Evoluutio ennen ja nyt ja vuonna 1984

On kiinnostavaa huomata, miten eri lailla Darwinin evoluutioteoriaan on suhtauduttu 1800-luvulla ja nyt. Silloin moni tulkitsi evoluution edistysoppina, siis kehitysoptimismina: se todistaa lajin kehityksestä paremmaksi. Ehkä tämä liittyi 1800-luvun alkupuoliskolla ihmeen suosituun hegeliläiseen viitekehykseen, jossa kehityksellä on suunta, lait ja tarkoituksenmukaisuus. Tai siihen, että koko 1800-luku oli kehitysuskoinen. Tieteellinen positivismi oli comtelaisittain tällaista; sosialismi oli materialistiseksi muuttunut hegeliläinen kehitysoppi. Muistan nähneeni Moskovassa museossa seinän kokoisen esityksen, jossa ihminen kehittyi historian saatossa ja saavutti lopulta kehityksen huipun: haalaripukuisen työläisen tehtaan edessä vasara kädessä.

Jo Darwin itse yritti varoittaa tästä väärinkäsityksestä. Evoluutiomekanismi kun ei aiheuta mitään universaalia progressiivisen kehityksen lakia: ”Meidän on kuitenkin myönnettävä, että ihminen kaikkine ylhäisine kykyineen — kantaa ihmiskehossaan alhaisen alkuperänsä lähtemätöntä leimaa.” Nykyään darwinismin tarjoama ymmärrys ihmisestä onkin suorastaan radikaalin taantumuksellinen. (Ei radikaali merkityksessä, että se itse olisi radikaali, vaan koska nykyaika verrattuna siihen on radikaali.) Ihmisluonto kehittyy niin hitaasti, että suuret yhteiskunnalliset muutokset ovat väistämättä ristiriidassa sen kanssa. Pleistoseenikaudella muokkautuneet, savanniin ja luolaan sopeutuneet ruumiimme ja aivomme eivät noin vain sovellukaan nykyaikaan, ja seurauksena on monenmuotoista ongelmaa ja ahdistusta. Olemme yhä se heimossa elävä kivikautinen metsästäjä-keräilijä, nyt vain uusissa vaatteissa.

Ja nykyään radikaali vasemmisto, humanismi ja sosialismi eivät tunnu hyväksyvän koko evoluutioteoriaa ollenkaan, tai ainakaan sen soveltamista ihmisen psykologiaan ja sosiologiaan.

Ja vaikka perinteisesti sosialistit ovat olleet materialisteja, myös tässä on tapahtunut 180 asteen käännös: sikäli kuin materialismilla voi tarkoittaa käsitystä, että ihmisen aivotkin ovat tulosta fyysisesti todennettavasta kehityksestä, sosialisteista on nyt tullut pikemminkin idealisteja tai jonkinlaisia uuskartesiolaisia dualisteja: kehomme ehkä vielä on evoluution sopeutumaa, mutta ihmisen mieli ja ajatusmaailma ainakin on tästä ainutlaatuinen ja omalakinen poikkeus.

Vielä yksi kiinnostava muutos on evoluutioteorian suhde uskontoon. Nyt on vallalla esim. joidenkin militanttien ateistien lanseeraama näkemys siitä, että evoluutio ja uskonto olisivat luontaisesti ristiriidassa. Mutta 1800-luvulla kuten nytkin tilanne ei ollut näin yksioikoinen. Monet uskonnolliset ajattelijat toivottivat jo silloin evoluution tervetulleeksi. Evoluutio oli osoitus siitä tavasta, jolla Jumalan luomistyö näyttäytyi luonnossa. Jumalahan oli ollut tapahtumien alkuperäinen, primaarinen syy pikemminkin kuin proksimaattinen tai sekundaarinen syy jo keskiajalta Tuomas Akvinolaisesta alkaen. Eli Jumala pikemminkin laittaa tapahtumaketjuja liikkeelle, kuin puuttuu joka ikiseen maapallolla tapahtuvaan putoavaan lehteen. Tähän evoluutio sopii mainiosti. Jumalan ihmiselle antama järki oli siinä saavuttanut merkittävän voiton luomakunnan ymmärtämisessä. Alister E. McGrath, teologi ja fyysikko, kirjoittaa, että nykyhetken paradoksi on siinä, kuinka darwinismi on tarpeettomasti leimattu ateistiseksi*.  Todellisuudessa darwinismia voidaan pyöritellä niin, että se näyttää olevan täysin linjassa kristinuskon kanssa tai se voidaan saada näyttämään sille täysin vastakkaiselta. Ja sen lisäksi näiden voidaan nähdä vain käsittelevän asioita eri keinoin ja eri lähtökohdista, kuten vaikka psykologia ja kemia, tai lihapullat ja kahvi.

Nykyään kristinusko ja evoluutio ovat samalla puolella: Molemmat uskovat, että ihmisluonto on enemmän tai vähemmän pysyvä. Vastapuolella taas ei uskota ihmisluontoon, vaan siihen että ihmisluontoa voi edistää ja kehittää haluamaansa suuntaan, koska todellisuus on sosiaalisesti konstruoitavissa. Jälkimmäinen on Ranskan vallankumouksen ihmiskäsitys, ja se on sama kuin totalitaarisen diktatuurin edustaja O’Brienilla, joka kiduttaa päähenkilö Winstonia George Orwellin romaanissa 1984:

Me hallitsemme materiaa, koska me hallitsemme mieltä. Todellisuus on pääkallon sisällä. Opit tämän vielä, Winston. Ei ole mitään mitä emme voisi tehdä. … Sinun pitää päästä eroon noista 1800-lukulaisista käsityksistä, että on olemassa luonnonlakeja. Me teemme luonnonlait. (Suomennos omani)

Kun ei ole pysyviä luonnon- tai Jumalan lakeja, on vain tottumuksia, ja näille voi tehdä mitä haluaa:

Me rikomme jo tottumuksia, jotka ovat selvinneet Vallankumouksesta. Olemme katkaisseet yhteyden lapsen ja vanhemman välillä, miesten väliltä, miesten ja naisten väliltä. Kukaan ei enää uskalla luottaa vaimoon tai lapseen tai ystäväänsä. Mutta tulevaisuudessa ei ole vaimoja tai ystäviä. Lapset erotetaan vanhemmistaan syntymässä kuten munat kanalta. Seksivaisto pyyhitään pois. Lisääntymisestä tulee muodollisuus kuin säännöstelykortin uusimisesta. … Lojaalisuutta ei enää esiinny, paitsi lojaalisuutta Puoluetta kohtaan. … Kauneuden ja rumuuden välillä ei enää tehdä erottelua.

Osa tästä sopii Neuvostoliiton kaltaisiin yhteiskuntiin, osa myös muutettavat muutettuna omaamme.

Päähenkilö Winston kuitenkin väittää, että tämä ei onnistu ikuisesti: että jokin ihmisessä vielä kapinoi tätä vastaan, jokin itse elämässä. Mihin O’Brien vastaa kertomalla Isoveljen ihmiskäsityksen:

”Me kontrolloimme elämää, Winston, sen kaikilla tasoilla. Sinä kuvittelet että on olemassa jotain sellaista kuin ihmisluonto joka tyrmistyy siitä mitä me teemme ja kääntyy meitä vastaan. Mutta me luomme ihmisluonnon. Ihmiset ovat loputtomasti muokattavissa.”

***

 * A. E.McGrath: Kristillisen uskon perusteet. Muita lähteitä S.Pinker: The Blank Slate ja poliittista historiaa.

 

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Evoluutio ennen ja nyt ja vuonna 1984

  1. Jos evoluutio aiheena kiinnostaa, niin Jonathan Haidtin suhteellisen tuore ja kehuttu opus The Righteous Mind käsittelee sitä aika paljon. En ole monistakaan asioista Haidtin kanssa samaa mieltä, mutta biologisessa mielessä kirjassa kuvataan lajia homo sapiens sapiens varsin hyvin. Se on myös suorassa ristiriidassa näkemyksen kanssa, etteikö ihminen olisi kehittynyt viime vuosituhansina lainkaan.

    • Tupla-J? Tupla-J. Terve pitkästä aikaa.
      Pidän Haidtin kirjasta suuresti. Olen ehtinyt jo blogatakin siitä: https://joonaskonstig.com/2013/07/05/jonathan-haidt-the-righteous-mind/
      Ei ollut tarkoitus antaa kuvaa, etteikö ihminen olisi voinut kehittyä yhtään, vain että kehitys on huomattavan hidasta, ja faktisesti ihmistä olisi turvallisempaa ajatella ”luolamiehenä” kuin jonakin uutena uljaana olentona, jota voimme venyttää mihin suuntaan haluamme. Pidän esimerkiksi kristillistä armon käsitystä harppauksena eteenpäin (https://joonaskonstig.com/2013/09/24/jos-olet-niin-fiksu-mikset-ole-onnellinen/). Lisäksi epigenetiikan kehittymistä pitää seurata tarkalla silmällä, sehän esittää mekanismeja, joilla kehitys voi olla hyvin nopeatakin. Mutta mitä kohtaa Haidtin kirjassa ajattelit erityisesti?
      Blogini tunniste ”tiede” käsittelee paljolti evoluutiota yms.

      • Jesh, mielenkiintoisia kirjoituksia, ja taidan niitä sille päälle sattuessani kommentoidakin. Ylipäätään on hienoa, että tulin löytäneeksi blogisi, kun 100N:n jälkeen en tiennyt sinun nettiin rustailevan. Itse asiassa minulla on tallessa UFS:n foorumille rustailemasi blogaukset printattuna, niitä on tullut aina silloin tällöin nostalgoitua.

        Haidt kirjoitteli opuksessaan, että ihmislajin biologinenkin evoluutio on nopeutunut kulttuurievoluution mukaan astumisen myötä, mistä syystä miesten sosioseksuaaliseen kirjoon on päässyt niin paljon muutakin ainesta kuin alfaa. Se on sitten kirjan mukaan suurelti vastuussa nykyisistä pro-sosiaalisista vaistoistamme ja esim. häpeämekanismista. Samoin metsästys-keräilystä siirtyminen toisenlaiseen talouteen voi olla vastuussa siitäkin, että pohjoiseurooppalaiset kestävät maitoa paremmin kuin muut.

        Minun on vähän vaikea suhtautua Haidtin teokseen. Siinä on kiistatta paljon hyvää, kuten etiikan tasojen tutkailu, mutta Haidt käyttää sanaa moraali (=oikean käytöksen standardi) koko ajan merkityksessä etiikka, eikä kykene tajuamaan, että jotkut ihmiset voivat pitää jotain asiaa moraalin mukaisena tai sen vastaisena ilman, että haluavat lakia siihen pakottamaan. Se on vasureilla yleinen käsitys, joten sikäli sen ymmärtää, mutta vie kaveria harhaan joka kerran, kun hän koettaa ymmärtää uskonnollista moraalia. Arvonihilistin, joka uskoo uskontojen olevan evolutiivisia adaptaatioita sosiaalisempien yhteiskuntien muodostamiseen, on vaikea hahmottaa arvoja, joilla ei ole poliittista ulottuvuutta. Oma lukunsa oli sekin, että Haidt kertoo erikseen haluavansa jättää evolutiivisen tarinankerronnan sikseen ja sen jälkeen tekee sitä puoli kirjaa.

        Jos aika ja mielenkiinto eri näkemyksiä kohtaan ihmislajia koskien kiinnostaa, suosittelen G. K. Chestertonin opusta The Everlasting Man.

      • Aika pirun kiinnostavia huomioita muuten Haidtin kirjasta.
        Chesterton kiinnostaa, pidin Orthodoxysta suuresti. Taidan kaapata sen jossain vaiheessa.

  2. Paluuviite: Vuoden 2013 lukupäiväkirjasta | Joonas Konstig

  3. Paluuviite: Tieteen lumevaikutus, eli tiede kertomuksina | Joonas Konstig

Kommentointi on suljettu.