me teemme tätä kaikki koko ajan. Ihmiset käyttäytyvät vähän sen mukaan, miten luulevat ihmisen käyttäytyvän. Erään klassisen tutkimuksen aiheesta mukaan, ne oppilaat joille oli kerrottu taloustieteen tunnilla, että ihminen on itsekäs olento, käyttäytyivät jatkossa itsekkäämmin kuin verrokkiryhmä.

Ensin se vanha juttu, joka kestää toistamista: Tiede on yhtä erehtymätön kuin tekijänsä, ja erehtyminen on inhimillistä. Valtaosa tiedemiehistä on ensin ihmisiä ja vasta sitten tieteilijöitä. Tämä tarkoittaa, että he ymmärrettävästi haluavat esim. jäädä eloon mieluummin kuin kuolla tieteen puolesta. Arkisemmalla tasolla ihmisestä on mukavaa menestyä ja vaikka vaurastua ja saada ihailua ja rahoitusta ja nimeä. Joskus nämä inhimilliset asiat ovat ristiriidassa tieteellisen totuuden kanssa ja joskus silloin inhimillinen puoli vähän voittaa, ja älykkäät ihmiset ovat hyviä perustelemaan asioita itselleen ja toisilleen. Se on tärkeä muistaa, eikä tässä ole mitään kovin uutta. Mutta nämä Hawkingin ja ennen kaikkea Conley-Rauscherin tapaukset voivat opettaa muuta. Ne opettavat tieteen lumevaikutuksesta.

Sillä tämähän on eräänlainen plasebovaikutus. Plasebopillerin sisältö on perunajauhoa, mutta jos  ihminen silti uskoo pilleriin, tällä uskomisella on vaikutus ihmisen terveyteen. Samoin jos tiedemies puhuu puutaheinää, mikään ei ole oikeasti muuttunut, mutta uskomisella on vaikutus käyttäytymiseen. Uskommeko sitten, että on olemassa mustia aukkoja tai ei ole, mikään avaruudessa ei ole tainnut muuttua, mutta mustat aukot ovat silti ilmestyneet meidän sosiaaliseen todellisuuteemme, kirjoihin, sarjakuviin, lauluihin, jne. (Tällainen tieteen vanheneminen on muuten kirjailijalle uhka, olen kirjoittanut siitä täällä.)

Esimerkkejä voisi keksiä enemmänkin, mutta varmaan olisi hyödyllisempää, jos lukija miettisi omaa maailmankuvaansa muuttaneita tiedeuutisia ja tutkimuksia.

Joten pari tärkeää huomiota tieteen lumevaikutuksesta kaikille meille, jotka aikovat kuunnella tiedettä jatkossakin:

– Tiede on aina keksinyt lopullisen totuuden. Ja sitten tulee uusi.

– Tiede, etenkin sosiaalitieteet, kertovat meille tarinoita itsestämme. Aina kannattaa olla tarkkana, kun sinusta kerrotaan tarinoita. Tarinoilla on suuri voima.

– Vaali sellaisia asioita kuin arkijärki, kulttuuriperintö ym. – kaikkea joka voi suojata liian sokealta uskomiselta tuoreimpiin tiedeuutisiin.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”Tieteen lumevaikutus, eli tiede kertomuksina

  1. Hyvä kirjoitus. Sait jäsennettyä samoja ajatuksia, joita minunkin päässäni on pyörinyt. Sanoisin vielä, että sekin vaihtelee, kuinka paljon nämä tieteen ”kertomukset” muuttuvat. Esimerkiksi jossain ravitsemustieteessä julkaistaan jatkuvasti niin ristiriitaista kamaa media kautta, että en luota niihin enää pätkääkään. ”Älä käytä lainkaan voita”, ”käytä voita joka käänteessä” etc. Joktut ovat sitä mieltä, että viljat ja glukoosi (solujen polttoaine) ovat pahinta solumyrkkyä ikinä. Eihän niitäkään olla käytetty kuin sellaiset kymmenen tuhatta vuotta. Yli kahdeksankymppinen ja hyväkuntoinen isoäitini on koko ikänsä muiden vanhusten tapaan koko ikänsä käyttänyt vilja- ja maitotuotteita. Ihmeen hyvin on jaksanut hitaasta mykytyskuolemastaan huolimatta. Sinäkin olet puhunut lihaisamman ruokavalion puolesta, mutta pointeissasi on sentään järkeä (en nyt kaikesta samaa mieltä ole).

    Matemaattiset totuudet kuitenkaan tuskin muuttuvat mihinkään. Vaikka kvanttimekaniikka osoittaakin, ettei Newtonilaisella gravitaatiolla voida selittää mikrotason fysiikkaa, ei se poista klassisen mekaniikan kätevyyttä insinööritieteissä. Vaikka kvanttitieteet kuinka muuttaisivat perimmäistä käsitystä painovoiman luonteesta, ei se poistaisi klassisen mekaniikan toimivuutta makrotasolla.

    Olet kuitenkin oikeassa, että tiede mediassa on pitkälti samaa sotkua kuin kaikki muukin. Jopa yleisesti hyväksytyille geologian ja biologian teorioille maan iästä ja evoluutiosta löytyy täysin vastakkaiset (joskaan ei kovin tieteeelliset) näkemykset. Huomionarvoista on juuri sekin, mitä tieteellä kulloinkin perustellaan. Esimerkiksi ilmastotiede, joka muutenkin vaikuttaa olevan melkoista sekasotkua, on johdannaisilmiöineen merkillepantavaa. Toisessa ääripäässä ovat ihmisen neroutta palvovat optimistit, jotka eivät voi uskoa ihmisen millään tavalla voivan oikeasti tuhota ympäristöään. ”Ihminen on niin pieni” jne. Koska ilmastonmuutosteoria ei ole totta, ei muitakaan ympäristöongelmia ole. Tai jos on, teknologia ratkaisee kaiken. Toisessa ääripäässä lienevät linkolalaiset ihmisvihaajat, jotka ilmastonmuutoksesta saavat uuden syyn vihata ihmistä entistä enemmän ja sanoa ”radikaalit ongelmat vaativat radikaaleja ratkaisuja”.

    • Jep, perusmatematiikka ja klassinen fysiikka on aika hyväksi havaittu tässä vuosisatojen aikana, eikä niihin ehkä ole suuria paradigmanmuutoksia tulossa… Yleensäkin mitä lähemmäs siirrytään ihmistä ja pois silkoista numeroista ym., sitä enemmän tieteeseen tulee ”tarinalisää” (eli sitä enemmän se voi vaikuttaa meihin ja yhteiskuntiin ja sitä helpommin sitä käytetään siihen myös hyväksi poliittisista ja taloudellisista syistä) ja sitä kautta sitä skeptisempi sitä kohtaan kannattaa olla. Samoin varmaan myös niin massiivisten ja kaoottisten laskujen kohdalla kuin vaikka em. ilmastonmuutoskysymyksissä (jota en ole kieltämässä) on.

Kommentointi on suljettu.